torstai 28. kesäkuuta 2007

Ultrakuvia

Tänään kävimme niskapoimu-ultratutkimuksessa keskusairaalassa. Olipahan kokemus! Jouduimme odottamaan yli puolitoistatuntia ennen kuin viimein pääsimme tutkimukseen. Ennen tutkimusta kun ei saa pariin tuntiin käydä vessassa oli todella fyysistäkin kärsimystä odottaa vielä pari ylimääräistä tuntia. Vastaanottoapulaiset vain pyörittelivät rauhallisesti papereita ja katselivat odottajien kanssa televisiostä saippuasarjojen uusintoja sillä aikaa kun kätilöt juoksivat pitkin käytäviä etsien papereita ja tullen jopa odotushuoneeseen mittamaan muutamilta odottajilta verenpainetta. Kun viimein pääsimme tutkittavaksi kätilö puhui puolet ajasta puhelimessa antaen etädiagnooseja ja hoito-ohjeita samalla kun tökki vauvaa alakautta käytettävällä ultraäänilaitteella. Suomen terveydenhoidossa todellakin olisi varaa uudelleenorganisointiin.


Itse ultraäänitutkimus oli todella upeaa. Ilmeisesti vauvakin oli kyllästynyt odotteluun ja kiusasi kätilöä esittelemällä lähinnä selkäänsä ja hyppimällä niin nopeasti ettei kätilö ehtinyt mukaan. Ihan selkeästi vanhempiinsa tullut itsepäinen yksilö. Nyt vasta todella tajuaa että me todella saamme puolen vuoden kuluttua vauvan, kun näki pienen ihmisen liikkuvan kuvaruudulla. En ole tiennyt Ryynin olevan jo niin valmiiksi rakennettu pakkaus, että jopa ruuansulatuselimet toimivat. Näimme jopa pienet sormet ja korvat. Niskapoimun perusteella hänen pitäisi olla myös kromosomeiltaan täysin terve. Jostain syystä, ehkäpä juuri itsepäisyytensä ja hupsujen liikkeidensä takia (Ryyni muisti kääntyä joka kerta vaakatasossa toisinpäin niin ettei niska vahingossakaan näy kätilölle) meille tuli molemmille olo, että Ryynistä tulee poika. Ja tottakai tästä ensimmäisestä ultrasta jo näki, että loistava laskettelija ja tanssija hänestä ainakin tulee ja otteet polkupyörästäkin ovat jo luonnostaan tuttuja. Liikuttavinta oli kuitenki se, että pyyntöjemme mukaisesti Ryyni vilkutti meille pientä kättään. Miten niin syntymättömälle lapselle ei muka voisi opettaa temppuja.


5 kommenttia:

  1. Kaikki blogit, joita olen sauraillut, (yllättäen tällaisia odotukseen liittyviä) niin jokaisessa on jonkinlaista purnausta tms. näihin ultriin tai muihin neuvolakäynteihin liittyen. Ehkäpä terveydenhuollossa on sittenkin parannettavaa? Tämä kommenttini ei mitenkään ole tarkoitettu loukkauksena!
    Olin oman äiteeni kanssa vajaa kymmenvuotiaana mukana ekassa ultrassa. Se oli jännittävää! Muistan siitä vauvan nopean sykkeen, sekä sen, että äidillä oli tajuton pissahätä ennen ja jälkeen toimituksen. Kuvasta en tosin tainnut mitään nähdä.
    Tuo kehittyvä lapsi on aivan uskomattoman ällistyttävä juttu. Kuinka vähän siihen loppujen lopuksi tarvitaan, että tuo koko prosessi alkaa! Se on tosiaan elämän ihme.
    Jos saanen kysyä, niin minkä ikäinen sinä Mimmu olet?
    Kirjaa edelleen odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Totta, terveydenhoito yleensäkin tuntuu olevan asia, josta kenelläkään ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa. Haluan kuitenkin korostaa, että kiireestään huolimatta kätilö oli todella mielyttävä ja osaavanoloinen nainen, eikä minulla sinänsä ole hänen toimistaan valitettavaa. Hän myös kohteliaasti pyysi anteeksi puhelun lopetettuaan. Myös neuvolasta olen saanut todella hyvää palvelua, eli pääasiassa positiivista sanottavaa minulla terveydenhoidosta täältä kuitenkin on.

    Täytin pari kuukautta sitten neljännesvuosisadan, eli 25- vuotias olen. Ville täyttää syksyllä 26, eli aika nuoria me vielä olemme, mutta koemme olevamme täysin valmiita ryhtymään ihan oikeaksi perheeksi.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! Niitä on aina mukava lukea, kun välillä tulee niitä surullisempiakin eteen.

    Tää nyt ei taas liity mitenkään mihinkään (mun kommenteilla on tapana olla sellaisia :) ), mut mä ite sain esikoisen 25-vuotiaana reilu kuukausi sen jälkeen, kun olin valmistunut insinööriksi (mies on myös insinööri, ollaan amk-insinöörejä, entäs te?). Sä vissiin ehdit olemaan työelämässäkin jonkin aikaa ennen vauvan syntymää?! *uteliaana* :)

    VastaaPoista
  4. Olen itse aina seurannut hieman huvittuneen tuttavia jotka ovat saaneet lapsensa 9 kuukutta häiden jälkeen, koska jotenkin se on mielestäni nykypäivänä hassua ja vanhanaikaista. Itse saan lapsen tasan 9 kuukautta valmistumisen jälkeen, eli täytyy siis alkaa nauraa vain itselleni. Amk- insinöörejä olemme molemmat ja samalta alaltakin. Olen ehtinyt olla työelämässä jo vuoden verran. Viime kesäisiä kesätöitä jatkettiin ensin syksyyn, sitten talveen ja niin edelleen ja edelleenkin jatkoa olisi tarjottu, mutta koska olemme muuttamassa en sitä enää ota vastaan. Tein siis lopputyöni töiden ohessa ja siksi valmistuminen viibästyi parella kuukaudella. Juuri tänään iltapäivällä pomoni soitti minulle innoissaan että hänelle oli soitettu firmani tulevan kotikaupungin yksiköstä että siellä voisi olla minulle vapaa paikka, eli näillä näkymin saan jatkaa töitä äitiysloman alkuun saakka! Tällä paikkakunnalla minulla on töitä enää kuukaudeksi enkä todellakaan ole vielä valmis jäämään kotiin.

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Blogisi on valittu sivustollemme http://www.terveyskeskus.fi.
    Blogiasi ei ole kuitenkaan vielä laitettu esille, joten voisitko laittaa viestiä palvelun webmasterille jos haluat että blogisi julkistetaan sivustolla.

    ps. Löydät em. osoitteesta Palaute-linkin, jonka kautta voit laittaa vastauksesi.

    terveisin
    webmaster

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...