maanantai 22. lokakuuta 2007

harrastusharmeja

Alkaa olla taas se aika vuodesta kun meidän perheen suksikuume alkaa nousta ja lumetuloa odotetaan kuin kuuta nousevaa. Siis laskettelukausi on lähestymässä. Olen lasketellut alle kouluikäisestä lähtien enemmän ja vähemmän aktiivisesti omaksi ilokseni. Ala-asteen loppupuolella laskeminen jäi muiden harrastusten vuoksi melkein kokonaan, mutta lukioikäisenä löysin lajin uudelleen kuljettuani veljeni mukana ympäri Suomen hiihtokeskuksia ja saatuani hänen seuransa kautta vinkkejä välineistä ja tekniikoista. Kaikeksi onneksi löysin miehen joka on vähintäänkin yhtä innostunut laskemisesta kuin minäkin. Ellen aivan väärin muista juuri sen takia jäimme Villen kanssa ensimmäisen kerran kahdestaan juttelemaan, kun valitimme opiskelukaupungin surkeita laskumahdollisuuksia ja kaverin puutetta kauemmaksi lähtiessä. Viime talvena toteutimme molempien pitkäaikaisen haaveen ja kävimme Itävallan alpeilla laskemassa kaikkein jyrkimmät rinteet.

Tänä vuonna en ole yhtään niin innoissani. En tietenkään voi laskea raskaana ja synnytyksen jälkeenkin voi olla, etten pääse rinteeseen ainakaan kovin nopeasti. Vaikka palautuisinkin nopeasti synnytyksestä täytyy toisen olla kuitenkin aina vauvan kanssa ja mitä todennäköisimmin se olen minä kun ruokinta-automaattina kerran toimin. Vaikka suurinosa lasketteluistamme varmasti tapahtuu vanhalla kotipaikkakunnallani, voi vauvan jättäminen vanhempieni hoitoon olla silti aika vaikeaa, löytäähän heidätkin usein miten juuri sieltä rinteestä eikä niinkään kotoa. Kaiholla lueskelen alppihiihtolehtiä, suksiesitteitä ja alppimatkamainoksia. Majoitus Levin mm-cupiin on jo hommattu ja Villelle kausikortti kotirinteille sekä sukset sovittu veljeni kanssa. Tää on niin väärin.

Kyllähän minä varmaan pari kertaa rinteeseenkin pääsen, mutta ensimmäisen kerran raskauden aikana tuntuu että jään jostain paitsi. Kaikkea muuta riehuntaa olen kyllä tehnyt, jopa sellaisia mitkä ovat olleet kiellettyjä. Polkupyörällä poljen jatkuvasti edelleen liukkaudesta huolimatta ja kiipeilyseinääkin kävin loppukesästä kokeilemassa, mutta minun laskutyylilläni ei rinteeseen ole mitään asiaa. Epäilenpä että vauvan synnyttyä en edes huomaa jääväni mistään paitsi, mutta näin raskaana tuntuu pahalta. Toivottavasti tulee edes suhteellisen lauha talvi, niin että pääsen edes vaunujen kanssa rinteen reunalle kannustamaan veljeäni kisoissa ja seuraamaan Villen laskemista. Mutta kun ostin juuri viime keväänä uudet ihanat sukset, enkä ehtinyt laskea niillä montaakaan kertaa ja joita kaiken lisäksi mainostettiin "taitaville tytöille, jotka jättävät pojat laskuillaan kauas taakseen".

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa kovasti tutulta, laji vain eri. Laskettelu/lumilautailu on aika lailla jäänyt Helsinkiin muutettuani, mutta retkiluistelu astunut tilalle. Viime aikojen yöpakkaset ovat herättäneet toiveita suht aikaisesta kauden avauksesta ja Retkiluistelijoiden sivuilla suitsutetaan jo ensimmäistä retkeä, joka kaikella tdennäköisyydellä toteutuu parin viikon kuluessa. Niin, paitsi minulla. :( Raskaana en taida jäille uskaltaa, kun kaatumisriski lajissa on melkoinen ja hippasen epäilen, että skrinnailu Rääppiksen synnyttyäkin jää vähille. Vaikka ehkä helmikuussa pienen tohtisi jättää hoitoon puoleksi päiväksi (tai sitten ei...), luisteluretket varmistuvat vasta retkipäivän aamuna - järjestäpä siinä sitten lastenhoito. Ihan joka viikonlopuksi ei viitsisi hälyttää isovanhempiakaan paikalle varmuuden vuoksi.

    Toivottavasti olet oikeassa siinä, ettei se sitten vauvan synnyttyä enää niin harmita. Pidetään kuitenkin peukkuja, että edes pikkuisen pääsisimme nauttimaan lempparilajeistamme tänäkin talvena.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...