torstai 15. marraskuuta 2007

Valmennusta

Nyt on sitten käyty opettelemassa teoriaa synnytyksestä, imetyksestä ja vauvahoidosta sekä käyty tutustumassa synnytysosastoon. Mukava huomata, että muitakin on askarruttaneet ne ihan samat kysymykset kuin itseä ja joita ei vain ole osannut vielä missään muualla aiemmin kysyä. MIten usein vauva tarvitsee ruokaa? Kuinka usein vaippa on vaihdettava? MIten paljon vauvalla tulee olla vaatteita päällä? Koska saa mennä ulos? En siis olekaan ainoa josta kaikki tuntuu ihan uudelta ja oudolta, suorastaan salatieteeltä. Oli myös huojentavaa nähdä pienen synnytyshuoneen siniset ja vihreät tekstiilit, pyökkinen sängynpääty sekä tassuamme niiden kauhukuvieni valkoisilla kaakeleilla vuoratun kylmän hallin sijasta. En ole koskaan ollut sairaalassa Suomessa, joten minulla ei ole mitään realistista kuvaa sairaaloista ollut. Jotenkin ajatus sairaalaan joutumisesta on tuntunut tähän asti erittäin ahdistavalta. Olen kärsinyt pienestä asti neulakammosta ja olin aivan varma aiemmin että tulisin pelkäämään synnytystä raskauden alusta saakka. Edelleenkään itse synnytys ei minua pelota, siihen suhtaudun rauhallisesti ja toiveikkaasti. Sen sijaan synnytykseen liittyvät muut toimet hermostuttavat: sairaalaan meno, tippaletku (olen kerran aiemmin ollut tipassa ja tuntui etten voi käyttää koko kättä ja se vei kaiken keskittymiseni), puudutukset, supistustenmittausvyöt yms. Melkein mieluummin synnyttäisin kotona tutussa ympäristössä ilman apuvälineitä. Mutta vain melkein. Tutustuminen kuitenkin helpotti oloa huomattavasti. Enköhän minä siitä sairaalasta selviä. Mutta noita muiden synnytyskertomuksia en kyllä edelleenkään aio lukea!

3 kommenttia:

  1. :)
    Noi on just niitä kysymyksiä mitkä oppii tai saa vastauksen vasta sitten, kun saa sen oman nyytin kainaloon ja pääsee sitten nauttimaan äidin hommasta.
    Jokainen vauva on kuitenkin yksilönsä syö ja pissaa oman tahdon mukaan. Joten kaikki ne vaivaavat kysymykset selvii sitten kun oppii tuntemaan vauvansa tarpeet.
    Kumma kyllä mä en miettinyt tai ainakaan en muista miettineeni edes tuommoisia. Sitä vaan odotti päivän kerrallaan mitä huominen tuo tullessaan ja siitä se sitten lähti , kun oppi tunnistamaan vauvan jokaisen oman itkun ja ilmeen, mitä hän tarvitsi.

    ELÄ VAAN MEE LUKEE!
    Siis minä luin niitä muitten kertomuksia ja alkoi ihan vatsaa vääntää! Olihan niitä kertomuksia missä kaikki meni tuskatta ohi, kun osa on taas ihan toiseen ääripäähän!
    Parempi, kun ei lue muitten juttuja vaan odottaa huoletta sitä omaa synnytystä:)

    Tokihan muut saa olla toista mieltä jos suosittelevat toisten kertomuksien lukemista, mutta ne mitä mä luin niin olisin voinut kyllä jättää lukematta....

    VastaaPoista
  2. Hihhei!

    Siut (teidät) on tunnistettu! Lämpimästi onnea vielä kerran muutamalta nollaneloselta!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, vai on minut tunnistettu. Ja niin kuin olen tätä salassa pitänyt enkä muutenkaan mitään itsestäni kertonut ettei kukaan vain tunnistaisi;) Kiitoksia vain vielä kerran!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...