lauantai 1. joulukuuta 2007

Äitiyslomalla

Tänään on äitiyslomani ensimmäinen päivä, joten nyt voisi olla hyvä ajan kohta vastata m:lle miltä tämä odotuksen loppuaika tuntuu. Päällimmäisenä tunteena on kyllä ehdottomasti kömpelyys. Minulla ei edes ole mitenkään valtavan suuri maha, mutta silti tuntuu että joka paikkaan jää kiinni ja liikkuminen on hankalaa. Esim. kun yöllä herää että tarvitsisi kääntyä toiselle kyljelle on todellakin käännettävä itsensä, eikä riitä että vain pyörähtää, niin kuin ennen.Mutta onneksi kun liikkeelle pääsee, helpottaa ja kykenen edelleen jopa juoksemaan ylämäkeen (tuli viikolla äitini kauhuksi todistettua).

Toinen outo juttu on kotiin pikkuhiljaa ilmestyvät tavarat, jotka eivät todellakaan tunnu kuuluvan tänne. Pinnasänky makuhuoneessa tuntuu oudolta ja kaapillinen vauvanvaatteita ja tarvikkeita (puolet kaapista tosin vie itse äitiyspakkauslaatikko) lähinnä tilan tuhlaukselta. Maanantaina pitäisi hakea vaunut ja turvakaukalo eteiseen odottamaan käyttäjäänsä. Vaikka jäljellä on enää kuusi viikkoa ja välillä tuntuu että tämä kaveri toimitetaan etuajassa, tuntuu aivan liian aikaiselta levittää noita tavaroita ympäri kotia. Silti olisi kyllä tarkoitus aloittaa alkuviikosta vauvavaatteiden peseminen ja hintalappujen irrottelu.

Moni samassa vaiheessa odotusta oleva on valittanut, että saisi jo loppua tämä odottaminen ja vauva syntyä. Minä en kuitenkaan koe samoin. Osittain se johtuu varmasti siitä, että toivoisin vauvan syntyvän vasta ensi vuoden puolella, eikä keskellä joulu ja uudenvuoden tohinoiden. Olisi ikävää lapsen kannalta jos olisi vuoden viimeisenä syntynyt eikä kaikkien muiden juhlien vuoksi voisi juhlia kunnolla synttäreitä. Samoin esim. koulun aloittamisajankohtaa jouduttaisiin miettimään eri tavalla kuin jos on syntynyt tammikuussa. Toinen syy on varmaan se, että vatsa alkoi kasvaa niin myöhään, eikä vieläkään ole kovin valtava ja liikkeitä aloin tuntea vasta viikon 23 lopussa. Nyt kun niitä liikkeitä viimeinkin kunnolla tuntuu ja vatsan läpi on mahdollista jopa erottaa eri ruumiinosia, en tahdo sen loppuvan ihan vielä. Päinvastoin minä nautin siitä että viimeinkin tämä raskaus kunnolla näkyy ja tuntuu. Tosin kyllä minäkin aika ajoin valitan etten jaksa enää, mutta aika harvoin.

Voimakkain tunne mikä vaivaa sekä minua, että miestäni on epätodellisuus. On edelleen todella vaikea tajuta että meille syntyy ihan oikea vauva, joka vaatii meidän molempien täyden huomion koko ajan ja ylipäätään asuu kanssamme ainakin seuraavat 15 vuotta. Toistaiseksi emme osaa hermoilla vauva-arkea tai muutakaan, luotamme siihen, että kyllä ne sairaalassa opettavat miten syötetään ja vaipat vaihdetaan, mutta olemme kyllä puhuneet kasvatusperiaatteista joita haluamme noudattaa ja ihan arjen aloittamiseen liittyvistä jutuista. Siis aluksi ihan miten vauvahoitaminen ja kotityöt jaetaan yms. Kyllähän sitä tietysti kokee pientä epävarmuutta, että tuleeko minusta hyvä äiti ja osaanko tehdä oikeita ratkaisuja, mutta jotenkin luotan siihen että kyllä asiat menee hyvin kun käytämme maalaisjärkeä ja jos ei meinaa sujua niin sitten saa apua neuvolasta tai esim. minun äidiltäni. Alun perin pelkäsin ja oikeastaan jopa odotin, että minut valtaa jossain vaiheessa paniikki, etten olekaan valmis äidiksi ja että olen tullut raskaaksi aivan liian aikaisin ja aivan väärälle miehelle. Olin suorastaan varma että se tunne jossain vaiheessa ilmestyy. Sitä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tullut, vaan päin vastoin tiedän että juuri nyt on hyvä hetki ja juuri tämän miehen kanssa tahdon lapseni tehdä. Pelkäsin että raskauteen liittyvät ongelmat (pahoinvoinnit, turhautumiset ja känkkäränkkäpäivät) koettelisivat suhdettamme, mutta päinvastoin olemme lähentyneet entisestämme. Myöskään synnytystä en oikein osaa pelätä, tosin lähinnä yritän olla kokonaan ajattelematta sitä.

3 kommenttia:

  1. arkipurkka.vuodatus.net2. joulukuuta 2007 klo 6.54

    Hyvin samankaltaisia epätodellisuuden tunteita ja ajatuksia minullakin, vaikka raskaus täällä siis tavoittelemassa vasta puoliväliä.

    Äitiyslomalle voisin jäädä kyllä tältä istumalta. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo vaihe raskaudesta oli minustakin mukavaa. Vaikka jouduinkin siitä luopumaan kolme viikkoa etuajassa. Jotenkin se, että sai lyllertää ihan hyvällä omallatunnolla oli vai mukavaa.

    Ja tosiaan - kyllä ne sairaalassa opettavat hyvin vauvan pukemiset, pesut ja vaipan vaihdot ynnä muut. Joskus tuntui siltä, ettei itse edes päässyt tekemään kun ne innokkaat kätilöt ja lastenhoitajat halusivat tehdä kaiken! Ja tämä Suomen loistava neuvola-systeemi! Sieltä saa sitten lisäoppia aina kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  3. Niin ja onhan mulla minna sut jolle soittaa jos jotain tulee, kun sulla on kaikki vielä niin tuoreessa muistissa. On kyllä ihana tietää ja helpottaa kummasti oloa tuo tukijoukkojen olemassa olo. Ylipäätään tieto siitä että on ihmisiä joiden puoleen kääntyä jos tarvii vaikkei sitä tarvetta sitten koskaan tulisikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...