lauantai 29. joulukuuta 2007

Kauhua ja paniikkia

Joulu meni hujauksessa ohi ja paluu arkeen alkoi kaamealla paniikkikohtauksella. Kun tulevat isovanhemmat saatiin jaloista pois kävimme täydentämässä jääkaappia ja samalla ostimme viimeiset puuttuvat tarvikkeet vauvalle: vanupuikkoja, puhdistuspyyhkeitä, korviketta yms. Kassalla tuli outo olo, että mihin me näitä muka tarvitaan, tai ainakaan sille äidinmaidonkorvikkeelle en keksi mitään käyttöä. Edellä kulkenut lapsiperhe, jonka kärrystä löytyi samoja tuotteita kuin meiltäkin tuntui vielä kaukaiselta tulevaisuudelta. Että sitten jonkun ajan päästä meilläkin on tuo edessämme: perhe-elämää ja lapsiperheen arkea. Illalla kotona iski sitten paniikki ja oikein kunnolla. Ensin aloin itkeä miehelle, että selvitäänkö me tästä ihan varmasti ja selviääkö meidän suhde, mutta yhtäkkiä kohtasin valtavan kauhun tunteen: minä en ole valmis, en halua tätä. Siis ihan kunnon paniikkikohtauksen hengitysvaikeuksineen ja pahoinvointineen. Säikähdin itse ja sain kyllä säikäytettyä miehenkin ihan huolella, mutta onneksi se meni melko nopeasti ohi. Tiesin kyllä odottaa tuota pelon tunnetta jossain vaiheessa ja kuvittelin että se olisi tullut jo paljon aiemmin, mutta en olisi voinut aavistaakaan sen tulevan noin voimakkaana ja fyysisenäkin. Pikkuhiljaa kuitenkin rauhoituin kun vauva potki varovasti kuin kysyen että eikö hän saakaan tulla. Aamulla olo oli taas ihan normaali. Sain nukutuksi pitkästä aikaa hyvin ja aamulla heräsin Ryynin potkuihin että joko herätään. Tänään olen taas varma että haluan tätä ihan varmasti ja kuuntelen onnellisena vauvan liikkeitä ja järjestän hänen tavaroitaan kaappiin. Enää 12 päivää laskettuun aikaan. Tule vain Ryyni, kyllä me ollaan ihan valmiina sinua varten.

4 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että vastaava paniikkikohtaus ehtii iskeä minuunkin, kunhan ollaan lähempänä H-hetkeä. Uskon kyllä, että se menee samalla tavalla ohi kuin sinullakin. Hyvä se on päästää ulos, jos se on tullakseen.

    VastaaPoista
  2. Mutta aattele, mäkin vielä sairaalassa mietin tän kolmannenkin kohdalla, et apua, miten sitä osaa ja osaako sitä enää :)

    Tuntemuksia tulee varmasti vielä, toivottavasti ei kuitenkaan paniikkikohtaukseen asti. Tsemppiä loppumetreille ja Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihan samanlaisia ajatuksia minunkin päässäni pyöri vielä raskauden loppuaikoina ja peruutusnappulaa olisi tehnyt mieli painaa kerran jos toisenkin. Myöskään kovin vahvaa tunnesidettä en raskausaikana "onnistunut" vauvaan luomaan. Kuitenkin vauvan synnyttyä kaikki on tuntunut hirmu luontevalta ja vahva tunneside alkoi muodostua heti vauvan syntymän jälkeen. Ei niin, että olisin heti kokenut jonkinlaisen valtavan äidinrakkauden aallon, mutta pikkuhiljaa. Ja nyt reilun kahden viikon jälkeen en missään tapauksessa haluaisi luopua omasta palleroisestamme. Niin se lapsi vaan opettaa rakastamaan itseään ehdoitta.

    Raskausajan epävarmuuden tunteista puhutaan mielestäni aivan liian vähän. Älä nyt ainakaan ala potea huonoa omaatuntoa tunteistasi, ne eivät tarkoita sitä, että olisit jotenkin huonompi äiti. Ja ihan varmasti olette riittävän valmiita, kun Ryyni päättää tulla tupsahtaa maailmaan. Tsemppiä raskauden viimeisiin viikkoihin ja synnytykseen sekä onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Olen lukenut blogiasi alusta ja asti ja lukenut mielenkiinnolla kirjoituksiasi. Toivotan sinulle ja miehellesi oikein paljon voimia. Jännittävät ajat ovat käsillä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...