keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Pahoinvointia ja havaintoja

Olen viimein palannut. Pahoinvointi on vetänyt illoiksi sohvan nurkkaan, eikä tietokone ole oikein houkutellut. Onneksi olen kyennyt käymään koko ajan töissä, mutta tehtäviä täytyi hieman järjestellä. Onneksi työnkuvani on joustava ja järjestelyjä on helppo tehdä, kun kukaan muu ei ole riippuvainen tekemisistäni, enkä itse ole riippuvainen muista. Valitettavasti 7 tunnin istuskelu tietokoneen edessä hämärässä huoneessa vain pahentaa pahoinvointia, joten iltapäivisin olen ollut jo melkoisen apea ja vihreä. Olen ollut havaitsevani pientä tarkkailua osaltani. Eilen kahvitauolla söin pilttiä, kuten monena muunakin päivänä sen jälkeen kun tulin raskaaksi. Olen ollut huiman nälkäinen. Eräs työkaveri istui minua vastapäätä ja kysyi, että jos saa udella, niin miksi syön pilttiä? Hänen poikansa on kuulemma allerginen ja hedelmäsoseet ovat niitä harvoja elintarvikkeita joita hänkin voi huoletta ottaa evääksi. Mahdoin olla näky, kun lapoin sosetta vauhdilla suuhuni ja totesin, että siksi kun mun on nälkä. Sain vastaukseksi tietäväisen hymyn. Turvotuksen vuoksi mahani on hieman pyöristynyt ja tarvitsisin taas uudet rintaliivit, mutta periaatteessa ei minusta pitäisi vielä huomata mitään päällepäin.

Ensi maanantaina olemme menossa varhaisultraan, tai perhepotrettiin, kuten Ville asian ilmaisee. Tuleva isä on todella innoissaan tästä mahdollisuudesta nähdä vauva jo nyt. Mietimme pitkään menemmekö ultraan yksityiselle etukäteen, vai odotammeko neuvolan ultraäänitutkimusta. Päätimme kuitenki mennä varmistamaan, että siellä varmasti jo ku elää ja voi hyvin, ennen kuin menemme neuvolaan. Ville erityisesti on iloinen tästä päätöksestä, sillä hänelle tämä raskaus on vielä vain minun väsynyttä hölmöilyä ja vessajuoksuja. Täytyy kyllä myöntää, että ihanan aktiivisesti hän on silti tässä ollut mukana. Pahimpien pahoinvointien aikana, hän on huolehtinut kaikista kotitöistä ja toimittanut minulle sekä aamiaiset, että muutkin ateriat sohvalle. Lisäksi hän on alkanut jutella vatsalle. Vaikkei Ryyni vielä kykene mitään ymmärtämään, reagoimaan tai edes kuulemaan, hän haluaa silti niin tehdä. Kun "ei siitä mitään haittaakaan voi pojalle olla". Mille pojalle?? Ville on vakuuttunut että Ryynistä tulee pieni poika, jolle hän voi opettaa pyöräilyä ja laskettelua ja leijanlennätystä. Niin ja oikeastaan polttomoottorilla varustettu radio-ohjattava auto on vauva tärkein varuste, joka tulee hommata jo mahdollisimman pian ennen syntymää. Raskaushormonipäissäni en näiden sanojen jälkeen kyennyt kuin itkemään onnesta.

Mimmu ja Ryyni 7+4

lauantai 19. toukokuuta 2007

Oireilua

Taitaa olla pakko pikkuhiljaa uskoa, että joku siellä vatsassani on. Viimeiset kolme päivää olen kärsinyt pahoinvoinnista. Jännä että sitä kutsutaan aamupahoinvoinniksi, vaikka ainakin minulla se kestää koko päivän ja pahimmillaan jopa yön yli. Lisäksi rintaliivini ovat käyneet ahtaiksi. Kerrankin hyvä syy mennä uusimaan vaatekaapin sisältö.

Varasin eilen ensimmäisen neuvola-ajan. Alunperin ajattelin odottaa vielä viikon ennen soittoa, mutta onneksi tein sen jo eilen. Oman alueeni hoitaja on jäämässä kesälomalle kesäkuun alusta ja sijaisenkin kalenteri oli jo hyvää vauhtia täyttymässä. Sain ajan tiistaille 6.6. eli raskausviikon 9 loppuun.

Mutta nyt on palattava takaisin jääkaapille ja sitten lepäämään. Miten 5mm pitkä olento voikin aiheuttaa tällaisen olon...

maanantai 14. toukokuuta 2007

Sydämen tykytyksiä

Ryynimme sydän on alkanut sykkiä viikonlopun aikana. Hurjaa!

Lainasin kirjastosta Nilsson & Hambergerin teoksen Syntyy uusi ihminen. Kyseessä on upea valokuvateos sikiön kehityksestä munasolun kypsymisestä syntymään saakka. Kirjan ensimmäinen painos on ilmestynyt jo 60- luvulla ja itse olen tutustunut teoksen lastekirjaversioon jo alle kymmenvuotiaana 80- ja 90- lukujen vaihteessa. Jo silloin sen valokuvat lumosivat minut ja sen mielikuvan perusteella astelin kirjastoon kirjaa kysymään. Viimeisen uudistettu painos on julkaistu vuonna 2003, eli kirjan tiedot ovat tuoreita, vaikka osa valokuvista onkin jo 60- luvulta. Kunhan raskauteni etenee pitemmälle, aion hankkia teoksen ihan ikiomaksi.

Edelleen tämä raskaus tuntuu epätodelliselta, enkä ole uskaltanut tilata vielä edes neuvola-aikaa. Ajattelin odottaa parin viikon päähän. Olen saanut kerran aiemmin keskenmenon ja tahdon odottaa sen ajankohdan ohimenoa. Edellisellä kerralla keskenmeno tapahtui kaksi päivää ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä ja kun hädissäni soitin neuvolaan, että mitä teen, he neuvoivat odottamaan ja tulemaan sovitulle käynnille. Tuntui todella kamalalta kun on juuri menettänyt vauvan ja hoitaa onnittelee iloisenauudesta tulokkaasta ja katsoo ihmeissään kun minä itken koko ajan ja mieskin on huolestuneen näköinen. Tietenkään soitostani ei ollut jätetty merkintää tietoihini.

Ryyni on todellakin vakiintunut Ryyniksi. Alunperin ryyni oli yleisnimitys kaikille sikiöille. Isäni puhui ajasta ennen minua ja sisaruksiani aikana silloin kun sinä olit mannaryynin kokoinen, ja jotenkin ryyni on muutenkin kuvaava nimitys elämän siemenelle. Mieheni kanssa puhuimme suhteen alusta lähtien, että jos joskus saamme ryynin itämään. Edelleenkin tämä kaveri kulkee nimellä Ryyni, mutta nyt taitaa olla aika kirjoittaa hänestä isolla alkukirjaimella.

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Tärinöitä ja lipsahduksia

Ihanaa että minut on jo löydetty. Kiitoksia onnitteluista Mai ja Alia.

Pikkuhiljaa on alkanut ilmestyä oireita, jotka tekevät ryynistä todellisemman. Olen äärimmäisen väsynyt. Nukun jopa päiväunia, mikä ei ole ollenkaan minun tapaistani. Olen jatkuvasti nälkäinen, syön nyt viisi ateriaa päivässä. Minä, joka yleensä syön vain kolme ateriaa päivässä ja nekin lastenkokoa. Rinnat ovat arat ja muutenkin olen ihan turvoksissa. Muutenkin vatsan kohdalla tapahtuvat tuntemukset ovat korostuneet ja olen tullut niistä paljon tietoisemmaksi. Uskomatonta että nämä oireet tulivat näin nopeasti, vasta viikko sittenhän tein sen testin.

Oireiden lisäksi jännitän koko ajan. Mitä jos jokin meneekin vikaan ja saan keskenmenon. Jos esimerkiksi syön jotain väärää. Kuten liikaa teetä, suklaata, raakaa kalaa, tuorejuustoa, mitä tahansa juustoa, pieni kiviä tai kissanhiekkaa (eikä meillä edes ole kissaa). Tai jos teen jotain väärää. Jumppaan liikaa tai liian vähän, kaadun märällä nurmikolla ja kolautan vatsan tai nyrjäytän nilkan enkä muista sanoa lääkärille etten voi ottaa tavallista särkylääkettä, tai jos alkio tippuu matkasta kun ajan töissä metsäautoteitä niin, että auto tärisee kuin pora. Epävarmana esikoisen odottajana intouduin etsimään tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta ja törmäsin kymmeniin foorumeihin, missä suomalaiset kanssasisaret pohtivat listeriauhkaa ja polkupyöräilyn aiheuttaman tärinän vaaroja. Pidin itseäni ennen ehdottomasti järki-ihmisenä. Teen ja perustelen kaiken ennemmin järjellä kuin tunteilla. Kuvittelin, että selviäisin myös lasten hankkimisesta järjellä, mutta huomaan olevani suorastaan vauhko ja pohtivani täysin älyttömiä vaaroja jotka ryyniäni voi kohdata. Eikä pienin syy huoleen ja jännitykseen ole se, että jonkun tutkimuksen mukaan suurin uhka vauvalle on äidin stressi.

Päätimme heti testin tehtyäni, että emme kerro ryynistä vielä kenellekkään mitään. Ainoastaan paras ja läheisin ystäväni sai kuulla asiasta heti ihan siltä varalta, että jos saan keskenmenon löytyy tukeva olkapää. Kuitenkin eräs ystäväni arvasi jostain omituisesta sanan puolikkaastani ja nyt hänkin tietää. En siis suoraan kertonut hänelle, mutta jostain mitä sanoin, mikä ei edes liittynyt millään lailla koko raskauteen tai edes vauvoihin ja lapsiin yleensä hän aavisti ja kysyi olenko raskaana. Lisäksi olen miettinyt kertoisinko äidilleni. Ihan vain siksi, että eikös raskausjutut ole periytyviä äidiltä tyttärelle, niin hän voisi antaa minulle vinkkejä. Tällä menolla koko ystävä ja tuttavapiiri sukulaiset mukaan lukien tietää asiasta jo ensiviikolla. Omituista miten helposti tulee lipsautettua jotain, mistä läheinen ihminen aavistaa jo jotain erikoista tapahtuvan.

maanantai 7. toukokuuta 2007

Toiset kaksi viivaa

Toinen testi tuli tehtyä aamulla ja kyllä tässä taidetaan ihan oikeasti olla raskaana. Kaksi viivaa edelleenkin selvästi näkyvissä, vaikka testi muuten oli aika outo. Tuleva isä on niin tohkeissaan, että eilen kävimme katselemassa jo leluhyllyjä supermarketissa ja tänään hän kävi katsomassa Stokken vauvanhuonekalujen hintoja. Ei sillä ettenkö itsekkin olisi innoissani. Tapasin lounaalla ystäviäni ja vaikeuksia oli pitää tämä suuri uutinen sisällä vielä jonkin aikaa. Aika epätodellinen olo minulla edelleenkin on, kun muita oireita kuinväsymys ei ole ilmestynyt.

sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Kaksi viivaa

Jokin ihmeellinen intuitio kävelytti perjantaina töiden jälkeen apteekkiin ostamaan raskaustestin, vaikkeivat menkat olleet vielä varsinaisesti edes myöhässä. Vahvoista epäilyksista huolimatta, onhan näitä testejä tullut tehtyä turhaan jo vaikka kuinka monta, testin ikkunoihin muodostui kaksi viivaa. Haaleita viivova, mutta kuten ystäväni totesi, kaksi viivaa on kuitenkin aina kaksi viivaa. Näin siis alkaa matkamme kohti uutta tulokasta, perhettä.

Voisin aluksi kertoa hieman meistä ja miten kaikki oikein sai alkunsa. Olemme kaksi juuri valmistunutta insinööriä pienessä Itä- Suomalaisessa kaupungissa. Tapasimme kohta viisi vuotta sitten, kun aloitimme opinnot samassa koulussa, samalla luokalla. Ensimmäiset pari vuotta olimme vain kavereita. Eräissä opiskelijabileissä sitten päädyimme juttelemaan samaan pöytään ja kun olimme ainoat saman harrastuksen jakavat huomasimme pian istuvamme kahdestaan ja viihtyvämme toistemme seurassa. Ensimmäinen kesä meni puhelinsuhteessa 700 km päässä toisistamme.Vuoden kuluttua muutimme yhteen ja hieman vajaa vuosi sitten päätimme, että jätän ehkäisypillerit. Tai totta puhuakseni heitin ne roskiin ihan omasta tahdostani kun lukuisten vaihtojen ja tutkimusten jälkeen tuloksena oli, etteivät ne sopineet minulle. Mikään muukaan ehkäisymuoto ei kuitenkaan tuntunut sopivalta, joten päätimme, että jos tulen raskaaksi niin olemme siihen valmiit. Nyt 11 kuukautta myöhemmin valmiutemme mitataan.

Alku hämmennyksen jälkeen olemme todella innoissamme. Tai ainakin niin innoissamme kuin ensimmäisen testin jälkeen uskaltaa vain olla. Epäusko ja pelko keskenmenosta varjostaa iloamme, mutta päällimmäisenä on silti riemu. Kävin ostamassa uuden testin jonka aion tehdä huomisaamuna. Toivottavasti viivat ovat vahvemmat, jotta todella voin uskoa tämän todeksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...