perjantai 31. elokuuta 2007

Viime päivät ovat menneet tiukasti töissä, enkä juurikaan ole ehtinyt istumaan koneella. Olen kiireapuna eräässä tutkimuslaitoksessa jossa työ on fyysisesti raskasta ja niinpä illat ovat menneet lähinnä lepäillessä ja vatsaa rauhoitellessa. Kyllä huomaa ettei enää jaksa samalla tavoin kuin ennen. 10 kilon betonilaattojen kantelu pitää lämpimänä viileässä laboratoriossa ja kun iltapäivällä kantaa vielä pari 20 kilon näyteastiaa ympäri labraa tietää illalla tehneensä töitä ja Ryynikin tietää että tänään ole vain lököilty sohvalla. Yhden potkun uskon tunteneeni, mutta muuten tunnen liikkeet lähinnä pyörivänä tunteena vatsassa. Onkin todella rauhoittavaa raskaan päivän jälkeen tuntea tuttu pyörintä vatsassa, ainakin hän voi normaalisti. Muutenkin olen alkanut tuntea vauvan todella vauvaksi liikkeiden myötä ja jutellut hänelle iltaisin.

Meillä oli viikolla periaatteessa kaksivuotisvuosipäivä mieheni kanssa. Periaatteessa siksi, että olemme tunteneet noin 5 vuotta ja toiseksi tapailimme satunnaisesti ja soittelimme melkein puolen vuoden ajan toisillemme, ennen kuin uskalsimme alkaa puhua yhdessä olemisesta. Tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä jo paljon pitemmän aikaa, niin paljon olemme ehtineet tehdä ja kokea. Vuosipäivä meni kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa ohi kummankaan huomaamatta ollessamme eri paikkakunnilla töissä. Ehkäpä minun täytyy keksiä jotain erityistä viikonlopulle sekä vuosipäivän että Villen tulevien synttäreiden kunniaksi.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Pelon hetkiä

Meillä koettiin viimepäivinä pieniä pelon hetkiä. Olin kaupungilla ja istuin kädet sylissä odottaen vuoroani kun asentoavaihtaessani tunsin voimakasta kipua istukan kohdilla. Kipu oli todella voimakas ja saman tien vauva lähti liikkeelle ja jatkoi riehumistaan pitkään. Säikähdin, mutta ajattelin että se menee ohi ja jatkoin asioiden hoitoa ennen kotiin pyöräilyä. Kotona aloin kuitenkin huolestua kun vauva ei millään meinannut rauhoittua ja vatsaa oli nipistellyt koko illan. Aamulla vauva oli ihan hiljaa ja liikkumatta (mikä tuntui vieläkin pelottavammalta), mutta nipistelyt jatkuivat joten soitin neuvolaan. Terveydenhoitaja uskoi, että kyseessä tuskin on mitään vakavaa, mutta koska nipistykset saattavat olla supistuksia ja koska liikkeitä ei tunnu, on parempi tarkistaa löytyykö sydänäänet vielä. Onneksi sydänäänet löytyivät ja olivat ihan normaalit ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Todennäköisesti kyseessä on vain sattuma. Ehdin jo miettiä mitä kaikkea pahaa olen mahdollisesti voinut tehdä, että menetän vauvan. Onneksi jokin järki kehotti unohtamaan polkupyöräilyn pitkin pomppivia mukulakivikatuja pitkin ja päädyinkin kävelemään rauhallisesti puistoreittiä neuvolaan. Eräs ystävä nauroikin, että minä varmaan pyöräilen synnyttämäänkin.

Otimme hieman valokuvia kasvavasta masustani. Kovin suuri se ei vieläkään ole, mutta selkeästi havaittavissa kuitenkin.


Niin ja tämä toinen terveydenhoitaja oli muuten sitä mieltä, että painonnousu on suorastaan ihanteellista.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Ultrakuvia ja lisää nuttuja

Aluksi neuvolakuulumisia. Kävin ensin rakenneultrassa, joka siis on tässä uudessa kotikaupungissamme ainut ultra. Sormet ja varpaat ja kaikki muutkin osat ovat Ryynillä paikoillaan ja muutenkin vauva vastaa viikkoja ja näytti tyytyväiseltä. Tälläkin kertaa Ryyni muisti vilkuttaa minulle, kuin sopimuksesta, heti kun ultraäänilaite painui vatsalle. Sukupuolta ei kyllä tuosta ultrasta olisi mitenkään voinut päätellä, eikä terveydenhoitajakaan asiasta mitään puhunut. Emme kyllä olisi edes tahtoneet tietää kumpi hän, mutta ihan pojalta hän näyttää ja tuntuu. Seuraavana päivänä olikin jo neuvola, jossa opiskelijatyttö totesi verenpaineen ja hemoglobiinin olevan edelleen laskussa, mutta painon sen sijaan reilussa nousussa. Nyt sitä on jo huimat 56,5 kiloa, eli viisi ja puoli kiloa koko aikana,mutta kun nousu on ollut 150 g enemmän kuin se sallittu 500 g viikossa. En ole kyllä yhtään huolissaan. Kaikki siis vauvan osalta hyvin.



Löysin kivan ohjeen vauvan villatakkia varten Drops designilta. Valitettavasti vain ohjeen alpaca- lankaa ei saa täältä Oulusta, enkä viitsinyt ruveta paria kerää tilaamaan. Korvasin langan Sandnes Mandarin Petit- langalla. Se on kuitenkin täysin erityyppinen lanka, joten saa nähdä mitä siitä tulee. Ainakin näyttää aika suurelta vastasyntyneelle, vaikka ohjeen mukaan koko olisi 50/58. Jos tuosta ei tule hyvä, niin ehkä sitten tilaan oikeat langat.



Väri on kuitenkin aivan ihana ja malli mieleinen joten voihan Ryyni käyttää tuota vaikka sitten kaksivuotiaana, kuten äitini mielestä takakappaleen koko vastaa. En saanut sitä toivomaani työpaikkaa ja kun isäni työpaikalla, jossa opiskeluaikana kävin tarvittaessa auttamassa, ei tarvita apua kuin aina silloin tällöin, minulla kyllä riittää aikaa neuloa useampikin nuttu.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Nuttuja

Villen aloitettua työt, minä yritän jaksaa kotosalla. En kuitenkaan ole yhtään kotirouva- tyyppiä ja niinpä jo parin päivän jälkeen kyllen totaalisen kyllästynyt. Vatsantarkkailun lisäksi olen alkanut miettiä hankintoja vauvaa varten tarkemminkin. Kävin lastenvaateliikkeissä ja tavaratalojen lastenosastoilla (ja niitä täällä Oulussä ilokseni kyllä riittää) katselemassa vaatteita. Ihania pieniä vaatteita, mutta miksi ne ovat niin selkeästi jommalle kummalle sukupuolelle. Suurinosa vaatteista kun on joko vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. En kyllä sinänsä koe ongelmaksi pukea tyttöä siniseen tai poikaa punaiseen, mutta olisi mukava löytää vähemmän sukupuolierottelevia värejä, varsinkin kun emme ollenkaan tiedä kumpi Ryyni on. Missä kaikki vihreät, oranssit ja ruskeat vaatteet ovat?? Valmisvaatteiden lisäksi olen alkanut etsiä ohjeita villavaatteita varten. Tammikuussa syntyvä Ryyni tarvitsee niitä varmasti joten kun kerran aikaa on voisin yrittää tehdä jotain itse. Samoin olen miettinyt kestovaippojen teon kokeilua. Äitini lahjoitti minulle vanhan saumurinsa jolle hänelle ei ole käyttöä, joten jos vain hyvät kaavat jostain löytyy täytyy ainakin kokeilla. Onneksi olen paikallistanut jo kirjaston joten eiköhän ohjeita löydy.

Kaikesta huolimatta odotan kuitenkin koko ajan puhelinsoittoa töihin pääsystä. Saatan mahdollisesti päästä pariksi kuukaudeksi naapurikaupukiin töihin (mikä tosin tarkoittaa sitä että asun viikot vanhempieni luona) ja todella toivon että pääsen. Viisi kuukautta tyhjän panttina kotona tuntuu lähinnä rangaistukselta.

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Me muuttajat

Meistä tuli oululaisia! Koko viime viikko meni tavaroiden siirtämiseen ensin Mikkelistä Ouluun ja sen jälkeen vielä omille paikoilleen. Toivottavasti ei tarvitse muuttaa muutamaan vuoteen uudestaan, sen verran kamalaa puuha se on. Tai ei se varmaan olisi niin kamalaa jos muuttaisi vain parin korttelin verran ja muuttoauto olisi niin suuri että kaikki tavarat mahtuisivat yhdellä kerralla helposti sisään. Lisäksi tämä tavaroiden laatikoista purkaminen ja paikkojen etsiminen käy työstä. Kirjahylly ei millään riitä kirjoille ja vaikka kaappitilaa on reilusti enemmän kuin edellisessä asunnossa, silti tavarat ei tunnu mahtuvan mihinkään. Olisikohan meille vahingossa eksynyt jonkun muunkin tavarat. Onneksi tilanteesta selviää ostamalla lisäosia kirjahyllyyn ja pari muutakin säilytyskalustetta sekä karsimalla vielä kerran tarpeettomia tavaroita.

Vatsa on alkanut kunnolla kasvaa. Olen yrittänyt etsiä vaatteita ystäväpariskunnan häihin, joita vietetään viikon kuluttua. Vanhat hameeni eivät mahdu päälle ja paidan helmat ovat käyneet lyhyiksi, siitäkin huolimatta etteivät muut muka vieläkään mitään huomaa. Vatsa ei kuitenkaan ole niin suuri, että äitiysvaatteet olisivat vielä järkeviä, mutta valitettavan moni kaunis mekko on täytynyt jättää kaupanrekille. Lisäksi kauppoihin on ilmestynyt syysvaatteet ja kesämekot ovat aika vähissä. Onneksi en paini tämän ongelman kanssa Mikkelissä, siellä olisin jäänyt kokonaan ilman. On kuitenkin pelkästään ihanaa että vatsaa pikkuhiljaa pyöristyy ja näkyy päivä päivältä enemmän.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...