lauantai 29. joulukuuta 2007

Kauhua ja paniikkia

Joulu meni hujauksessa ohi ja paluu arkeen alkoi kaamealla paniikkikohtauksella. Kun tulevat isovanhemmat saatiin jaloista pois kävimme täydentämässä jääkaappia ja samalla ostimme viimeiset puuttuvat tarvikkeet vauvalle: vanupuikkoja, puhdistuspyyhkeitä, korviketta yms. Kassalla tuli outo olo, että mihin me näitä muka tarvitaan, tai ainakaan sille äidinmaidonkorvikkeelle en keksi mitään käyttöä. Edellä kulkenut lapsiperhe, jonka kärrystä löytyi samoja tuotteita kuin meiltäkin tuntui vielä kaukaiselta tulevaisuudelta. Että sitten jonkun ajan päästä meilläkin on tuo edessämme: perhe-elämää ja lapsiperheen arkea. Illalla kotona iski sitten paniikki ja oikein kunnolla. Ensin aloin itkeä miehelle, että selvitäänkö me tästä ihan varmasti ja selviääkö meidän suhde, mutta yhtäkkiä kohtasin valtavan kauhun tunteen: minä en ole valmis, en halua tätä. Siis ihan kunnon paniikkikohtauksen hengitysvaikeuksineen ja pahoinvointineen. Säikähdin itse ja sain kyllä säikäytettyä miehenkin ihan huolella, mutta onneksi se meni melko nopeasti ohi. Tiesin kyllä odottaa tuota pelon tunnetta jossain vaiheessa ja kuvittelin että se olisi tullut jo paljon aiemmin, mutta en olisi voinut aavistaakaan sen tulevan noin voimakkaana ja fyysisenäkin. Pikkuhiljaa kuitenkin rauhoituin kun vauva potki varovasti kuin kysyen että eikö hän saakaan tulla. Aamulla olo oli taas ihan normaali. Sain nukutuksi pitkästä aikaa hyvin ja aamulla heräsin Ryynin potkuihin että joko herätään. Tänään olen taas varma että haluan tätä ihan varmasti ja kuuntelen onnellisena vauvan liikkeitä ja järjestän hänen tavaroitaan kaappiin. Enää 12 päivää laskettuun aikaan. Tule vain Ryyni, kyllä me ollaan ihan valmiina sinua varten.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Lääkärikäyntejä ja pyöräilyä

Tänään oli siis se viimeinen lääkärikäynti. Sain edellisellä kerralla käsityksen että lääkäri tekee synnytystapa-arvion, mutta eipä hän kyllä mitään sellaista varsinaisesti tehnyt. Hyvä käynti tämä silti oli, kerrankin paikalla ei ollut jotain harjoittelijaa ja sain kysyttyä monia mieltä painavia juttuja kun lääkärillä ei koko aika mennyt harjoittelijan neuvomiseen. Sf- mitta oli kasvanut, joten ilmeisesti aiemmat huolestumiseni kasvun pysähtymisestä olivat turhia ja kasvamattomuus johtui vain eri mittaajasta. Sydänääniä ei valitettavasti saatu kuuluviin, koska doppler oli rikki. Kohdunkaula oli kadonnut melkein kokonaan ja pää tuntui jo, mutta paikat ovat vielä ihan kiinni ja kiinteät joten lääkärin mukaan voimme huoletta matkustaa jouluksi pohjoiseen. Mitään koko arviota hän ei uskaltanut vauvasta antaa koska ei ollut mahdollisuutta ultrata ja hänen mukaansa ultrallakin saadaan arvio vain kilon tarkkuudella joten eipä kai siitäkään olisi kovin paljoa hyötyä. Hän kuitenkin uskoo Ryynin olevan alle nelikiloinen syntyessään, eikä lantiossani ole havaittavissa mitään miksi en voisi alakautta synnyttää. Uskotaan. Kyselin kivunlievitysmahdollisuuksista ja varsinkin puudutteista, kun aiemmin olin vain saanut listan ihan oudoista puudutusten nimistä jotka eivät sanoneet mitään. Lääkärinipä onkin työskennellyt aiemmin anestesialääkärinä Oysissa joten sain todella yksityiskohtaisen ja kattavan paketin tietoa. Tosin hän ja terveydenhoitaja yhdessä vakuuttelivat, ettei niistä niin paljoa tarvitse tietää, että kyllä ne kätilöt sitten sanovat mikä on parasvaihtoehto ja miten se toimii. Jäi kyllä tosi hyvä mieli ja sain taas helpotettua alkavaa hermostusta.

Lisäksi olen tänään aiheuttanut pahennusta kanssaihmisissä kulkemalla kaupungilla polkupyörällä kun aamulla tuli kiire neuvolaan huonosti nukutun yön jälkeen ja iltäpäivällä yritin ehtiä sovittuun tapaamiseen enkä enää ehtinyt lähteä kävelemään. Ihanaa kuitenkin pyöräillä. Ei väsy nilkat ja pohkeet niin kuin kävellessä ja uskallampa väittää että vanha kumitassuni oli kyllä tukevampi jopa jäisillä pyöräteillä kuin minun huterat jalat, niin isokuvioiset ja tukevat kuin uudet vaelluskenkäni ovatkin.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Alle neljä viikkoa

Alkaa tuntua lähtölaskennalta, kun päiviä ei ole kuin 24 ja viikkojakin vain kolme ja puoli. Vauvan syntymä on jo niin lähellä. Tosin aika monella ensisynnyttäjillä taitaa mennä jonkin verran lasketun ajan yli, mutta siltikään aikaa ei ole enää paljoa. Vaikka olo alkaa olla jo tukala ja missään asennossa ei jaksaa kauaa, silti minulla ei kyllä ole vielä mikään kiire luopua tästä mahasta. Lähinnä tuntuu haikealta, että kohta se on ohitse. Tosin eilen kyllä sovimme miehen kanssa kalenterimerkinnästä, että 9.1. meillä tehdään suursiivous, syödään jotain tulista, harrastetaan seksiä ja saunotaan jotta Ryyni tajuaisi syntyä laskettuna päivänä (10.1). Eihän sillä oikeasti mitään merkitystä ole, mutta kun itse olen syntynyt laskettuna päivänä samoin kuin veljeni ja olemme erittäin täsmällisiä ihmisiä edelleen (olemme molemmat varmaan olleet ensimmäiset jotka ovat ottaneet pöytäkalenterit käyttöön jo ala-asteella), emmekä voi sietää myöhästymisiä. Mies sen sijaan on syntynyt anopin kertomuksen mukaan toistakuukautta myöhässä (appi kyllä muisteli ajaksi kolmea viikkoa), eikä hän silti ole koskaan mistään myöhässä, joten tuskin Ryynistäkään tulee tuhoon tuomittua yksilöä vaikkei juuri oikeana päivänä syntyisikään.

Jouluksi aiomme matkustaa minun vanhempieni luokse, missä myös veljeni ovat paikalla. Alunperin oli tarkoitus mennä anoppilaan, mutta emme taida enää uskaltaa lähteä 500 km päähän kotoa, enkä kyllä sitä matkaa jaksaisi istua autossakaan. Tuo 250 km minun kotipaikkakunnallenikin on aivan tarpeeksi ja joudumme varmasti pysähtymään välillä. Joululahjat on onneksi jo hankittu. Vietimme lauantain jouluruuhkissa, enkä kaipaa sinne yhtään. Vaikka mahani on jo suuri, ei yksikään naistenosaston reunustalla istuvista miehistä tajunnut luovuttaa minulle istumapaikkaansa, vaikka olisin sitä kovasti kaivannut. Ja siinä on kuitenkin pitkä rivi sohvia. No en minä oikeasti odota että kukaan minulle paikkaansa antaa vaikka raskaana olenkin ja onneksi kahvilaan ei ollut pitkä matka. Piparit leivottiin viikonloppuna ja laatikot teen vielä alkuviikosta, muuten joulumme alkaa olla valmis, kunhan sen autoon vielä pakkaamme. Vain lunta puuttuu.

Huomenna on viimeinen lääkärikäynti jolloin tehdään synnytystapa-arvio. Siitä enemmän sitten huomenna.

Viia ja Ryyni 36+4

tiistai 11. joulukuuta 2007

Alle kuukausi jäljellä

Niin, laskettuun aikaan on enää kuukausi aikaa. 10.1.2008 olisi Ryynin aika saapua "synnytyssalin räikeisiin valoihin", eilistä dokumenttia mukaillen. Nyt on sitten viimein saatu pinnasänkykin ihan valmiiksi, kuvineen kaikkineen. Eli tässä se nyt sitten viimein on:




Kunnostusprojekti onnistui paljon paremmin kuin olisin uskonut. Katkennutta jalkaa ei enää erota toisista, maalipinnat ovat sileät ja kirkkaat, eikä kaltereissa ole enää yhtä lailla merkkejä pakoyrityksistä. Tosin tuossa kun selasin aiemmin otettuja kuvia, huomasin että ainakin toinen eläinkuvista on nyt peilikuvana, joten ihan samanlainen ei sängystä tullut. Kaunis ja tukeva siitä kuitenkin tuli ja se on tärkeintä. Patjakin on jo hankittuna, mutta odottaa vielä kavennusta, noin vanhaan sänkyyn kun ei valmista patjaa löytynyt.

Muutenkin alkaa vauvan tarvikkeet olla kasassa. Vaatteet on pestyinä ja osa jopa silitettyinä (osa vielä odottelee seuraavaa silitysinnostusta). Kestovaipat ovat valmiit, tosin imuja täytyisi muutaman vielä ommella. Laatikkoa varten olen ajatellut tehdä vielä reunasuojuksen, mutta koska laatikko on kuvioitu myös sisäpuolelta jätän tuon homman viimeiseksi ja teen sitten jos jaksan. Nyt täytyy keskittyä hetkeksi joulun laittoon.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Äitiyslomalla

Tänään on äitiyslomani ensimmäinen päivä, joten nyt voisi olla hyvä ajan kohta vastata m:lle miltä tämä odotuksen loppuaika tuntuu. Päällimmäisenä tunteena on kyllä ehdottomasti kömpelyys. Minulla ei edes ole mitenkään valtavan suuri maha, mutta silti tuntuu että joka paikkaan jää kiinni ja liikkuminen on hankalaa. Esim. kun yöllä herää että tarvitsisi kääntyä toiselle kyljelle on todellakin käännettävä itsensä, eikä riitä että vain pyörähtää, niin kuin ennen.Mutta onneksi kun liikkeelle pääsee, helpottaa ja kykenen edelleen jopa juoksemaan ylämäkeen (tuli viikolla äitini kauhuksi todistettua).

Toinen outo juttu on kotiin pikkuhiljaa ilmestyvät tavarat, jotka eivät todellakaan tunnu kuuluvan tänne. Pinnasänky makuhuoneessa tuntuu oudolta ja kaapillinen vauvanvaatteita ja tarvikkeita (puolet kaapista tosin vie itse äitiyspakkauslaatikko) lähinnä tilan tuhlaukselta. Maanantaina pitäisi hakea vaunut ja turvakaukalo eteiseen odottamaan käyttäjäänsä. Vaikka jäljellä on enää kuusi viikkoa ja välillä tuntuu että tämä kaveri toimitetaan etuajassa, tuntuu aivan liian aikaiselta levittää noita tavaroita ympäri kotia. Silti olisi kyllä tarkoitus aloittaa alkuviikosta vauvavaatteiden peseminen ja hintalappujen irrottelu.

Moni samassa vaiheessa odotusta oleva on valittanut, että saisi jo loppua tämä odottaminen ja vauva syntyä. Minä en kuitenkaan koe samoin. Osittain se johtuu varmasti siitä, että toivoisin vauvan syntyvän vasta ensi vuoden puolella, eikä keskellä joulu ja uudenvuoden tohinoiden. Olisi ikävää lapsen kannalta jos olisi vuoden viimeisenä syntynyt eikä kaikkien muiden juhlien vuoksi voisi juhlia kunnolla synttäreitä. Samoin esim. koulun aloittamisajankohtaa jouduttaisiin miettimään eri tavalla kuin jos on syntynyt tammikuussa. Toinen syy on varmaan se, että vatsa alkoi kasvaa niin myöhään, eikä vieläkään ole kovin valtava ja liikkeitä aloin tuntea vasta viikon 23 lopussa. Nyt kun niitä liikkeitä viimeinkin kunnolla tuntuu ja vatsan läpi on mahdollista jopa erottaa eri ruumiinosia, en tahdo sen loppuvan ihan vielä. Päinvastoin minä nautin siitä että viimeinkin tämä raskaus kunnolla näkyy ja tuntuu. Tosin kyllä minäkin aika ajoin valitan etten jaksa enää, mutta aika harvoin.

Voimakkain tunne mikä vaivaa sekä minua, että miestäni on epätodellisuus. On edelleen todella vaikea tajuta että meille syntyy ihan oikea vauva, joka vaatii meidän molempien täyden huomion koko ajan ja ylipäätään asuu kanssamme ainakin seuraavat 15 vuotta. Toistaiseksi emme osaa hermoilla vauva-arkea tai muutakaan, luotamme siihen, että kyllä ne sairaalassa opettavat miten syötetään ja vaipat vaihdetaan, mutta olemme kyllä puhuneet kasvatusperiaatteista joita haluamme noudattaa ja ihan arjen aloittamiseen liittyvistä jutuista. Siis aluksi ihan miten vauvahoitaminen ja kotityöt jaetaan yms. Kyllähän sitä tietysti kokee pientä epävarmuutta, että tuleeko minusta hyvä äiti ja osaanko tehdä oikeita ratkaisuja, mutta jotenkin luotan siihen että kyllä asiat menee hyvin kun käytämme maalaisjärkeä ja jos ei meinaa sujua niin sitten saa apua neuvolasta tai esim. minun äidiltäni. Alun perin pelkäsin ja oikeastaan jopa odotin, että minut valtaa jossain vaiheessa paniikki, etten olekaan valmis äidiksi ja että olen tullut raskaaksi aivan liian aikaisin ja aivan väärälle miehelle. Olin suorastaan varma että se tunne jossain vaiheessa ilmestyy. Sitä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tullut, vaan päin vastoin tiedän että juuri nyt on hyvä hetki ja juuri tämän miehen kanssa tahdon lapseni tehdä. Pelkäsin että raskauteen liittyvät ongelmat (pahoinvoinnit, turhautumiset ja känkkäränkkäpäivät) koettelisivat suhdettamme, mutta päinvastoin olemme lähentyneet entisestämme. Myöskään synnytystä en oikein osaa pelätä, tosin lähinnä yritän olla kokonaan ajattelematta sitä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...