maanantai 22. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua!




Oikein hyvää joulua kaikille. Meidän perhe suuntaa tänään mummolaan nauttimaan joulusta ja pitämään nettilakkoa;)


tiistai 16. joulukuuta 2008

Hammas!

Viimeinkin pitkän odotuksen, valtavan kuolauksen ja kaiken järsimisen jälkeen ensmmäinen pieni helmihammas pilkistää alaleuasta. Kyllä sitä on odotettukin. Amandan ikää on aina arvailtu hieman alakanttiin pienen koon vuoksi ja biimeistään siinä vaiheessa kun tyttö on alkanut hymyillä on kysytty että mitenkäs vanha tämä lapsi onkaan kun ei hampaitakaan vielä ole. Oikeasti olen kyllä ollut todella iloinen, että imetys ehti loppua ennen hampaiden tuloa. pelkäsin etukäteen hirveästi puremista, kun imetys oli muutenkin niin kivuliasta. Kuvaa tuosta pienestä ihmeestä on mahdoton saada, mutta onpahan nyt jokin millä syödä joulupöydässä kinkkua ja pipareita.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Meidän perheestä tulee hetkeksi ulkosuomalainen. Muutamme kevääksi Ruotsiin Sundsvall-Härnösand akselille V:n töiden perässä ja minä jatkan kotiäiteilyä. Toistaiseksi puhutaan kolmen kuukauden komennuksesta, mutta saa nähdä kuinka kauan loppujen lopuksi viivymme. Kodin pidämme kuitenkin yhä täällä Oulussa. V:n pitäisi olla töissä tammikuun 12. päivä ja nythän on viikon tutustumiskeikalla katsomassa paikkoja ja listaamassa tarvittavaa kalustoa. Toivottavasti myös asuntomme selviää reissun aikana. Oikeastaan aika jännä, miten työnantajasta on suorastaan positiivista, että työntekijä ottaa koko perheensä mukaan ja asuntokin hankitaan sitä silmälläpitäen. Kai nykyään ajatellaan, että työntekijä sitoutuu töihinsä paremmin ja jaksaa pitemmän päälle paremmin kun perhe on paikalla, eikä tarvi ikävöidä ja murehtia matkustamisia.

Paljon on asioita jotka tarvitsee selvittää ennen lähtöä. Pitäisi hankkia erilaiset pankkikortit, tarkistaa vakuutusten voimassaolo, muuttaa mahdollisimman moni lasku suoraan nettiin tulevaksi ja miettiä mitä posteja kannattaa siirtää ja mitä keskeyttää matkan ajaksi, yms. Pakkaaminen suorastaan hirvittää kun lapselle täytyy olla rattaat (jos nyt olisin ostamassa vaunuja valitsisin kyllä ihan erit kuin mitkä meillä on ihan jo siksi että nuo vievät niin pirun paljon tilaa autossa), sänky ja kassillinen muuta tavaraa, jos yksi edes riittää. Kovasti tekisi mieli ottaa mukaan myös polkupyörät ja sukset, mutta ne täytyy kyllä jättää suosiolla kotiin.

Ihanaa kuitenkin pitkästä aikaa päästä taas pois Suomesta hieman pidemmäksi aikaa ja opetella viimein kunnolla ruotsinkieli. Olen jo ottanut selvää vauvauinneista ja tarkoitus olisi lähettää viestiä josko pääsisimme mukaan ja muutenkin olen ajatellut että yritämme jatkaa harrastuksia ja tavata muitakin äitejä ja lapsia jos vain jostain löydämme ryhmiä. Ne olisivat varmasti paras paikka kielenkin opsikeluun. Viimeisistäkin ruotsin tunneista on aikaa jo monta vuotta, enkä ole koskaan käyttänyt kieltä kuin ostoksilla tai ruokaa tilatessa, joten petrattavaa on, mutta uskon että sieltä jostain se kieli kyllä löytyy kunhan vain saan suuni auki. Olen kyllä suunnattoman ylpeä miehestäni joka puolitoista vuotta valmistumisen jälkeen oltuaan yhtä pitkään vakituisessa työssä saa erittäin mielenkiintoisen erikoiskeikan ulkomailta, kun samaan aikaan samassa firmassa työskenteleville entisille luokkakavereille jaetaan lomautuslappuja.

Luminen viikonloppu

Hieno lasketteluviikonloppu takana. Lauantaina seurasimme alppihiihtoa televisiosta, ja mikäs katsellessa kun Tanja Poutiainen voitti kultaa. Sunnuntaina mekin suuntasimme rinteeseen. Melkein kahden vuoden tauon jälkeen piti kyllä hieman muistella miten ne sukset kääntyivätkään. Oli kyllä ihanaa. Tätä on odotettu niin pitkään. Amanda harratsi sillä aikaa pulkkailua, joka sai aikaan hurjan naurunkiherryksen. Jostain syystä kypäräpäiset vanhemmat saivat kuitenkin ilmeen hyvin vakavaksi.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kauneinta meillä

Taas kolahti postiluukusta sisustuslehti, jonka vakiopalstoihin kuuluu jonkun julkisuuden henkilön haastattelu sisustuksesta ja vastaus kysymykseen mikä on kotisi mieluisin ja kaunein kohta. Meillä kotona se on ehdottomasti tämä.

Tämä keskellä olohuonetta sijaitseva hyllykkö on viimeinen esine josta kotonani luopuisin. Alunperin koreja oli neljä ja hyllykkö sijaitsi eteisessä niin että sen päällä säilytettiin avaimia ja kalenteria ja laatikoissa kaikkea tarpeellista joka ei oikein löytänyt paikkaa kuten taskulamppuja, sateenvarjoja, kynttilänjalkoja, pelikortteja yms. Uudessa kodissa halusin sen kuitenkin keskeisemmälle paikalle ja jotenkin puolivahingossa siitä tuli Amandan lelujen ja kirjojen säilytyspaikka. Massiivimäntyisenä se on turvallinen lapsen ottaa tukea ja hieman kiipeilläkin. Ja yksi suurimmista syistä miksi se minulle on niin rakas on se, että se on Ville itse tekemä raakalankuista lähtien.
Huomasin muuten juuri, että tuossa 10kk kuvassa samaisen hyllykön edusta näyttätyy kuten se yleensä Amandan leikkien tuloksena on.

maanantai 24. marraskuuta 2008

10kk

Hip hei hurraa, tänään Amanda täyttää 10 kk! Ja mitä hän jo osaa? Palapelin tyhjentämisen lisäksi seisotaan ja kävellään tukea vasten tukevasti ja kun hiukan huijataan seisotaan jo ilman tukeakin. Siis jos Amanda ei itse huomaa ettei hän pidä mistään kiinni onnistuu seisominen hienosti ainakin muutaman sekunnin ajan, mutta heti kun hän huomaa ettei pidä mistään kiinni tulee hätä. Kun imetys loppui tuli tytöstä melkoinen sylittelijä ja halailija. Usein hän itse kömpii syliin, halaa ja sanoo aai. Ainoa oikea sana on ei, ja se tulee tomerasti, tosin välillä väärässäkin paikassa. Kaikkea taputellaan kuin rumpuja ikään. Tyttö teki mahtavan havainnon makuuhuoneen yöpöydän luona kun tajusi että patterista, pöydästä ja pöydällä olevasta laatikosta lähtee kaikista erilainen ääni kun taputtaa. Käsiä taputetaan myös yhteen ja jos ei taputeta niin sitten vilkutetaan. Molempia taitoja esitellään innokkaasti kaikille halukkaille katsojille: myyjille, tarjoilijoille, kirjaston tätille ja muskariohjaajalle. Musikaalisuutta tyttö osoittaa rummuttamisen lisäksi soittamalla marakasseja ja säätämällä radion äänenvoimakkuutta. Lempileluja marakassien lisäksi ovat kaikki kirjat ja lehdet joita selataan innokkaasti ees ja taas, sekä kengät. Parhaita ovat tietysti äidin korkokengät tai sitten sellaiset joilla on oiken pitkät nauhat. Ja omissa kengissä on herkullisen makuiset pohjatkin. Herkullisimpia ruokia ovat ne mitä joku muu syö, vaikka se maistuisi miten pahalta (kuten sitruuna tai kahvi) ja vaikka juuri olisi syönyt masun ihan täyteen. Äiti pääsee nykyään jo paljon vähemmällä vaivalla. Sen lisäksi että tyttö auttaa tyhjentämällä pyykinpesukoneen tehokkaasti ja työntää pölyimuria avuksi, välillä saa ihan vain olla ja netissäkin ehtii välillä istua. Nytkin tyttö istuu radion vieressä, selaa kirjaa ja pärisyttelee ja tekee intiaani ääniä käsi suun edessä oikein tyytyväisenä ja kun äiti kääntyy katsomaan on vastassa leveä hymy.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Pikkujoulut

Tänä vuonna minulla oli yhdet ainoat pikkujoulut ohjelmassa ja ne vietettiin eilen. Olimme tyttöporukalla ensin syömässä ja sen jälkeen pienellä baarikierroksella. Tunnemme toisemme lähes yksinomaan vauvojen kautta ja etukäteen pelkäsin että koko ilta jauhetaan vain imetysjuttuja ja nukkumisvinkkejä. Onneksi olin väärässä. Toki kun 8 naista joilla kaikilla on pieniä lapsia lapsista puhutaan, mutta kerrankin puhuimme myös ihan kaikesta muustakin. Aloitimme illan syömällä hyvin kolmine ruokalajeineen ja viineineen ja sen jälkeen siirryimme drinkkibaariin ja tanssimaan. Useampi meistä huokaili kuinka oli edellisen kerran ollut ulkona kunnolla ennen raskautta, minä mukaan lukien. Kyllä tuota oli ehtinytkin jo kaivata, siis tyttöjen juttuja ja tanssimista. Sitä kun saa vaihtaa farkut ja villasukat kiiltävään toppiin ja voimakkaampaan meikkiin. Sitä kun meluisessa ihmisjoukossa tanssii itsensä hikeen ja ainut "huoli" on että tukka on hyvin. Ja vaikka sitä äitinä kokee itsensä usein niin homssuiseksi ja väsyneeksi ja kauhistuu kuullessa olevansa yksi porukan vanhimmista, tuntuu aina hyvältä kun joku kääntyy katsomaan toisenkin kerran ja portsari tahtoo nähdä henkilöllisyyspaperit K-18 paikan ovella.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Leveilyä

Viikonloppuna heiluimme Levillä kannustamassa suomalaisia ja muitakin alppihiihtäjiä. Sää oli loistava ja kisat erinomaiset, lunta riitti ja meillä oli hauskaa. Pakkanen oli Amnadalle hieman hämmentävä kokemus kun päälle piti laittaa niin paljon vaatteita ja lisäksi vielä peittoja. Pulkkailu oli kuitenkin hauskaa ja vaikka ympärillä huutaa kovaääniset ja 10 000 ihmistä on vaunuissa hyvä ottaa päiväunet.

Isäni töiden ansiosta pääsimme koekäyttämään upouutta hotellihuoneistoa. Oli kyllä upea paikka ja kauniisti sisustettu. Ja 20 neliötä suurempi kuin meidän koti. Rattaat mahtui eteiseen ilman että niitä saa kokoajan siirrellä pois tieltä, koko huoneistossa ei ollut yhtään maalarinvalkoista seinää, eikä kamalia valkoisia melamiinikeittiökaappeja ja lasiseinäisen saunan lisäksi jalkojen alla oli oikea puinen lattia. Ankea palata ahtaaseen kotiin. Se miksi tässä blogissa ei käsitellä sisustusta ollenkaan johtuu ainoastaan siitä ettei tässä asunnossa saa tehdä mitään muutoksia ja muutenkin tavarat ovat pakon sanelemissa paikoissa. vai mitä mieltä olette kun kertakäyttövaippoja säilytetään pinnasängyn alla, kirjoja sohvan alla ja ammetta kylppärin katossa. Uuden asunnon etsintä käynnistyi samantien. Etuovi.com, sieltä meidätkin nykyään löytää.

perjantai 7. marraskuuta 2008

imetystä, tai oikeastaan ei

Meillä taitaa imetys olla pulkassa. Amanda päätti ensin ettei huoli rintaa enää päivällä ja pari viikkoa sitten hän alkoi nukkua kokonaisia öitä aamusta iltaan, niin että yösyömisetkin jäivät pois. Korvikkeen makuun on päästy niin hyvin, että ilta- ja aamumaitokin vaihtui pulloon ja nyt tyttö ei ole huolinut rintaa viikkoon. Kolmen päivän jälkeen tarjosin, että otatko, ja katsoi ensin minua, sitten rintaa ja minua uudestaan että häh? Mitä tuolla tehdään. Seuraavana yönä homma kyllä muistui taas mieleen, mutta nyt on taas oltu monta päivää kokonaan ilman, siitäkin huolimatta että yöllä on herätty. On vähän haikea olo, mutta minkäs teen. Olin tiistaina viisaudenhammasleikkauksessa johon liittyen sain antibioottikuurin ja edellisen leikkauksen ja antibioottikuurin perusteella epäilen, että maidon tulo loppuu nyt kokonaan. Eihän siinä mitään, parempi näin että lapsi itse päättää lopettaa kuin että joutuisin jossain vaiheessa vierottamaan, mutta olisin toivonut, että rintamaidosta olisi siirrytty suoraan lehmänmaitoon, eikä korvikkeeseen. Toistaiseksi maitoa on kokeiltu vain jogurttina joka ei oikein ole sopinut ja kokeilut ovat jääneet vähäisiksi. Mutta pääasia kuitenkin että lapsi saa tarvittavan maidon jossain muodossa. Kunhan selviän leikkauksen aiheuttamasta posken turvotuksesta ja kuumeesta on suunnattava ainakin rintaliiviliikkeeseen. Imetysliiveissä on nykyään runsaasti tyhjää tilaa ja pikkuhiljaa olisi mukava käyttää jotain vähän nätimpää ja naisellisempaa kuin valkoista puuvillaa paksuilla olkaimilla:)

perjantai 31. lokakuuta 2008

Lunta

Luin aamulla Kalevaa ja minusta paras uutinen oli kelivaroitus: odotettavissa lumipyryä ja lunta jopa 13 cm. No ei tuota ihan niin paljoa vielä ole, mutta ei paljoa puutu.

Ompeluksia


Pitkästä aikaa olen saanut jotain ompeluksia valmiiksiki. Tämäkin loujui pitkän aikaa puolivalmiina, mutta tänä aamuna sain viimein kaivettua konneen esille. Tuloksena on siis uusi paita Amandalle. Onneksi tajusin alunalkaen tehdä tarpeeksi suurta kokoa, niin että nyt tuo on aika sopiva, mutta kasvunvaraakin vielä riittää.
Tässä vielä vähän selkeämpää kuvaa luomuksesta. Ompelen todella vähän trikoota ja kyllä pitäisi hankkia parempi saumuri jos meinaisi enemmän tehdä. Pieniä vaatteita on kyllä mukava tehdä kun syntyvät "nopeasti" ja siihen minusta ikävimpään hommaan eli kaavojen ja kankaiden leikkaamiseenkaan ei mene niin hirveästi aikaa.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Tyttötiistai

Meillä on tänään tyttötiistai. Amanda löysi äidin päästä ihanan vaaleanpunaisen pinnin. Sitä piti ensin katsella ja ihmetellä ja sen jälkeen hyvin varovasti irrottaa (ja tuo tyttö ei tee mitään yleensä varovasti, kuten naarmu poskessakin kertoo) ja tutkia tarkemmin.
Valokuvien ottaminen on jäänyt viimeaikoina hieman vähemmälle, koska heti kun kameran ottaa esille tyttö alkaa lähestyä eikä laajimmallakaan kuvakulmalla saa kuin lähikuvan nenänpäästä.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Uutta ulkonäköä

Nyt oon viimein saanut valmiiksi ulkonäköuudistuksen. Alkoi se vanha jo tympiä kovasti. En vain ole mikään blogivelho varsinkaan noiden asetusten suhteen, niin että täytyi ensin etsiä ja kokeilla sopivat asetukset haamublogissa ja sitten muuttaa ne tänne. Jotain pieni muutoksia saattaa vielä tapahtua, mutta periaatteessa tällä siis mennään tulevaisuudessa. Kommentteja ja parannusehdotuksia saa toki antaa. Kuva on otettu ihan tuossa meidän naapuripuistossa yhtenä sunnuntaiaamuna lenkkeillessämme. Niitä äitiyden parhaita hetkiä kun kuljet vaunujen kanssa syksyisessä puistossa kun aurinko paistaa, vastaan ei tule kuin pari lenkkeilijää ja vauva vain tuhisee unissaan vaunuissa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

viimeinkin nukkuminen sujuu!

Kello on jo vaikka mitä ja pitäisi olla jo nukkumassa, mutta ihan vielä en malta. Olemme olleet Amandan kanssa kolme viikkoa ihan kahdestaan kun V on ollut työreissulla. Muutaman päivän olimme mummolassa ja kahtena päivänä V käväisi kotona vaihtamassa laukun sisältöä, mutta muuten olemme möllöttäneet kahdestaan. Aluksi olin ihan kauhuissani että mitä tästä tulee. Takana oli useita pätkiä kahdestaan olo jolloin illat meni huutaessa ja päivisin yritettiin löytää kadonnutta päivärytmiä. Ensimmäinen viikko menikin ihan sumussa, mutta onnistuin saamaan päivärytmin järjestykseen. Ruoka-ajat katsotaan kellosta ja päiväunillekin mennään tunnin tarkkuudella samoihin aikoihin joka päivä. Toinen viikko oli jo helpompi, mutta illat yhä ihan kaaosta. Nukkumaanmeno iltaisin on ollut alusta lähtien todella hankalaa. Aluksi tyttö ei millään suostunut nukkumaan isänsä kanssa ja myöhemmin tilanne kääntyi päälaelleen eikä tyttö suostunut enää menemään minun kanssani nukkumaan. Kaikkeni yritin ja kokeilin kaikenlaisia metodeja minkään auttamatta. Kunnes eräänä iltana monen tunnin huudon jälkeen en enää jaksanut ja vain vedin peiton pääni yli ja annoin lapsen huutaa. Meni 10 minuuttia kun tyttö hiljeni ja pari minuuttia myöhemmin alkoi kuulua laulua. Kurkistin varovasti peiton alta ja näin tytön makaavan sängyssä ihan tyytyväisenä ja laulavan samoja unilauluja kun päivällä vaunuissa. Seuraavana päivänä löysin netistä HUSn lastenlääkärin kirejoituksen jossa hän sanoi että usein uniongelmia pahentaa vanhempien liian herkästi puuttuminen niin ettei vauva saa tilaisuutta rauhoittua itse. Olen aina ollut huudattamista vastaan, mutta päätin silti kokeilla. Menin itse makaamaan pinnasängyn viereen sängylle ja luin kirjaa enkä regoinut kuin tutin lattialle tippumiseen ja hysteeriseen itkuun (siis näin päätin). Yllättäin itku ei ollut missään vaiheessa hysteeristä, vaan vain väsynyttä kitinäitkua jota kesti vain parikymmentä minuuttia jonka jälkeen tyttö kävi makaamaan ja odotti kiltisti ja rauhallisena unta. Seuraavana iltana itkettiin enää 10 minuuttia ja nyt enää pari minuuttia. Eikä tässä vielä kaikki. Amandalla on ollut tapana herätä useita kertoja yössä rinnalle ikävän lohdukkeeksi kun isä on ollut poissa kotoa. Nyt hän nukahtaa pian uudelleen jos en reagoi itkuun. Lisäksi nukkuminen sujui mummolassakin paljon paremmin kuin ikinä. Amanda on nyt viikon verran mennyt helposti ja rauhallisesti nukkumaan eikä minun ole tarvinut varsinaisesti nukuttaa ollenkaan. Oikeastaan päinvastoin. Ole samanaikaisesti itsekkin levännyt ja nauttinut hyvästä kirjasta. Usein miten tulen makuuhuoneesta pois puolen tunnin lukemisen jälkeen ja silloinkin Amanda on nukkunut jo pitkän aikaa. Mikään metodi ei ole toiminut näin hyvin ja näin varmasti. Tästä kahdestaan olosta on kyllä ollut hyötyä meille hirveästi. Viimeinen viikko on ollut todella ihana kun kaikki voimat ei ole menneet huutamiseen ja päivisin voi suunnitella tekemisensä kun lapsella on selkeä rytmi. Elämä vauvan kanssa on nyt pelkästään ihanaa.

Mutta on kyllä ihanaa että Ville tulee huomenna kotiin ja jää lomalle.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Viisi asiaa

Nappasin tämän meemin maijulta. En ole ennen tällaista tehnyt, mutta ihan mielenkiinnosta:

Viisi asiaa pakastimessani
1. Äidinmaitoa, joka kyllä taitaa olla jo vanhaksi käynyttä. Onneksi ei ole kuin parin desin verran
2. Rainbow omenaviinereitä (taitaa olla aika suosittu vierasvara)
3. perinnöksi saatuja mustikoita
4. suolatonta silavaa
5. iso hirven paisti

Viisi asiaa vaatekomerossani
1. kasa balettitossuja ja pukuja
2. saumuri
3. äitiysvaatteita (tai oikeastaan liian suuria vaatteita joita käytin raskausaikana)
4. paljon trikoota, varsinkin valkoista, mutta vain muutamia käytetään
5. joululahjapaperia, joka jäi viime jouluna löytymättä ja käyttämättä

Viisi asiaa autossani
Meillä auto on periaatteessa miehen omaisuutta jota minä lainailen kun pitää päästä tytön kanssa mummolaan, muuten en ole siitä tippaakaan kiinnostunut. Levittäytynyt silti näköjään olen.
1. gps- navigaattori (isäni oli suorastaan ylpeä tästä joululahjatoiveesta)
2. termosmuki
3. muutama pinni ja hiuspompula
4. kuitteja
5. turvakaukalon telakka ja usein miten kaukalokin


Viisi asiaa käsilaukussani
1. maissinaksurasia
2. huulirasva
3. nenäliinoja
4. kaksi lompakkoa (bonuskorttihelvetti)
5. kondomeja

tiistai 14. lokakuuta 2008

Viruksia kestovaipoista?

Tämän aamun Kalevassa oli iso juttu kuinka Turussa on kielletty kestovaippojen käyttö päiväkodeissa perustuen siihen että Lastetautiopin professori Matti Uhari väittää niiden levittävän viruksia. Tämä taas perustuu hänen mukaansa siihen, että kertakäyttövaipoissa uloste siirtyy vaipan sisäosiin kun taas kestovaipassa pinnalle josta se helposti voi levittää viruksia ja lisäksi vaippojen säilytys lisää riskiä. En ole mikään fanaattinen kestovaippailija, vaikka Ryyni niitä käyttääkin, mutta tämä uutinen sai minutkin kuohahtamaan. Vai että vielä viruksia. Ainakin meidän vaipoissa nesteet menee ihan samalla tavalla vaipan sisään kuin kertakäyttöisissä ja samoin kertakäyttöisissä kiinteät jää ihan samalla tavalla pinnalle mitenkään imeytymättä. Säilytyksessä voi tietysti piillä oma riskinsä, varsinkin päiväkotiolosuhteissä jos kestovaippailjoita on useita, mutta ainakin kotioloissa vaippoja ei säilytetä yleensä vuorokautta pidempää ennen pesua ja 60 asteen pesu kyllä huolehtii pöpöistä. No en minä mikään asiantuntija ole, mutta suurin syy mikä tässä minut saa hermostumaan, on se että uhari suoraan myöntää ettei hänellä ole mitään tieteellistä näyttöä tästä. Siis että ihan vaan ilman perusteluja voi väittää tuollaista ja sen perusteella tehdän isoissa kaupungeissa päätöksiä. Luulisi ettei tästä aiheesta olisi kovin vaikea saada tutkimustuloksia tai ettei niitä jo olisi (jutussa kyllä viitattiin yli 10 vuotta vanhaan amerikkalaiseen tutkimukseen jossa viruksien leviämistä ei ollut havaittu). Kertakäyttövaippoja on käytetty vasta parikymmentä vuotta, joten luulisi että esim. sairaaloiden syntyneidenosastoilla olisi huomattu eroja tai juurikin päiväkodeissa joissa molempien käyttäjiä on ollut. Minua harmittaa että kestovaippailu mielletään hörhöjen toiminnaksi ja uudeksi muotivillitykseksi, kun kuitenkin on kyse vain paluusta vanhaan iho- ja ympäristöystävällisempään suuntaa, hieman uudemmilla tuotteilla vain. Onneksi esim. Tampereella jopa suositellaan kestovaippojen käyttöä päiväkodeissa ja täällä Oulussakaan niiden käyttöä ei ole kielletty vaikka kuulemma suosittelevatkin kertakäyttöisiä. Saa nähdä mikä on tilanne kun Amanda joku päivä päiväkotiin menee. Olen tänään toista päivää työtön kotiäiti, joten se hetki lähestyy.

lauantai 11. lokakuuta 2008

vaalipohdintaa

Komen viikon kuluttua on kuulemma kunnallisvaalit. "Kuulemma" siinä mielessä, että jotenkin nämä vaalit tulivat minulle ihan puun takaa kun yhtäkkiä kävelykadulla jaellaan ehdokkaiden lentolehtisiä ja kotiin saapuu puolueiden lehtiä. ja jotenkin olen kuvitellut että kaikki vaalit ovat aina keväällä, en kyllä tiedä miksi. Mari-Johanna pohti blogissaan kuinka oudolta tuntuu kun ei enää olekkaan äänestyskelpoinen kunnallisvaaleihin ja aloin miettiä omaa suhtautumista vaaleihin. Harmittelin aikoinaan kun täytin kaksi kuukautta liian myöhään 18 jotta olisi saanut äänestää presidentinvaaleissa. olisin tiennyt tarkkaan ketä olisin äänestä ja miksi. Myöhemmin olen osallistunut jokaiseen äänestykseen mihin olen ollut oikeutettu, mutta kunnallisvaalit ovat minullekin jotenkin hankala tilanne. Koen kansalaisvelvollisuudekseni äänestää ja varsinkin kunnallisvaaleissa koen että minulla olisi parhaat mahdollisuuden vaikuttaa asioihin jotka koen tärkeiksi, valitaanhan niissä ihmisiä päättämään minun asuinkuntani asioista. Aiemmilla kerroilla en ole asunut samassa kunnassa kuin missä olen ollut äänioikeutettu (opiskelijallahan on mahdollisuus pitää kotikuntanaan muuta kuin varsinaista asuinkuntaa) joten on ollut aika vaikeaa löytää sopiva henkilö jota äänestää jo ihan etäisyydenkin vuoksi. Nyt koen ehdokkaan löytämisen taas hankalana. Olen asunut tässä kaupungissa niin vähän aikaa, etten oikein vielä tiedä mitä pitäisi pitää tärkeänä seikkana ehdokasta valitessa ja lisäksi nyt lapsen vanhempana on taas ihan uudet asiat mistä pitäisi pitää huolta. Kun ennen yritin löytää ehdokkaan jonka mielipiteet kohtasivat opiskelijoiden etujen ja oikeuksien suhteen nyt pitäisi löytää ehdokas joka on kanssani samaa mieltä lapsiperheiden asioista. Mistä minä voin vielä tietää mitä minun pitäisi ajatella päivähoitokysymyksistä, terveydenhoitokysymyksistä tai puhumattakaan peruskoulutuskysymyksistä kun ei ne minulle ole vielä tuttuja. Kaiken lisäksi tässä kaupungissa ehdokkaiden ykköspuheet ovat vain kallioparkki, ideaparkki ja ydinvoima ja kun ydinvoimaa lukuunottamatta kannatan niitä todella lämpimästi ihan jo siksikin, että se tietäisi miehen töiden siirtymistä pysyvästi kotinurkille ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi niin aika lyhyt ehdokaslista taitaa tulla. No onneksi on vielä kolme viikkoa aikaa ja vaalikoneet keksitty. Äänestää minä kyllä aion joka tapauksessa.

Pituusongelmia

Eilen kävimme neuvolassa ja uudet mitat ovat 67,9 cm ja 7480g. Terveydenhoitaja tarkisti kuulon ja kokeili pinsettiotetta ja kyseli taitoja kuten konttaamista, seisomista ja jokeltelua. Taidollisesti kehitys on hienoa, mutta fyysisesti vähän huonompaa. Paino on koko ajan mennyt -10 käyrällä tasaisesti mutta nyt pituuskäyrä oli notkahtanut niin että se näytti lähinnä koukulta alaspäin. Ei tämä vain viimeisen kahdenkuukaude ongelma ole, vaan lasku on alkanut jo oikeastaan niiltä ajoilta kun kiinteät aloitettiin. Syyksi tähän epäiltiin maidon puutetta. Amanda on huolinut rintaa aina vain vähemmän mitä enemmän on saanut kiinteitä ja kun sain noin kuukausi sitten antibioottikuurin tuntui ettei enää kelvannut senkään vertaa ja maidontuotantokin väheni huomattavasti. Viimeisen kuukauden tyttö onkin huolinut rintaa vain noin kolme kertaa päivässä ja ainoastaan yöaikaan. Koska maitoa ei minulla ole kovin paljoa, tyttö ei sitä päiväsaikaan juuri huoli ja koska olen saamassa piakkoin toisen antibioottikuurin joka todennäköisesti huonontaa tilannetta entisestään sain ohjeen tarjota tytölle korviketta joka aterialla ja lisäksi molemmat puurot maitopohjaisina sekä välipalan hedelmäsose jogurtin kanssa.

Koen hieman huonoa omatuntoa tästä. En minä tietysti olisi voinut mitenkään pakottaa lasta syömään rintaa päivisin riittävän montaa kertaa, mutta kun ole oikein vältellyt kaikkia maitoasisältäviä lasteruokia vatsavaivojen pelossa. Amanda ei ole aiemmin syönyt vauvapuuroja vaan ihan tavallista kaura tai ohrapuuroa, vellejä ei ollenkaan (tosin ne pari maistelukertaa ovat osoittaneet etteivät ne kelpaa kun tyttö ei ymmärrä niitä ruoaksi) ja jogurttisoseitakin olen antanut vain pari yksittäistä kertaa. Tuntuu siltä että jotakin meni pahasti pieleen kun aluksi maitoa oli niin että sillä olisi voinut helposti ruokkia pari kolme lasta täysimetyksellä ja nyt se ei riitä eik kelpaa enää yhdellekään. Olisi kai pitänyt sitkeäämin tarjota rintaa muutaman kerran päivässä, eikä lopettaa kun lapsi toistuvasti kieltäytyi ja pyristeli pois sylistä. Yritän ajatella positiivisesti että sain kuitenkin täysimetettyä hänet 5 kk ikään asti.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Rokotustutkimuksessa

Amanda osallistui rokotustutkimukseen jossa tutkitaan erään rokotteen soveltuvuutta alle 6- vuotiaille lapsille. Koska Amanda ei ole vielä kertaakaan sairastanut mitään, hänellä ei ole allergioita ja koska aiemmat rokotteet eivät ole aiheuttaneet mitään oireita ajattelimme, että se voisi olla hyvä ajatus. Ja olen edelleen sitä mielrä. Kävimme tutkimusklinikalla, missä tytöltä mitattiin verenpainetta, lämpöä, pituutta ja painoa ja otettiin verikoe sekä annettiin tietysti rokote. kaikki meni hienosti, tyttö oli reipas ja rauhallinen ja vaikka rokotus hieman kirpaisikin hän hetken kuluttua taas hymyili hoitajalle. Rokotuksen jälkeen odotimme odotushuoneessa puolituntia jolloin varmistettiin, ettei mitään pahaa kohtausta aiheudu rokotuksesta. Tänä odotusaikana kuuntelimme, kuinka kolmea muuta lasta tutkittiin ja rokotettiin suljettujen ovien takana. Muut lapset olivat noin 3-5 vuotiaita ja oli kamalaa kuunnella ovien läpi kuuluvaa pienen lapsen pelokasta itkua ja äiti!- huutoja. Eihän heille mitään pahaa tietysti tehty, ja itku johtu varmasti enemmän pelosta kuin kivusta, mutta en voinut olla ajattelematta että nuo hätääntyneet äänet kuuluivat pienille ihmiskoekaneille. Amanda oli varmasti niin reipas ja rauhallinen koska ei tajunnut mitä oli tulossa, mutta niiden toisten lasten takia koin suurta avuttomuutta. Enkö minä äitinä voikaan tehdä kaikkea lapseni puolesta. Olen varma että tästä kyseisestä tutkimuksesta on valtaisaa hyötyä ja edelleen olen tyytyväinen päätökseemme. Mutta onneksi minun ei tarvinut selittää lapselle, että kulta ei mitään hätää, ei tästä sinulle mitään hyötyä välttämättä ole, mutta ehkä joku toinen lapsi jää sairastumatta kun sinua pistetään.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Shoppailua

Lauantaina vietimme shoppailupäivää. Oikeasti meidän piti käydä vain katsomassa minulle uutta puhelinta ja sitten kipin kapin kotiin, mutta toisin kävin.



Olemme miettineet kenkien ostoa Amandalle, kun hän jo seisoo hienosti tukea vasten ja yrittää jo päästää irti tai kävellä. Pieni jalkaiselle tytölle vain tuntuu mahdottomalta löytää sopivia kenkiä ja minimaalisesta valikoimasta useat oli todella vaikeita pukea jalkaan. Niinpä päädyimme ostamaan toistaiseksi vain hieman tukevammat tossut ja löysimmekin kahdet todella sievät ja pilkkahintaan. Lisäksi mukaan tarttui ihana neulehaalari, jonka neulomistakin olen miettinyt, mutta kun nuo puuvillalangat ei oikein minun käteeni sovi. Retrokuosit mielyttävät minunkin silmää ja niinpä mukaan lähti myös Ainun klassikkomuki ja omenakuosinen body, vaikkakin upouusia nuo ovat. Löytyi minulle myös puhelin. Ihana uusi musiikkipuhelin jonka hankintaa perustelen sillä, että vaunuja työnnellessä on mukava kuunnella musiikkia ja kun kännykkä on oltava kuitenkin mukana, ylimääräinen mp3-soitin veisi vain tilaa. On se vain niin hieno, ettei minun insinöörintaitoni riitä tuon käyttämiseen ennen kuin käyttöohje on läpiluettu. Lisäksi löysin itselleni ihanan pipon jonka tupsunvirkaa hoitaa pieni nalle jolle on myös tasku pipon reunassa. En koskaan löydä sopivia pipoja kaupoista, kun olen niin pienipäinen, joten tämä oli todellinen löytö ja alennuksessa kaiken lisäksi.

Tuntuu että nykyään ehdin niin harvoin kirjoittaa tänne mitään. Se tarkoittaa vain sitä, että touhua riittää, kun tyttö on oppinut liikkumaan ja toisaalta myös sitä, että olen aktiivisemmin poistunut kotoa. Miehen työreissujen vuoksi oleilemme paljon mummolassa ja kotona ollessa tulee kyläiltyä muissa vauvaperheissä, kun toiset lapset ovat alkaneet kiinnostaa Amandaa. Lisäksi saimme paika muskariin, kun onnistuimme saamaan peruutuspaikan! Tyttö tuntui tykkäävän kovasti ja varsinkin tamburiinin soittaminen oli mukavaa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

8kk


Meidän pieni Ryyni täyttää tänään jo 8 kk. Mitoista ei ole mitään tietoa kun edellisestä neuvolakäynnistä on jo kaksi kuukautta ja seuraavaakin odotetaan vielä pari viikkoa. Reipas tyttö kuitenkin. 8kk ikäinen Amanda osaa jo nousta tukea vasten ja pinsettiotetta harjoitellaan. Kun isä palasi työreissulta alkoi tarinaakin tulla ihan uudella tavalla. Entinen Ä! huuto on vaihtunut kolmikirjaimiseen käh- kuiskaukseen ja sen lisäksi höpötetään koko ajan. Ymmärrettäviä sanoja ei kuitenkaan ole havaittavissa. Luulenpa että tuo puhe onjäänyt hieman nopean liikuntakehityksen jalkoihin, vaikkei myöhässä olekaan. Hampaita ei edelleenkään ole ainuttakaan, mutta silti mussutetaan mielellään leipää ja hedelmiä paloina. Mieluisimpia "leluja" ovat edelleen erilaiset nauhat (olivatpa ne sitten irtonaisia, hatunnauhoja tai vaikkapa isän kengissä) sekä kirjat ja lehdet. Olemme lukeneet iltasatuja ja nykyään Amanda ottaessaan kirjan käteensä alkaa polottaa kuin lukisi ääneen itsekin. Ei sana ja äidin kieltävä katse alkavat tulla tutuksi, vaikka niihin reagoidaan vielä viiveellä. Lempilauluja ovat tässä isä pupu on- laulun lisäksi Simo-siili- laulu. Harmi kun emme päässeet muskariin mukaan, kun nuo laulut ovat Amandalle niin mieluisia ja äidin laululeikkivarasto niin rajallinen.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Onnenhetkiä osa 2

Ihana viikonloppu jatkui sunnuntaina metsäretkellä Sanginjoella. Kävimme kävelemässä 10 km pituisen luontopolun ja paitoimme makkaraa laavulla. Oli ihana lämmin syyspäivä, jonka kruunasi auringonpaiste. Oman kunnon lisäksi tuli testattua uusinta hankintaamme, Manduca- reppua, joka osoittautui loistavaksi. Mukanamme ystäväperhe samanlaisella varustuksella ja molemmat vauvat katselivat tyytyväisinä maisemia, maistelivat mustikoita ja puolukoita ja ottivat jopa torkut repuissaan, vaikka etukäteen hieman asiaa epäilimmekin. Näitä metsäretkiä olen kaivannutkin. Vaikka kyseisessä paikassa vilisi muitakin ihmisiä, puolukanpoimijoita, koirien ulkoiluttajia ja muita vaeltajia, saimme silti nauttia myös siitä luonnonrauhasta ja lintujen laulusta. Ja koska me olemme maanmittareita ja ystäväpariskunta erittäin kokeneita vaeltajia kuului ohjelmaan tietysti pienimuotoinen eksyminen ja tavaroiden lainaamista puolin ja toisin, kun toiset unohtavat eväät ja toiset vaihtovaatteet.

Onnenhetkiä

Amanda oli lauantaina oikeastaan ensimmäisen kerran hoidossa. Hän on pari kertaa jäänyt mummolaan siksi aikaa kun me olemme miehen kanssa käyneet ostoksilla, mutta tällä kertaa veimme hänet ystäväperheen luokse peräti neljäksi tunniksi. Tänä aikana me miehen kanssa kävimme ulkona syömässä ja vietimme hieman "omaa aikaa". Koska tämä oli eräänlainen yllätys minulle, mies oli valinnut syömäpaikaksi aasialaisen ravintolan, joka tarjoaa sekä kiinalaista että sushia. Valitsemistamme raaka-aineista valmistettiin meille todella herkulliset annokset, jonka jälkeen maistelimme ensimmäisen kerran eläissäni sushia. Sushi oli kyllä pieni pettymys, kun se ei oikeastaan maistunut muulle kuin kylmälle riisille. Häpeäkseni joudun myöntämään etten osaa syödä puikoilla (ainakin tuntuu, että nykyään se on ihan perustaito) ja V yritti opettaa miten se tapahtuu. Haarukka osoittautui yhä paremmaksi, ainakin jos aikoi syödä aterian lämpimänä, mutta sushipaloihin minäkin onnistuin tarttumaan. Ruokailun jälkeen kävimme vielä drinkeillä. Kuin yhteisestä sopimuksesta puheenaiheet käsittelivät kaikkea muuta kuin vauvoja ja miehen töitä. Ihan niin kuin joskus ennen vanhaan, kun meillä oli muutakin elämää.

Olin aivan varma, että meitä odottaisi väsynyt ja vähintäänkin kitisevä tyttö joka pillahtaa loukkaantuneeseen itkuun meidät nähdessään. Yllättäin vastassa oli iloinen höpöttävä tyttö joka puhkesi vain leveämpään hymyyn meidät nähdessään. Perheessä on saman ikäinen tyttövauva, josta Amanda sai leikkiseuraa. Tytöillä oli ollut todella hauskaa, niin kuin seitsenkuisilla vain voi olla: kinastelua pahvilaatikosta, puupalikoiden mussutusta, toisen korvien repimistä ja yhteistä kiljahtelua. Vielä kotonakin tyttö jaksoi leikkiä ja höpöttää (kun ensin olimme saaneet hänet suostumaan kotiin lähtöön) ja kun nukkumaanmenoaika koitti, hän nukahti samantien kun pääsi sänkyynsä.

Oli niin ihanaa käydä kerrankin rauhassa ulkona, ilman kenenkään kitinää ja puhua vain aikuisten asioista. Olla kuin lapseton pariskunta, vailla huolia mistään. Mutta kyllä illan kruunasi tuo, että myös tytöllä oli ollut yhtä hauskaa ilman meitä.

maanantai 15. syyskuuta 2008

100. tekstini

Blogini vuosipäivä meni minulta tyylikkäästi ohi, mutta nyt törmäsin yhteen merkkipaaluun: 100. kirjoitukseni! Hurjaa että olen saanut aikaiseksi näin monta kirjoitusta. Kiitoksia vain suunnattomasti kaikille jotka ovat jaksaneet lukea höpinöitäni. Koko idea blogin pitämiseen lähti siitä kun ystäväni oli raskaana pari vuotta sitten. Asumme eri paikkakunnilla ja ties minkä kiireiden ja tekosyiden vuoksi emme ehtineet nähdä kertaakaan hänen raskausaikanaan. Silloin heitin hänelle, että hänen pitäisi lähettää minulle kerran kuussa kuva vatsasta jotta näkisin kuinka raskaus etenee kun hän kuitenkin lähetti minulle lyhyen raportin neuvolakuulumisista ja muista tapahtumista. Kun sitten itse tulin raskaaksi hän muistutti minua tästä ja niinpä aloitin meidän pienen Ryynin tarinat. Kahdesta viivasta on tullut ihana pieni tyttö, tosin väliin on ahdettu myös monia muitakin juttuja. Pikkutyttönä harrastin päiväkirjoja, pieni kovakantisia opuksia joita piilottelin veljiltä, joihin talletin tärkeitä ajatuksia ja tunnelmia jotta muistaisin ne myöhemminkin. Nykyään en enää käytä juuri paperia, mutta tallessa on esim. minun ja mieheni ensimmäisten seurustelukuukausien Messengerviestiketjut, ystäväni raskausajan sähköpostit ja nyt myös meidän pienen Ryynin tarina. Kun nyt toiset säästelevät kaitafilmejä ja yrittävät löytää tekniikkaa niiden katsomiseen, minä varmaan säilytän dvd-levyjä aikana jolloin säilytysformaatti on taas jokin ihan muu.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

7kk

Amanda on jo 7 kk vanha. Meinasi mennä kokonaan ohi tuo päivä. Uusia mittojakaan ei ole kun neuvolaan päästään vasta kuukauden kuluttua. Sanoisin kuitenkin että ihan sopusuhtaisen kokoinen tyttö tuo on. Uusia taitoja on tullut rutkasti. Eräänä päivänä Amanda vain päätti että nyt minä tahdon istua ja sen jälkeen istuttiinkin ihan urakalla joka paikassa, eikä vähiten öisin pinnasängyssä. Viikkoa myöhemmin Amanda istuskeli lattialla ja katsoi että tuollahan on mielenkiintoisen näköinen sukka lattialla ja päätti kontata sen luokse. Niinpä olenkin viimeisen viikon ajan juossut ja yrittänyt pysyä edellä ettei lattialta löytyisi mitään mihin hän ei saisi koskea. No tämäkään ei vielä riitä, vaan kun istualtaan alkoi nähdä korkeammalle ja niiden ihanien tavaroiden luoksen myös pääsee konttaamaan, niin miksei sitä kokeilisi saada niitä tavaroita sieltä tuolien päältä ja alimmilta hyllyiltäkin. Eli lisäksi noustaan tukea vasten polvilleen. Kaiken huipuksi Kummisetä tuli viikonloppuna kylään. Amanda katseli ihmeissään että kyllä minä tuon miehen olen ennenkin nähnyt mutta kuka kumma se oikein on. Prasta näyttää sille kieltä ja päristää!

maanantai 18. elokuuta 2008

Maailman paras lelu ja muuta itse tehtyä

Millaisista leluista vauvat tykkää? Vaikka antaisit vauvalle mitä ihanimman lelun, jossa on kirkkaita värejä, eläinten kuvia tai muotoja, pehmeää pyöreyttä, kohtia jotka helisevät, rapisevat ja vinkuvat, niin mikä kiinnostaa lasta kaikkein eniten? Tietysti se mustavalkoinen pesuohjelappu. Olipa kyseessä mikä tahansa lelu se etsitään käsiin ja hypistellään ja maistellaan. Eikä kyseessä tarvitse edes olla lelu. Pesulaput täytyy etsiä myös pyyheliinoista, sohvatyynyistä, turvakaukalosta, ruokalapusta ja jopa rahista löytyy pesulappu. No mikä silloin voisi olla kaikkein ihanin lelu vauvalle? Tietystikin rätti jossa on pelkästään pesulappuja!

No hyvä on, tunnustan ettei tämä ollut ihan omaa keksintöäni, vaan näin vastaavan laisen lelukaupassa. Tämä on kuitenkin itse tehty versio johon on käytetty valmista froteista pesulappua johon ompelin erilaisia nauhanpätkiä. Käytin erilaisia nauhoja: satiinia, samettia, puuvillaa, eläimiä, ruutuja, kukkia ja pilkkuja (myyjän ilme nappikaupassa oli melkoinen kun pyysin kahdeksaa eri nauhaa vain 10 cm:n pätkiä) ja arvatkaapa mikä tuo kohta on joka on juuri menossa suuhun? Tietysti se pesulapun alkuperäinen mustavalkoinen pesulappu...

Miehen loman vuoksi olen ehtinyt ommella enemmänkin ja tuon lelun lisäksi valmistui myös muutama ruokalappu vaippakankaiden jämistä. Kirjontaa en ole koskaan ennen harrastanut, mutta satuin näkemään suloisen ruokalapun jossa oli kirjailtu kuvio, joten päätin kokeilla.


maanantai 11. elokuuta 2008

Havahduin viikonloppuna tosiasiaan, että vanhempainvapaata on jäljellä enää kaksi kuukautta. Vain kaksi kuukautta! Meni pasmat ihan sekaisin ja pari unetonta yötä vietetty. Mitä minä sitten teen? olin kyllä jo aiemmin ajatellut että olisin vähintään vuoden loppuun kotona, mutta käytännössä tämä ei ole ihan niin yksinkertaista. Olen alalla jolla töitä kyllä on, mutta voi olla vaikeaa ajoittaa aloittaminen juuri itse haluamaani ajankohtaan. Minulla ei ole työpaikkaa mihin palata, vaan pitäisi etsiä uusi työpaikka. Olenkin kyllä jo aloittanut ja hakenutkin töitä. Ehdin olla niin lyhyen aikaa työelämässä valmistumisen jälkeen, että työnhaku tuntuu kovin vaikealta, mutta samalla motivaatiota ja kunnianhimoa olisi kovasti. Olisi ihana päästä taas keskustelemaan muustakin kuin vauvoista ja kaikesta niihin liittyvästä ja oikeastaan myös päästä pois kotoa. Toisaalta kuitenkin tuntuu aivan kamalalta ajatukselta laittaa Amanda hoitoon jollekin vieraalle ja olla tuntikausia erossa hänestä. Näen mielessäni kauhukuvia, kuinka lapsi ei enää edes tunnista minua kun olen niin paljon poissa. Siitäkin huolimatta, että olen alalla jossa tunnetaan vain 8-16 työaika. Ja siitäkin huolimatta että isänsä tekee pitkiä päiviä ja jopa reissutöitä ja kyllä Amanda todellakin tuntee ja muistaa isänsä. Tätäkö sillä tarkoitetaan kun sanotaan, että äitiys on ainaisia ristiriitaisia tunteita ja huonoa omaatuntoa?

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Onpa taas mennyt viikkoja aikaa etten ole ehtinyt edes käväistä täällä. Viimeiset 5 viikkoa on mennyt arkiyksinhuoltajana, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että V on ollut 2-5 päivää viikosta työmatkalla ja me ollaan oltu Amandan kanssa kahdestaan kotona. Täytyy kyllä sanoa ettei minusta yksinhuoltajaksi olisi. Amandan yöt on olleet levottomia milloin hampaiden tulon (joita ei kyllä vieläkään ole yhtään puhjennut), uusien temppujen tai ihan vain isän ikävän vuoksi ja on todella rankkaa olla yksin vastuussa ja hoitaa joka ikinen asia. Tiedän kaksi viiknlopun aikana vauvan saanutta uutta äitiä, jotka ovat käytännössä yksinhuoltajia ja täytyy kyllä hattua nostaa, että ovat tietoisesti uskaltaneet lähteä tähän hommaan yksin. Ihanaa kun V palasi kotiin ja jäi lomalle.


Olen kuitenkin ehtinyt ommella muutaman vaipan, kiitos ihanien ystävien jotka ovat tulleet seuraksi ja avuksi. Yhteensä kaksitoista vadelmanpunaista taskuvaippaa, jotka näyttävät saavan käyttäjänkin hymyilemään. Noista tosin puolet on tarkoitettu eräälle toiselle vauvalle. Tyttömäisiä kyllä, mutta tuo väri oli niin ihanan herkullinen. Samalla kaavalla nuo syntyivät kuin entisetkin, mutta nyt sisämateriaalina on flanellin sijasta bambupuuvillafleeceä. Kovaa vauhtia pitäisi saada toiset 12 oranssia ja vielä muutama kuviollinenkin valmiiksi, kun Amandan vaipat alkavat käydä pieniksi.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

6kk

Amanda täytti jo 6 kk eli puoli vuotta on jo kulunut tytön syntymästä. Tiedän että olen sanonut tämän saman joka kuukausi, mutta silti: ihan kamalaa miten nopeasti aika kuluu ja tyttö kasvaa. Amanda on jo iso tyttö joka osaa jo kaikenlaista. Isän tyttö tuosta on tainnut tulla kun isän poissa olo kotoa saa pienen pään ihan sekaisin eikä yöllä oikein voi nukkua kunnolla.


Amandan lempiharrastuksiin kuuluu nykyään kurkistusleikit. Olemme jo pitkään leikkineet niitä niin että tytön kasvojen eteen laitetaan varovasti harso ja sen jälkeen minä tai isä etsii. nyt amanda on kuitenkin laajentanut leikkiä, menemällä itse piiloon peiton alle tai viimeisimpänä vaunukopan taakse. Meidän iso tyttö ei enää oikein viihdy vaunuissa ja olemmekin ottaneet kopan pois ja siirtyneet käyttämään rattaita (tai siis samojen kärryjen ratasosuutta). Vaunukopasta on tullut mukava leikkipaikka jossa saa olla ihan omassa rauhassa ja vain välillä kurkistaa kuomun takaa näkyykö ketään.


Ihan uutena harrastuksena on keinuminen. Välillä alkaa kyllästyttää sisällä pyöriminen mutta vielä ei nukuta ja silloin onkin hyvä hetki käydä vähän ulkona. Pihastamme löytyy vauvakeinu johon olemme jo muutaman kerran tutustuneet. Onhan se vielä valtavan suuri ja kun tyttö ei kunnolla vielä osaa istua ei siinä voi olla kuin muutaman kymmenensekunttia kerrallaan, mutta hirmuisen hauskaa ja jännää se on.

Nyt täytyy lähteä pelastamaan tuo juhlakalu lattialta. Olisi niin mukava katsoa maailmaa kylhellään lekotellen (niin kuin äitikin aina makaa) mutta painovoima on sitä vielä vastaan ja pää kolahtaa lattiaan selälleen tumpsahtaessa. Jännää miten joka päivä tyttö keksii jotain uutta.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Mikä kesä?!

Milloin se kesä oikein alkaa? Eilen aurinko jo pilkahti ja oli hieman lämpimämpi, mutta yöllä heräsin taas sateen ropinaan ikkunaa vasten. Eikö tänä vuonna tule kesää ollenkaan? Minä kun niin etukäteen haaveilin, että kerrankin kokonainen kesä kun ei tarvi ottaa työpaineita ja voin vain ulkoilla vaunujen kanssa. Voisin mennä Amandan päiväunien aikaan puistoon makoilemaan vaahteran alle ja lueskella ja rentoutua. ja kun tyttö heräisi saisi hänkin kellotella viltillä ja olla kerrankin ilman vaatteita ja vaippaa. Nyt on jo heinäkuun loppu ja vain yhden kerran olen päässyt näin tekemään. Se oli kyllä ihana päivä, mutta vuosisadan viileimmän kesän lisäksi tämä on myös vuosisadan hyttyskesä, eli sen hetken mitä Amandaa kehtasin pitää poissa vaunuista hyttysverkon alta sain huitoa koko ajan. No onneksi elokuu on vielä jäljellä. Toivotaan että se olisi mannereurooppalaiseen tapaan se kuumin lomakukuukausi.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

taitoja

Hieman kuvia mitä Amanda jo osaa:


Minä kun aiemmin valitin ettei Amanda osaa syödä pullosta, niin nyt kyllä osataan. Eräänä päivänä äiti yllätettiin totaalisesti kun tyttö ottikin pullosta tukevan otteen ja veti pullon itselleen. Olivat isän kanssa opetelleet. Lisäksi välillä pitää tarkistaa pulloa kallistamalla, että vieläkö jotain on jäljellä;)



Varpaat on löytyneet ja niitä täytyykin tutkia usein ja hartaasti olipa ne sitten paljaat tai sukkiin verhotut. Ja maistuvat ilmeisesti kauhean hyvältä.



Amanda osaa kääntyä selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen. Selälleen kääntymisen hän oppi oikeastaan ihan vahingossa kun vatsallaan piti olla niin korkeassa konttausasennossa että välillä kellahti kumoon ja selälleen. Nyt ihan viimeaikoina on hoksattu että välillä kannattaa levähtää kyljellään niin jaksaa taas paremmin yrittää keksiä miten pääsisi konttamaan eteenpäin.



Taaksepäin Amanda jo osaa ryömiä ja LUJAA! Jos äiti erehtyy viipymään vessassa pari minuuttia esim. täyttämässä pyykkikonetta, meinaa tyttö olla kadoksissa kun palaa. Onneksi ehdin siivota sohvan alta ompeluvälineet kannellisiin muovilaatikoihin, niin ettei tarvitse pelätä että vastaan tulisi esim sukkapuikko. Toistaiseksi olla vältytty jopa pään kolahtamiselta sohvan metalliseen laitaan.

Kaikkea toimintaa siivittää tomera baubaubau- tarina mitä kerrotaan välillä iloisen onnellisena ja toisinaan taas valittavan surkeana. Saatiinpa sillä kerran oikein vihaisesti huudettuna vauvakaveri itkemäänkin kun Amanda päätti pitää puhuttelun ystävälleen. Ja vauvoillako ei muka ole yhteistä kieltä. Aika paljon meidän Ryyni jo osaa.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Nukahtamisia vol.2

Viime viikolla oltiin koko viikkon kotona tytön kanssa kahdestaan. Kokeilin antaa tytön nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä ilman että varsinaisesti nukutin. Mitä pidemmälle viikko eteni, sitä nopeammin tyttö nukahti, mutta heräili yön aikana pahimmillaan jopa 4 kertaa syömään. Ilmeisesti tytöllä oli niin kova ikävä isiä, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Perjantaina v tuli kotiin ja nukkumaan meno oli melkoista tappelua taas ja yöllä heräiltiin monta kertaa. Lauantaina päätimme että nyt alkaa iltapuuron syönti tässä taloudessa ja sepä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Tyttö nukkui heti seuraavan yön paljon rauhallisemmin kuin pitkään aikaan, eikä herännyt koko yönä kuin yhden ainoan kerran ja sama jatkui seuraavana yönä. Tänäiltana tyttö meni kiltisti isän kanssa nukkumaan ilman mitään kitinöitä. Eli jippiaijee, ainakin hetkeksi löytyi apua.

No tietenkään tämä ei pääty näin onnellisesti. Hyvin nukutuista öistä ilman syöttämisiä seurasi rintatulehdus ja 38 asteen kuume. Meinasin pyörtyä ja oksentaa paikalliseen kahvilaan kun kävin apteekissa ostamassa lisää särkylääkettä ja kunto loppui ja mies teki 8 tunnin reissun Kuusamoon. Enpä muista milloin olisin viimeksi ollut näin kipeä.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Nukahtamisia

Tuntuu olevan ihan yleinen ongelma tuo nukuttaminen ja nukahtaminen, siksi ajattelin että tästä pitää kirjoittaa ihan erikseen.

Viime viikon nukutuksen ja nukahtamiset
Ma: Olimme tytön kanssa kahdestaan kotona ja tyttö nukahti ilman nukuttamista klo 19 kitistyään jonkun aikaa sylissä yliväsymystä.

Ti: Edelleen olimme kahdestaan ja tyttö nukahti seitsemän aikoihin autoon mistä nostin hänet omaan sänkyyn nukkumaan. Amanda heräsi kuitenkin kahdeksan jälkeen syömään ja nukahti saman tien uudelleen.

Ke: Matkustimme Isän luokse Rukalle (missä V siis työkomennuksella koko viikon) ja matkustamisen ja kuumuuden takia päiväunet jäi todella vähiin. Amanda nukahti vasta klo 22 huudettuaan koko illan yliväsymystä. Ei vaikutusta oliko sylissä vai omassa sängyssä. Nukahti lopulta viereen, mutta ilman että kukaan sai koskea. Nukutimme siis yhdessä.

To: Isä nukutti sylissä. 3 min. vaimeaa itkua jonka jälkeen nukahti.

Pe: Matkustimme Rovaniemelle illalla, niin että Amanda kyllä nukahti normaaliaikaan autossa, mutta ei saanut heti unta herättyään auton pysähdyttyä ja meni lopulta huudon kanssa nukkumaan klo 22 äidin viereen.

La: Nukahti isän kanssa omaan sänkyyn huudettuaan 20 min.

Su: Nukahti isän syliin klo 19 huudettuaan vaimeasti 10 min.

No ei tämä kyllä kauhean hyvää tutkimusaineistoa ole kun noin paljon matkustettiin, mutta kertoo kuitenkin pääsääntöisesti ongelmasta. Välillä huudetaan pitempään ja välillä ei ollenkaan oli nukuttajana kumpi hyvänsä. Yleensä Amanda menee nukkumaan klo 19. Yhtenä iltana hän haluaa nukahtaa syliin toisena viereen ja kolmantena omaan sänkyyn. Yhtenä iltana pitää ehdottomasti silittää niin että Amanda jopa vetää käden takaisin kasvoille jos meinaa lopettaa ja toisinaan taas ei saa koskea ollenkaan ja koskeminen aiheuttaa raivostumista.

Olen yrittänyt googlettaa tietoa ja apua, mutta useimmat ohjeet ja neuvot ovat että kyllä se menee itsestään ohi kun lapsi on täyttänyt 3kk ja se on vain sitä koliikkia. Mutta kun lapsi on jo 5 kk eikä hänellä ole koskaan ollut koliikkia. Luulen että aiemmin vaivanneet vatsavaivat ovat tehneet nukkumaanmenosta Amandalle eräänlaisen pelon. Päivällä ei nukkumisen kanssa ole mitään ongelmaa, vaan Amanda menee kiltisti vaunuihin ja rauhoittuu itsekseen jos ei saman tien nukahda. Itku loppuu viimeistään siinä vaiheessa kun vaunut on viety ulos vaikkakin vain parvekkeelle. Varmaan tuo matkustaminen ja isän työreissut hankaloittavat tilannetta kun ei joka ilta pääse samaan sänkyyn nukkumaan. Tälläkin viikolla V on työmatkalla, mutta me pysyttelemme kotona joten tämän viikon lista voi olla taas ihan erinäköinen.

Vinkkejä siis kaipailen edelleen. Yksi ainakin minkä huomasimme viime viikolla on ettei soseita pidä antaa illalla. Ainakin peruna väänsi vatsaa niin ettei koko yönä nukkumisesta tahtonut tulla mitään.

Kiitos!



Sain tämän hienon palkinnon Aurilta. Kiitoksia vain ihan älyttömän paljon. Hienoa että joku ylipäätään lukee tätä vaatimatonta höpinääni, saati sitten että jopa pitää siitä. Kai sitä vain on niin kriittinen omia tuotoksia kohtaan.

Sain samaisen tunnustuksen myös Arkipurkalta. Kiitoksia ihan älyttömän paljon. Olen todella otettu tästä kunniasta.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

5kk


Amanda täytti jo 5kk, jee!!!Neuvolassakin taas käytiin ja uudet mitat ovat 65 cm ja 6580g. Terveydenhoitaja tuumi että tällä vauvalla taitaa olla kevyet luut kun painaa noin vähän vaikka on noin pullea. -10- käyrällä siis mennään. Amanda muisti näyttää myös taitojaan joita kovasti kehuttiin ja rokotuskin otettiin inahtamatta vastaan. Rohkea tyttö siis.

Minusta tuntuu niin hassulta kun kaikki kysyvät, että onko tuo vauva aina noin rauhallinen. Amanda ei kyllä itke juuri koskaan, lukuun ottamatta iltoja kun isä nukuttaa ja tykkää kun ympärillä on hälinää ja ihmisiä joita seurata ja joille hymyillä. Mutta kyllä meillä ääntä ja vilinää riittää. Tyttö ei ole koskaan aloillaan (kuten kuvastakin näkyy), vaan liikkuu koko ajan. Amanda osaa kääntyä selältä vatsalle ja vaihtelevasti myös vatsalta selälle. Lisäksi hän osaa ryömiä taaksepäin ja pyöri ympyrää navan ympäri sekä kieppua kyljeltä toiselle. Näitä taitoja täytyy koko ajan harjoittaa ja vaikka tyttö olisi sidottuna sitteriin tai turvakaukaloon silti vähintään kädet heiluvat ja lelut saavat kovaa kyytiä. Kaiken tuon liikkumisen lomassa täytyy myös harjoittaa ääntä ja kiekua, karjua, huudella, kiljahdella, murista ja ihan vain vienosti keskustellakin. Rauhallinen tyttö on siis aika suhteellinen käsite. Mutta ihana pieni hymytyttö silti.

Kuten jo sanoin, meillä itketään iltaisin nukkumaan mennessä. Varsinkin isän nukuttaessa tulee joka kerta ensin hikka ja sen jälkeen itku. Olemme kokeilleet eri tapoja nukuttaa: sylissä, sängyssä, vieressä, makuuhuoneessa, olohuoneessa, valot päällä ja pimeässä. Iltarutiinit olemme tiukasti pitäneet samoina, mutta vaihdelleet järjestystä välillä. Silti aina sama itku. Yleensä tuo itku loppuu 10 minuutissa, eli ei tämä kovin paha ongelma ole, mutta se kalvaa isän itsetuntoa kun vauva purskahtaa lohduttomaan itkuun kun hän tajuaa joutuvansa isänsä kanssa nukkumaan. Samaa ongelmaa on kyllä välillä myös minun nukuttaessani, mutta harvemmin ja silloin kyse on yleensä yliväsymyksestä. Olisiko kellään mitään vinkkiä mikä tuohon voisi auttaa?

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Lomailua

Meidän perhe teki pienen kesälomareissun Itä-Suomeen. Kävimme mummolassa ja tapasimme muitakin tuttuja. Emmepä ole tainneet miehen kanssa ikinä ennen tehdä varsinaista kesälomareissua mihinkään, korkeintaan olemme käyneet jommankumman vanhempien luona, joten tuntui suorastaan oudolta. Mutta ihanaa oli nähdä ystäviä ja erityisesti kummityttöäni pitkästä aikaa. Amanda suhtautui reissaamiseen yllättävänkin rauhallisesti, vaikka ihmettelikin kun joka kerta herätessään oli ihan eri paikassa kuin lähtiessä ja uudet naamat tervehtivät. Saimme kuitenkin pidettyä normaalista päivärytmistä aika hyvin kiinni ja tyttö pysyi hyväntuulisena.

Miehellä on ollut lapsena perinteenä käydä kerran kesässä sukulaistätien ja mummojen kanssa Retretissä ja sinne suuntasimme aloittaen ehkäpä samanlaisen perinteen. Lasten keramiikkapajassa teimme mukin tuliaiseksi kotiin. Amanda oli kuulemma pajan kaksi vuotisessa historiassa kaikkein nuorin taiteilija

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Ihan itse tehtyjä


Amandan päiväunet ovat lyhentyneet radikaalisti ilmojen lämmettyä, joten ihan hirveästi en enää ehdi tekemään mitään. Jotain kuitenkin. Tämän ihanan karviaismarjapipon ohjeen löysin täältä. Pipo on tehty ihan ohjeen mukaisesti Novitan Bambu- langasta. Bambu- langasta on tullut ihan yksi suosikkilangoistani. Mukavan pehmeää ja viileää mutta kuitenkin tarvittaessa lämmittää ja neulominen on mukavaa. Ja on se kyllä mukavaa sekin, että sitä löytää lähes joka marketista. Värivaihtoehtoja vain saisi olla enemmän, vaikka oranssia tunnun käyttävän nykyään joka paikassa. Toinen samanlainen pipo on vielä puikoilla kun lanka harmittavasti loppui kesken kun vain pari kierrosta olisi enää jäljellä. Tuo pipo on kyllä vielä melko reilu Amandalle, joten sillä toisellakaan pipolla ei vielä ole mitään kiirettä, kun tulevalla käyttäjällä on varmaan Amandaa pienempi pää. Ajattelin että sitten kun nuo molemmat ovat valmiit voisin hieman koristella niitä esim. napeilla, tai sitten en.


Pari vaippaakin olen saanut aikaiseksi. Nämä on tehty puuvillavelourista Cuddle Minibums vaippaa mukaille. Itseasiassa näin vasta tänään sen alkuperäisen vaipan livenä. Tarkoituksena olisi laajentaa yökestoiluakin, kun toistaiseksi se on rajoittunut siihen kun se ainokainen Cuddle Bums on puhtaana. Ei mikään ihan helpoin ommeltava kyllä ollut, mutta ilmeisesti en sitä kyllä ihan helpoimman kautta tehnytkään. Sain viimein saumurin huollettua, mutta ihan täysin kuntoon sitä ei kuulemma saa ja ei tuo ommel kyllä tosiaan ihan siisteimmästä päästä ole. Toivottavasti vaippa kuitenkin toimii. Tuosta kankaasta piti alunperin tulla Amandalle vaatteita, mutta kun niitä ei olisi voinut käyttää kuin auringonpaisteella niin leikatut palat ovat yhä kaapissa ompelematta. Varjossa tuosta kankaasta tulee ihan märäntyneen ruohon väristä, yök.

Aika harvakseltaan tulee mitään kuvattua ihan tänne blogiin asti, mutta taitaa suurimmaksi osaksi johtua siitä, että minulla on aina niin monta juttua yhtä aikaa kesken ja sitten kun ne viimein valmistuu, en enää jaksa kuvata. Nytkin on sen toisen karviaisen lisäksi tekeillä toinen hattu Amandalle ja iso kasa vaippoja sekä Amandalle että ystävän vauvalle ja lisäksi valmiina leikattuina olis jo osat kasaan liivinsuojuksia ja ruokalappuja ja kankaat valmiina vaikka kuinka moneen projektiin. Ehkä sitten joskus...

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Tunnustuksia

Taitaa olla syytä perua puheitani. Luin noita vanhoja kirjoituksiani mitä olin kirjoittanut ennen Amandan syntymää ja silmiini pisti tämä kirjoitus jossa ihmettelin miksi vauvalle muka pitäisi ostaa kauheasti kaikkea tavaraa, kuten jumppamattoja, itkuhälyttimiä sittereitä yms. No nyt meiltä löytyy melkein kaikki noista. Meillä on sekä kantoliina että reppu ja molemmat on koettu hyviksi ja tarpeellisiksi. Meillä on jumppamatto ja erikseen vielä lelukaari. Jumppamatto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sen lelut sellaisenaan ovat Amandan mielestä ihania. Kaari on meidän ruokailuhetkien pelastus niin että saamme miehen kanssa syödä yhdessä kun Amanda viihtyy lelujen kanssa. Sitterikin meiltä nykyään löytyy jo ihan siksikin että jossain tyttöä on syötettävä ja turvakaukalo ei ole kovin hyvä siihen. Meiltä löytyy myös iso kasa leluja, 2 kpl pinnasängyn reunansuojuksia kun toinen oli muka liian suuri ja toinen vain niin kauhean nätti. Tuteista ja tuttiketjuista ei kannata edes puhua ja jopa tuttipullojen mikrosterilaattori löytyy. Kaapissa odottaa hyppykiikku kunnes Amanda on tarpeeksi suuri siinä leikkimään ja syöttötuoliakin ollaan jo harkitsemassa. Kaikille tavaroille on tarpeensa vaikka en niin ikinä olisi uskonut. No edelleenkin kyllä suosittelen että hankintoja tekee sitä mukaa kun tarpeita tulee niin voi hankkia sen parhaiten tarpeita vastaavan tavaran. Iso osa tavaroista on hankittu käytettynä tai lainattu, koska yhdellä lapsella nuo kamat ei kauheasti ehdi kulua.

Niin se itkuhälytin meiltä vielä puuttuisi ja tarvetta olisi. Mikähän olisi hyvä malli vai olisiko jollain jopa myydä sellainen minulle käytettynä?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Huh hellettä ynnä muuta touhua

Tänään oli oikein kunnon hellepäivä. En kyllä tiedä mitä mittari oikeasti näytti, mutta onnistuin polttamaan sekä käsivarret että niskan. Olimme Amandan kanssa piknikillä muutamien muiden äitien ja vauvojen kanssa ja yritin omalla varjollani pitää Amandan poissa auringosta. No parempi että se olin minä joka paloi, eikä hän.

Perunan syönti ei ole edelleenkään onnistunut, mutta porkkana osoittautui suorastaan herkuksi. Sitä meni monta lusikallista kunhan ensin ihmeteltiin hieman porkkanan rakennetta suussa. Pitäisi varmaan tehdä pari ruokalappua lisää kun tuo syöminen on todella sottaista puuhaa ja meillä on vain se äitiyspakkauksen lappu.

Viikonloppuna olimme taas mummolassa Rovaniemellä. Mukavaa oli ja me pääsimme V:n kanssa viimein kahdestaan ulos. Päivällä kävimme ostoksilla Amandan päiväunien aikana ja illalla kävimme vielä terassilla. Ihanaa kun on noin huomaavaisia isovanhempia!

maanantai 26. toukokuuta 2008

4kk


Amanda on jo neljä kuukautta vanha, iso tyttö siis. Katseltiin eilen illalla valokuvia vastasyntyneestä tytöstä ja kyllä se näyttikin pieneltä mytyltä tähän nykyiseen kiekuvaan rimpuilijaan verrattuna. Viikonloppuna maisteltiin hieman perunaa, mutta ei tainnut oikein olla Amandan mieleen tämä "herkku"...

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Bussimatkailua

Olemme nyt pari kertaa kokeilleet bussilla matkustamista vaunujen kanssa. Tässä kaupungissa bussilla saa matkustaa ilmaiseksi vaunujen kanssa ainakin toistaiseksi ja valtaosa busseista onkin matalalattiabusseja joten matkustaminen on aika vaivatonta. Syksyllä oli lehdissä kovasti kirjoitteluja tästä aiheesta. Aloituksen teki joku äiti joka valitti ettei häntä ollut autettu bussiin, kun pysäkille olikin saapunut ei-matalalattiamalli. Tähän joku vastasi että auttaisi äitejä vaunujen kanssa, mutta kun ei näiltä äideiltä saa edes kiitosta palkaksi niin ei enää viitsi. Tästä syntyikin sitten sanaharkka mielipideosastolla miksi ylipäätään vaunujen kanssa pitäisi päästä ilmaiseksi kun vauvaperheitä tuetaan jo muutenkin valtion ja kaupunkien puolesta ja kärkkäimmät valittivat että näiden autettavien vuoksi bussit ovat jatkuvasti myöhässä aikatauluista. Monet tutut äidit ovatkin päätyneet ratkaisuun, etteivät edes yritä ei-matalalattiabusseihin vaan joko kävelevät tai odottavat seuraava bussia.

Eilen kävimme kyläilemässä noin 6 km päässä kotona ja tuo matka tuntui sateessa hieman liian pitkäksi kävellä. Menomatka sujui hyvin, mutta paluumatkalla pysäkille saapui ei-matalalattiabussi. No tyydyin kohtalooni ja ajattelin että odotan seuraava bussia hetken. Kuskipa huikkasikin ovelta että olenko tulossa kyytiin. Totesin, etten pääse noita portaita sisälle vaunujen kanssa, mihin hän että eihän se ole mikään ongelma ja tuli auttamaan meidät sisälle. Kotipysäkillä kuski auttoi meidät ulos ja sanoi vielä että nosta vain käsi ylös reilusti pysäkillä niin tiedetään tulla auttamaan, että kyllä me aina tullaan auttamaan. Kävelin suorastaan liikuttuneena kotiin, että olipa ystävällistä kun tajusin, että se mies joka kurkisteli lähtöpysäkillä ovelta oli kai hänkin tulossa tarjoamaan apua jos vain olisin tajunnut sitä ottaa vastaan.

Täytyy vielä kertoa, että pysäkillä odottaessamme bussi sekä meno-, että paluumatkalla tupakoitsijat ovat siirtyneet katoksen alta lasiseinän taakse sateeseen polttamaan meidän tullessa katoksen alle. Siis ihan selkeästi sivistystä ja hyvää tahtoa on vielä jäljellä!

Neuvolakuulumisia

Kävimme eilen nelikuukautisneuvolassa. Sen piti olla lääkäritapaaminen, mutta lääkäri olikin lähtenyt keikalle, niin että tapasimmekin vain terveydenhoitajan. Uudet strategiset mitat ovat 63 cm ja 6200 g, sekä päänympärys 40,3 cm. Ihan hiukan keskikäyrän alapuolella mennään (ainakin verkkoklinikan käyrien mukaan, neuvolassa niitä ei näytetty) ja sopusuhtainen tyttö terkkarin mielestä. Disflatyliä jatkamme edelleen, mutta pienennämme annostusta pikkuhiljaa nyt kun vatsavaivoista on päästy.

Painoa on tullut edellisestä käynnistä 760g ja terveydenhoitajan mielestä meidän ei kannata vielä aloittaa kiinteitä kun tyttö kerran kasvaa noin hyvin pelkällä maidolla. Maisteluannoksia perunaa voi silloin tällöin antaa, mutta muuten ei kiinteitä kannata vielä antaa. "Ja pääsetpähän itse helpommalla vielä vähän aikaa"- oli terkkarin kommentti. Tuon on kyllä ihan totta: eväät kulkee edelleen aina mukana ja valmiina tarjottaviksi. Siitäs saitte vellintarjoajat!

maanantai 19. toukokuuta 2008

Pusuja

Amanda on alkanut antaa meille pusuja! Ihania märkiä pusuja poskille ja välillä muillekin kasvojen osille. Erityisesti näistä saa nauttia isä iltaisin, mutta kyllä äitikin on saanut osansa. Ensin ihmeteltiin että onko tytöllä nälkä kun kokeilee suullaan kasvojamme, mutta kun sama jatkui vielä ruokailun jälkeenkin ja ilman imemistä niin kyllä nuo pusuiksi täytyy tulkita.

Posti toi ison kasan vaippakankaita, oranssia, vadelmaa ja norsukuviota, joten urakkaa on taas tiedossa. Lupasin tehdä kaverin vauvallekin samalla, kun kehuivat että kokeiltavaksi antamani itse tehty taskuvaippa on heidän lempivaippansa. Vaippaprojektin lisäksi näpeissä syyhyää bambulankaa ja mekkokangasta, mutta saa nähdä mitä niistä oikeasti valmistuu.

tiistai 13. toukokuuta 2008



Meidän typy tulee kyllä ehdottomasti saamaa vappupallon ensivuonnakin. Puolitoista viikkoa vanhassa pallossa on yhä reilusti kaasua ja mikään ei ole hauskempaa kuin lyödä palloa ja ihmetellä kuinka se aina palaa takaisin. Tuota leikkiä Amanda olisi jaksanut vaikka kuinka kauan eikä naurun hörähdyksistä meinannut tulla loppua. On hauska huomata miten lapsi on alkanut havainnoida maailmaa ihan uudella tavalla ja ottaa kontaktia. Viime viikolla meillä oli kylässä kolme saman ikäistä vauvaa Amandan seurana ja oli jännä nähdä miten niistä ennen sylissä tuhisevista kääröistä oli tullut uteliaita lattialla pyöriviä muksuja. Viikonloppuna olimme ristiäisissä ja Amanda antoi Nea- ystävälle spontaanin onnitteluhalauksen nimensaannin kunniaksi.

Eräs tuttavani arvosteli minua viikonloppuna kovin sanoin siitä että annan lapselleni lääkettä vatsavaivoihin. "Siis sehän on vieras aine elimistölle ja voi aiheuttaa vaikka mitä ja kun ei niistä ole edes mitään apua ja vyöhyketerapia on ainoa oikea tapa hoitaa vatsavaivoja..." Tottakai pahoitin aluksi mieleni, koska todellakin tuo lääkkeen antaminen oli minulle kova paikka ja sitä mietittiin todella pitkään ja vasta terveydenhoitajan määräys ehdottomasti antaa sai minut vakuuttuneeksi että se on oikein. Aika nopeasti pääsin kuitenkin tuon yli ja loppuillan annoin muiden "hyvien neuvojen" mennä toisesta korvasta ulos. Miksi ihmeessä tuoreelle äidille pitää tuputtaa kaiken maailman ohjeita koko ajan? Minun pitäisi ehdottomasti antaa tytölle velliä iltaisin kun hän ei kerran vielä nuku kokonaisia öitä siitäkin huolimatta että tyttö ei ole vielä 4kk vanha. Se että en ole innoissani antamassa hänelle kiinteitä viimeistään 4 kk- päivänä on täysin käsittämätöntä, eihän maito voi millään riittää enää silloin. Neuvolan ohjeitahan ei missään tapauksessa pidä kuunnella kun "ne vain lukee niitä suosituksiaan" ja ennenkin on pärjätty omilla ohjeilla. Niin ja meidän pitää ehdottomasti ottaa koira ettei Amandasta tule allergista ja jos allergiaoireita sittenkin tulisi niin pitää ottaa kaksi lisää jotta allergia katoaa. Niin ja lapselle ei pidä hankkia leluja eikä varsinkaan mitään sittereitä, hyppykiikkuja tai jumppamattoja, ne ovat vain laiskojen äitien juttuja eikä niitä ennen vanhaan tarvittu. Ihan hyväähän ihmiset tietysti tarkoittavat, mutta kun neuvoja antavat jopa lapsettomat ihmiset joilla ei ole mitään hajua vauvoista oikeasti muutamaa lapsenvahtikeikkaa lukuun ottamatta. Minä tahdon odottaa että tyttö itse on kiinnostunut syömään muutakin kuin maitoa (okei, pelkään myös niitä vatsavaivoja joita ensimmäiset lusikalliset usein kuulemma aiheuttavat) kun kerran maito tuntuu riittävän, minä en tahdo koiraa ja nuo helisevät lelut lelukaaressa ovat Amandan mielestä äärimmäisen hauskoja joten eikö me saataisi toimia ihan omalla tavallamme?

maanantai 12. toukokuuta 2008

Äitienpäivä

Ensimmäinen äitienpäiväni valkeni sateen ropistessa ikkunalautaan. Sade ei kuitenkaan haitannut, sillä Amanda oli kuunnellut toiveeni pitkistä yöunista ja heräsi vain kerran yön aikana ja nukkui aamulla puoli kahdeksaan asti. Ensimmäisten päiväunien aikana kävi hän poimimassa isänsä kanssa kukkia minulle. Olivat kuulemma ainoat kukat mitä tuolta rantapuistosta oli 5 km säteeltä löytynyt. Illalla kävimme ulkona syömässä ja taaskin Amanda nukkui kuin pieni enkeli antaen vanhempien nauttia rauhallisesta ruokailusta kynttilän valossa viinilasillisen kera. Tuota olen kaivannut niiiin pitkään.

m kerkesi jo kysymään että miltä se äitiys nyt tuntuu. Kolmessa kuukaudessa on ehtinyt tottua jo ajatukseen eikä joka aamu ihmettele että mitenkäs minä tähän olen joutunut. Niin raskasta kuin pienen vauvan hoitaminen on, varsinkin jos hän kärsii vatsavaivoista, on se silti ihan äärimmäisen palkitsevaa. Ei ole mitään niin ihanaa kuin sylissä nukkuva lapsi, kuin korkeintaan lapsi joka irrottaa otteensa rinnasta ja katsoo silmiin ja hymyilee. Vaikea tätä äitiyden ihanuutta kun kuvailla, mutta on hienoa olla jollekin maailman tärkein henkilö ja samalla juuri tuo sama asia on se mikä on niin rankkaa ja vaikeaa. Ja miten paljon sitä onkin valmis joustamaan tuon pienen ihmisen vuoksi. Vaikka ulkona on jäätävä sadekeli, niin eiköhän me silti olla parin tunnin kuluttua tuolla talsimassa kohti markettia, jotta Amanda saa mahdollisimman hyvät päiväunet, ostamaan hänelle vaippoja, purulelu ja peitto vaikka itse en mitään tarvitsekaan.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Päiväunien aikaan

Parannuksena väsymykseen päätin tehdä Amandan päiväunien aikana jotain ihan muuta kuin istua tietokoneella. Tyttö aloittaa päiväunet yleensä kymmenen jälkeen jolloin minulla on pari- kolme tuntia "omaa aikaa". En osaa nukkua päivällä, enkä oikein uskallakaan kun parvekkeelta kuuluu niin huonosti äänet sisälle, joten usein miten olen vain yrittänyt syödä jotain lounasta ja siinä samalla surffaillut netissä. Se ei kuitenkaan rentouta yhtään vaan päinvastoin väsyttää entisestään. Tässäpä hieman niitä ns. parempia oman ajan viettotapoja:
Tämä on 5- vuotta täyttäneelle kummitytölleni. Ompelu on kyllä mukavaa kun heti näkee työnsä jäljet. Lapsille kun löytyy paljon ihania puuvillakankaita edullisesti tuli tänä vuonna syntymäpäivälahja ennätyshalvallakin. Nuo ihanat kukkanapit ovat peräisin äitini vanhasta mekosta jostain 60- ja 70- lukujen vaihteesta. Täytyy kyllä näköjään silittää mekko uudelleen vielä ennen postiin laittoa;)


Olen innokas kotipuutarhuri ja haaveilen isosta puutarhasta missä voisi kasvattaa kasviksia ja kukkia sekä kasvihuoneesta. Toistaiseksi täytyy tyytyä ruukkupuutarhaan, mutta edistyksenä viime kesälle, nyt minulla on lasitettu parveke joka hieman helpottaa "viljelyä". Tämä on kyllä minulle ihan outo harrastus, koska en otodellakaan ole mikään kärsivällisyyden perikuva, mutta jostain syystä kasvien suhteen siedän odottelua ja epäonnistumisia aika hyvin. Joka kevät yritän jotain uutta, mikä kuitenkin onnistuu vasta toisella tai kolmannella yrityskerralla. Tämän kevään uutuuteni on koristekurpitsa ja taimi näyttää kyllä ihan lupaavalta.

Alakuvassa on isoissa ruukuissa kahta eri tomaattilajiketta (mikä oli viime vuoden uutuuteni) ja pikkuruukuissa basilikaa, chiliä ja timjamia.



Kuten sanotaan, puutarhan hoito on terapeuttista. Tarkoitus olisi kasvattaa vielä salaattia ja pinaattia kunhan ilmat lämpenevät pysyvästi. Haaveena olisi saada tänä kesänä salaatti tarpeet parvekkeelta ja ostaa vain mozzarella (ilmeisesti parvekkeella ei saa pitää lehmää tai vuohta) kaupasta. Saa nähdä miten käy.

torstai 1. toukokuuta 2008

Onnistumisia

Hauskaa vappua kaikille! Tänään on ollut todella kesäinen ilma ja olimmekin ystävä perheen kanssa piknikillä puistossa tuhansien muiden ihmisten kanssa. Ihanaa!

Disflatyl-tippoja tytöllä ja kuplatonta ruokavaliota äidillä on kokeiltu nyt viikon verran ja onneksemme se tuntuu auttavan. Röyhtäykset tulevat helpommin ja pulauttelu on hieman rauhoittunut. Nukuttamisaika on supistunut alle puoleen tuntiin ja öisinkin pääasiassa nukutaan ja ruokailuhetket kestävät alle puoli tuntia sängystä sänkyyn. Sekä yöt että päivät ovat muuttuneet helpommiksi ja pikkuhiljaa alkaa itsekkin jaksaa paljon paremmin. Ja mikä tärkeintä Amanda on jälleen oma ihana aurinkoinen itsensä. Ei me ihan ihanne tasolla vieläkään olla, välillä edelleen odotetaan kuplia ja tyttö kiemurtelee tuskissaan ja itsellä tulee murahdeltua varsinkin yöaikaan kun ei jaksa herätä ja huomaan alkavani purra hampaita yhteen jo valmiiksi kun Amandan nukkumaanmeno aika lähestyy. Mutta siis oikealla tiellä ollaan ja tilanne tuntuu tosissaan helpottuvan. Olemme myös päättäneet uhrata parisuhteelle enemmän aikaa vastaisuudessa, nyt kun tuntuu että minä olen ihan kiinni kotona vauvan hoidossa, enkä ole oikein jaksanut mitään muuta. Samoin olen yrittänyt käyttää tytön päiväuniajat paremmin lepäämällä ja lueskelemalla (nukkua kun en edelleenkään päivällä osaa) ja ennen kaikkea pitämällä tietokoneen kiinni. Kiitoksia kommenteista. Olen niitä silmät kyynelissä lukenut samoin kuin kuunnellut ystävien ja jopa puolituttujen avuntarjouksia. Ihanaa kun vielä on ihmisiä jotka välittävät.

Tänään vapun kunniaksi Amanda päätti kääntyä selältä vatsalleen. Puoli tuntia tyttö ähräsi lattialla ja yritti kääntyä pysähtyen aina välillä syömään nyrkkiä ja pohtimaan uutta lähestymistapaa kunnes onnistui. Sinnikäs tyttö kun noin kauan jaksoi. Päivän toinen onnistuminen tapahtui piknikillä, kun tyttö soi reilun desin pumpattua maitoa pullosta, vaikka minä istuin vieressä. Minä kun olen harmitellut ettei tyttö suostu syömään pullosta kuin silloin kun minä olen jossain todella kaukana eikä mitään muuta mahdollisuutta ole ja silloinkin vain vastalauseiden kera. Hienoa jos tuo jatkossakin onnistuisi noin hienosti, niin uskaltaisin ottaa paremmin omaakin aikaa ystävien kanssa.

torstai 24. huhtikuuta 2008

3 kk

Tänään tuli Amandalla 3 kk täyteen. Eilen käytiin neuvolassa ja strategiset mitat ovat 61 cm ja 5440 g. En minä noista käyristä mitään tiedä, mutta terveydenhoitajan mukaan normaalikokoinen ja sopusuhtainen. Muuten neuvolakorttiin kirjoitettiin, että kasvu tasaista, Kehitys iän mukaista, iho siisti, jäntevä ja suloinen tyttö. Kyllähän tuo ihana, suloinen tyttö onkin. Rokotuksestakin selvittiin pelkällä parahduksella, vaikka neulakammoinen äiti olikin itkun partaalla.

Valitettavasti olemme viime aikoina vain kärsineet kovasti masuvaivoista. Ihan alusta asti Ryyni on ollut kova pulauttamaan ja kuplia on ollut paljon ja tiukassa, mutta nyt tilanne on mennyt niin pahaksi, että iltaisin tyttöä on saanut nukuttaa ja röyhtäyttää tuntitolkulla hillittömän itkun kera ja yöllä sama juttu, kun ennen selvittiin puolen tunnin nukutuksella ja yöllä ei juuri edes röyhtäilty. Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut aivan kaaosta, kun tyttö on nukkunut miten sattuu ja omat unet ovat jääneet vähiin. Pakko oli tunnustaa neuvolassa, että kyllä minä väsynyt olen kun terveydenhoitaja totesi minun olevan väsyneen näköinen ja jo aivan liian laihassa kunnossa. Hän ehdotti perhetyöntekijän apua, mutta onneksi V sai loppuviikon lomaa, joten eiköhän me näiden neljän päivän aikana saada tilannetta taas paremmaksi ja ladattua akkuja. Amandalle määrättiin Disflatylia maksimiannostuksella (määrättiin siksi, että itsestäni tuntuu pahalta antaa lääkettä noin pienelle ja tästä arkailusta myös mainitsin) ja jos siitä ei ole apua niin sitten Rela-tippoja. Olen nyt yrittänyt jättää pahiten itselleni kuplia aiheuttavia ruoka-aineita myös pois, joten toivottavasti saadaan masu kuntoon pian.

Tietenkään tähän ei ole jouduttu mitenkään yhtäkkiä, vaan mahavaivat ovat pahentuneet pikkuhiljaa ja minun univelkani kasvanut ajan myötä. Olen vain hölmönä ajatellut koko ajan että kyllä isän pitää saada nukkua öisin kun kerran menee aamulla töihin, eikä minun nukkumisillani ole niin väliä. Tapasin yhden vauvaperheen jossa kärsitään pahasta koliikista ja olen koko ajan ajatellut että ei meillä ole oikeutta valittaa mistään kun toisilla on vielä huonommin. Mutta kun yksi viikonloppu meni niin että meitä oli kaksi itkevää ja raivoavaa tyttöä isän niskoilla, niin oli pakko uskoa että nyt täytyy tehdä jotain. Onneksi Amanda jaksaa olla kärsivällinen ja hymyä riittää vielä pitkänkin röyhtäytyssession jälkeen, vaikka itse tekisikin mieli purskahtaa itkuun.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Musta sunnuntai

Sunnuntai-aamuna jo kello viiden aikaan sain tiedon Espanjan bussiturmasta. Toistaiseksi minulla ei ole tietoa, että mukana olisi ollut ketään tuttua, mutta pelolla odotan, että uhrien henkilöllisyydet paljastetaan. Juuri tuolla alueella vietin vuoden lukion jälkeen noin 5 vuotta sitten ja tuo paikka on minulle niin tuttu samoin kuin sen liikennekulttuurikin. Tuolla moottoritiellä ei ole minkäänlaisia nopeusrajoituksia ja itse ajoin tuota tietä pitkin usein mittarissa 160 km/h kun ohitseni vilahteli jatkuvasti nopeampia autoja. Ainakaan vielä 5 vuotta sitten ei turvavöiden käyttö ollut pakollista takapenkillä ja usein näkikin jopa pieniä lapsia hyppimässä takapenkillä ilman vöitä katselle takaikkunasta perässä ajavia. Alkoholin käyttöä liikenteessä ei valvottu, mutta jos alkoholin huomataan vaikuttaneen onnettomuuteen ovat rangaistukset paljon kovemmat kuin Suomessa. Rattijuoppoja on paljon jo ihan maan ruokakulttuurinkin takia.

Minulla on edelleen paljon ystäviä tuolla alueella ja toivon syvästi että he ovat turvassa. Marbella on kohde jossa käy todella paljon turisteja Suomesta, mutta tuolla alueella on paljon myös Suomalaisia jotka asuvat siellä talven ja myös he saattavat käyttää charterlentoja ja matkayhtiöiden palveluksia. Mutta vaikka mukana ei olisikaan yhtään minun tuttuani, syvän osanottoni omaisille.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Purnausta

Huh, mikä hulinaviikko. Piti kirjoittaa jo alkuviikosta, mutta en millään ehtinyt. Olimme viikonlopun mummolassa pohjoisessa ja jostain syystä se sotki Amandan unirytmin ihan kokonaan. Olimme niin hienosti päässeet yhden yöheräämisen rytmiin ja kun sekin herääminen sijoittui yleensä aamuyölle, tuntui kidutukselta herätä kaksi kertaa syöttämään ja vielä pari kertaa ihan vain antamaan tuttia ja rauhoittelemaan tyttöä. Lisäksi isä on tehnyt pitkiä päiviä töissä mikä on aiheuttanut sen, että isä ei yhtäkkiä taas kelpaakaan nukuttamaan. Iltaisin kun maha on saatu täytettyä meillä on ollut usein tapana että V röyhtäyttää ja käy vaihtamassa vaipan ja nukuttaa tytön. Vielä vaipan vaihdossa ja matkalla makuuhuoneeseen hymyillään ja jutellaan, mutta kun he pääsevät makuuhuoneeseen ja tyttö tajuaa, että nyt ollaan menossa nukkumaan alkaa hysteerinen huuto. Minähän en tuon kanssa nuku! Onneksi yöt alkavat sujua helpommin ja tytön rytmi palautua ja toivottavasti viikonloppu tuo helpotuksen tuohon nukuttamiseenkin.

No se varsinainen asia mistä minun piti tulla kirjoittamaan, oli surkea lastenhoitohuonetilanne. Kolmen tunnin matkalla mummolaan joudumme usein miten pysähtymään ruokkimaan tytön. Valitettavasti nuo imetysmahdollisuudet välillä ovat vähissä. Ensimmäiseksi kokeilimme isoa liikenneasemaa jossa kuvittelin löytyvän lastenhoitohuone. Ja pyh. Naisten vessassa oli yksi isompi koppi jonka ovessa luki lastenhoito, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain wc jossa on hoitotaso (en koskaan päässyt sinne sisälle asti vaikka odottelin kauan). Nyt toisella matkalla ajattelin, että iso kauppakeskus voisi olla parempi ja sieltä kyllä löytyi ihan erillinen lastenhoitohuone. Odottelun jälkeen pettymys: kyseessä oli jälleen inva-wc johon on laitettu hoitopöydän pehmuste pöydälle. Kaiken lisäksi tämä wc oli likainen ja haisi. Annoin palautetta viereiseen kahvioon josta käskettiin antaa palautetta info-pisteeseen. Infopisteessä pyysin että voisin saada edes tuolin lastenhoitohuoneeseen, jotta saisin tytön syötettyä. Täti vain kirjoitti palautettani ylös paperille ja tuumi että hän laittaa tiedon eteenpäin, mutta siivousfirma tulee paikalle vasta illalla. Palasimme wc:n ovelle ja V meni pyytämään samaisesta kahvilasta että saisimme tuolin edes hetkeksi lainaan. Vasta kolmas henkilö uskalsi sanoa yhtään mitään ja hänkin ehdotti että onhan siellä se wc- pytty minkä päällä istua. Onneksi en ollut kuulemassa mitä V tähän vastasin, mutta ilme oli sellainen että mitään painokelpoista ei tullut. Jakkaran hän kuitenkin jostain löysi ja sain tytön syötettyä. Paluu matkalla olin jo varustautunut pullolla, mutta yllätyksekseni eräältä huoltoasemalta löytyikin fiksu ja siisti lastenhoitohuone joka kyllä oli myös wc- mutta varustettu oikein pehmustetulla jakkaralla. Ja siis kyseessä oli ihan tavallinen huoltoasema, himan moottoritieltä syrjässä.

Saatan minä kyllä valittaa turhastakin, mutta jotenkin tuntuu vastenmieliseltä istua imettämässä pahan hajuisessa likaisessa wc:ssä kun tuntuu ettei mihinkään uskalla koskea, saati sitten että vauva joutuisi kosketukseen. Onneksi kun kolmannen kerran mummolaan suuntaamme on jo kevät niin pitkällä että tarkenen imettää autossa.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Ulkoliinailua



Olemme uskaltautuneet kokeilemaan kantoliinailua myös ulkona. Toisten äitien kertomuksen huolettomasta liikkumisesta vauvan kanssa ilman kulkemista rajoittavia vaunuja kuulostivat niin houkuttelevilta, että meidänkin piti päästä kokeilemaan. Ihan hyvin sujui. Tyttö katseli ensin ihmeissään kun puin hänelle ulkovaatteet ja sitten aloin asettaa liinaan, että ei tämä kyllä yleensä ihan näin mene, mutta uni voitti jo ennen kuin pihasta päästiin ulos. Oli kyllä vähän rajoilla noiden kelien puolesta, kun aurinkoisesta ja lämpimästä säästä huolimatta oli hiukan tuulista. Toistaiseksi kokeilut ovat kuitenkin ihan kirjaimellisesti jäissä kun tuo takatalvi pääsi yllättämään. Kevättä odotellessa...

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Aamuaurinko

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä irvistelee: baby I love You
Mikä kaikkien on suosikki, jopa naapuritkin tykkää;
Mitä kaikki pihan lapset kilvan kärryillämme lykkää
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

Ei kävele, ei konttaa -silti emme pääse karkuun.
Sen vuoksi usein yölläkin me heräilemme parkuun
On koira meillä myös vaan vauva näyttää pienemmältä.
ei pääse ruokapöytäänkään -ei ihme jos on nälkä.
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love You
Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee
-niin tiedättepä senkin missä onni lymyilee.
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

~P. Rasinkangas ~


Hyvää huomenta! Kello on vasta kahdeksan, mutta olen ollut hereillä jo pari tuntia ja toinen kuppi teetä menossa. Ulkona on kylmää ja harmaata ja sisälläkin on viileää ja kosteaa kun joka paikassa riippuu pyykkejä eilisen pyykkipäivän jäljiltä. Silti meillä paistaa aurinko jo heti aamusta. Takana on pitkä ja hyvin nukuttu yö. Amanda nukahti yhdeksän aikoihin ja heräsin vasta kuudelta vaatimaan ruokaa juuri ennen kuin isän herätyskello olisi soinut ja herättänyt koko perheen muutenkin. Harvinaista herkkua saada noin pitkät yhtenäiset unet, vaikka viime päivinä Amandan yöunet ovatkin venyneet kiitettävästi. Ja vaikka heräänkin sängystä kuuluvaan huutoihin ja kätinään joka uhkaa kasvaa paruksi, siirryttyäni sängyn luo on pinnasängyssä vastassa iloisesti hymyilevät kasvot: hei äiti, minulla on nälkä, kiva kun heräsit!

Syönnin ja vaipanvaihdon jälkeen tyttö nukahti kiltisti uudelleen niin että saimme kerrankin syödä aamiaista kaikessa rauhassa kahden ja V ehti ajoissa töihin. Yleensä hän vitkuttelee ylösnousemista niin pitkään ettei ehdi kuin juuri ja juuri juoda kupin kahvia ja vetää vaatteet päälle. Tuo yllä oleva laulu alkoi soida päässäni heti herättyäni. Kyllä maanantai voi alkaa hyvinkin.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

lööppejä

Olin juuri tulossa kirjoittamaan kuinka minua rasittaa nuo lehtien lööpit tällä hetkellä, kunnes uutisista kerrottiin Kanervan erottamisesta. Siis jotenkin tuntuu että meneekö ihmisillä liian hyvin kun lehdet täytyvät jutuista kuin ministeri eroaa- ei eroa- eroaa sittenkin ja kuinka ministerin mies- ex- mies- mies sittenkin sairastuu- paranee- tai peräti pelastaa koiran hukkumasta ja alapuolella hehkutetaan kuin toinen ministeri lähettää 200 tekstiviesti- eikun vain 100 jotka käsittelevät työasioita joita pyhykouluisten ei kuitenkaan kannata lukea ja kuinka tämä viesteilyn kohde on pahoillaan ja katuu viestien myymistä toiselle lehdelle vaikka saikin niistä valtavan summan rahaa, valtavasti julkisuutta (mitä kai hakikin kun alunperin lähti asiasta kertomaan) ja kuinka nyt sitten suunnittelee jo ryhtymistä itsekin politiikkaan. Ketä nämä oikein jaksavat kiinnostaa. Okei, se on kyllä väärin että kansalaisten verorahoilla lähetellään tekstiviestejä, mutta muuten minusta on aivan sama mitä poliitikot vapaa-aikanaan tekevät, kunhan ei mitään rikollista. Minulle on aivan sama onko ministeri naimisissa vai ei ja missä viettää yönsä kunhan hoitaa työnsä kunnialla. En minä ole kiinnostunut lääkärin tai kauppiaan tai edes lastenhoitajan parisuhde-elämästä millään lailla, eikä se muuta minun luottamustani hänen ammattitaitoonsa millään lailla.

No nyt on sitten erotettu ensimmäinen ministeri perusteluna valehtelu tekstiviesteistä. Pitäisiköhän samalla perusteella erottaa muutama muukin ministeri perusteena valehtelu yövieraista, valehtelu Ikea-treffeistä ja oikeasta ex- tyttöystävän tapaamispaikasta tai valehtelu vaalilupauksista. No onneksi urheilijat toimivat toisin ja päättävät itse paljastaa töppäyksensä vaikkei edes tarvitsisi eikä olisi edes jäämässä kiinni.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Liinailuja

Torstaina kävimme Ryynin kanssa Baby Bio- näytöksessä katsomassa elokuvan 27 dresses. Mukanamme oli myös kaksi muuta äiti- vauvaparia. Elokuva oli yllättävän hyvä ollakseen naisille suunnattu jenkki-hömppä-komedia, vaikkei aihepiiri, häät, sinällään kiinnostakaan tai ole ajankohtainen. Me kolme kahdenkuukauden ikäisten vauvojen äitiä nautimme kyllä suuresti kun pääsimme vihdoin taas tekemään ns. aikuisten juttuja, vaikkakin keskellä päivää lasten ehdoilla. Suurin osa paikalla olleista lapsista oli iältään puolen vuoden ja puolentoista vuoden välillä ja moni tulikin minulta kysymään että miten uskallan noin pienen kanssa tulla. Elokuvan jälkeen totesimme joukolla että sylivauvan kanssa joka tarvitsee vielä paljon unta oli paljon helpompaa kuin vuoden ikäisen juuri kävelemään oppineen kanssa joka kaipasi koko ajan virikkeitä. Me kolme nautimme elokuvasta takarivissä nukkuvien sylivauvojemme kanssa, kun monet muut äidit yrittivät pitää jälkikasvuaan rauhallisena paikallaan tai juoksivat perässä portaissa.

Perjantaina vietimme miehen vapaapäivää Haaparannan Ikeassa. Kaikki tietää miten Ikeassa aina käy: vaikka mitään ei tarvitse tulee hankittua kassillinen kaikkea muka halpaa ja yksilöllisen näköistä pikkutavaraa ja kotona huomaa että kaikilla muillakin on samanlaisia. No tälläkertaa ostokset keskittyivät tyttöön ja nyt Amandalla on lisää leluja. No ei hänellä niitä onneksi vielä ennestään juuri ollutkaan.

Molempien reissujen opetus kuitenkin oli se, että ota kantoliina aina mukaan. Leffassa se oli aivan ehdoton, kuka muka jaksaa pitää nukkuvaa vauvaa sylissä samassa asennossa kaksi tuntia? En minä ainakaan ja vauvallakin oli parempi asento. Ikeassa tyttö muka nukkui vaunuissa, mutta tietenkään sisällä lämpimässä missä ihmiset hälisevät ei nukkumisesta tule yhtään mitään, vaan pitää ihan ehdottomasti nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Tyttö liinaan ja taas on äidillä kaksi kättä vapaana haalia niitä tavaroita. Ja minä kun kuvittelin ettei kantoliinat olisi ollenkaan minun juttuni.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Osakestoilua



Olemme oikeastaan ihan kotiin tulon jälkeisistä ensi hetkistä lähtien opetelleet käyttämään kestovaippoja. Vastoin kaikkia ohjeita tein jo raskausaikana ison kasan taskuvaippoja valmiiksi, jopa kahta kokoakin, ja jännityksellä odotin tuliko niistä ollenkaan hyviä. Aluksi pienimmätkin olivat hurjan suuria ja olin aliarvioinut lisäimujen tarpeen pahasti. Tyttö oli korvia myöten märkä hyvin nopeasti. Neljä kerrosta flanellia ja yksi kerros froteeta ei riittänyt mihinkään. Tytön kasvettua ja kasvatettuani imukerrosta kaksinkertaiseksi alkaa tämä sujua. Nykyisin käytämmekin kertakäyttövaippoja enää öisin ja pitemmillä reissuilla. Jopa viiden tunnin päiväunet sujuvat kestovaipan kanssa. Tarkoitus olisi päästä kertakäyttövaipoista kokonaan pois, mutta tähänkin tilanteeseen olen jo tyytyväinen. Eihän tässä vielä mitään hirmuisen suuria säästöjä ole päässyt syntymään. Ensimmäinen 100 riisipaperiarkin rulla on käytetty, eli olemme "säästäneet" noin 20 euroa. Kestovaipoille on tullut tähän mennessä hintaa 120 euroa eivätkä ne vielä riitä koko vaippa-ajaksi joten saa nähdä pääsemmekö tämän muksun kohdalla vielä edes omillemme. Aiomme kuitenkin jatkaa niin kauan kun pyykkikoneen täyttö on mieluisampaa kuin roskien ulos vienti. Tyttö on kyllä tyytyväinen vaippoihin ja onhan nuo kyllä paljon paremman näköisiä kuin kertikset!

maanantai 24. maaliskuuta 2008



Ryyni sai eilen kasteen ja nimen Amanda Milja Matilda. Hauska sattuma että vasta päätettyämme nimen meille selvisi että sekä minun että mieheni isomummoilla on ollut etunimenään Amanda ja vasta ristiäisissä selvisi että ilmeisesti myös Matilda löytyy suvustani. Mukavaa että nimille löytyy hieman sukuhistoriaa ja tämän selvitessä olimme vain entistäkin varmempia valinnastamme. Onnistuimme pitämään nimen salassa ristiäisiin saakka kaikilta muilta paitsi minun vanhemmiltani, jotka arvasivat etunimen kuultuaan alkukirjaimen.

Ristiäiset olivat kaunis tilaisuus pienellä porukalla. Kastemekkona oli sama mekko jota myös minä ja veljeni olemme käyttäneet ja jopa minun aikaiset rusetitkin sekä vanhemman veljen pitsikauluspaita vielä löytyivät. Amanda oli toimituksen ajan ihmeen rauhallinen, vaikka joutuikin heräämään kesken unien vaatteiden vaihtoon hieman ennen tilaisuuden alkua.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Neuvolakuulumisia

Käytiinpä taas neuvolassa. Tätä käyntiä edelsi erikoinen puhelinkeskustelu, kun oma terveydenhoitajamme olikin sairastunut ja sijaisena toiminut toinen terveydenhoitaja toivoi meidän saapuvan hieman sovittua myöhemmin niin että tulisimme hänen potilaidensa välillä. Ajasta sovittuamme hän sitten kysyi, tai oikeastaan totesi, että mehän laitamme sitten huomenna sen rotavirusrokotteen. Minä siihen hölmistyneenä, että ai laitammeko? Hän piti minulle tiukan puhuttelun kuinka kyllä se pitäisi joka vauvalle laittaa vaikka vapaaehtoinen onkin ja sellaiset äidit jotka eivät ota pelkäävät turhaan sivuvaikutuksia ja kyllä se on niin vaarallinen tautikin ja ja ja... Yritin siihen väliin sanoa että en minä varsinaisesti ole siitä kieltäytynyt, en vain oikein ole kovin tietoinen tästä rokotuksesta, eikä siitä ole edellisellä kerralla ollut puhetta. Sama puputus vain jatkui että kyllähän sinulla täytyy olla se resepti ja kyllä se aina laitetaan kahdenkuukauden iässä. No sain kuitenkin väliin huudettua sen verran että sovimme keskustelevamme asiasta tarkemmin seuraavana päivänä ja hän lupasi selvittää onko sitä mahdollista antaa enää myöhemmin (itse asiassa Ryyni kyllä täyttää 2 kk vasta ensiviikolla joten hyvin kyllä pitäisi olla aikaa). Puhelun jälkeen olin todella hämmentynyt, että tosiaanko sitä on olemassa pakollisia vapaaehtoisia rokotuksia joihin pitäisi vielä suostua ilman sen kummempia tietoja asiasta ja sairaudesta. Että sellaista henkilökuntaa, tahdon takaisin omalle ihanalle terkkarillemme.

Itse neuvola käynti meni hyvin, mitä nyt vähän aikaa hölmönä katselin ympärilleni kun meitä kutsuttiin. En nimittäin heti tajunnut että on meistä kyse kun tyttö kutsuttiin paikalle isänsä sukunimellä (joo ilmoitin edelliskerralla että hän saa isänsä sukunimen, mutta enhän minä sitä enää muistanut). Tyttö on kasvanut kovasti ja uudet strategiset mitat ovat 58 cm ja 4900 g. Kuukaudessa on tullut painoa lisää kilo ja alakäyriltä on noustu keskikäyrille. Papereihin merkittiin myös että moro-heijaste on kadonnut ja kannattaa päätään hienosti. Meillä ei siis enää ole pikkuvauvaa, vaan iso tyttö.

Mukaan saimme myös sen reseptin rotavirusrokotetta varten ja ohjeet että KUN olemme päättäneet sen ottaa niin käy ostamassa vasta neuvolaan tullessa kun se ei säily kauaa. Ai että kun päätämme sen ottaa. No kyllä me todennäköisesti sen otamme, koska niin monella tutulla tuntuu olevan siitä kokemusta ja jopa kuolemantapauksia tiedossa, mutta kyllä minä haluaisin ihan itse päättää tällaisista asioista ilman tuputusta. Pohdinnat ovat siis edelleen kesken ja mielipiteitä otan mielellään myös teiltä vastaan.

Nyt täytyy mennä ottamaan viimeinen kakku uunista ulos. Huomenna on ristiäiset ja olen koko viikon leiponut. Enää vaatteiden silitys ja kakkujen koristelu ja olemme valmiit paljastamaan nimen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...