Niin vain olitte oikeassa ja Ryyni onkin ihana pieni tyttö. 49,5 cm ja 3100g täyttä prinsessaa. Eipä tämä ollut synnytyksen ainoa yllätys.
Menimme niin kuin sovittu oli yhdeksäksi sairaalaan yliaikatarkastukseen. Olin todella levoton ja itkuinen edellisen illan ja aamu oli aika hiljainen. Matkalla tosin vitsailimme että ihan hyvin voisi synnyttämään mennä polkupyörälläkin. Sairaalassa saimme odottaa vuoroamme pitkään, koska tietysti he jotka saapuivat vastaanottoon jo käynnistyneinä menivät meidän ohi. Kymmenen tienoilla minulta alettiin ottaa käyrää joka näytti pari pientä supistusta joita en itse edes tuntenut. Seuraavaksi tehtiin niplettetesti jossa supistuksia tulikin muutama laskurin mukaan voimakkaampi, mutta samalla myös vauvan sykkeessä alkoi tapahtua heilahteluja. Itse emme tajunneet tässä vaiheessa vielä minkään olevan vialla ja jäimme odotushuoneeseen odottelemaan gynekologille pääsyä. Gynekologi Ultrasi ja tutki kohdunsuun tilanteen ja totesi että lapsivesi on vähentynyt (tutkimuskertomuksessa lukee että vettä oli vähän) mutta kohdunsuun tilanne on erittäin epäkypsä. Hän päätyi ratkaisuun että aletaan antaa oksitosiiniä ja katsoa miten vauva kestää. Edelleen kuvittelimme kaiken olevan kunnossa, ainoastaan että vähentynyt lapsivesi viittaa yliaikaisuuden olevan pitkällä. Vaatteiden vaihdon jälkeen menimme synnytyshuoneeseen jossa alettiin antaa oksitosiiniä ensin ihan pieni määrä kerrallaan. Ei mennyt kauaa kun kätilö palasi takaisin että oksitosiinit pois ja happea tilalle. Hyvinkin rehellisesti hän kertoi että vauva ei kestä oksitosiinia vaan sydänäänet olivat hetkeksi romahtaneet. Samalla paikalle pelmahti gynekologi, kirurgi ja pari muuta henkilöä jotka totesivat että nyt lähdetään leikkaussaliin. Tässä vaiheessa menin totaalisen paniikkiin: pahin pelkoni oli toteutumassa. Ehdin jo kysyä kätilöltä että voiko minut nukuttaa, ette kykene leikkaukseen pelkässä puudutuksessa ja kätilö lupasi keskustella anestesialääkärin kanssa. He kuitenkin yhdessä puhuivat minut 'valitsemaan' spinaalipuudutuksen, mikä jälkikäteen sanottuna oli kuitenkin hyvä ratkaisu: sain olla mukana. Leikkaussalista en muista juuri muuta kuin että olin täynnä erilaisia letkuja ja laitteita kunnes joku sanoi korvaani että vatsa on jo auki, ei mene enää kauaa. Siinä vaiheessa osasin rentoutua kun tajusin etten todella voi tuntea yhtään mitään. Suhteellisen pian kuulimme sen odotetun rääkäisyn ja kätilö tuli näyttämään pientä tyttövauvaa kuvaillen häntä hyväksi tytöksi. Ville lähti kätilön ja juuri saliin saapuneen lastenlääkärin (jostain syystä hänelle oli unohdettu soittaa että leikkaus on juuri alkamassa) mukana lastenhoitohuoneeseen varmistamaan että tyttö on kunnossa. Jonkin ajan kuluttua Ville palasi innoissaan kertomaan että vauva on täydellinen 10 pisteen tyttö.
Kotiinlähtötarkastuksessa gynekologi paljasti että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ja vartalon ympärillä mikä mahdollisesti oli syy miksi sydänkäyrä romahti. Lisäksi kätilö vihjasi että huonolla tuurilla gynekologi olisi saattanut lähettää minut vielä kotiin kun kohdunsuuntilanne oli niin epäkypsä ja ensimmäisissä testeissä muutokset käyrässä olivat vielä niin vähäisiä. Hänen mukaansa tilanne oli ollut tunneista kiinni. Onneksi taivaan voimat olivat kerrankin meidän puolellamme.
Sairaalassa sain todella hyvää kohtelua kätilöiltä. Minua autettiin, neuvottiin ja kannustettiin todella paljon ja sain myös psykologista avustusta heiltä keskustelujen muodossa. Itku oli moneen kertaan herkässä, ensin siksi kun tuntui niin pahalta ettei ensimmäisinä päivinä voinut itse hoitaa vauvaa ja myöhemmin tuon pahasti säikäyttäneen tapauksen takia mitä enemmän sainkin tietoa. Itse sektiosta jäi kuitenkin ihan hyvä mieli. Se ei ollut ollnkaan niin kama kokemus kuin olisin kuvitellut.
Nyt yritämme sopeutua kotimme uuteen asukkaaseen ja hän meihin: kokemattomiin vanhempiinsa jotka eivät aina oikein ymmärrä mitä hän tahtoisi. Ihan hyvin olemme kuitenkin pärjänneet ensimmäisen yön ja aamupäivän. Elämän tahti on nyt todella erilainen kuin ennen (tätäkin piti kirjoittaa kolmessa erässä), mutta olemme todella iloisia ja onnellisia pienestä valvottajastamme.