sunnuntai 26. lokakuuta 2008

viimeinkin nukkuminen sujuu!

Kello on jo vaikka mitä ja pitäisi olla jo nukkumassa, mutta ihan vielä en malta. Olemme olleet Amandan kanssa kolme viikkoa ihan kahdestaan kun V on ollut työreissulla. Muutaman päivän olimme mummolassa ja kahtena päivänä V käväisi kotona vaihtamassa laukun sisältöä, mutta muuten olemme möllöttäneet kahdestaan. Aluksi olin ihan kauhuissani että mitä tästä tulee. Takana oli useita pätkiä kahdestaan olo jolloin illat meni huutaessa ja päivisin yritettiin löytää kadonnutta päivärytmiä. Ensimmäinen viikko menikin ihan sumussa, mutta onnistuin saamaan päivärytmin järjestykseen. Ruoka-ajat katsotaan kellosta ja päiväunillekin mennään tunnin tarkkuudella samoihin aikoihin joka päivä. Toinen viikko oli jo helpompi, mutta illat yhä ihan kaaosta. Nukkumaanmeno iltaisin on ollut alusta lähtien todella hankalaa. Aluksi tyttö ei millään suostunut nukkumaan isänsä kanssa ja myöhemmin tilanne kääntyi päälaelleen eikä tyttö suostunut enää menemään minun kanssani nukkumaan. Kaikkeni yritin ja kokeilin kaikenlaisia metodeja minkään auttamatta. Kunnes eräänä iltana monen tunnin huudon jälkeen en enää jaksanut ja vain vedin peiton pääni yli ja annoin lapsen huutaa. Meni 10 minuuttia kun tyttö hiljeni ja pari minuuttia myöhemmin alkoi kuulua laulua. Kurkistin varovasti peiton alta ja näin tytön makaavan sängyssä ihan tyytyväisenä ja laulavan samoja unilauluja kun päivällä vaunuissa. Seuraavana päivänä löysin netistä HUSn lastenlääkärin kirejoituksen jossa hän sanoi että usein uniongelmia pahentaa vanhempien liian herkästi puuttuminen niin ettei vauva saa tilaisuutta rauhoittua itse. Olen aina ollut huudattamista vastaan, mutta päätin silti kokeilla. Menin itse makaamaan pinnasängyn viereen sängylle ja luin kirjaa enkä regoinut kuin tutin lattialle tippumiseen ja hysteeriseen itkuun (siis näin päätin). Yllättäin itku ei ollut missään vaiheessa hysteeristä, vaan vain väsynyttä kitinäitkua jota kesti vain parikymmentä minuuttia jonka jälkeen tyttö kävi makaamaan ja odotti kiltisti ja rauhallisena unta. Seuraavana iltana itkettiin enää 10 minuuttia ja nyt enää pari minuuttia. Eikä tässä vielä kaikki. Amandalla on ollut tapana herätä useita kertoja yössä rinnalle ikävän lohdukkeeksi kun isä on ollut poissa kotoa. Nyt hän nukahtaa pian uudelleen jos en reagoi itkuun. Lisäksi nukkuminen sujui mummolassakin paljon paremmin kuin ikinä. Amanda on nyt viikon verran mennyt helposti ja rauhallisesti nukkumaan eikä minun ole tarvinut varsinaisesti nukuttaa ollenkaan. Oikeastaan päinvastoin. Ole samanaikaisesti itsekkin levännyt ja nauttinut hyvästä kirjasta. Usein miten tulen makuuhuoneesta pois puolen tunnin lukemisen jälkeen ja silloinkin Amanda on nukkunut jo pitkän aikaa. Mikään metodi ei ole toiminut näin hyvin ja näin varmasti. Tästä kahdestaan olosta on kyllä ollut hyötyä meille hirveästi. Viimeinen viikko on ollut todella ihana kun kaikki voimat ei ole menneet huutamiseen ja päivisin voi suunnitella tekemisensä kun lapsella on selkeä rytmi. Elämä vauvan kanssa on nyt pelkästään ihanaa.

Mutta on kyllä ihanaa että Ville tulee huomenna kotiin ja jää lomalle.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa hyvältä. Toivotaan että homma myös jatkuu samanlaisena :)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...