tiistai 21. lokakuuta 2008

Viisi asiaa

Nappasin tämän meemin maijulta. En ole ennen tällaista tehnyt, mutta ihan mielenkiinnosta:

Viisi asiaa pakastimessani
1. Äidinmaitoa, joka kyllä taitaa olla jo vanhaksi käynyttä. Onneksi ei ole kuin parin desin verran
2. Rainbow omenaviinereitä (taitaa olla aika suosittu vierasvara)
3. perinnöksi saatuja mustikoita
4. suolatonta silavaa
5. iso hirven paisti

Viisi asiaa vaatekomerossani
1. kasa balettitossuja ja pukuja
2. saumuri
3. äitiysvaatteita (tai oikeastaan liian suuria vaatteita joita käytin raskausaikana)
4. paljon trikoota, varsinkin valkoista, mutta vain muutamia käytetään
5. joululahjapaperia, joka jäi viime jouluna löytymättä ja käyttämättä

Viisi asiaa autossani
Meillä auto on periaatteessa miehen omaisuutta jota minä lainailen kun pitää päästä tytön kanssa mummolaan, muuten en ole siitä tippaakaan kiinnostunut. Levittäytynyt silti näköjään olen.
1. gps- navigaattori (isäni oli suorastaan ylpeä tästä joululahjatoiveesta)
2. termosmuki
3. muutama pinni ja hiuspompula
4. kuitteja
5. turvakaukalon telakka ja usein miten kaukalokin


Viisi asiaa käsilaukussani
1. maissinaksurasia
2. huulirasva
3. nenäliinoja
4. kaksi lompakkoa (bonuskorttihelvetti)
5. kondomeja

2 kommenttia:

  1. Hauskoja on nämä listat :)

    Ja kätköily ilman gepsiä onnistuu mainiosti myös Kansalaisen karttapaikan tarkkojen karttojen avulla. Syötä koordinaatit, valitse oikea järjestelmä (WGS84), ja saat oikein käyttökelpoisen karttakuvan paikasta. Me käytettiin tätä pitkään, ja toimi kyllä vallan mainiosti.
    http://kansalaisen.karttapaikka.fi

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla täällä. Onnea äitiydestä! Selailen täällä myöhemmin tarkemmin, halusin vain heti laittaa tänne kommenttia. Kiitos kun kävit blogissani, tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...