tiistai 26. helmikuuta 2008

Tänään tyttö opettelee nukkumaan parvekkeella vaunuissa. Käytiin kävelemässä vartin lenkki ja sen jälkeen jätin hänet nukkuvana parvekkeelle. Pari minuuttia myöhemmin menin katsomaan nukkuuko hän edelleen, kun yleensä hän herää kun liike pysähtyy. Vastassa oli hämmentynyt ilme että mitä nyt, eikö enää liikuta. Koska tyttö kuitenkin oli ihan rauhallinen ajattelin että kyllä se kohta nukahtaa uudelleen. No nyt puolen tunnin jälkeen tytöllä on entistäkin ihmettelevämpi katse että mikä tää juttu oikein on. Miksi hän on ulkona vaunuissa jotka ei liiku ja äiti käy vähän väliä kurkkaamassa ja häipyy sitten taas? Ei tainnu vielä onnistua tämä homma. harmi kun muuten nukkuu niin paljon paremmin ulkoillessa kuin mitä sisällä päivisin.

Kävimme muuten eilen hankkimassa kantoliinan. Valitettavasti Ryyni oli illalla niin levoton ja väsynyt ettei liinan kokeilusta tullut mitään. Tyydyimme siis mallailemaan sitä ilman vauvaa. Ihan näppärältä se kuitenkin vaikuttaa, vaikka aiemmin olen pitänyt sitä pelottavan monimutkaisennäköisenä laitoksena. Myyjän suosituksesta kuitenkin päädyimme pitkään trikooliinaan joka ainakin hänen pukemanaan näytti yksinkertaiselta. Ei se vaikealta tuntunut kotonakaan, mutta luulenpa että se vaikeus tuleekin siitä vauvan mukaan ottamisesta.

No niin, meidän ulkona nukkumiskokeilu on nyt sitten päätöksessä. Toin tytön sisään kun ei kerran uni ulkona tullut ja ilme oli niin ihmettelevä. Nostin kantokassin sisään ja avasin makuupussin vetoketjun. Vastaukseksi sain pettyneen kiljahduksen. Siis mitä? Ryyni olisi siis kai halunnut maata ulkona, tuijotella vaunujen kattoa ja murista omassa rauhassaan. Ilkeä äiti tuli ja lopetti hauskanpidon.

perjantai 22. helmikuuta 2008

Ensimmäiseksi haluaisin kiittää suuresti saamastani tuesta ja vinkeistä tuon imettämisen suhteen. Kiitos! Viimeinkin tämä alkaa sujua. Vietin kaksi unetonta yötä itkien ja imettäen ja ajattelin että minun on pakko luovuttaa. Tämä ajatus sai minut vieläkin pahemmalle päälle, koska tuntui todella väärältä luovuttaa oman hyvin voinnin takia vastoin vauvan hyvinvointia. Siis kyllähän korvikkeillakin kasvaa terveitä ja hyviä lapsia, en nyt tarkoita sitä, mutta kun kerran maitoa on ja hän kykenee imemään. Niinpä sitten otin vielä viimeisen yrityksen saada tämä ongelma korjattua. Seuraavat pari päivää tutkin netistä keskusteluja imetykseen liittyen, luin imetystukilistan ja muidenkin järjestöjen ohjeita, lainasin kirjastosta oppaita ja luin vielä kerran ne neuvolasta, sairaalasta ja äitiyspakkauksesta saamani oppaat. Tarkistin imemisotetta, voitelin rintoja kahdella eri rasvalla ja maitotipalla. Kokeilin erimerkkisiä liivinsuojuksia, sekä kertakäyttöisiä että pestäviä. Kokeilin puolukkaa ja sitruunaa estääkseni sammasta ja tulehduksia. Ja imetin ja imetin sinnikkäästi. Tilanne on nyt se että toisen rinnan kanssa ei ole mitään ongelmaa ja syöminen sujuu hyvin. Toisessa rinnassa taas on iso kolo, jonka terveydenhoitaja epäili olevan rintatulehduksen yritelmä ja siksi niin kovin kipeä. Hoidoksi annettiin ilmakylpyjä, usein toistuvaa puhdistusta vedellä ja rasvausta. Ongelmat siis alkavat pikkuhiljaa poistua ja sinnikäs yrittäminen palkittiin. Siis kunhan saan tuon kolon parantumaan ensin. Sen jälkeen voikin alkaa miettiä ylimääräisen maidon luovuttamista, sitä kun edelleen riittää yli omien tarpeiden.

Kävimme eilen neuvolassa ja sain terveydenhoitajalta todella ihanan kohteliaisuuden. Hän mittasi tytön mittoja ja tutki heijasteita ja tuumi että onpa ihme kun ei tämä tyttö itke yhtään. Yleensä vauvat aina itkevät kun niitä vieras ihminen venyttelee. Tämän lapsen viesteihin on varmasti vastattu hienosti kun hän näin luottaa. Siis kyllähän neuvolan henkilökunnan tulee olla kannustava ja kehua äitejä ja lapsia ihan psykologisista syistä, tiedän kyllä sen, mutta tuo kuulosti niin vilpittömältä. Hölmönä hymyillen palasimme kotiin iloisena siitä että kaiken tämän hämmennyksen, hysterian ja ongelmien keskellä olemme kuitenkin onnistuneet.

Terveisin Mimmu joka yrittää rauhottaa itkevää Ryyniä rintareppuun ja laskea joko me täytämme koliikin määritelmät näiden itkukohtausten kanssa.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Isyyttä tunnustamassa

Tänään kävimme lastenvalvojan juttusilla tunnustamassa Villen isyys. Eipä siihen vaadittu kuin 10 minuuttia aikaa ja kolme allekirjoitusta molemmilta. Vähän kyllä häiritsee tuo ilmaisu tunnustaminen. Ihan niin kuin olisi tehnyt jotain rikollista ja nyt täytyy tunnustaa syyllisyytensä tapahtumiin. Miksei se voisi olla vaikka isyyden vahvistaminen tai ilmoittaminen tai jotain. Muutenkin tuntui hassulta vakuuttaa että en ole ollut sukupuoliyhteydessä muiden miesten kanssa suhteen aikana. Papereihin merkittiin myös seurustelun alkamisaika ja yhteenmuuttamisen ajankohta. Miksihän sitä aina tulee kauhea tarve selittää että kyllä me tapailtiin jo puoli vuotta ennen kuin varsinaisesti aloimme seurustella ja olimme tunteneet jo useamman vuoden ajan ennen sitä ja vaikka olemme olleet yhdessä vasta noin kaksi ja puoli vuotta on meillä erittäin vakaa ja vakava parisuhde. No pidin kyllä tällä kertaa suuni kiinni, mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun kulmia kohotetaan kun mainitsen alkamisvuoden.

Tänään olemme Ryynin kanssa testanneet kantoreppua. Sain lainaan Baby Björnin peruskantorepun ja eilisillan käytin käyttöohjeen lukemiseen ja säätöjen tutkimiseen. Siis huom luin käyttöohjeet ja kyseessä on yksinkertianen perusmalli. Silti tytön reppuun asettelu oli aikamoinen taiteen laji ja ihmettelin kuin paljon lapsen päälle on varattu tilaa. Ainakin meidän tytön pää heilui holtittomasti jos ei koko ajan pitänyt kiinni ja se tuskin oli tarkoitus. Tyttö onneksi nukahti saman tien ja siirsin hänet sänkyyn. Repun riisuttuani ja vähän aikaa ihmeteltyäni huomasin että kyllä niille ylimmillekin kiinnikkeille on säätöhihnat niin että tytön saa tukevammin. Ilmeisesti siis oikeasti synnyttäminen aiheuttaa pahanlaatuista aivojen käyntivajautta kun tuon repun säätö ja käyttö tuntuu noin kovin vaikealta. Alun perin halusin repun kun se tuntui paljon yksinkertaisemmalta vaihtoehdolta kuin liina, mutta ehkä muutamametri kangasta ilman nappeja ja lenksuja olisi sittenkin ollut helpompi vaihtoehto. Jatkamme harjoituksia.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Vaaleanpunaisia unelmia

Kun vielä odotin puhuimme mieheni kanssa pariinkin otteeseen, että jos saamme tytön niin häntä ei kyllä kasvateta miksikään prinsessaksi eikä ainakaan pueta vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Koska emme etukäteen tienneet sukupuolta, itse etukäteen hankkimamme vaatteet ja tarvikkeet ovat hyvinkin sukupuolineutraaleja väritykseltään, mutta nyt tytön synnyttyä alkaa pikkuhiljaa hänen vaatekaappinsa yhä enenevissä määrin punastua, nimenomaan vaaleanpunaistua. Tytön mummot, ystävät ja jopa isoisotäti ovat lähettäneet suuria määriä vaatteita lahjaksi. Olemme suorastaan häkeltyneitä miten valtavasti olemme saaneet huomionosoituksia ja varsinkin vaatelahjoja. Näitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että pakettien sisältö on suurimmaksi osaksi nimenomaan vaaleanpunaista ja jottei imelyys loppuisi siihen, useat vaatteet sisältävät ihastuttavia prinsessa- ja kukkakuvia ja jopa tyttömäisiä tekstejä. Sairaalassa vauvojen vaatteet olivat valkoisia kietaisupaitoja ja puolipotkuhousuja sairaalan logoilla, mutta kaapeista löytyi myös pieni valikoima lahjoitettuja värikkäämpiä vaatteita. Eräs ihana kätilö oikein etsimällä kaivoi esille suloisen vaaleanpunaisen potkuhaalarin tytöllemme, kun "nätillä tytöllä pitää olla nätit vaatteet".

Siis ei minulla ole mitään vaaleanpunaista vastaan, käytän sitä paljon itsekin, mutta kai sitä nyt muitakin värejä voisi olla. Älkää ymmärtäkö väärin, tyttäremme näyttää kyllä erittäin suloiselta vaaleanpunaisissa vaatteissa ja olemme todella kiitollisia kaikista saamistamme lahjoista ja ne tulevat varmasti käyttöön. Mutta miksei voisi olla myös vaikkapa keltaista, violettia, vihreää yms. No koska tyttäremme on pienikokoinen niin että melkein kaikki hankkimamme vaatteet ovat vielä liian suuria, oli meidän suunnattava pikaisesti kauppaan täydentämään valikoimaa. Nyt ymmärrän miksei lahjoina ole muita värejä. Eihän kaupoissa yksinkertaisesti myydä tytöille muita värejä. No nyt sanotte että voihan sitä ostaa ns. poikien vaatteita. Joo mutta kun ne ovat kaikki sinisiä ja minä en pidä sinisestä vaatteissa yhtään. Saan siitä näppyjä. Vauvojen vaatteissa sinisen ja vaaleanpunaisen lisäksi kolmas värivaihtoehto on valkoinen. Ihan kiva väri, mutta kun muutenkin kaikki vaatteet saa suorastaan päällystää tahranpoistoaineella (tytöllä on loistavasti toimiva aineenvaihdunta sekä ylä- että alakautta) ei valkoinen ole ihan paras väri.

Onko tämä jotain markkinamiesten propagandaa pakottaa lapseni jo nyt tiukkoihin sukupuolirooleihin vai määrääkö tässäkin kysynnän ja tarjonnan laki? En kyllä osta yhtään vaatetta ennen kuin tyttö täyttää vuoden, sen jälkeen näyttää löytyvän muitakin värejä (tosin eipä kyllä ole tarvettakaan ostaa lisää). Rakas veljeni, kun tulet kylään, niin älä tuo mitään. Tai jos välttämättä haluat jotain tuoda, niin miten olisi musta Motorheadin logolla varustettu body?

perjantai 8. helmikuuta 2008

Prinsessa täytti eilen 2 viikkoa ja sen kunniaksi kävimme neuvolassa ja ensimmäisellä vaunulenkillä ulkona. Tytön paino on noussut sairaalasta lähdön jälkeen hienot puoli kiloa, joten imetysongelmista huolimatta ei tyttö ainakaan nälkäiseksi ole jäänyt. Imetyksestä puhuttaessa purskahdin itkuun ja terveydenhoitaja tuumi että hyvä kun itkettää, ainakin hormonit toimivat kunnolla. Hän uskoi että kipu katoaa itsestään parissa viikossa ja suositteli jatkamaan rasvausta ja kaalilehtien käyttöä. Hänen mukaansa on erittäin tyypillistä että imettäminen sattuu aluksi kun nännit eivät vielä ole tottuneet ja että mitään "lääkettä" siihen ei ole kuin sitkeä jatkaminen. Hänestä pitäisi enemmänkin puhua imetyksen alun kivuliaisuudesta, kun se tuntuu tulevan niin monelle yllätyksenä. Niinpä meillä siis jatketaan yrittämistä ja iloitaan pienistä onnistumisista. Ainakin saan nyt tytön itse hyvin rinnalle ja olen huomannut että ei se olekaan tyttö joka puree vaan, ainoastaan pinkeä nännipiha.

Kun paino oli niin hienosti noussut saimme luvan alkaa harrastaa ulkoilua. Niinpä otimme heti neuvosta vaarin ja suuntasimme iltalenkille kirjastoon. Sinne on sopivasti noin 10 minuutin matka ja samalla sain haettua hieman lukemista, muun muassa tuon Tiitun suositteleman Minni Niemelän Imetysoppaan. Kiitoksia vain, vaikuttaa oikein hyödylliseltä. Tänään uskaltauduimmekin jo kaupungille ostoksille. Listalla oli pari valmistumis- ja tuparilahjaa sekä hieman sopivampi ulkohaalari tytölle. Olemme toistaiseksi käyttäneet äitiyspakkauksen kevyttoppapukua, siis sitä vihreävalkoraidallista, ja se on kyllä ihan valtavan suuri kapistus. Tytön kun pistää turvakaukaloon meinaa hän itse hukkua sinne ylipitkien hihojen ja lahkeiden sekaan, eikä vöiden kiinnittäminen ole ollenkaan helppoa. Nyt löysimme kuitenkin ihanan ruskea teddyhaalarin kokoa 56 joka pitäisi mennä vielä pitkään tytölle.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Imetystä

Ryynin syntymästä on melkein kaksi viikkoa ja edelleen tuo imetys aiheuttaa ongelmia. En olisi ikinä uskonut että se on noin vaikeaa. Ennen synnytystä kuvittelin että sen oppii parissa päivässä ja kyse on vain siitä että muistaa laittaa tissin vauvan suuhun oikein. Joo no ei riitä alkuunkaan. Sairaalassa yritettiin opettaa erilaisia imetysasentoja, joista makuultaan imetys jouduttiin kuitenkin jättämään kokonaan väliin kun en tikkien kiristäessä kyljelleni päässyt. No olemme sen joten kuten oppineet kotona ihan kokeilemalla. Lisäksi yritettiin opettaa miten vauvan saa hamuamaan rintaa oikein ja miten ottaa kiinni. No sairaalassa kaikki menikin vielä hyvin, varsinkin kun maitoa ei tullut kovin paljoa ja kun vauva meinasi hermostua tuli paikalle aina joku asiantunteva auttamaan ja viimeinen nälkä tyydytettiin pullosta. Nyt sen sijaan maitoa tulee ihan liiankin kanssa. Vauvalla meinaa mennä hermot kun joutuu odottelemaan että saan sen verran tyrehdytettyä maidon valumista, että hänellä olisi edes jotain mahdollisuuksia saada otetta. Nännit ovat todella kipeät kun pieni malttamaton yrittää saada otetta mahdollisimman nopeasti. Ja kun nisä on valumisesta ihan liukas on hän keksinyt että paremman otteen saa kun puraisee. Eli lisää kipua ja verisiä naarmuja. No ei tämä aina niin vaikeaa ole, osa imetyskerroista sujuu ihan hienosti ja melko kivuttomastikin niin että minulle jää hyvä mieli ja vauva rauhoittuu ja nukahtaa, mutta yleensä ne ongelmat alkavat öisin kun molemmat ovat väsyneitä ja haluaisi vain pian takaisin nukkumaan. Onneksi tuota maitoa on saatu aika paljon jo säilöön niin että kun ei millään tunnu sujuvan otetaan pullo hyvällä omallatunnolla esiin.

No ei riitä että itse imetys on vaikeaa, vaan lisäksi mietintää aiheuttaa milloin pitäisi syöttää ja kuinka pitkään. Sairaalassa sanottiin että niin kauan kun vauva on alle syntymäpainon ja lisäksi alle kolmikiloinen pitää syöttää vähintään kolmen tunnin välein ja tarvittaessa vaikka herätellä. No mitäs sitten kun joka kertaa vauva pitää herättää kesken unien ja syönnin jälkeen valvoo tunnin tai kaksi ennen kuin nukahtaa. Tuntuu ihan hirveältä herättää toista kun hän juuri on saanut unen päästä kiinni. Päivän uni määrä jää aika vähäiseksi tällä konstilla. Ja kun tarpeeksi kauan näin jatkaa on tuloksena väsynyt ja kärttyinen vauva jonka kanssa imettäminen on entistäkin hankalampaa ja lisäksi joudumme keksimään keinoja miten saada hänet taas nukkumaan. Entäs sitten se riittävä syömisaika. Välillä meillä syödään 10 minuuttia ja välillä taas puolituntia menee tiiviisti imiessä. Voiko hän siis tulla kylläiseksi toisinaan jo 10 minuutissa?

Olen lukenut moneen kertaan kaikki saamani imetysoppaat ja etsinyt tietoa netistä. Ohjeet on niin ristiriitaisia ettei niiden avulla pääse puusta pitkään. Toiset kieltävät antamasta tuttia (meidän tytölle annettiin tutti jo ennen kuin olin päässyt heräämöstä osastolle joten eipä tarvinnut itse miettiä suhtautumista siihen) ja toiset taas kieltävät venyttämästä vauvan vatsalaukkua (ja omia nännejä) syöttämällä liian pitkiä aikoja. Onneksi torstaina on neuvola jossa voin kysyä mitä kannattaisi tehdä ja saadaan ainakin varmistus saako tyttö tarpeeksi ruokaa kun tehdään punnitus. Eipä ole riittänyt yksi tai kaksi iltaa itkiessä tätä ongelmaa. Miksi kukaan ei kertonut etukäteen että tämä on näin hankalaa?

perjantai 1. helmikuuta 2008

1. viikko

Tyttö täytti eilen viikon ja tänään olemme olleet yhtä kauan kotona kuin mitä vietimme aikaa sairaalassa. Aikaa tuntuu menevän kamalan nopeaa, vasta eilenhän me vielä oltiin kahdestaan, vaikka toisaalta taas tuntuu että tyttö on ollut meillä ikuisuuden eikä toisin ole koskaan voinut ollakkaan. Pikkuhiljaa alkaa otteemme olla varmempia ja vaipanvaihdot ja syöttämiset alkavat sujua rutiinilla. Imetys on kyllä tuottanut päänvaivaa ja stressiä. Rinnat ovat kipeät, rohtuneet ja pakkautuvat niin täyteen että valuvat koko ajan eikä tyttö saa niistä otetta. Koen itseni kyllä totaalisen lehmäksi kun ennen syöttöjä joudun tyhjentämään rintoja hillitäkseni maitosuihkuja edes hieman. Toisaalta onneksi näin päin, tyttö on saanut korviketta vain yhden ainoan kerran kun keinot alkoivat loppua kesken keskellä yötä minun ollessani kuoleman väsynyt ja todella kipeä puolen tunnein välein tapahtuvien syöttöjen takia. Kyllä minä silti nautin siitä erityisestä läheisyydestä mitä imettäessä saa lapsen kanssa.

Sain tällaisen haasteen Mari- Johannalta.




Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä.

Vaikea äkkiseltään keksiä mitään yksittäistä isompaa ekotekoa. Päivittäin kierrätämme jätteemme (bio, seka, energia, paperi, kartonki, metalli), yritämme valita tuotteita joista löytyy joutsenmerkki ja muutenkin kotimaisia tuotteita. Juomme luomumaitoa ja syömme vapaan kanan munia ja luomupuuroja. Meiltä on keskustaan matkaa pari kilometriä ja kuljemme sen aina kävellen tai pyörällä (tosin yksi iso syy on myös se ettei parkkipaikkoja löydy millään). Sähkömme on tuulisähköä ja melkein kaikissa valaisimissa on jo energiansäästölamput) Yksi ekoteko ehkä on myös se että meillä suositaan käytettyjä huonekaluja. Ostettuja kalusteita löytyy vain pari kappaletta.

Viime päivien isoimmat ekoteot taitavat meillä olla kuitenkin se että yritämme käyttää tytöllä kestovaippoja. Toistaiseksi menee aika puolet ja puolet kertakäyttöisten kanssa johtuen siitä että tekemäni vaipat ovat tytölle aika suuria vielä ja koska tyttö syö koko ajan vaippoja saisi vaihtaa tunnin välein ja esim. yöllä se ei olisi mitenkään mahdollista. Mutta yritämme silti ja kunhan nuo näytteiksi saadut kertakäyttöiset loppuvat niin ei ole tarkoitus ostaa uusia (vaikka täytyy myöntää että luovuttaminenkin on käynyt mielessä). Toinen iso teko on se että viimepäivinä ei ole juuri ehditty avata tietokonetta. Vasta uutisoitiin että kotitalouksien suurin sähkösyöppö on pöytätietokone ja ainakin meillä uskon se ihan täysin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...