maanantai 31. maaliskuuta 2008

Liinailuja

Torstaina kävimme Ryynin kanssa Baby Bio- näytöksessä katsomassa elokuvan 27 dresses. Mukanamme oli myös kaksi muuta äiti- vauvaparia. Elokuva oli yllättävän hyvä ollakseen naisille suunnattu jenkki-hömppä-komedia, vaikkei aihepiiri, häät, sinällään kiinnostakaan tai ole ajankohtainen. Me kolme kahdenkuukauden ikäisten vauvojen äitiä nautimme kyllä suuresti kun pääsimme vihdoin taas tekemään ns. aikuisten juttuja, vaikkakin keskellä päivää lasten ehdoilla. Suurin osa paikalla olleista lapsista oli iältään puolen vuoden ja puolentoista vuoden välillä ja moni tulikin minulta kysymään että miten uskallan noin pienen kanssa tulla. Elokuvan jälkeen totesimme joukolla että sylivauvan kanssa joka tarvitsee vielä paljon unta oli paljon helpompaa kuin vuoden ikäisen juuri kävelemään oppineen kanssa joka kaipasi koko ajan virikkeitä. Me kolme nautimme elokuvasta takarivissä nukkuvien sylivauvojemme kanssa, kun monet muut äidit yrittivät pitää jälkikasvuaan rauhallisena paikallaan tai juoksivat perässä portaissa.

Perjantaina vietimme miehen vapaapäivää Haaparannan Ikeassa. Kaikki tietää miten Ikeassa aina käy: vaikka mitään ei tarvitse tulee hankittua kassillinen kaikkea muka halpaa ja yksilöllisen näköistä pikkutavaraa ja kotona huomaa että kaikilla muillakin on samanlaisia. No tälläkertaa ostokset keskittyivät tyttöön ja nyt Amandalla on lisää leluja. No ei hänellä niitä onneksi vielä ennestään juuri ollutkaan.

Molempien reissujen opetus kuitenkin oli se, että ota kantoliina aina mukaan. Leffassa se oli aivan ehdoton, kuka muka jaksaa pitää nukkuvaa vauvaa sylissä samassa asennossa kaksi tuntia? En minä ainakaan ja vauvallakin oli parempi asento. Ikeassa tyttö muka nukkui vaunuissa, mutta tietenkään sisällä lämpimässä missä ihmiset hälisevät ei nukkumisesta tule yhtään mitään, vaan pitää ihan ehdottomasti nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Tyttö liinaan ja taas on äidillä kaksi kättä vapaana haalia niitä tavaroita. Ja minä kun kuvittelin ettei kantoliinat olisi ollenkaan minun juttuni.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Osakestoilua



Olemme oikeastaan ihan kotiin tulon jälkeisistä ensi hetkistä lähtien opetelleet käyttämään kestovaippoja. Vastoin kaikkia ohjeita tein jo raskausaikana ison kasan taskuvaippoja valmiiksi, jopa kahta kokoakin, ja jännityksellä odotin tuliko niistä ollenkaan hyviä. Aluksi pienimmätkin olivat hurjan suuria ja olin aliarvioinut lisäimujen tarpeen pahasti. Tyttö oli korvia myöten märkä hyvin nopeasti. Neljä kerrosta flanellia ja yksi kerros froteeta ei riittänyt mihinkään. Tytön kasvettua ja kasvatettuani imukerrosta kaksinkertaiseksi alkaa tämä sujua. Nykyisin käytämmekin kertakäyttövaippoja enää öisin ja pitemmillä reissuilla. Jopa viiden tunnin päiväunet sujuvat kestovaipan kanssa. Tarkoitus olisi päästä kertakäyttövaipoista kokonaan pois, mutta tähänkin tilanteeseen olen jo tyytyväinen. Eihän tässä vielä mitään hirmuisen suuria säästöjä ole päässyt syntymään. Ensimmäinen 100 riisipaperiarkin rulla on käytetty, eli olemme "säästäneet" noin 20 euroa. Kestovaipoille on tullut tähän mennessä hintaa 120 euroa eivätkä ne vielä riitä koko vaippa-ajaksi joten saa nähdä pääsemmekö tämän muksun kohdalla vielä edes omillemme. Aiomme kuitenkin jatkaa niin kauan kun pyykkikoneen täyttö on mieluisampaa kuin roskien ulos vienti. Tyttö on kyllä tyytyväinen vaippoihin ja onhan nuo kyllä paljon paremman näköisiä kuin kertikset!

maanantai 24. maaliskuuta 2008



Ryyni sai eilen kasteen ja nimen Amanda Milja Matilda. Hauska sattuma että vasta päätettyämme nimen meille selvisi että sekä minun että mieheni isomummoilla on ollut etunimenään Amanda ja vasta ristiäisissä selvisi että ilmeisesti myös Matilda löytyy suvustani. Mukavaa että nimille löytyy hieman sukuhistoriaa ja tämän selvitessä olimme vain entistäkin varmempia valinnastamme. Onnistuimme pitämään nimen salassa ristiäisiin saakka kaikilta muilta paitsi minun vanhemmiltani, jotka arvasivat etunimen kuultuaan alkukirjaimen.

Ristiäiset olivat kaunis tilaisuus pienellä porukalla. Kastemekkona oli sama mekko jota myös minä ja veljeni olemme käyttäneet ja jopa minun aikaiset rusetitkin sekä vanhemman veljen pitsikauluspaita vielä löytyivät. Amanda oli toimituksen ajan ihmeen rauhallinen, vaikka joutuikin heräämään kesken unien vaatteiden vaihtoon hieman ennen tilaisuuden alkua.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Neuvolakuulumisia

Käytiinpä taas neuvolassa. Tätä käyntiä edelsi erikoinen puhelinkeskustelu, kun oma terveydenhoitajamme olikin sairastunut ja sijaisena toiminut toinen terveydenhoitaja toivoi meidän saapuvan hieman sovittua myöhemmin niin että tulisimme hänen potilaidensa välillä. Ajasta sovittuamme hän sitten kysyi, tai oikeastaan totesi, että mehän laitamme sitten huomenna sen rotavirusrokotteen. Minä siihen hölmistyneenä, että ai laitammeko? Hän piti minulle tiukan puhuttelun kuinka kyllä se pitäisi joka vauvalle laittaa vaikka vapaaehtoinen onkin ja sellaiset äidit jotka eivät ota pelkäävät turhaan sivuvaikutuksia ja kyllä se on niin vaarallinen tautikin ja ja ja... Yritin siihen väliin sanoa että en minä varsinaisesti ole siitä kieltäytynyt, en vain oikein ole kovin tietoinen tästä rokotuksesta, eikä siitä ole edellisellä kerralla ollut puhetta. Sama puputus vain jatkui että kyllähän sinulla täytyy olla se resepti ja kyllä se aina laitetaan kahdenkuukauden iässä. No sain kuitenkin väliin huudettua sen verran että sovimme keskustelevamme asiasta tarkemmin seuraavana päivänä ja hän lupasi selvittää onko sitä mahdollista antaa enää myöhemmin (itse asiassa Ryyni kyllä täyttää 2 kk vasta ensiviikolla joten hyvin kyllä pitäisi olla aikaa). Puhelun jälkeen olin todella hämmentynyt, että tosiaanko sitä on olemassa pakollisia vapaaehtoisia rokotuksia joihin pitäisi vielä suostua ilman sen kummempia tietoja asiasta ja sairaudesta. Että sellaista henkilökuntaa, tahdon takaisin omalle ihanalle terkkarillemme.

Itse neuvola käynti meni hyvin, mitä nyt vähän aikaa hölmönä katselin ympärilleni kun meitä kutsuttiin. En nimittäin heti tajunnut että on meistä kyse kun tyttö kutsuttiin paikalle isänsä sukunimellä (joo ilmoitin edelliskerralla että hän saa isänsä sukunimen, mutta enhän minä sitä enää muistanut). Tyttö on kasvanut kovasti ja uudet strategiset mitat ovat 58 cm ja 4900 g. Kuukaudessa on tullut painoa lisää kilo ja alakäyriltä on noustu keskikäyrille. Papereihin merkittiin myös että moro-heijaste on kadonnut ja kannattaa päätään hienosti. Meillä ei siis enää ole pikkuvauvaa, vaan iso tyttö.

Mukaan saimme myös sen reseptin rotavirusrokotetta varten ja ohjeet että KUN olemme päättäneet sen ottaa niin käy ostamassa vasta neuvolaan tullessa kun se ei säily kauaa. Ai että kun päätämme sen ottaa. No kyllä me todennäköisesti sen otamme, koska niin monella tutulla tuntuu olevan siitä kokemusta ja jopa kuolemantapauksia tiedossa, mutta kyllä minä haluaisin ihan itse päättää tällaisista asioista ilman tuputusta. Pohdinnat ovat siis edelleen kesken ja mielipiteitä otan mielellään myös teiltä vastaan.

Nyt täytyy mennä ottamaan viimeinen kakku uunista ulos. Huomenna on ristiäiset ja olen koko viikon leiponut. Enää vaatteiden silitys ja kakkujen koristelu ja olemme valmiit paljastamaan nimen.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Leikkejä

Yleisön pyynnöstä kuva tytöstä. Enpä kyllä ole tainnut laittaakaan vasta kuin yhden kuvan, joten korkea aika parantaa tapani.



Miten voikaan saada riemua muutamasta kuminauhaan pujotetusta puupalikasta. Tuota tyttö jaksaa katsoa jopa tuntikausia kiljahdellen ja huitoen innoissaan. Etsimme vähän aikaa sitten kivaa vaunulelua, mutta jostain syystä kaikki olivat tosi suuria ja aika hailakoita väreiltään. Onneksi mummo teki löydön ja keksi että kyllähän sellaisen voi tehdä vähän isommille lapsille tarkoitetusta motoriikkalelusta (noi on siis oikeasti tarkoitettu pujotella kengännauhaan ja opetella sorminäppäryyttä).

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Palasimme sunnuntaina mummolasta, missä Ryyni oli ensimmäisellä matkallaan. Etukäteen jännitti kovasti miten matkustaminen sujuu vauvan kanssa ja meneekö tytölle se vähäinenkin rytmi sekaisin. Kaikki meni kuitenkin todella hienosti. Junassa tyttöä jännitti niin ettei uni oikein meinannut tulla kuin hetkittäin ympärillä olevien ihmisten ja terävien äänien vuoksi, mutta ihmeen rauhallisena hän katseli ympärilleen. Onneksi kuitenkin viimeinen puolituntia meni unessa niin että pääsimme perille ennen kuin tuli nälkä ja tarve vaihtaa vaippaa. Meillä täällä pohjoisessa kun ei juuri kulje kuin pikajunia ja niiden varustelut vauvoja varten eivät ole kovin kummoisia.

Mummolassa Ryyni oli innoissaan kun leikittäjiä löytyi niin monta. Isovanhemmat ja enot olivat niin innokkaita etteivät meinanneet malttaa olla töissä ja kouluissa ollenkaan. Tuolla reissulla Ryyni keksi että ensinäkin lattialla on paljon mukavampi makoilla kuin sylissä koska sieltä näkee enemmän kun voi pyöritellä päätä ja lisäksi siellä voi myös liikkua. Aiemmin jaloilla on vain hieman potkiskeltu mutta nyt hän huomasi että nehän liikkuu joka suuntaan niin kuin kädetkin ja jos oikein ponnistaa voi osua vaikka korviin asti ja lisäksi jos kantapäiden taakse saa jotain sopivan kovaa voi ponnistaa itsensä liikkeelle ilman muiden apua. Niinpä viikonloppu menikin jumpatessa ja työntäessä itseä taaksepäin. Ja kun mummo oli mieltynyt punaisiin vaatteisiin sekä punaisiin verhoihin ja tyynyihin oli katseltavaa ja ihmeteltävää niin paljon ettei päivisin meinannut millään malttaa nukkua ja öisin nukuttiinkin sitten tosi sikeästi.

Perjantaina V tuli perässämme autolla. Etukäteen häntä hieman huoletti että miten tyttö suhtautuu häneen kun ollut pari päivää erossa. Muistaako ollenkaan vai tuleeko itku. Tyttö olikin jo melkein yöunilla kun V pääsi paikalle mutta vastassa oli silti iloinen hymy että isäkin tuli.

Nyt täytyisi saada järjestettyä ristiäiset. Puolitoista viikko aikaa enää. Onneksi nimi on päätetty, kummit valittu ja paikka ja pappi varattu. Kutsut sain postiin tänä aamuna ja nyt pitäisi suunnitella menu ja myöskin tehdä se. Eli hommia riittää, varsinkin kun tuo uusi Potteri houkuttelisi mieluummin sohvan nurkkaan.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Liinailua

Kuten aiemmin pelkäsin, liinailu osoittautui aika vaikeaksi itseopeteltuna. Useista yrityskerroista huolimatta emme siinä itsekseen onnistuneet. Onneksi menin avaamaan suuni eräällä keskustelufoorumilla ja ihana Elina tuli kotiimme näyttämään kädestä pitäen miten tämä homma oikein toimii. Ei tämä vaikeaa ole nyt kun tietää miten tämä pitää tehdä ja miltä sidonnan tulee tuntua. Päivän pisimmät päikkärit (ja taitaa olla pitemmät kuin yöunetkaan viime yönä)on nukuttu tänään liinassa. Minä kun joskus ajattelin että mitähän hörhöjä ne liinojen käyttäjät on ja onkohan ne niitä samoja joiden vauvat käyttää kestovaippoja, no nyt olen yksi niistä :). Eli meidän prinsessa nukkuu liinassa ihana vihreä taskuvaippa päällään (kuka muuten sanoi ettei taskuvaippoja voi käyttää ihan pienellä?) jotta äiti saa blogittaa rauhassa!!!

Viikonloppuna Ryyni siirtyi äitiyspakkauslaatikkosängystä pinnasänkyyn ja uudessa sängyssä ei uni meinannut oikein maittaa. Varmaan uusi sänky tuntui isolta entiseen verrattuna, mutta suurin syy varmaan oli ne kovat pinnat jotka aina osuivat otsaan kun yritti unissaan päästä lähemmäs äitiä, vaikka äiti kuinka yritti laittaa keskelle sänkyä nukkumaan.

Tasa-arvoa

Muutama päivä sitten oli Kalevassa juttu tutkimuksesta jonka mukaan naiset tekevät yhä kaksinkertaisen määrän kotitöitä miehiin nähden. Tilanne ei siis ole muuttunut viime vuosien (vuosikymmenten) aikana mihinkään, vaikka tasa-arvoa on ajettu tiukasti ja miesten kotitöiden tekemisestä on jopa yritetty tehdä muodikasta. Nykymiehet eivät siis tutkimuksen mukaan ole isiään parempia ja nykynaiset valittavat miestensä laiskuudesta kahvitunneilla aivan kuin äitinsä, ellei jopa kovempaan ääneen.

No miksi sitten näin on, siihen ei tutkimus osannut vastata. Omalla kohdallani jäin kuitenkin miettimään aihetta. Mielestäni meillä kotityöt jakautuvat hyvin, molemmat tekevät osuutensa, eikä kummallakaan ole valitettavaa (ainakaan yleensä). Mieheni on innokas ruoanlaittaja ja onkin loistava kokki. Hänen kädessään pysyvät myös pölynimuri, rätti, vessaharja ja kauppalappuunkin voin kirjoittaa mitä tahansa tuotteita ja ne myös tulevat kaupasta. Mutta kun tarkemmin ajattelen, taidan sittenkin tehdä enemmän. Tietysti se vaikuttaa että minä olen päivätkin kotona joten minulla on periaattessa myös enemmän aikaa, mutta nyt vauvan kanssa ylimääräinen aika on päivisin aika tiukilla joten kotitöitä hoidetaan enimmäkseen iltaisin ja viikonloppuisin molempien ollessa kotona. Minä olen kuitenkin se joka aloittaa keskustelun siivoamisesta ja usein jopa niin että olen päivällä hoitanut pyykinpesua ja pölyjenpyyhintää niin ettei illalla ole jäljellä kuin ne suurimmat imuroinnit ja mattojen tamppaukset. Tänä viikonloppunakin nämä loput hoidettiin niin että mies lähti vauvan kanssa ulkoilemaan, jotta sain rauhassa siivota. Iltaisin kun mies tulee kotiin hän ottaa tytön hoitoonsa, jotta minä saan järjestää paikkoja päivän jäljiltä ja viikata ne aamulla pestyt pyykit narulta.

Eräs ystäväni vastikään valitti ettei hänen miehensä osallistu kotitöihin eikä edes heidän alle vuodenikäisen vauvan hoitoon muuten kuin pitämällä lasta sylissä. Mies ei kuulemma ollut vaihtanut vaippojakaan kuin kerran. Aluksi kauhistelin tätä ja tuumin etten ikinä itse suostuisi tuollaiseen. Samanlaisia kohtaloita luin netin keskustelupalstoilta ja ihmettelin että miten tuollaisiin tilanteisiin on edes ajauduttu. Kunnes sitten vierailin ystäväni luona ja tajusin mistä tämä johtuu. Mies kyllä leikki lapsen kanssa ja näytti tekevän sitä mielellään kunnes vaimo tuli paikalle ja otti lapsen tuumien että nyt tällä taitaa olla nälkä ja vei lapsen syömään. Hetken kuluttua hän palasi kylläisen vauvan kanssa (kyseessä oli muuten täysin pulloruokittu vauva) ja tuumi vaihtaneensa vaipankin samalla. Siis mitä? Isää ei pyydetty millään tavalla osallistumaan, vaan oikeastaan päinvastoin hänelle ei edes annettu siihen mahdollisuutta.

Minun on kyllä oman mieheni puolustukseksi sanottava että hän osallistuu ihailtavan paljon sekä kotitöihin että vauvanhoitoon. Hän on se joka useimmin laittaa ruokaa ja vaihtaa vaipatkin paljon useammin kuin minä jos siis molemmat olemme kotona. Iltaisin kun hän tulee kotiin usein miten annan tytön hänelle ja kehotan hoitamaan niin että minä saan hiukan edes omaa aikaa ilman jatkuvaa tytön käytettävissä oloa. Käytännössä tämä miehen aktiivinen vauvanhoito tarkoittaa vartti tunnin naurua ja laulua ja sen jälkeen kahden nukkuvan ihmisen tyytyväistä tuhinaa sillä aikaa kun minä jynssään päivällispannuja ja kerään likaisia vaatteita ja harsoja ympäri kämppää ja nautin siitä ettei minun tarvitse olla koko ajan käytettävissä ja valmiina vauvan varalta, tuntien kuitenkin pientä huonoa omaatuntoa että tarvitsen omaa aikaa omasta lapsestani. Pienen tuttavapiirissä tehdyn kyselykierroksen jälkeen tämä on aika yleinen kuvio vauvaperheissä. Siis miksihän ne kotityöt sitten jakautuvat näin ja kumpikohan tässä sitä omaa laatuaikaa oikein saikaan...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...