torstai 24. huhtikuuta 2008

3 kk

Tänään tuli Amandalla 3 kk täyteen. Eilen käytiin neuvolassa ja strategiset mitat ovat 61 cm ja 5440 g. En minä noista käyristä mitään tiedä, mutta terveydenhoitajan mukaan normaalikokoinen ja sopusuhtainen. Muuten neuvolakorttiin kirjoitettiin, että kasvu tasaista, Kehitys iän mukaista, iho siisti, jäntevä ja suloinen tyttö. Kyllähän tuo ihana, suloinen tyttö onkin. Rokotuksestakin selvittiin pelkällä parahduksella, vaikka neulakammoinen äiti olikin itkun partaalla.

Valitettavasti olemme viime aikoina vain kärsineet kovasti masuvaivoista. Ihan alusta asti Ryyni on ollut kova pulauttamaan ja kuplia on ollut paljon ja tiukassa, mutta nyt tilanne on mennyt niin pahaksi, että iltaisin tyttöä on saanut nukuttaa ja röyhtäyttää tuntitolkulla hillittömän itkun kera ja yöllä sama juttu, kun ennen selvittiin puolen tunnin nukutuksella ja yöllä ei juuri edes röyhtäilty. Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut aivan kaaosta, kun tyttö on nukkunut miten sattuu ja omat unet ovat jääneet vähiin. Pakko oli tunnustaa neuvolassa, että kyllä minä väsynyt olen kun terveydenhoitaja totesi minun olevan väsyneen näköinen ja jo aivan liian laihassa kunnossa. Hän ehdotti perhetyöntekijän apua, mutta onneksi V sai loppuviikon lomaa, joten eiköhän me näiden neljän päivän aikana saada tilannetta taas paremmaksi ja ladattua akkuja. Amandalle määrättiin Disflatylia maksimiannostuksella (määrättiin siksi, että itsestäni tuntuu pahalta antaa lääkettä noin pienelle ja tästä arkailusta myös mainitsin) ja jos siitä ei ole apua niin sitten Rela-tippoja. Olen nyt yrittänyt jättää pahiten itselleni kuplia aiheuttavia ruoka-aineita myös pois, joten toivottavasti saadaan masu kuntoon pian.

Tietenkään tähän ei ole jouduttu mitenkään yhtäkkiä, vaan mahavaivat ovat pahentuneet pikkuhiljaa ja minun univelkani kasvanut ajan myötä. Olen vain hölmönä ajatellut koko ajan että kyllä isän pitää saada nukkua öisin kun kerran menee aamulla töihin, eikä minun nukkumisillani ole niin väliä. Tapasin yhden vauvaperheen jossa kärsitään pahasta koliikista ja olen koko ajan ajatellut että ei meillä ole oikeutta valittaa mistään kun toisilla on vielä huonommin. Mutta kun yksi viikonloppu meni niin että meitä oli kaksi itkevää ja raivoavaa tyttöä isän niskoilla, niin oli pakko uskoa että nyt täytyy tehdä jotain. Onneksi Amanda jaksaa olla kärsivällinen ja hymyä riittää vielä pitkänkin röyhtäytyssession jälkeen, vaikka itse tekisikin mieli purskahtaa itkuun.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Musta sunnuntai

Sunnuntai-aamuna jo kello viiden aikaan sain tiedon Espanjan bussiturmasta. Toistaiseksi minulla ei ole tietoa, että mukana olisi ollut ketään tuttua, mutta pelolla odotan, että uhrien henkilöllisyydet paljastetaan. Juuri tuolla alueella vietin vuoden lukion jälkeen noin 5 vuotta sitten ja tuo paikka on minulle niin tuttu samoin kuin sen liikennekulttuurikin. Tuolla moottoritiellä ei ole minkäänlaisia nopeusrajoituksia ja itse ajoin tuota tietä pitkin usein mittarissa 160 km/h kun ohitseni vilahteli jatkuvasti nopeampia autoja. Ainakaan vielä 5 vuotta sitten ei turvavöiden käyttö ollut pakollista takapenkillä ja usein näkikin jopa pieniä lapsia hyppimässä takapenkillä ilman vöitä katselle takaikkunasta perässä ajavia. Alkoholin käyttöä liikenteessä ei valvottu, mutta jos alkoholin huomataan vaikuttaneen onnettomuuteen ovat rangaistukset paljon kovemmat kuin Suomessa. Rattijuoppoja on paljon jo ihan maan ruokakulttuurinkin takia.

Minulla on edelleen paljon ystäviä tuolla alueella ja toivon syvästi että he ovat turvassa. Marbella on kohde jossa käy todella paljon turisteja Suomesta, mutta tuolla alueella on paljon myös Suomalaisia jotka asuvat siellä talven ja myös he saattavat käyttää charterlentoja ja matkayhtiöiden palveluksia. Mutta vaikka mukana ei olisikaan yhtään minun tuttuani, syvän osanottoni omaisille.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Purnausta

Huh, mikä hulinaviikko. Piti kirjoittaa jo alkuviikosta, mutta en millään ehtinyt. Olimme viikonlopun mummolassa pohjoisessa ja jostain syystä se sotki Amandan unirytmin ihan kokonaan. Olimme niin hienosti päässeet yhden yöheräämisen rytmiin ja kun sekin herääminen sijoittui yleensä aamuyölle, tuntui kidutukselta herätä kaksi kertaa syöttämään ja vielä pari kertaa ihan vain antamaan tuttia ja rauhoittelemaan tyttöä. Lisäksi isä on tehnyt pitkiä päiviä töissä mikä on aiheuttanut sen, että isä ei yhtäkkiä taas kelpaakaan nukuttamaan. Iltaisin kun maha on saatu täytettyä meillä on ollut usein tapana että V röyhtäyttää ja käy vaihtamassa vaipan ja nukuttaa tytön. Vielä vaipan vaihdossa ja matkalla makuuhuoneeseen hymyillään ja jutellaan, mutta kun he pääsevät makuuhuoneeseen ja tyttö tajuaa, että nyt ollaan menossa nukkumaan alkaa hysteerinen huuto. Minähän en tuon kanssa nuku! Onneksi yöt alkavat sujua helpommin ja tytön rytmi palautua ja toivottavasti viikonloppu tuo helpotuksen tuohon nukuttamiseenkin.

No se varsinainen asia mistä minun piti tulla kirjoittamaan, oli surkea lastenhoitohuonetilanne. Kolmen tunnin matkalla mummolaan joudumme usein miten pysähtymään ruokkimaan tytön. Valitettavasti nuo imetysmahdollisuudet välillä ovat vähissä. Ensimmäiseksi kokeilimme isoa liikenneasemaa jossa kuvittelin löytyvän lastenhoitohuone. Ja pyh. Naisten vessassa oli yksi isompi koppi jonka ovessa luki lastenhoito, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain wc jossa on hoitotaso (en koskaan päässyt sinne sisälle asti vaikka odottelin kauan). Nyt toisella matkalla ajattelin, että iso kauppakeskus voisi olla parempi ja sieltä kyllä löytyi ihan erillinen lastenhoitohuone. Odottelun jälkeen pettymys: kyseessä oli jälleen inva-wc johon on laitettu hoitopöydän pehmuste pöydälle. Kaiken lisäksi tämä wc oli likainen ja haisi. Annoin palautetta viereiseen kahvioon josta käskettiin antaa palautetta info-pisteeseen. Infopisteessä pyysin että voisin saada edes tuolin lastenhoitohuoneeseen, jotta saisin tytön syötettyä. Täti vain kirjoitti palautettani ylös paperille ja tuumi että hän laittaa tiedon eteenpäin, mutta siivousfirma tulee paikalle vasta illalla. Palasimme wc:n ovelle ja V meni pyytämään samaisesta kahvilasta että saisimme tuolin edes hetkeksi lainaan. Vasta kolmas henkilö uskalsi sanoa yhtään mitään ja hänkin ehdotti että onhan siellä se wc- pytty minkä päällä istua. Onneksi en ollut kuulemassa mitä V tähän vastasin, mutta ilme oli sellainen että mitään painokelpoista ei tullut. Jakkaran hän kuitenkin jostain löysi ja sain tytön syötettyä. Paluu matkalla olin jo varustautunut pullolla, mutta yllätyksekseni eräältä huoltoasemalta löytyikin fiksu ja siisti lastenhoitohuone joka kyllä oli myös wc- mutta varustettu oikein pehmustetulla jakkaralla. Ja siis kyseessä oli ihan tavallinen huoltoasema, himan moottoritieltä syrjässä.

Saatan minä kyllä valittaa turhastakin, mutta jotenkin tuntuu vastenmieliseltä istua imettämässä pahan hajuisessa likaisessa wc:ssä kun tuntuu ettei mihinkään uskalla koskea, saati sitten että vauva joutuisi kosketukseen. Onneksi kun kolmannen kerran mummolaan suuntaamme on jo kevät niin pitkällä että tarkenen imettää autossa.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Ulkoliinailua



Olemme uskaltautuneet kokeilemaan kantoliinailua myös ulkona. Toisten äitien kertomuksen huolettomasta liikkumisesta vauvan kanssa ilman kulkemista rajoittavia vaunuja kuulostivat niin houkuttelevilta, että meidänkin piti päästä kokeilemaan. Ihan hyvin sujui. Tyttö katseli ensin ihmeissään kun puin hänelle ulkovaatteet ja sitten aloin asettaa liinaan, että ei tämä kyllä yleensä ihan näin mene, mutta uni voitti jo ennen kuin pihasta päästiin ulos. Oli kyllä vähän rajoilla noiden kelien puolesta, kun aurinkoisesta ja lämpimästä säästä huolimatta oli hiukan tuulista. Toistaiseksi kokeilut ovat kuitenkin ihan kirjaimellisesti jäissä kun tuo takatalvi pääsi yllättämään. Kevättä odotellessa...

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Aamuaurinko

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä irvistelee: baby I love You
Mikä kaikkien on suosikki, jopa naapuritkin tykkää;
Mitä kaikki pihan lapset kilvan kärryillämme lykkää
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

Ei kävele, ei konttaa -silti emme pääse karkuun.
Sen vuoksi usein yölläkin me heräilemme parkuun
On koira meillä myös vaan vauva näyttää pienemmältä.
ei pääse ruokapöytäänkään -ei ihme jos on nälkä.
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu.
Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love You
Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee
-niin tiedättepä senkin missä onni lymyilee.
Se on se meidän uusi vauva -nimeä en muista.
Se joskus karjuu niin et' pikkulinnut tippuu puista

~P. Rasinkangas ~


Hyvää huomenta! Kello on vasta kahdeksan, mutta olen ollut hereillä jo pari tuntia ja toinen kuppi teetä menossa. Ulkona on kylmää ja harmaata ja sisälläkin on viileää ja kosteaa kun joka paikassa riippuu pyykkejä eilisen pyykkipäivän jäljiltä. Silti meillä paistaa aurinko jo heti aamusta. Takana on pitkä ja hyvin nukuttu yö. Amanda nukahti yhdeksän aikoihin ja heräsin vasta kuudelta vaatimaan ruokaa juuri ennen kuin isän herätyskello olisi soinut ja herättänyt koko perheen muutenkin. Harvinaista herkkua saada noin pitkät yhtenäiset unet, vaikka viime päivinä Amandan yöunet ovatkin venyneet kiitettävästi. Ja vaikka heräänkin sängystä kuuluvaan huutoihin ja kätinään joka uhkaa kasvaa paruksi, siirryttyäni sängyn luo on pinnasängyssä vastassa iloisesti hymyilevät kasvot: hei äiti, minulla on nälkä, kiva kun heräsit!

Syönnin ja vaipanvaihdon jälkeen tyttö nukahti kiltisti uudelleen niin että saimme kerrankin syödä aamiaista kaikessa rauhassa kahden ja V ehti ajoissa töihin. Yleensä hän vitkuttelee ylösnousemista niin pitkään ettei ehdi kuin juuri ja juuri juoda kupin kahvia ja vetää vaatteet päälle. Tuo yllä oleva laulu alkoi soida päässäni heti herättyäni. Kyllä maanantai voi alkaa hyvinkin.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

lööppejä

Olin juuri tulossa kirjoittamaan kuinka minua rasittaa nuo lehtien lööpit tällä hetkellä, kunnes uutisista kerrottiin Kanervan erottamisesta. Siis jotenkin tuntuu että meneekö ihmisillä liian hyvin kun lehdet täytyvät jutuista kuin ministeri eroaa- ei eroa- eroaa sittenkin ja kuinka ministerin mies- ex- mies- mies sittenkin sairastuu- paranee- tai peräti pelastaa koiran hukkumasta ja alapuolella hehkutetaan kuin toinen ministeri lähettää 200 tekstiviesti- eikun vain 100 jotka käsittelevät työasioita joita pyhykouluisten ei kuitenkaan kannata lukea ja kuinka tämä viesteilyn kohde on pahoillaan ja katuu viestien myymistä toiselle lehdelle vaikka saikin niistä valtavan summan rahaa, valtavasti julkisuutta (mitä kai hakikin kun alunperin lähti asiasta kertomaan) ja kuinka nyt sitten suunnittelee jo ryhtymistä itsekin politiikkaan. Ketä nämä oikein jaksavat kiinnostaa. Okei, se on kyllä väärin että kansalaisten verorahoilla lähetellään tekstiviestejä, mutta muuten minusta on aivan sama mitä poliitikot vapaa-aikanaan tekevät, kunhan ei mitään rikollista. Minulle on aivan sama onko ministeri naimisissa vai ei ja missä viettää yönsä kunhan hoitaa työnsä kunnialla. En minä ole kiinnostunut lääkärin tai kauppiaan tai edes lastenhoitajan parisuhde-elämästä millään lailla, eikä se muuta minun luottamustani hänen ammattitaitoonsa millään lailla.

No nyt on sitten erotettu ensimmäinen ministeri perusteluna valehtelu tekstiviesteistä. Pitäisiköhän samalla perusteella erottaa muutama muukin ministeri perusteena valehtelu yövieraista, valehtelu Ikea-treffeistä ja oikeasta ex- tyttöystävän tapaamispaikasta tai valehtelu vaalilupauksista. No onneksi urheilijat toimivat toisin ja päättävät itse paljastaa töppäyksensä vaikkei edes tarvitsisi eikä olisi edes jäämässä kiinni.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...