keskiviikko 24. syyskuuta 2008

8kk


Meidän pieni Ryyni täyttää tänään jo 8 kk. Mitoista ei ole mitään tietoa kun edellisestä neuvolakäynnistä on jo kaksi kuukautta ja seuraavaakin odotetaan vielä pari viikkoa. Reipas tyttö kuitenkin. 8kk ikäinen Amanda osaa jo nousta tukea vasten ja pinsettiotetta harjoitellaan. Kun isä palasi työreissulta alkoi tarinaakin tulla ihan uudella tavalla. Entinen Ä! huuto on vaihtunut kolmikirjaimiseen käh- kuiskaukseen ja sen lisäksi höpötetään koko ajan. Ymmärrettäviä sanoja ei kuitenkaan ole havaittavissa. Luulenpa että tuo puhe onjäänyt hieman nopean liikuntakehityksen jalkoihin, vaikkei myöhässä olekaan. Hampaita ei edelleenkään ole ainuttakaan, mutta silti mussutetaan mielellään leipää ja hedelmiä paloina. Mieluisimpia "leluja" ovat edelleen erilaiset nauhat (olivatpa ne sitten irtonaisia, hatunnauhoja tai vaikkapa isän kengissä) sekä kirjat ja lehdet. Olemme lukeneet iltasatuja ja nykyään Amanda ottaessaan kirjan käteensä alkaa polottaa kuin lukisi ääneen itsekin. Ei sana ja äidin kieltävä katse alkavat tulla tutuksi, vaikka niihin reagoidaan vielä viiveellä. Lempilauluja ovat tässä isä pupu on- laulun lisäksi Simo-siili- laulu. Harmi kun emme päässeet muskariin mukaan, kun nuo laulut ovat Amandalle niin mieluisia ja äidin laululeikkivarasto niin rajallinen.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Onnenhetkiä osa 2

Ihana viikonloppu jatkui sunnuntaina metsäretkellä Sanginjoella. Kävimme kävelemässä 10 km pituisen luontopolun ja paitoimme makkaraa laavulla. Oli ihana lämmin syyspäivä, jonka kruunasi auringonpaiste. Oman kunnon lisäksi tuli testattua uusinta hankintaamme, Manduca- reppua, joka osoittautui loistavaksi. Mukanamme ystäväperhe samanlaisella varustuksella ja molemmat vauvat katselivat tyytyväisinä maisemia, maistelivat mustikoita ja puolukoita ja ottivat jopa torkut repuissaan, vaikka etukäteen hieman asiaa epäilimmekin. Näitä metsäretkiä olen kaivannutkin. Vaikka kyseisessä paikassa vilisi muitakin ihmisiä, puolukanpoimijoita, koirien ulkoiluttajia ja muita vaeltajia, saimme silti nauttia myös siitä luonnonrauhasta ja lintujen laulusta. Ja koska me olemme maanmittareita ja ystäväpariskunta erittäin kokeneita vaeltajia kuului ohjelmaan tietysti pienimuotoinen eksyminen ja tavaroiden lainaamista puolin ja toisin, kun toiset unohtavat eväät ja toiset vaihtovaatteet.

Onnenhetkiä

Amanda oli lauantaina oikeastaan ensimmäisen kerran hoidossa. Hän on pari kertaa jäänyt mummolaan siksi aikaa kun me olemme miehen kanssa käyneet ostoksilla, mutta tällä kertaa veimme hänet ystäväperheen luokse peräti neljäksi tunniksi. Tänä aikana me miehen kanssa kävimme ulkona syömässä ja vietimme hieman "omaa aikaa". Koska tämä oli eräänlainen yllätys minulle, mies oli valinnut syömäpaikaksi aasialaisen ravintolan, joka tarjoaa sekä kiinalaista että sushia. Valitsemistamme raaka-aineista valmistettiin meille todella herkulliset annokset, jonka jälkeen maistelimme ensimmäisen kerran eläissäni sushia. Sushi oli kyllä pieni pettymys, kun se ei oikeastaan maistunut muulle kuin kylmälle riisille. Häpeäkseni joudun myöntämään etten osaa syödä puikoilla (ainakin tuntuu, että nykyään se on ihan perustaito) ja V yritti opettaa miten se tapahtuu. Haarukka osoittautui yhä paremmaksi, ainakin jos aikoi syödä aterian lämpimänä, mutta sushipaloihin minäkin onnistuin tarttumaan. Ruokailun jälkeen kävimme vielä drinkeillä. Kuin yhteisestä sopimuksesta puheenaiheet käsittelivät kaikkea muuta kuin vauvoja ja miehen töitä. Ihan niin kuin joskus ennen vanhaan, kun meillä oli muutakin elämää.

Olin aivan varma, että meitä odottaisi väsynyt ja vähintäänkin kitisevä tyttö joka pillahtaa loukkaantuneeseen itkuun meidät nähdessään. Yllättäin vastassa oli iloinen höpöttävä tyttö joka puhkesi vain leveämpään hymyyn meidät nähdessään. Perheessä on saman ikäinen tyttövauva, josta Amanda sai leikkiseuraa. Tytöillä oli ollut todella hauskaa, niin kuin seitsenkuisilla vain voi olla: kinastelua pahvilaatikosta, puupalikoiden mussutusta, toisen korvien repimistä ja yhteistä kiljahtelua. Vielä kotonakin tyttö jaksoi leikkiä ja höpöttää (kun ensin olimme saaneet hänet suostumaan kotiin lähtöön) ja kun nukkumaanmenoaika koitti, hän nukahti samantien kun pääsi sänkyynsä.

Oli niin ihanaa käydä kerrankin rauhassa ulkona, ilman kenenkään kitinää ja puhua vain aikuisten asioista. Olla kuin lapseton pariskunta, vailla huolia mistään. Mutta kyllä illan kruunasi tuo, että myös tytöllä oli ollut yhtä hauskaa ilman meitä.

maanantai 15. syyskuuta 2008

100. tekstini

Blogini vuosipäivä meni minulta tyylikkäästi ohi, mutta nyt törmäsin yhteen merkkipaaluun: 100. kirjoitukseni! Hurjaa että olen saanut aikaiseksi näin monta kirjoitusta. Kiitoksia vain suunnattomasti kaikille jotka ovat jaksaneet lukea höpinöitäni. Koko idea blogin pitämiseen lähti siitä kun ystäväni oli raskaana pari vuotta sitten. Asumme eri paikkakunnilla ja ties minkä kiireiden ja tekosyiden vuoksi emme ehtineet nähdä kertaakaan hänen raskausaikanaan. Silloin heitin hänelle, että hänen pitäisi lähettää minulle kerran kuussa kuva vatsasta jotta näkisin kuinka raskaus etenee kun hän kuitenkin lähetti minulle lyhyen raportin neuvolakuulumisista ja muista tapahtumista. Kun sitten itse tulin raskaaksi hän muistutti minua tästä ja niinpä aloitin meidän pienen Ryynin tarinat. Kahdesta viivasta on tullut ihana pieni tyttö, tosin väliin on ahdettu myös monia muitakin juttuja. Pikkutyttönä harrastin päiväkirjoja, pieni kovakantisia opuksia joita piilottelin veljiltä, joihin talletin tärkeitä ajatuksia ja tunnelmia jotta muistaisin ne myöhemminkin. Nykyään en enää käytä juuri paperia, mutta tallessa on esim. minun ja mieheni ensimmäisten seurustelukuukausien Messengerviestiketjut, ystäväni raskausajan sähköpostit ja nyt myös meidän pienen Ryynin tarina. Kun nyt toiset säästelevät kaitafilmejä ja yrittävät löytää tekniikkaa niiden katsomiseen, minä varmaan säilytän dvd-levyjä aikana jolloin säilytysformaatti on taas jokin ihan muu.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...