keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua!


Jouluvalmistelut alkavat olla hanskassa. Enää laatikoiden ja kinkun paisto ja kylpyhuoneen siivous. Tai yksi homma olisi kyllä vielä. Nimittäin kotihiiren häätö. Niin kuin me ajattelimme tänä vuonna viettää cityjoulun omassa kodissa kaupungissa, mutta maaseutu päätti tulla meille. Parvekkeellemme on muuttanut kotihiiri. Törmäsin siihen ensimmäisen kerran maanantaina kun hain parvekkeelta pari kukkaruukkua. Sinne se oli puulaatikkoon tehnyt pesän kukkapurkkiin ja käyttänyt istutusruukkusilppua pehmusteena. Pussillinen kauransiemeniä oli kai syy paikan valitsemiseen, sen kun olin hartiatyynyjen teon jälkeen sinne nakannut. Tänään tuo ryökäle nakotti jo ikkunan alla eikä meinannut häipyä millään. Eläinkirjani mukaan kotihiiret ovat taitavia kiipeilijöitä, mutta ihmettelen silti miten se on onnistunut pääsemään kerrostalon neljänteen kerrokseen ja kun parvekkeen ainoa aukko on vedenpoistoputki, joka sekin on paikymmentä senttiä ulkona seinästä. Jotenkin en hennoisi häätää edes hiirtä näin jouluna, mutta ei kai sitä voi kevääseen astikaan siellä pitää.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Lumihiutaleita


Askartelimme Amandan kanssa tänään lumihiutaleita. Ikinä ennen tyttö ei ole saanut käsiinsä saksia, joten kuten kuvasta näkyy hommaan keskityttiin huolella ja äidin tiukkkojen varoitusten arvoisella tarkkuudella. En tiedä mitä oikein kuvittelin, kun ajattelin tähän ryhtyä. Lapsella ei tietenkään ollut mitään hajua mitä saksilla tehdään ja miten niitä käytetään. Saimme kuitenkin pari hiutaletta aikaiseksi kun yhdessä yritettiin.


Olen siis aloittanut loman ja aiemmasta poiketen ihan oikeasti loman , jonka jälkeen palataan töihin, eikä jatketa kotonaoloa työttömänä. Yllättäin sopimustani jatkettiinkin. Olin jo ehtinyt sopia päiväkodinjohtajan kanssa tapaamisesta ja hän oli kirjoittanut jo hoitopaikan irtisanomispaperit, kun vain pari tuntia ennen tapaamista sain soittaa hänelle, että revi paperit.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Aamuja

Minun teki aamulla mieli kirjoittaa, kuinka kaipaan kovasti laiskoja sunnuntaiaamuja. Siis sellaisia kun saa herätä ihan rauhassa kenekään herättämättä ja kun ei ole mihinkään kiire, voi käydä keittämässä kupin teetä ja palata sänkyyn sanomalehden tai hyvän kirjan kanssa. On tympeää herätä siihen, kun joku huutaa naapurihuoneesta ÄITIII! PISSALLEEE!!! Ja kun olet vielä silmät ristissä käyttänyt lapsen vessassa, hän hihkuu innoissaan "leikkimään, leikkimään" ja hetken kuluttua aamiaista. En ole lainkaan ylpeä kertoessani, että usein ratkaisen tilanteen väsäämällä lapselle pienen voileivän ja maitoa ja istuttamalla hänet tietokoneen eteen katsomaan dvd:ltä Nalle Puhia. Varsinkin niinä aamuina, kun olen kahdestaan lapsen kanssa ja tiedän etten saa seuraavanakaan aamuna nukkua yhtään pitempään. Niin, näin minun siis teki mieli valittaa aamuni aluksi. Saatuaan maitonsa juotua ja katsottuaan hetken Nalle Puhiaan, tuo pieni otus käpertyy kainaloon ja tuumii "äiti rakas".

perjantai 27. marraskuuta 2009

Joulupukin kissa

Ryyni on saanut jostain päähänsä että Joulupukilla on kissa. Ylipäätään joulupukistakaan ei olla kotona vielä ehditty puhumaan (nythän on vasta marraskuu), mutta päiväkoti on pitänyt tästä puolesta huolen ja jotenkin tähän kuvioon on sotkettu myös kissa. Alkuviikosta sanomalehden mukana kolahti lehtitalon joulukalenteri, jonka kuvassa Joulupukki matkustaa poron vetämällä reellä. Tyttö tutkii tarkasti kuvaa ja nimeää Joulupukin (joka jo sinällään oli meille hämmästyskun emme tienneet hänen tuntevan vielä Joulupukkia), poron, kelkan (tai siis kärryn tytön mielestä), puun ja lunta. Mutta sitten hämmästynyt kysymys: Missä kissa on? Me hölmistyneenä, että mikä ihmeen kissa? Joulupukilla on kuulemma kissa. Sama on toistunut jo useana päivänä ja kissa on aina vain hukassa.

Tänä aamuna kissaa taas etsittiin. Etsittiin kalenterista ja etsittiin sanomalehden mainoksista. Lopulta tyttö tuumi, että kissa itkee. Missä? Kissa itkee tuolla ovella. Lapseni, joka kykenee juuri ja juuri puhumaan kolmisanaisia lauseita ja jonka sanavarastokaan ei vielä niin hirvittävän laaja ole, on kehitellyt meille ihan oman joulutarinan, joka tuntuu laajenevan joka päivä. Tytön mukaan Joulupukilla ei hänen tietojen mukaan ole mitään virkaa, mutta kissa tuo lahjoja. Ja nyt tuo kissarukka on hukassa ja itkee ovella.

torstai 26. marraskuuta 2009

Pitääkö vaiko eikö pitää lapsi päiväkodissa?

Niin siinä sitten kävi, että työni eivät jatku enää vuoden vaihteen jälkeen, eli sopimustani ei uusita. Positiivista palautetta ja harmitteluja kuinka haluaisivat minut talossa pitää ja kuinka töitäkin olisi, saan kyllä kuulla, mutta kun palkata ei saa, niin mitään ei ole tehtävissä. Kenen etujen mukaista sekään on että kielletään palkkaamasta ketään määräaikaiseen työsuhteeseen, ellei kyseessä ole sijaisuus tai erityisempi projekti. Ainoastaan vakituiseen työsuhteeseen saa palkata ja tässä talossa se tarkoittaa virkaa ja eipä niitäkään ihan hevillä ilman perusteluja voi perustaa. Ammattiliitot ei kyllä aja ainakaan minun asiaani.

Eniten tässä nyt kuitenkin mietityttää lapsen päivähoitopaikkatilanne. Amandalla on paikka ihanassa päiväkodissa jossa hän viihtyy todella hyvin. Toisaalta tuntisi hölmöltä pitää lasta päiväkodissa, edes osa-aikaisena, kun itse on kotona, mutta toisaalta taas tiedän että tyttö viihtyy ja kaipaa leikkiseuraa ja virikkeitä joita kotona ei voi tarjota. Jo lauantai aamun tyttö ehdottaa päiväkotiin lähtöä, kun siellä on se ihana hoitaja ja se ja se kaveri. En kuitenkaan tahtoisi viedä hoitopaikkaa joltakulta joka sitä enemmän tarvitsee (tosin paikan saa kyllä pidettyä varattuna, vaikka lapsi ei olisikaan hoidossa). Ja mitä sitten kun (haluan ehdottomasti käyttää sanaa kun) työni taas jatkuu? Jos Amanda on kanssani kotona kaikki päivät, täytyykö sinne päiväkotiin taas opetella uudelleen? Miten nopeasti lapsi unohtaa?

Toivon todella että työni jatkuisivat pian. Ensimmäinen mahdollisuus on kuulemma maaliskuussa (siis saman työhön kuin mitä nyt teen) ja seuraava toukokuussa, mutta molemmat ovat erittäin epävarmoja. Talon ulkopuolella töitä ei ole yhtään enempää. Mol:n siviulla on huimat neljä: kaksi vaatii sotilasarvon (ovat siis puolustusvoimien paikkoja), kolmas sijaitsee Saudi-Arabiassa ja neljänteen olen liiankin ylikoulutettu.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Myyrätakki, viimeinkin


Tämä takki on valmistunut jo ajat sitten, mutta kaamoksen vuoksi yhdenkään asiallisen kuvan aikaansaaminen, on ollut todella työn ja tuskan takana. Nyt sain viimein napattua yhden - hississä. Takki on tehty samalla kaavalla kuin aiempi mummolatakki, eli SK 2/01. Materiaaleina on ohuehko takkivilla ja ohut vuoritikki. Toisin kuin mummolatakin kohdalla, nyt noudatin ohjetta ompelujärjestyksen suhteen rivi riviltä ja täytyy sanoa, että insinöörinäkin alkoi logiikka pettää, mutta on se kyllä siistimpi, erityisesti hihojen osalta. Takin väritys ja erityisesti nuo puiset kukkanapit tuovat minulle heti mieleen Myyrä- kirjat ja tv- sarjan ja siksi tästä tulikin myyrätakki. Erityisen mieluisa tuo takki tuntuu olevan Amandallekin, kun pukeminen kiinnostaa heti huomattavasti enemmän, kun näyttää takkia ja ehdottaa pukemista. Ja onpahan takista tapeltu eräänä sateisena tarha-aamunakin...

maanantai 9. marraskuuta 2009

Tunnustuksia


Sain Maijulta tunnustuksen, jonka säännöt menevät näin:
Tunnustuksen saajan täytyy
1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. kopioida kuva ja liittää blogiinsa
3. linkittää tunnustuksen antaja blogiinsa
4. kertoa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä
5. antaa tunnustus seitsemällle
6. linkittää nämä blogiinsa
7. kertoa heille tunnustuksesta


Ensimmäiseksi suuret kiitokset Maijulle, näitä on aina niin mukava saada!

Ja sitten ne tunnustukset

1. Omistan 12 boksia Frendit- sarjan jaksoja dvd:n. Siis kaikki tuotantokaudet ja ihan itse ostettuina levyinä, ei laittomasti kopioituina. Ja katson niitä jatkuvasti, varsinkin näin kun V on taas reissutöissä ja Aapa on nukkumassa. Tosin joka ilta pitää ensimmäinen jakso katsoa televisiosta.

2. Olen aina haaveillut kolmesta lapsesta, tai ehkä jopa neljästä ja kärsin valtaisaa vauvakuumetta lähes kymmenen vuotta ennen kuin Amanda syntyi. Nyt en ole enää ollenkaan varma, tuleeko meille lisää lapsia, eikä vauvakuumeesta ole tietoakaan. Olen suorastaan huolestunut tästä. Jotenkin minun on vain kovin vaikea kuvitella neljättä persoonaa tähän perheeseen. Varsinkaan jos siitä tulee yhtä voimakas kuin nämä nykyiset kolme ovat.

3. Olen kuljetanut mukanani kalenteria 12- vuotiaasta lähtien ja pitänyt siitä lähtien hyvin tarkkaa kirjaa menemisistäni. Olen suorastaan piinallisen aikataulutettu ihminen. Lisäksi laukussani kulkee mukana koko ajan muistikirja, joka sisältää kaikkea mahdollista huomionarvoisista nettisivuosoitteista, lempiradiokanavani taajuuteen sekä hyödyllisiä listoja kirjoista joita haluan löytää kirjastosta, kangasmenekkejä erilaisiin asusteisiin sekä makuuhuoneen seinän pituus. Ainoastaan äitiyslomalla kalenterissani oli usean kuukauden ajan tyhjää.

4. Minulla on hirvittävä neulakammo. Olen salaa iloinen siitä, että painoni ei riitä verenluovutukseen, koska muuten kokisin huonoa omaatuntoa, etten luovuta verta. Olen saanut hysteerisen itkukohtauksen hammaslääkärissä, lääkärin mainittua sanan puudutus ja Aapan saadessa ifluenssarokotukset, seisoin oven takana itkemässä hänen puolestaan.

5. Kun V on poissa kotoa, nukun hänen paikallaan sängyssämme, ylläni hänen pyjamahousunsa.

6. Istun usein töissä lotus-asennossa villasukat jalassa työtuolillani. Onneksi en ole asiakaspalvelutehtävissä, koska en yksinkertaisesti kykene istumaan kunnolla 10 minuuttia pidempään. Olkoonkin ettei se ole kovin virkamiesmäistä.

7. Olen oikeasti supertavallinen ja normaali, suorastaan mukava ihminen vaikka tämä tunnustuslista antaakin ehkä ymmärtää muuta. Tai en minä tiedä. Asetin illalla lapsen pinnasängyn viereen keittiöjakkaran ja kokeilimme yhdessä, että hän pääsee niitä pitkin sekä sänkyyn, että pois sieltä. Josko minun ei tarvisi herätä ensi yönä hakemaan lasta sängystään, vaan hän tulisi sieltä itse.

Itse toivoisin kuulevani tunnustuksia Minnalta ja Mari-Johannalta. Olen pahoillani, kun en keksi enempää, mutta minusta tuntuu että kaikki muut ovat jo tämän haasteen saaneet.

Lopuksi vielä pieni loppukevennys: Mitä tekee insinööriäiti, kun kantoliinan tarpeettomuus alkaa harmittaa? Ostaa kaksi saparokoukkua ja tekee lapselle keinun!



perjantai 6. marraskuuta 2009

Rokotusahdistus

Kannatan kyllä yleisesti ottaen lasten rokottamista pahimpia sairauksia vastaan, mutta kuinka monta rokotusta on liikaa? Amanda on vasta noin 3 viikkoa sitten saanut MPR- rokotuksen, joka nostatti reilua viikkoa myöhemmin kuumeen. Huomenna olisi mahdollisuus kausi-influenssarokotukseen ja koska viime vuonna tyttö osallistui influenssarokotustutkimukseen, eikä meillä ole vielä tietoa minkä rokotteen tyttö loputa sai, täytyy kausi-influenssarokotusta antaa kaksi annosta. Sikainfluenssarokotukset aloitetaan todennäköisesti parin viikon kuluttua ja edelleen tuntuu olevan epäselvää annetaanko sitäkin yksi vai kaksi annosta. Pahimmillaan 5 rokotusta parin kuukauden sisällä tuntuu kamalan paljolta alle kaksi vuotiaalle lapselle tai jopa aikuisellekin, mutta mitä (tai kumman) noista uskaltaisi huoletta jättää pois.

Olen itse sairastanut mitä todennköisimmin influenssan (lääkäri ei ollut kiinnostunut tutkimaan, väitteli ainoastaan laskutaidoistani, mutta jälkikäteen eri lääkäri on tunnistanut oireet) ja se oli kamalaa. Lähipiirissämme on useita sikainfluenssan sairastaneita ja kamalalta sekin kuulostaa. Mutta ei kuulosta mukavalta sekään, että jokainen rokotus nostaa kuumeen ja kurkkukivun. Mistä näihin kysymyksiin voisi edes saada mitään luotettavaa vastausta?

Jatkoa 7.11.2009

V soitti iltapäivällä neuvolaan kuinka tässä asiassa kannattaisi toimia ja onnistui saamaan puhelimeen jopa lääkärin. Hän oli sitä mieltä että ehdottomasti ottaa kummatkin influenssarokotteet, mutta molempia vain yhdet ja kerralla. Oulussa päädyttiin ratkaisuun, että alle komivuotiaat terveetkin lapset rokotettiin yhtäaikaa sekä kausi-influenssaa että sikainfluenssaa vastaan. Yhtäaikaa rokottamisen pitäisi päästää lapsi yhdillä rokotusoireilla ja toki myös yhdillä rokotusitkuilla. Niinpä mekin suuntasimme terveysaseman jonoihin satojen muiden kanssa. Lööpeistä huolimatta selvisimme koko reissusta kahdessakymmenessä minuutissa. Lapset pääsivät jonon ohi ja jonon purkaminen oli muutenkin erittäin tehokasta: nimi paperiin- odotushuoneeseen- nimellä sisään- piikki molempii reisiin ja seuraava potilas. Ja silti terveydenhoitajalat sai vielä hymyillen sanotun "reipas tyttö olit". Ainakin toistaiseksi tyttö on ihan yhtä iloinen ja reipas kuin aina ennenkin, eikä edes pistokohdat arista. Mutta varoaika on ilmeisesti nytkin pari viikkoa, joten ehtiihän noita tulla.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

1v 9kk

Ennen kuin Amanda syntyi ajattelin vauvoja kai lähinnä jonkinlaisina vuorovaikutteisina toimintoleluina. Kuvittelin että lapset syntyvät tavallaan tyhjinä tauluina, joista aikaa myöten muotoutuu tietynlaisia ympäristön ja kasvatuksen vaikutuksesta. En minä sitä tietenkään mitenkään tietoisesti ajatellut, mutta kyllähän sitä mietittiin etukäteen tiettyjä kasvatusperiaatteita joita noudatetaan, että lapsesta ei tulisi sellaista ja sellaista vaan sellainen ja sellainen. Olin totaalisen väärässä ja päivä päivältä huomaan sen pitävän aina vain enemmän paikkaansa. Jo saadessani Amandan ensimmäisen kerran syliini, mietin, että nämä kasvot ovat minulle aivan vieraat, mutta luonne ja käytös niin tutut, vaikka kyse oli vasta parin tunnin ikäisestä lapsesta. Nyt Amanda on vuoden ja yhdeksän kuukautta vanha. Alusta lähtien hän on ollut voimakas persoonallisuus, mutta se tuntuu vain voimistuvan. Monista piirteistä ottaisin mieluusti kunnian itselleni, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kovinkaan mneen en loppujen lopuksi ole voinut kauheasti vaikuttaa.

Amanda on todella hyväntuulinen pieni pakkaus. Hän nauraa usein ja laulaa ja juttelee taukoamatta. Hän osaa monia lauluja hyvin säveltarkasti ja jopa yllättävän sanatarkastikin ottaen huomioon, ettei hän vielä puhu kovinkaan paljoa. Päiväkodissa tuumittiin jopa, että heillä on kiire saada tyttö päiväunihuoneesta pois, jotten hän herättäisi muita kun suu aukeaa ennen silmiä. Hän on myös hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen. Hän syö itse, yrittää pukea itse (toistaiseksi onnistuu vain housujen nosto polvista ylös ilman vaippaa), kävelee itse portaissa ja kadulla. Palapelin palat löytävät oikeat kolot ja junaradan palikatkin menevät yhteen silkasta päättäväisyydestä. Amandaa luullaan usein pojaksi, vaikka hänellä olisi vaaleanpunainen hame päällä. Luulen sen johtuvan hänen kovasta äänestään, kovasta vauhdistaan ja ujostelemattomuudesta. Kaikesta kovaäänisyydestään, kovapäisyydestään ja vauhdistaan huolimatta, Amanda on kiltti tyttö. Vaadittuaan kovaan ääneen jotain haluamaansa, hän muistaa kiittää kauniisti hymyillen. Hän auttaa äitiä siivoamaan ja usein kerää lelunsa kasaan ihan pyytämättäkin.

Olimme muutaman päivän mummolassa missä vieraili myös kummitäti. Koko auton matkan ja muutenkin Amada lauloi autolaulua. Valitettavasti hän osaa vain säkeistöt "pyyhkijät pyyhkivät viuh viuh viuh ja torvi se töötötti tööt tööt tööt, ko-ko päivän" ja niitä toistettiin aina uudelleen ja uudelleen. Vaatekaupassa Amanda löysi eräältä alahyllyltä kauniit kiiltävänpunaiset juhlakengät. Olimme etsimässä hänelle hieman siistimpiä talvikenkiä, mutta näitä piti ehdottomasti kokeilla eikä ilman niitä voinut poistua kaupasta. Päätimme antaa periksi, sillä aiemmin vaikka tyttö on löytänyt jotain ihanaa, hänet on saanut helposti houkuteltua laittamaan tavaran takaisin hyllyyn ja lähtemään pois. Nyt vain hoettiin ihania kenkiä kyyneleet silmissä. Eiköhän noille löydy käyttöä. Tulimme viime yönä kotiin ja tänään on ollut ikävä kummitätiä. Useamman kerran tyttö on huokaissut Hanna-rakas.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Neuvolassa

Eilen kävimme Amandan kanssa puolitoistavuotisneuvolassa. Joo, tytöllä on ikää jo melkein vuosi ja 9 kuukautta, mutta nuo lääkärineuvola-ajat olivat hieman kiven alla kesätauon vuoksi. Varasin ajan jo elokuun alussa ja tämä oli ensimmäinen vapaa aika. No mitäpä tuosta, edelliset mitat kun on otettu kesäkuun alussa, niin saatiin hieman erojakin. Uudet mitat ovat siis 81,1 cm, 9730g ja vielä päänympärys 46,3 cm. Pituutta on tullut huimat 5 senttiä lisää sitten kesäkuun ja sen on kyllä housujen lahkeiden nousemisesta havainnut, ja käyrä on alkanut kääntyä hienoiseen nousuun. Painokäyrä taas on pikkuisen laskusuhteessa, mutta lääkäri ja terveydenhoitaja olivat yhtämieltä, että ylimääräiset tarkkailut voidaan lopettaa. Tyttö menee kyllä kovasti alakäyrillä, mutta piirtää hienosti omat viivansa ja pysyy niillä. Palapeliä pelattiin sujuvasti, samoin palikoista syntyi korkea torni ja palloakin osattiin potkaista varpaillaan juosten. Lisäksi lääkäriä hämmästytettiin laskemalla pallon kyljestä "yksi leijua (leijona), kaksi leijua". Kuulemma tuo ei ihan vielä kuuluu iän vaatimiin taitoihin. Puhelahjoista saatiin muutenkin ilmainen näyte, kertomalla pitkiä tarinoita. Rokotus sai aikaan pienen parahduksen, mutta laastari on niin hieno, ettei sitä saanut missään nimessä ottaa vielä aamullakaan pois. Neuvolakorttiin, mittojen ja osaamisten lisäksi, lääkäri kommentoi tyttöä yleisesti suorastaan hupaisasti sanalla "Terve!".

lauantai 10. lokakuuta 2009

Kädentaitomessut

Piipahdimme tänään kädentaitomessuilla Ouluhallissa. Sieltä mukaani lähti tämän näköinen kone. JIPPII!! Ihan oikeastikin olimme menossa ompelukonekauppaan juuri kyseistä laitetta katsomaan, mutta liikkeen ikkunassa oli lappu, että olemme messuilla. Olen haaveillut uudesta ompelukoneesta jo monta kuukautta ja tänään äiti vei lainassa olleen oman Brotherinsa mukanaan. Äidin kone on kyllä monta askelta monipuolisempi kuin tämä kapistus, mutta tästä koneesta löytyy kaikki mitä koen tarpeelliseksi ja vielä vähän enemmän. Ja tuon kokeilun perusteella Brother vaikuttaa hyvältä ja helppokäyttöiseltä merkiltä. Elektroninen kone toisaalta hieman arvelutti ensin, mutta kyllä se tuo monia mukavia helpotuksia niihin ompelun tylsiin vaiheisiin, kuten lankojen pujotuksiin ja kuminauhaompeluun. Onnistuin vielä saamaan hyvän tarjouksenkin ja vanhat koneet vaihdossa pois nurkista lojumasta.

En oikein ole messuihminen käsitöiden osalta, mutta nämä messut olivat kyllä positiivinen yllätys. Mukaan lähti koneen lisäksi myös tee-se-itse- heijastinpakkaus. Mukavaa oli myös se, että useampi ihminen pysähtyi ihastelemaan Amandan takkia. Jotenkin kun tämä tapahtui nimenomaan kädentaitomessuilla, missä suurinosa ihmisistä on jollain tavalla kädentaitoisia, se tuntui erityisen hyvältä. Eipä sillä, se on kyllä yksi onnistuneimmista töistäni ikinä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Pupumyssy


Tänä syksynä on selvinnyt miksi vanhempia lapsia omaavat äidit tekevät suuren numeron talvikamppeiden hankinnasta. Kaupoissa on oltava hyvissä ajoin jos haluaa tietyn värisen ja mallisen haalarin oikeassa koossa ja päänsä saa tehokkaasti pyörälle vertaillessa erilaiset teccien ja fillien ominaisuuksia. Veden kapillaarisuusarvoakin olen ennen tutkinut ihan eri yhteydessä. Kun lapselle on hankittava haalari ja kengät ja kun viimetalvinen pipokin on jo pieni ja rukkasista puuttuu peukalot, rahaa saa palamaan mukavasti. Uskokaa tai älkää, mutta säästin yli 20 euroa pelkästään tekemällä hatun itse. Kaavat hattuun on mukailtu Modan numero 5/2006 fleecehatusta ja hupaisa tekokarva löytyi Eurokankaasta.

Osaako muuten kukaan kertoa mikä voisi aiheuttaa kuvassakin näkyvän ihottuman suupieliin ja miten siitä pääsisi? Kokeilujen perusteella sitä aiheuttaa punaiset vihannekset ja marjat, mutta mikään tuote ei tee sitä joka kerta, joten emme ole keksineet mitä pitäisi välttää. Lähinnä tuo taitaa olla esteettinen haitta, ainakaan tyttö ei raavi kasvojaan, eikä muitakaan oireita ole, mutta ei tuo silti oikein mukavalta tunnu.

perjantai 2. lokakuuta 2009

tanssia, tanssia

Olen vuosien tauon jälkeen päässyt taas rakkaan harrastukseni, tanssin, pariin. yritin päästä työpaikan kustantamaan jumppaan, mutta kun ruyhmä oli 20 minuutin jälkeen ilmoittautumisen avautumisesta täynnä, päätin että jos en nyt mene tanssimaan en tee sitä ikinä ja ilmoittaudun paikallisen tanssikoulun tunneille. Olen tanssinut 14 vuotta balettia ja melkein yhtä kauan nykytanssia sekä siinä sivussa steppiä, flamencoa ja kansantansseja. Opiskelupaikkakunnalla ei kuitenkaan oikein ollut mahdollisuuksia jatkaa joten harrastus oli pitkään tauolla. Yritin kyllä pariin otteeseen päästä takaisin mukaan, mutta minun taustallani kilpatanssiseuran avoin Bailatiino ei ihan vastannut minun tasoani, kun osallistujien keski-ikäkin lähenteli 60 vuotta ja kuntosalin dancemix taas oli liian aerobicpainotteinen. Hinta on kylä ihan eriluokkaa "oikeassa" tanssikoulussa jossa vaadtaan jo hieman enemmän taitojakin, mutta kuukauden kokemuksella voin sanoa että se on taatusti joka sentin arvoista. Tulen ihan pähkinöinä jokaiselta tunnilta.

Käyn streetjazz-tunneilla joka käytönnässä tarkoittaa jazz-tanssin ja show- dancen yhdistelmää hiphopvaikutteilla. Esim. elin kokeilimme fuusiohousejazzia mainstreammusiikkiin, eli todella laajasta käsitteestä on kyse. Opettaja on todella loistava. Sen lisäksi että hän on ammattitanssija ja tekee koreokrafioita esim. Antti Tuiskulle, Dallas Superstarille ja Darudelle, hän on todella innostava opettaja. Tämä on minulle ihan uusi aluevaltaus ja opeteltavaa riittää ja vuosien tauko kyllä näkyy ja tuntuu. En ehkä nappaa ihan yhtänopeasti kuin moni muu ja lihakset tuntuvat todellä jäykiltä ja kipeiltä varsinkin seuraavana päivänä, mutta en anna sen haitata. Vaikka harjoituksia ei ole kuin kaksi kertaa viikossa, tuntuu että olen niin paljon pirteämpi ja iloisempi viikon jokaisena päivänä, kuin mitä aiemmin. Hyvä juttu on myös se, että harjoitukset ovat vasta illalla kun Amanda on jo nukkumassa, joten tämä ei ole häneltäkään mitenkään pois. Toivon vain, ettei V: joudu taas reissuhommiin, niin että joudun taas keskeyttämään harrastuksen, mutta takaisin palaan senkin jälkeen ihan taatusti.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pöllöliivi ja vaippoja

Hieman käsitöitäkin välillä. Muutto sotki pahasti aikataulujani eikä aikaa jäänyt käsitöille, mutta onneksi olen saanut jotain valmiiksikin.
Tämän pöllöliivin piti valmistua serkkuni vauvalle joka syntyi reilu kuukausi sitten, mutta en ehtinyt saada sitä ennen ensimmäistä vierailua valmiiksi, joten voi olla että se jää odottamaan jota kuta toista vauvaa. Omistaja löytyy vasrmasti, lähipiirissä kun tuntuu olevan oikea vauvabuumi. Lankana on Sandness Lanett. Malli on soviteltu villapaidan ohjeesta ja sen pitäisi olla noin puolivuotiaan kokoa, vaikka aika reilu se mielestäni on. idea pöllöihin on lähtöjään Kate Davisin naisten villapaidasta (näköjään ohje on poistettu internetistä) ja minä taas löysin vinkin Maijulta. Olen oikeastaan aika ylpeä tästä, koska en ole aiemmin juuri uskaltanut lähteä neulomaan mitään ilman hyvää ohjetta.
Neulomisen lisäksi olen ommellut vaippoja. Jostain syystä näiden teko on kestänyt ihan suunnattoman kauan ja muutamaa ensimmäistä kappaletta on ehditty käyttää jo pari kuukautta. Nyt ovat kuitenkin viimeisetkin valmiit. Kaava on sama tuttu SK 2/07 ja materiaalitkin ovat edelleen tutusti Myllymuksuilta. Ainoat uutuudet ovat muutamien vaippojen sisäpinnalla oleva coolmax sekä kaikkien vaippojen nepparit. Coolmax vaikuttaa parin kuukauden kokemuksella ihan oivalliselta materiaalilta, mutta neppareihin en ole kovin tyytyväinen. Tarranauhalla säätäminen on paljon helpompaa ja tasaisempaa kuin neppareilla ja lisäksi pafrissa vaipassa nepparit ovat vialliset eivätkä mene kiinni (onneksi vain yksi neppari per vaippa) eikä niitä kai voi mitenkään korjata tai edes vaihtaa. Hyvin nuo kuitenkin toimivat, mikä tietysti on pääasia.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Amandan oma huone


Nyt on viimein saatu netti joten voin taas päivittää blogiani kotona. Televisiokin saapui, samoin sänky ja monta muutakin juttua, mutta edelleen Amandan huone on ainut "valmis" huone. Ihaninta huoneessa on tapetti johon ihastuin jo Ruotsin reissullamme. Saa nähdä komeileeko se ensi vuonna jokaisessa suomalaisessa sisustuslehdessä, sillä sen jälkeen kun tilasin tuon tapetin, olen törmännyt siihen lukuisissa ruotsalaisissa lehdissä.


Ihanien keltaisten puiden lisäksi seiniltä löytyy Myyrä ystävineen. Myyrä on Amandan lempihahmo kirjoissa ja myyräkirjoja luetaankin useita kertoja pivässä niin että vanhemmat osaavat ne unissaankin (kokeiltu usein aamuisin ennen kuutta kun lapsi on totaalisen pirteä, vaatii lukemaan, eikä äidin silmät jaksa vielä millään aueta). Matot eivät oikein ole mieleeni, mutta kuulemma pienen tytön huoneessa on oltava jotain vaaleanpunaistakin ja nuo saatiin isotätini peruista.

Ja sitten vielä hiukan itse muutosta. Päätin jo tavaroita pakatessa, että Amandan huoneen on oltava nukuttavassa kunnossa jo ensimmäisenä iltana ja pakkasin hänen tavaroitaan erilliseen laatikkoon ja pidin huolta ettei se joudu liian kauas. Kantoavulle annettiin tiukka ohje, ettei siihen huoneeseen saa viedä laatikoita eikä muita huonekaluja kuin tytön sänky, leluhyllykkö ja nojatuoli. Ennen lapsen nukkumaan menoa kasasin hyllykölle muutaman tärkeän lelun ja kirjan, jotta lapselle ei tulisi aamulla hätä, vaan hän näkisi heti ensimmäiseksi jotain tuttua. Yhden ison virheen kuitenkin teimme. Amanda jäi minun kanssani vanhaan kotiin pakkaamaan viimeisiä tavaroita ja siistimään paikkoja. Pojat kasasivat viimeistä isoa kuromaa paketti autoon ja kantoivat tytön syöttötuolin ynnä muut autoon. Viimeisenä autoon mahdutettiin Amanda suuri permonorsu ja naureskelimme porukalla kun se kurkisteli auton takaikkunasta. Siinä vaiheessa näin tytön vakavan ilmeen. Hänelle tuli suorastaan hätä, että minne kaikki hänen tavaransa viedään. Miksi koti viedään pois. Ajoimme vähän ajan kuluttua perässä ja perillä tyttö tarkisti moneen kertaan että hänen syöttötuolinsa, lelunsa ja ennen kaikkea norsu ovat myös siellä ja tallessa. Pari päivää myöhemmin kävimme yhdessä vielä vanhassa kodissa tyhjentämässä varastoa ja tyhjä koti sai Amanda itkemään. Hän ei yksinkertaisesti voinut tajuta asiaa. Viimeisen tarkastuksen ennen avaimien palautusta teimme ilman tyttöä.

perjantai 4. syyskuuta 2009

TYMPII!!!

Olemme nyt asuneet uudessa kodissamme kolmisen viikkoa. paikat ovat edelleen ihan levällää: sohva tulee kolmen viikon kuluttua (toivottavasti), sänky puuttuu, pyykkikorit puuttuu, pari pikkupöytääkin tarvittaisiin. Parvekkeella on vielä laatikoita, pari varastoon menevää ja tyhjiä joita on luvattu kavereille, kunhan tulevat hakemaan. Makuhuoneessa patjat ajelehtivat ilman sänkyä ja näyttävät törkeiltä, mutta onneksi ilman valaisinta on aika hämärää niin ettei sitä huomaa ja pesuhuoneen lattian ovat vallanneet pyykkikasat, jotka eivät ahkerasta pesemisestä huolimatta tunnu katoavan minnekään. Amandan huoneen sentään saimme eilen valmiiksi. Tai no ei siellä vielä verhoja ole, mutta en ole aivan varma laitanko niitä ollenkaan. Se on kuitenkin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa huone joka on valmis, eikä sieltä puutu huonekaluja. Huoneesta tuli todella upea, jos itse saan näin sanoa. Vaan kuinkas esittelisin sen teille, kun nettiyhteyttä saa odottaa vielä viikon eikä tässä työpaikan koneessa ole kortinlukijaa. Ärsyttävää odotella monta viikkoa, varsinkin kun tietää että se vaatii operaattorilta perähti yhden koodin kirjoittamista koneelle. Siis vaikka kotitietokone ja netti ovat suhteellisen uusia keksintöjä, niin miten tänäpäivänä selviät ilman nettiä, kun et voi maksaa laskuja tai etsiä tietoa. Koita tässä vertailla vakuutuksia, etsiä huonekaluja ja lukea blogeja. Paras kyllä minusta oli että tilaus nettiliittymästä suositeltiin tehtävän netin kautta.

Toinen asia netin lisäksi mitä olen kaivannut näiden kolmen viikon aikana on televisio. Yllättäin tässä talossa onkin antennitv joten tietenkään meidän digiboksi ei toimi. Koska vanha televisomme on jo pidemmän aikaa näyttänyt oireita tulevasta laukeamisesta, päätimme hankkia samantien uuden television, eikä boksia. Toimitusaika piti olla kolme päivää, nyt on mennyt jo kolme viikkoa, eikä laitetta edelleenkään näy valmistajan toimitushäiriön vuoksi. Huolelliset tutkiskelun ja vertailun päätöksenä haluamme juuri tuon television, eikä kyseistä mallia myydä muualla tässä kaupungissa, joten ei auta kuin odottaa. Sietää kyllä sitten ollakin hyvä. Onneksi vanha televisio ei ole ihan vielä lauennut (vaikkakin on alkanut taas säristä) ja dvd- soitinkin toimii. V ilmeisesti kyllästyi Frendien katseluun ja toikin minulle lahjaksi boksin Serraanon perheen jaksoja. Ihanaa!

maanantai 31. elokuuta 2009

Toinen maailma

On villiä huomata miten lapselle on ihan oma elämänsä kodin ulkopuolella ilman meitä vanhempia ja kuinka hän sielläkin imee uusia taitoja ja vaikutteita. Amanda on parin viikon ajan puhunut ikosta tai ikkosta jonka ensin luulin tarkoittavan Mikko-enoa, mutta tämä ikko tai iko tuli mieleen paikoissa ja tilanteissa jotka eivtä sopineet veljeeni. Tänään selvisi että kyseessä on tarhakaveri Niko, joka oli pari viikkoa sitten aloittanut samassa päiväkodissa, mutta eri ryhmässä. Amanda ilahtui suuresti havaittuaan Nikon saapuvan äitinsä kanssa. Tämän jälkeen piti selvittää kovalla tohinalla onko Leevi (toinen tarhakaveri) jo saapunut.

Viikonloppuna seurasimme kuinka Amanda leikki uudelleen ja uudelleen samaa loruleikkiä joka ei meille vanhemmille ollut kummallekaan tuttu, mutta niin samoilla sanoilla aloittaen ja järjestelmälisesti sormileikissä edeten tyttö toimi, että sen on pakko olla joku päiväkodissa opittu juttu. Pistäydyimme rautakaupassa ja Amanda huomasi hyllyllä vaaleanpunaisen lelulaatikon jonka kyljessä oli Disneyn hahmoja, hihkaisi "prinsessa" ja lauloi pätkän prinsessa ruusu linnassa- laulua niin nuotilleen, että vaikka sanoista ei saanutkaan selvää, ei melodiasta voinut mitenkään erehtyä. Olen täysin varma, ettei kyseistä sanaa tai hahmoja ole koskaan kotona nähty tai kuultu, mutta tuo kyseinen laululeikki oli minun suosikkini lapsena päiväkodissa.

Hämmentävää, todella hämmentävää. On todella mahtavaa kun lapsi oppii uusia asioita ja jopa noinkin vaikeita sanoja ja asioiden yhdistelyä ja hänellä on ystäviä joita kaivataan iltaisin ja viikonloppuisinkin. Silti kuitenkin tunnen pientä haikeutta. Koti ei ole enää lapseni ainoa maailma.

perjantai 14. elokuuta 2009

Pikku pakkaaja


Muuttamisen ja pakkaamisen ei ole pakko olla tylsää puurtamista, vaan laatikoiden kanssa voi pitää myös hauskaa. Kun niitä on tarpeeksi monta (ja meillä niitä kyllä on varmasti 50) voi rakennella majoja, tunneleita ja korkeita torneja. Huomenna vielä kunnon loppurutistus pakkaamisen suhteen ja sunnuntaina roudaamme suurimman osan tavaroista uuteen kotiin. Tällä viikolla uudessa kodissamme on häärännyt maalareita, tapetoijia, sälekaihdinasentaja ja lopulta siivooja. Valitettavasti Amandan tapetit saapuivat vasta eilen, joten niiden asentaminen jää omalle kontollemme ja ensi viikolle, mutta muuten asunto on valmis ja tavarat voidaan kantaa sisään. Onneksi olemme saaneet puhuttua myös lauman kantomiehiä avuksi.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Mummola-takki ja liian suuret legginsit


Pitkästä aikaa jotain itse tehtyä. Kaavat on mukailtu Suuri Käsityölehden numerosta 2/01. Valitettavasti en löytänyt mitään oikeasti vanhaa kangasta, mutta tuo (verho)kangas suorastaan vaati päästä mukaan kangaskaupasta. Jotenkin tuosta tulee mieleen lapsuuden kesät ja mummolan puutarha. Vuori on myyjän suosituksesta vohvelikangasta, mikä tukevoittaa takkia aika tavalla. Suunnittelen uuden ompelukoneen ostoa ja lainasin vertailun vuoksi äitini ompelukoneen jossa on runsaasti jousto-ompelumahdollisuuksia ja pyöräytin myös parit legginsit. Tosin kuten takkikin aika suuret nuo vielä ovat.


Meidän muksulla on aika hassut makumieltymykset. Tyttö ei mielellään syö salaatinlehtiä, mutta basilikan lehtiä hän pyytää joka kerta käydessään parvekkeella. Jostain syystä nuo ovat vielä melko tujuja tänä vuonna. Tosin Amandan lempiherkku tuntuu olevan raaka sipuli, joten...

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Ilmiö nimeltä Harry Potter

Kun minä oli ylä-astella, ja ehkä vielä lukiossakin, suomen kielen tunneilla käytiin säännöllisesti kerran vuodessa keskustelu, kuinka kirjallisuus tulee katoamaan seuraavien vuosikymmenien aikana kokonaa ja jo paljon aiemmin paperinen kirja tullaan syrjäyttämään jonkinlaisella elektronisella laitteella. Ihan oppikirjoissamme maalailtiin kuvia kuinka kukaan ei ole enää kiinnostunut lukemisesta ja ihmiset vain katsovat elokuvia ja nekin harvat jotka lukevat tekevät sen internetissä. Ei olisi voinut pahemmin pieleen mennä, vai mitä olette mieltä siitä kuinka itseasiassa aika naivistinenkin nuorten kirjasarja saa koko maailman sekaisin joka kerta kun uusi kirja on julkaistu ja jonka filmatisointien ensi-illoissa reippaasti alaikäiset nuoret kertovat kuinka paljon parempi se alkuperäinen kirja oli kuin mitä elokuva.

Kävimme siis vielä viimeisenä iltana ennen Amandan paluuta kotiin elokuvissa. Vaikka ensi-illasta oli jo viikko ja kyseessä ihan tavallinen torstai, sai valita peräti seitsemän näytöksen välillä ja sali oli melkoisen täynnä. Ja pakko myöntää kirja on kyllä paljon parempi kuin elokuva ja varsinkin jos kirja on lukematta voi elokuvaa olla aika vaikea seurata, mutta loistava se silti oli.

Ja niin. Seuraavana iltapäivänä kotiin saapui pieni iloinen tyttö jolla oli kovasti hauskaa, niin että sunnuntai aamuna oli ihan pakko soittaa papalle, kun heräsi kesken unien kyselemään häntä.

maanantai 20. heinäkuuta 2009


Vietimme viikonlopun mökillä Sodankylässä. Suomen kesä näytti taas kaikki värinsä: sateen, paisteen, tuulen, kylmän ja lämmön sekä lukuisat sääsket. Eilen minä ja V palasimme kotiin ja töihin, mutta Amanda jäi vielä mökkeilemään mummon ja papan kanssa. Päiväkoti on edelleen kiinni, joten tarkoituksena olisi, että haemme Aapan pois vasta viikonloppuna. Eihän tämä minkään suositusten mukainen ratkaisu ole laittaa lasta pois kotona viikoksi, mutta minkäs teet. Vaikka erosta on alle 24 tuntia, olen soittanut heille jo kolmesti. Tyttö oli aamulla kysellyt missä isä on, mutta kun oli saanut vastaukseksi että töissä, oli jatkanut touhujaan kuten ennenkin. Puhelimeen vastasi aluksi hiukan vaisu tyttö, mutta jo pian hän kertoi iloisesti touhuistaan. Äidillä siis on paljon kovempi ikävä kuin lapsella. Minkä ikäisen lapsen te muut äidit olette ensimmäisen kerran päästäneet yökyläilemään tai jopa useammaksikin yöksi?

Tämä Amandan mummolassa lomailu kuitenkin sattui sopivalle hetkelle. Olemme viimein löytäneet oman kodin! Tällä viikolla tehdään lainapaperit ja kauppakirjat ja etsitään maalia ja tapettia, joten on hiukan helpompi kun ei tarvitse ottaa huomioon lapsen tarpeita ja aikatauluja. Mutta niistä lisää, kunhan paperit on tehty ja avaimet saatu.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Lomatunnelmia

Sain aamulla muutamia valokuvia Amanda ja V:n reissulta. Olemme jutelleet puhelimessa päivittäin ja tyttö on ollut kovasti puheliaalla tuulella. Äidille kerrotaan innostuneesti tekemisista ja näkemisistä, harmi vain kun niitä ymmärrettäviä sanoja ei juurikaan ole. Itku meinasi tulla kun puhelimesta kuului ihan selkeä "heippa äiti"


Suvun mökiltä löytyi isän vanhat pelastusliivit jotka olivat Amandan mielestä niin hienot että niitä täytyi pitää päällä koko ajan, vaikkei vettä edes ollut lähistöllä. Hieno löytö, kun isovanhemmat olivat juuri matkalla ostamaan Amandalle pelastusliivejä jotta pääsisivät seuraavana päivänä omalle mökille, joka on saaressa, ja nämä sattuivat olemaan alle 15 kiloiselle ja erittäin hyvässä kunnossa.


Tämä kuva taas on Savonlinnasta läheltä linnaa.

Minä sen sijaan olen tehnyt kaikkea mitä tein ennen kuin minulla oli perhettä. Kävin ystäväni kanssa shoppailemassa, baarissa tanssimassa, lenkillä ynnä muuta vastaavaa. Koti tuntuu kovin tyhjältä kun täällä on yksin ja olenkin ehtinyt iltaisin pohtia meidän asuntotilannetta oikein kunnolla. Olemme nähneet ainakin 30 asuntoa pääsiäisen jälkeen ja jotenkin se suurin ongelma on ollut aina etäisyys töihin ja keskustaan. Olimme alunperin ajatelleet että tahdomme rivitaloasunnon omalla rauhalla mielellään alle 10 km säteellä töistä. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että olen valmis luopumaan omasta pihasta ja rauhasta ja haluan jäädä lähelle keskustaa. On ihanaa kun joka paikkaan on lyhyt matka ja ympärillä tapahtuu. Meillä on käynyt loistava tuuri, että asuntomme on pyörätien varrella niin että vaikka osoitteemme on keskustan vilkkaimman kadun varrella, meillä on ihanan rauhallista ja niin turvallista, että Amandan voi päästää ovesta itsekseen ulos. On mukavaa kun auton voi jättää kotiin ja mennä kävellen. Meidän perheen löytää melken joka lauantai aamu eräästä keskustan kahvilasta aamiaiselta ja aurinkoisina iltoina heti tontin reunalta alkavasta suuresta rantapuistosta heittelemästä frisbeetä tai petankkia tai ihan vain piknikiltä. Kaiken lisäksi meillä on todella mukavia naapureita joista iso osa on lapsiperheitä. Eli halutaan ostaa asunto keskustasta mukavalla yhteispihalla!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Yksin kotona

Minut on jätetty yksin kotiin. Ryyni on isänsä kanssa lomareissulla Etelä-Suomessa ja kun minulla ei lomia ole, olen ensimmäistä kertaa ainakaan puoleentoistavuoteen ihan yksin kotona pidempään kuin pari tuntia. Kotona on todella hiljaista ja jotenkin ihan vierasta. Ensimmäisenä iltapäivänä palattuani töistä tyhjään kotiin otin päiväunet ja sen jälkeen tapasin ystäväni. Tultuani aika myöhään kotiin ja mennessäni nukkumaan koitin olla mahdollisiman hiljaa etten herätä ketään.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

1v 5kk

Nykyään näitä kuukausien täyttymisiä ei tahdo edes muistaa, mutta nyt muistin kun se sattui sen "oikean" juhannuksen ja veljeni nimipäivän kanssa samaan yhteyteen. Minusta on ihan mukava kirjoittaa välillä muistiin mitä uutta tyttö on oppinut ja saavuttanut, mutta jostain syystä se on viime aikoina tahtonut unohtua. Vauvakirjan viimeisin merkintä taitaa olla lokakuulta.

Nykyään meillä asustaa pieni kokoinen, mutta sitäkin vikkelämpi ja ovelampi muksu joka kiipeää joka paikkaan ja on keksinyt että lähes tilanteesta kuin tilanteesta selviää kun vain hymyilee nätisti. Ainoastaan äitiin ja isään tämä ei toimi, mutta esim mummoon jooka tämän viikon hoitaa Amandaa päivisin se toimii loistavasti. Vanhempien kiellot alkavat mennä nykyään jo aika hyvin perille: keittiön kaappeja ei saa tyhjentää, mutta näköjään sieltä saa ottaa pari astiaa ja leikkiä niillä. Kukkiin ei saa koskea, mutta niitä saa kyllä kastella, mikä on vielä hauskempaa koska silloin saattaa itsekin kastua. Tietokonekaan ei enää kiinnosta kun ensimmäisen tiputti lattialle niin että se hajosi ja sen jälkeen on saanut kamalan tuimia katseita kun edes vähänkään lähestyy.
Juhannuksen kunniaksi Amanda teki kaksi uutta hammasta. Toinen eteen alas ja toinen vasempaan poskeen. Aika hassussa järjestyksessä nuo näyttävät tulevan ja hitaasti. Nyt hampaita on yhteensä 8. Sanoja tyttö osaa jo melko monta, lähinnä eläimiä mutta nykyään myös äiti ja isi. Juhannuksena saman ikäinen kaveri opetti tytölle miten muutamat eläimet sanovat. Koira sanoo vauvauvau, ankka kaak kaak kaak ja heppa hah hah haa. Lisäksi tämä samainen kaveri keksi Amandalle uuden lempinimen, Aapa (jota itseasissa itsekin pari kertaa käytimm ruotsissa kun amanda oppi sanomaan apina ruotsiksi). Tällä nimellä molemmat tytöt Amandan tunnistavat ja osaavat myös sanoa. Jotenkin se kyllä myös sopii tuolle tytsylle hirmu hyvin.

Melankolian 2 huonetta ja keittiö

Olimme eilen kirjanjulkistamistilaisuudessa Lifestylekaupassa. Naapurimme Lauri Ahtinen on kirjoittanut loistavan sarjakuvateoksen nimeltä Melankolian kaksi huonetta ja keittiö. Tarkemman esittelyn kirjasta ja kirjailijasta löydätte täältä, mutta lyhyesti ottaen sarjakuvataiteilija on 25- vuotias luokanopettaja Oulusta joka työskentelee maahanmuuttajien valmistavana opettaja. Hänellä on vaimo ja 2,5- vuotias tyttö, ja olemmekin tutustuneet nimenomaan hiekkalaatikolla lähinnä lapsista jutellen. Perheenmuodostamiskokemuksista ja ajankohtaisista aiheista on koostunut nerokas ja huomioiva kirja joka upposi meidän perheeseen kuin leca-harkko sisustukseemme (kerron tästä aiheesta enemmän joku toinen kerta). Itse julkistamistilaisuus oli hauska ja hikinen puolitoistatuntinen pienessä putiikissa joka on erikoistunut piendesigniin (onko tuollaista sanaa edes olemassa). Paikalla oli lähinnä Laurin sukulaisia ja ystäviä, mutta tulipahan viimein selvitettyä toistemme etunimetkin:D

Tämä kirja on juuri sen tyylinen, että se olisi meidän kirjahyllyyn päätynyt ennen pitkää vaikkei kirjailija olisikaan ollut tuttu, mutta mahtavaa hankkia kirja kirjailijan signeerauksella sekä piirroksella meistä!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Energian säästöä

Tein tänään mielenkiintoisen huomion töistä lähtiessäni. Työpaikkani kymmenessä ulkolampussa on kaikissa energiansäästölamppu. Piti ihan kurvata nurkan taakse ja tarkistaa löytyykö naapurirapusta myös. Ei löytynyt, vaikka siellä majailee eräs suuri kansainvälinen rakennusyritys joka mainostaa olevansa "edelläkävelijä". Organisaatiomme kuuluu niihin energian käytön kannalta harmillisiin työpaikkoihin joissa tietokoneita ei saa laittaa yöksikään kiinni yöpäivitysten takia ja erilaista koneistoa on paljon. Minun tietokoneeseeni on kytketty kolme suurta LCD- näyttöä, enkä usko että kovin moni minun lisäkseni muistaa laittaa näyttöruutuja pois päältä illalla kotiin lähtiessä. Käytönnön pakosta energiaa joudutaan kulutamaan paljon, mutta onneksi edes niistä kohteista joista energian säästö on mahdollista edes yritetään. Hyvä Maanmittauslaitos!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Asunnon etsintää

Olemme aloittaneet todenteolla etsimään asuntoa. Haaveissa olisi rivitalokolmio kunnollisella pihalla, yhdessä tasossa mukavalta alueelta eikä liian pitkän matkan päässä töistä. Ei luulisi olevan liian paljon vaaittu, mutta tuntuu silti olevan. Olemme nyt muutaman viikon aikana nähneet toistakymmentä asuntoa eikä yksikään ole miellyttänyt kovin pitkälle. Olemme löytäneet kaksi harkinnan arvoista asuntoa joista ensimmäinen ensisilmäyksellä miellytti, mutta toisella katselukerralla totesimme huonejärjestelyn olevan hankala, kaappitilaa minimaalisesti ja asunto sijaitsi melkeinpä kaupungin pahamaineisimman korttelin naapurissa kaukana töistä. Toinen olisi muuten ollut suorastaan täydellinen, mutta piha oli postimerkin kokoinen ja pihan takana oleva puusto varjosti koko asuntoa aika voimakkaasti.

Tänään kävimme katsomassa taas yhtä asuntoa. Asunto oli aika mitään sanomaton, mutta välittäjä aivan uskomaton. Olimme sopineet hänen kanssaan sähköpostitse ja puhelimitse näytöstä. Ensimmäinen aika piti olla torstaina klo 17.30. johon välittäjä lähetti vahvistuksen että torstaina klo 17.00. Puhelinkeskustelun jälkeen sovittiin aikaistusta niin että esittely onkin tiistaina klo 17.30. Odotamme ja odotamme ja kun soitamme välittjälle, että etkö tulekaan, niin hän tuumii että eikös se ollutkin klo 18.00. Vähän ajan kuluttua hän saapuukin paikalle, mukanaan kaksi muutakin pariskuntaa (joille ilmeisesti on kerrottu oikea aika), ei pahoittele, eikä edes tervehdi. Minä kävelen ensimmäisenä sisään, mies tulee perässä tyttö sylissä. Välittäjä antaa tietenkin paperit miehelle, eikä koko aikana suuntaa puheitaan kuin miehelleni. Yritämme kysyä eräästä toisesta asunnosta, joka kuvien perusteella saa minut suorastaan unettomaksi ja joka on samalla firmalla myynnissä. Välittäjä kuittaa että he saavat paperit ensiviikolla ja ilmoittavat netissä yleisestä näytöstä. Olen repiä pelihousuni. Kyseisellä alueella on jo kaksi asunto mennyt reilun viikon sisällä ennen ensimmäistä yleistä näyttöä, tosin tuskin tältä saamattomalta myyjältä.

Etsiskelemme lisätietoja asunnosta, jonka vuoksi valvon öitä. Asunnon pihan suunta on kadulle. Kokoojakadulle jolla kulkee jopa bussi kerran tunnissa eikä välissä ole kuin matala pensasaita. Viikonloppuna kuulin erään miehen sanovan etsineensä sopivaa asuntoa jo puoli vuotta. Josko sitten jouluksi päästäisiin uuteen kotiin.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Päiväkoteilu osa 2

Toinen päiväkotiviikko sujui jo paremmin. Edelleen tytöllä tuli itku päiväkodin portilla ja hakiessa tyttö oli kovasti takertuvainen ja jos nyt ei itkuun pillahtanut niin nyyhkytti kuitenkin kovasti. Päivisin kuitenkin tyttö jo osallistui leikkeihin varovasti ja hymyilikin. Hassuinta minusta kyllä on ollut se että vaikka miten on ollut paha mieli ja pelottanut, ruoka ja uni ovat maittaneet hienosti päiväkodissa. Kotonakin toimittiin taas normaalisti eikä äidille enää kiukuteltu.

Viikonloppuna isä tuli viimein kokonaan pois Ruotsista ja Amanda oli todella riemuissaan. Odotimme että maanatai aamuna alkaa taas huuto kun hoitoon viedään, mutta yllättäin sainkin pöllämystyneen puhelun, että tyttö oli iloisesti vilkuttanut isälle hoitajan sylistä. Haimme hänet yhdessä kotiin iltapäivällä ja vastassa oli iloinen tyttö joka ylpeänä esitteli tekemiään hiekkakakkuja. Hoitajatkin olivat ihan ihmeissään miten suunnattoman hyväntuulinen Amanda oli ollut koko päivän ja vain lauleskellut ja naureskellut koko ajan. Sama jatkui koko viikon ja yhdessä totesimmekin että taisi tytöllä olla kova ikävä isiä.

Tällä viikolla piti vaihtaa päiväkotia. Oma päiväkoti meni kesäksi kiinni ja suuri osa lapsista ja muutama hoitajista siirtyi naapuripäiväkotiin parin korttelin päähän. Hoitajilla meinasi mennä lapset ja lasten vaatteet sekaisin kun yhtäkkiä oli niin paljon uusia muksuja, mutta Amanda oli ollut edelleenkin kuin aurinko. Olipa ihana kuulla kun ihan vieras hoitaja kehui kuinka hurjan reipas pieni lauleskelija meillä on ja kuinka hän oli jopa syönyt ihan itse ilman apua, mitä ei kuulemma moni isompikaan tee.

Ujosteluongelmat siis katosivat ihan itsestään. Tänään olemme menossa kyläilemään taas tuttavaperheeseen. Saa nähdä vieläkö Amanda ujostelee Nekkulia, vai joko tyttöjen touhut ovat taas palanneet entisiin uomiin.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Päiväkoteilua

Olen käynyt nyt kaksi viikkoa töissä. Amanda on ollut viikon päiväkodissa. Sairastelut eivät jääneetkään silmätulehdukseen ja kuumeeseen, vaan maanantai-iltana todettiin korvatulehdus ja perjantaina kun tyttö oli ensimmäistä päivää päiväkodissa, soittivat jo puolen päivän aikaan että lapsi yskii niin kovasti, että hakekaahan pois. Joten se niistä lyhyistä päivistä ja isän kanssa opettelusta, Amanda aloitti suoraan 8 tunnin päivillä äidin kanssa, reissussa olevaa isää ikävöiden.

Maanantaina tyttö alkoi huutaa kun annoin hänet hoitajan syliin. Itkusilmin lähdin töihin murehtien että mitenköhän lapsi pärjää. Hiljainen ja itkuinen tyttö oli istunut lähes koko päivän hoitajan sylissä. Hakiessa lapsi alkoi huutaa heti minut nähdessään. Kotona ei ruoka maistunut ollenkaan ja äidille kiukuteltiin. Olin kyllä osannut odottaakin tuota.

Tiistaina huuto alkoi jo päiväkodin portilla. Tyttö oli edelleen hiljainen ja arka koko päivän, ujo hymy oli kuitenkin nähty pari kertaa. Hain kotiin itkevän tytön joka takertui puserooni kuin hengen hädässä. Illalla tyttö ei suostunut syömään mitään, vaan heitti lautasenkin lattialle, mitä ei ole ikinä tapahtunut.

Keskiviikkona huuto alkoi jo kaksi korttelia ennen päiväkotia. Eelleen Amanda katseli hiljaisena ympärilleen ja haki aina välillä turvaa hoitajan sylistä. Uskaltautui kuitenkin jo hieman tutustumaan leluihin ja hymykin oli nähty ainakin lauluhetken aikana. Pyöräilykypärän näkeminen naulakossa sai aikaan kovan itkun. Kotona ei edelleenkään suostuttu syömään kuin pari lusikallista puuroa. Päivällinen oli taas lattialla.

Torstaina huuto alkoi taas jo pari korttelia ennen päiväkotia. Tyttö oli edelleen arka ja keskittyi lähinnä seurailemaan toisia lapsia. Äiti löysi taas itkevän lapsen. Heti hoitopäivän jälkeen ryhmällä oli kevätjuhla, joka tarkoitti parin kymmenen minuutin lauluhetkeä yhdessä vanhempien kanssa ja sen jälkeen kahvittelua. 15 minuutin rauhoittelun jälkeen kun laulut alkoivat tyttö rauhoittui ja ensimmäisen laulun jälkeen tyttö päästi paidastani irti ja osallistui laululeikkeihin suurella innolla. Jäätelöä ja pillimehua saadessaan tyttö intoutui juttelemaan ja naureskelemaan myös kaikille muille lähellä oleville ihmisille ja antoi kaverin halatakin. Iltapuuroa syötiin jo melkein koko kulhollinen.

Perjantaina vein tytön kantorepussa ja erilaisen kyydin vuoksi lapsi huomasi vasta päiväkodin portilla että tänne sitä taas tultiin. Päivä oli kuulemma mennyt ihan hyvin, arka tyttö ol silti edelleen. Hakiessa tyttö käveli pihalla hoitajan kanssa ihan tyytyväisenä, mutta äidin nähdessä tuli taas itku. Kotona ei edelleenkään ruoka maistunut.

Viikonloppuna Amandalle joko tuli nälkä tai hän kyllästyi ruuan kanssaleikkimiseen ja alkoi taas syödä normaalisti. jostain syystä tuttavaperheen lasta, jonka Amanda on tuntenut kuukauden ikäisestä lähtien ja tavannut todella paljon, piti ujostella kovasti. Siis tyttö jähmettyi ihan täysin kun kaveri tuli lähelle.

Tänään maanataina itku alkoi päiväkodin ovella, mutta sain tytön hymyilemään pukuhuoneessa. Itku alkoi kyllä uudelleen kun annoin hänet hoitajan syliin. Paikalla oli normaalia vähemmän lapsia ja normaalia rauhallisempaa ja Amanda oli uskaltautunut leikimään ja touhuamaan ihan enemmänkin. Edellisellä viikolla tyttö oli kyllä syönyt hyvin, mutta ei ollut suostunut syömään itse ollenkaan. Tänään hän oli syönyt kaikki ateriat itse. Hakiessa tyttö situi hiekkalaatikolla tekemässä hiekkakakkuja ja esitteli leveästi hymyillen aikaansaannoksiaan ja olisi halunnut äidin tulevan leipomaan myös. En tiedä mitä oli tapahtuut, mutta tyttö oli ollut aivan eri lapsi kuin edellisellä viikolla. Kotona Päivällinen syötiin lähes hotkien ja iltapuurokin hyvällä ruokahalulla. Kovan touhuamisen vuoksi tyttö oli kyllä todella väsynyt alkoikin kiukutella jo alkuillasta.

Koputan puuta että huominenkin sujuu yhtä hienosti. Tuntui niin uskomattoman hyvältä nähdä lapsen leikkivän tyttyväisenä ja hymyilevänä ja hymyn vain levenevän kun näkee äidin. Tutustumisen aikana kävi erittäin selväksi miten mukava paikka tuo päiväkoti on ja miten ammattilaisia ja sydämellään työtään tekeviä hoitajat ovat joten sen puolesta en ollut huolissani. Pahalta kuitenkin tuntui nähdä lapsi aina itkevänä päiväkodissa. Toivottavasti ongelmat alkavat olla takana päin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Muunkinpaistomietteitä

Nyt kun pikkuhiljaa alamme parantua (Amandan silmätulehdus ja flunssa kehittyiväy vielä korvatulehdukseksi ja tämä on ensimmäinen ilta kun tyttö ei ole mennyt nukkumaan nousevan kuumeen kanssa *koputtaa puuta*) palaan vielä hieman vappuun. Sairasteluista huolimatta meillä oli hauska vappu. Jo viime vuonna kehitimme perinteen ystäväperheen kanssa koko perheen piknikistä puistossa. Viime vuonna eväät olivat pikaiset kaupasta ja tyttöjen ilmapallot ostettiin matkalla puistoon ryöstöhinnalla. Tänä vuonna kun Amanda ja ystäväperheen samanikäinen tyttö ovat jo isompia ja vähemmän vaativia päätimme panostaa eväisiin hieman enemmän. Salaatin ja wrapien lisäksi päätimme että munkkeja on saatava. Koko päivä niiden leipomiseen kyllä meni, kun vuoron perään jompi kumpi tytöistä vaati jotain, mutta homma oli vaivan väärti. Taikinaa vaivatessamme mietimme miten vaivaaminen käy salitreenistä hauiksille ja miten meidän äitimme leipoivat pullaa monta kertaa kuussa kun olimme lapsia. Pyöreiden pallojen pyörittäminen oli vaikeaa ja hidasta, vaikka meidän äitimme tekivät sen nopeasti ja kahdella kädellä yhtäaikaa. Kun viimein pääsimme paistovaiheeseen mietimme kuinka äitimme ovat selvinneet yksinään sekä paistamisesta, reikien tekemisestä että sokeroinnista, kun me emme meinaa selvitä tästä kahdestaankaan tarpeeksi nopeasti. Näitä lapsuusmuistoja äideistämme miettiessä havahduimme yhtäkkiä, että meilläkin on seuraajamme. Mahtavatkohan meidän tyttäremme miettiä joskus parin kymmenen vuoden kuluttua, kuinka heidän äitinsä tekivät joka vappumunkit yhdessä ja kuinka näppärästi se sujui. Miettivätköhän hekin sen epämääräisen reseptin vieressä että näin meidän äiti ainakin tämän teki. Mitä kaikkea oma äitini onkaan minulle tiedostamattaa siirtänyt ja mitä kaikkea minä saatan Amandalle siirtää. Villi tunne.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Päiväkotitutustumista

Olemme nyt puolentoista viikon ajan tutustuneet päiväkotiin Amandan kanssa yhdessä. Muutama tunti kerrallaan, joko aamupäivällä tai iltapäivällä olemme istuneet Päivänkukkien tiloissa yrittäen osallistua leikkeihin. Todella mukavan oloinen päiväkoti tuntuu olevan ja henkilökunta tekee työtään sydämellä. Virallisesti ryhmässä on 14 lasta, 1 lastentarhanopettaja, 2 hoitajaa ja 1 puolikashoitaja. Todellisuudessa lapset ovat tuskin koskaan kaikki yhtä aikaa paikalla ja puolikas hoitaja tekee ihan täysiä päiviä päiväkodilla ja siirtyy tarpeen mukaan kahden ryhmän välillä sinne missä enemmän tarvitaan ja lisäksi koko ajna on vähintään yksi harjoittelija apuna. "Tätejä" ja sylejä on siis tarjolla riittävästi. Päiväkodin johtaja pahoitteli kovasti ja kahteen kertaan kuinka heillä on pienet resurssit ja joka asiasta säästetään koko ajan. Hyvillä mielin saatoin kuitenkin todeta ettei se päivittäisessä toiminnassa juuri näy. Lasten hoidosta ja heistä välittämisestä ei kyllä tingitä.

Aluksi Amandaa ujostutti todella kovasti. Hän vain istui sylissäni tai seisoi jalkani vieressä uskaltamatta osallistua mihikään. Muutama isompi lapsi (jos nyt 2-3- vuotiaita vielä voi isoiksi sanoa) koetti tehdä lähempää tuttavuutta halaamalla, jonka Amanda tulkitsi kuristusyritykseksi. Pihalla tyttö kuitenkin rentoutui ja vähän aikaa seurattuaan isompia tyttöjä intoutui kokeilemaan hiekkakakun tekoa. Päivä päivältä tyttö uskaltautui lähemmäksi muita lapsia, mutta äidin jalka oli silti se kaikkein mieluisin tukipylväs. Kun paikka alkoi tulla tutuksi kokeiltiin päiväunien nukkumista ja yllättäin kun äiti ei ollut paikalla tyttö nukkuikin melkein parin tunnin unet laidattomassa sängyssä. Muutenkin alkoi vaikuttaa siltä, että lapsella ei ole mitään hätää kun äiti on poissa. Ikkunasta kurkkiessani lapsi leikki innoissaan toisten lasten kanssa, mutta kun äiti tuli näkyviin tuli hätä. Maanantaina tyttö saa jäädä hoitoon yksin. Onneksi isä on lomalla, joten lapsi saa aloittaa lyhyemmillä päivillä ja äitikin saa keskittyä rauhassa töiden aloittamiseen.

Yksi asia vain harmittaa. Koko tuon tutustumisjakson ajan seurasin miten puolikuntoisina lapset hoidossa olivat. Useamman nenä vuosi paksua räkää ja jos ei tänään niin viimeistää huomenna se oli seuraavallakin. No tietystikään vanhemmat eivät voi olla jokaisen nuhan takia poissa töistä ja lapsilla noita rittää. Ärsyttää kuitenkin suunnattomasti kuinka yhdellä lapsella oli jo tutustumisjakson alussa lääkitys silmätulehdukseen, toinen lapsi pyyhki koko aamu päivän ajan silmiään ja päiväunien jälkeen silmän olivat lähes muurautuneet umpeen. Äidille kuitenkin vakuutetiin puhelimessa että ei mitään hätää jos et kerran kyytiä saa, kyllä lapsi voi ihan hyvin olla päiväkodissa kun ei kuumettakaan ole ja keskenään puhuttiin että kyllähän ne lääkärit väittää ettei tuo silmätulehdus mitään tarttuvaa ole. Seuraavana päivänä silmiään hierovia lapsia oli pari lisää ja vappupäivän aamuna suunnistimme itse päivystykseen Amandan pahan silmätulehduksen takia. Lääkäri pohti että onneksi on pitkä viikonloppu, kun päiväkotiin voi mennä vasta kun rähmiminen on loppunut. Lapsemme siis sairastaa elämänsä ensimmäisen kerran. Vappupäivän iltana nousi melko korkea kuume ja minä pyöräilin apteekkiin juuri ennen sulkemisaikaa ostamaan suppoja ja nenäsuihketta. Tänä aamuna minunkin silmäni rähmi ja punoitti. Maanantaina menee kyllä viestiä päiväkotiin, että lähettäkäähän lapset aiemmin kotiin, tämä todellakin tarttuu. No toisaalta ystävä kertoi juuri kuinka heille soitettiin päiväkodista joka kerta kun lapsella oli huimat 37,1 astetta lämpöä. Kun se muka ylitti "rajan".

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Uudet erikoiskokeilu-ulkohousut

Amanda sai uudet housut. Vähän suurethan nuo on, niin että niitä täytyy pitää ylhäällä henkseleillä. Huomatkaa muuten kolmen tutin yhtäaikaa syömis -tekniikka:D Kyllästyneenä etsimään Amandalla "välikausi"-vaatteita päädyin tekemään ne itse. Minua tympi suunnattomasti kun joka kaupassa on ne samat vaatteet ja väreinä joko vaaleanpunaista tai harmaata. Ongelmallista oli kyllä löytää ulkoilukangastakaan joka ei olisi mustaa. Siis edes nettikaupoista ei saanut muita värejä kuin harmaata mustaa ja sinistä. No ehkä ruskea ei ole kovjin värikäs sekään, mutta ainakin tämä sävy oli mieluinen.

Malli ei ole kovin kummoinen, ihan perushousu. Löysin kaavat Allt om Handarbete lehdestä ja lehdessä ne oli tehty jostain pehmeästä kankaasta ja tarkoitettu sisäkäyttöön. Aika suuria taitavat ruotsalaislapset olla kun nämä on tehty koon 80 kaavalla ilman saumavaroja. Se mikä näissä on sitten erikoista on kangasvalinta. Kyseessä on nimittäin Myllymuksuilta ostettu Pul Br, eli vaippakangas. Vaippakäytössä on tullut moneen kertaan todistettua että kangas todella pitää vettä ja sietää toistuvia pesuja korkeissa lämpötiloissa. Kulutuskestävyyteen ei Myllymuksuilta uskallettu sanoa mitään, mutta lupasivat kyllä seuraavien testien aikana ottaa asiasta selvää. Vaippakangas on hyvän värivalikoiman lisäksi aika edullistakin (ainakin verrattuna varsinaisiin ulkoilukankaisiin) joten päätin kokeilla. Riemastutimme naapureita miehen kanssa käymällä ensin hankaamassa ruokalappua pihan asfalttiin kestävyyden selvittämiseksi ja näissä testeissä kangas kyllä pärjäsi ihan hyvin. Pientä nukkaantumista on kyllä havaittavissa voimakkaalla hankauksella, mutta muuten kangas sieti hienosti eikä mennyt rikki. Siltä varalta ettei kangas ihan siistinä kestäkään, olen jo leikannut sydämenmuotoiset paikat polviin. Laatikoiden kätköistä löytyi kivannäköistä ruskeapilkullista trikoota vuoreksi sekä heijastintarraa. Sisäsaumat myös teippasin ettei vesi mene pieneltä lätäkössäistujalta saumoista sisään.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Töihinpalaajan hunajakennot



Lanka: Debbie Bliss Baby Cashmerino

Pitkästä aikaa voin esitellä jotain itsetehtyä jota oikeasti kehtaa näyttääkin ja jota ihan oikeasti tulee varmasti käytettyäkin. (Tämä valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta tietenkin kamerasta loppui akku ja laturi oli tietysti Suomessa.) Olen ehdottomasti slipoveri-ihminen. Niitä löytyykin jo useampi kaapista ennestäänkin ja niitä käytetään paljon, mutta tämä on ensimmäinen itse tehty. Hauska sattuma sinänsä, että mallin suunnittelija teki ensikappaleen saatuaan jatko-opiskelunsa päätökseen, palatessaan taas töihin ja kaivatessaan jotain siistimpää työvaatteeksi. Aloittaessani tämän liivin odottelin työhaastattelun tuloksia ja kun sain liivin valmiiksi olin paria päivää aiemmin saanut tiedon työpaikasta. Lankavalintani voi hieman ihmetyttää, mutta pidin langan tunnusta, sen pehmeydestä, ja siitä että vauvalankana se kestää toistuviakin pesuja, mikä on ainakin minun työvaatteilleni tärkeä ominaisuus. Tuo kuvioneulekin oli suhteellisen nopeasti neulottavaa, kun apupuikkoa ei tarvinut kuin joka seitsemäs kierros.


Tänään olikin hyvä päivä pukea slipoveri ensikerran päälle. Kävin tutustumassa tulevaan työpaikkaani ja sopimassa yksityiskohdista. Kunhan vain byrokratia ei tyrmää palkkaustani (valtiolla sekin on mahdollista, joskaan ei kovin todennäköistä), aloitan työt toukokuun alussa. Amanda sai päiväkotipaikan suhteellisen läheltä, ja sinne menemmekin huomenna tutustumaan. Siitä siis lisää myöhemmin.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Takaisin kotona

Palasimme kotiin Ouluun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Veljeni laskettelukisat Sundsvallissa menivät ihan päin keppiä ja hän halusi kotiin samoin tein sunnuntai-iltapäivänä joten me ajattelimme että mitäpä mekään täällä huomisaamuun asti nyhjätään. Ihana olla taas kotona, vaikkain alle 48 tuntia kotiin paaluusta olen jo laittanut sohvamme myyntiin ja uutta asuntoa etsitään kovasti. Meillä oli kuitenkin upea Ruotsin reissu. Viihdyimme todella hyvin, vaikka koti-ikävä ja erityisesti ystävien ikävä vaivasi ajoittain. kerrankin meillä oli kuitenkin aikaa ihan vain perheenä ja tehdä juttuja yhdessä. Ja vaikka tämä matka ei suuntautunut Ruotsia kauemmaksi oli se silti ihan oma kulttuurinsa johon oli mielenkiintoista tutustua. Jännä miten paljon eroa naapurimailla voikin olla.



Liikennekulttuuri on aivan omanlaisensa. Ylinopeutta ei ajeta, ei edes ohittaessa, mikä tarkoittaa sitä että kilometrin ohituskaistalla ei ehdi kuin kaksi autoa ohittamaan hiukan hitaamma autoilijan. Sen sijaan suojatien eteen pysähdytään aina. Siis todellakin aina. Huomasin jo ensimmäisenä päivänä että tässä on jotain outoa, kun tuunattu bassojytkeinen amiscorsa pysähtyy suojatien eteen kun minä työnnän rattaita enkä ollut edes ehtinyt pysähtyä suojatien eteen. Jos jalankulkijaa ei päästä ylittämään katua sujuvasti rapsahtaa todella kovat sakot. Suojateitä todellakin ratsataan ja usein. Tämä on poissa rattijuoppojen valvonnasta. Puhallusratsioita harrastetaan hyvin harvoin.


Kestovaipat ovat ilmeisesti täysin tuntematon käsite ruotsalaisille. Yhtäkään vaippaa ei osunut silmiini missään vaiheessa, ei käyttäjillä eikä kaupoissa. Suomessa taas päättäväisinkin kertakäyttövaippoja käyttävä äitiystäväni päätti ainakin kokeilla kestovaippoja kun lapsi oli 8kk ikäinen. Toinen ihmeellisyys lastenhoidossa oli se, että leikkipuistoissa ei ollut koskaan ketään. Ei arkena eikä viikonloppuna. Yhden ainoan kerran leikkipuistoon osui toinenkin lapsi. Hän oli matkalla kotiin päiväkodista ja oli välttämättä halunnut hieman keinua jotta jaksaisi kävellä lopun matkaa kotiin.

Ruokakaupoista ei saa mitään lihatuotteita valmiiksi marinoituina, mitä kyllä kaipaisin kovasti Suomeenkin. Toisaalta kaikki myydään hirmu suurissa pakkauksissa, kanaa lähes pelkästään pakasteena ja tuoretta kalaa en löytänyt kertaakaan. Luomutuotteita löytyy paljon laajemmat valikoimat kuin lähikaupastamme ja hintaero tavallisiin oli melko pieni.

Nuo on vain pari päällimmäisenä mieleen tullutta juttua. Eroista huolimatta en voisi sanoa että kumpikaan olisi toistaan parempi (paitsi kestovaippojen suhteen:)). Lopuksi vielä hieman kisaeleganssia Kisslebystä. Sää suosi todella ja aurinkolasit olivat jääneet kotiin. Onneksi isi lainasi omiaan. Ja näköjään enokin pääsi vahingossa kuvaan.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Voihan bolibomba

Lapsestani on tullut television katsoja. Kotona riitti että kaukosäätimet nosti tarpeeksi korkealle ettei Amanda yltänyt niihin ja tv:n katselusta päästiin sillä. Täällä sen sijaan television kyljessä on neljä pientä värikästä nappia jotka houkuttelevat pienet sormet kokeilemaan mitä niistä voi saada aikaan ja tietysti lapsi oppii nopeasti että niitä painamalla saa aikaan ääntä ja kuvaa. Täällä ruotsissa yleisradiolla on ihan erillinen lastenkanava joka lähettää aamusta iltaan lasteohjelmia. Ohjelmisto koostuu suomalaislapsillekin tutuista Pingusta, Turilaasta ja Jäärästä, Late Lampaasta, Samusta ja Sallasta ynnä muista vastaavista hahmoista, jotka sinällään eivät ole haitallisia noinkaan pienille silmille. En vain oikein pidä siitä että lapseni osaa itse säätää kanavaa niin että voi katsoa lasten ohjelmaa, enkä siitä että televisio pauhaa pitkin päivää. Onneksi Amandaa kiinnostaa lähinnä vain alku- ja loppulaulut ja sen jälkeen hän menee omiin leikkeihinsä eikä edes muista koko tv:tä ennen kuin ohjelma taas vaihtuu. No varsinaisesti en ollut huolestunut ennen kuin television edessä heilui pieni tyttö hokien tv:n mukana bolibomba (plumplum-PA se kyllä meni, mutta lähteestä ei voinut erehtyä). Bolibomba on kuin Ruotsin pikku kakkonen. Vihreä piirroslohikäärme, joka vilahtaa aina ohjelmien välissä ja laulaa bolibomba, bolibombomba aina uudelleen ja uudelleen. Hävettää edes myöntää että lapseni neljäs sana on lasten ohjelman nimi, mutta alkujärkytyksen jälkeen en enää osaa kuin nauraa. Tosin nykyään olen alkanut ottaa televisiosta päivisin johdon pois seinästä. Niin fiksu lapseni ei sentään ole että saisi pistokkeen pakoilleen.



tiistai 31. maaliskuuta 2009

Ihana hiljainen aamu

En tiedä onko kellojen siirto vai mikä saanut Amandan sisäisen kellon sekaisin kun vielä kahdeksan aikaan nukkuu. Nämä aamut on nykyään todella harvassa että äiti saa herätä rauhassa ja syödä aamiaista ilman että joku on repimässä voileivän nurkkaa itselleen kovan huudon kanssa. Minun piti päivittää Amandan taitoja tuossa 14kk- päivänä, mutta se ehti sujahtaa ohi niin etten ehtinyt. Päivitän siis nyt kun Amanda on 14kk ja 7 päivää vanha.

Amanda on alkanut muodostaa sanoja ja toistaa perässä kun osoitan kuvasta. Usein miten se kuulostaa kähinnä Frendien Joeyn ranskanopiskelulta, mutta edistystä silti. Kissa sana on valitettavasti tainnut unohtua kun ei kissoja olla nähty pitkään aikaan, ja pappa-sanakin tulee vielä tosi harvoin. Sen sijaan Amanda on oppinut sanomaan kukka ja myös todella tietää mikä se on. Pihalla pitää pysähtyä katselemaan kukkia ja niitä etsitään myös lehdistä ja kirjoista. Jopa omasta paidastaan tyttö löysi kukan eräänä päivänä vaikka se oli lähes kaula-aukon tasolla. Ankka on kankka ja kala kaakkaa eli nekin ovat tulossa.

Kävely sujuu jo niin hienosti, ettei rattaissa enää istuttaisi millään. Ihan uskomattoman pitkiä matkoja tuo tyttö kävelisikin jos vain uskaltaisi antaa. Meillä ei ole täällä ollenkaan omaa pihaa, ja hirvittää antaa kävellä kadunvartta. Sen suhteen on kova ikävä kotiin.

Syöminen sujuu jo niin hyvin että lounaan ja päivällisen tyttö syö ihan itse. Sotkun määräkin on nykyään jo ihan inhimillinen. Mukistakin Amanda juo hienosti, mutta vielä hieman liian usein mukin reuna ei ehdi ihan huulle asti vaan maitoa lorahtaa kaulukselle, joten siihen tarvitaan vielä apua ja harjoitusta. Nykyään kuiotenkin meillä voi kaikki jo syödä yhdessä, eikä toisen vanhemmista tarvi ensin syöttää Amandaa. Kävin pari päivää sitten tytön kanssa aamulla ruokakaupassa ja kiljuen tyttö vaati päästä kauppakassille. Suklaalevy ja maissinaksupussi lensivät tieltä pois ja jogurttipurkkikin siirrettiin sivuun kun tyttö tahtoi heti saada yhden kirsikkatomaatin. Hyvä ettei syönyt pussin läpi. Jotenkin olen onnistunut saamaan tyttären joka suurinta herkkua ovat hedelmät ja vihannekset. Isän aloittaessa laittaa ruokaa, Amanda päivystää vieressä josko isä antaisi välistä palan raakaa sipulia. Se kun on muka niin älyttömän hyvää ja sitä syödään myös monta palaa.

Nyt alkaa lastenhuoneesta kuulua laulua eli tyttö on herännyt. Täytyy mennä ennen kuin pieni laululintu aloittaa falsettinsa.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Murberget

Sunnuntaina päätimme katsastaa kulttuuria ja suuntasimme Murbegetiin. Kyseessä on maakuntamuseon, taidemuseon ja ulkoilmamuseon yhdistelmä joka esittelee paikallista kulttuuria, historiaa ja vaihtuvina näyttelyinä taidetta. Valittettavasti näin talvisaikaan ei ulkoilmamuseota oikein päässyt ihastelemaan, mutta kauniita vanhoja rakennuksia löytyi heti päärakennuksen pihapiiristä. Amandasta kaikkein mieluisin oli tämä vasikka.

Musein jälkeen kävimme kiertelemässä saarta. Vaikka Härnösand onkin merenrannalla, sijaitsee kaupunki sekä osittain suurehkolla saarella, että osittain mantereen puolella ja näin ollen sitä oikeaa avomerta ei pääse ihastelemaan ellei kierrä saaren toiselle puolelle. Saari on leveimmältäkin kohdalta alle 20 kilometriä pitkä ja ihanteellinen pyöräretkiä ajatellen. Olimmekin jo asennoituneet jäämään tänne alkukesäksikin ja sitä silmälläpitäen katselimme uimarantoja ja pyöräilyreittejä. Näin talvisaikaan täällä on todella hiljaista, mutta kesäaikaan kaupunki on kuulemma todella vilkas ja varmasti todella kaunis.

TÖITÄ!

Sain työpaikan, jeee! keroin aiemmin kuinka olin työpaikkahaastattelussa ja ihan oikein arvasin että valitsevat jonkun minua kokeneemman tehtävään. Saadessani aamulla asiasta sähköpostiviestin ja tarkistettuani mol:sta ettei todellakaan ole yhtään työpaikka ehdin jo hetken silmäillä koulutusohjelmia ja miettiä josko opiskelisin joita ihan uutta alaa. Yhtäkkiä kuitenkin puhelin soi ja ensimmäinen kysymys oli että mikäs minun työtilanteeni on tällä hetkellä. Olen kyseiseen paikkaan laittanut viime syksynä hakemuksen ja silloin ilmoittivat ettei töitä ole eikä tule. Nyt kuitenkin joku ilmoitti jäävänsä virkavapaalle lähes samoin tein ja olivat muistaneet minut. Ihanaa. Pääsen tekemaan niitä samoja hommia kuin mitä tein ennen äitiyslomaa. Varsinaisesti olen hieman ylikoulutettu tehtävään, mutta työ on minulle erittäin mielekästä ja oikeasti juuri sitä mitä kaikkein mieluiten teen. Työ on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa kun siitä syntyy myös jotain konkreettista, jotain jonka kuka tahansa teistä voi ostaa lähimmästä kirjakaupasta ja jos en tee työtäni hyvin voitte eksyä. Yksi syy miksi pidän tästä työstä on myös sen alituinen uudistuminen. Oltuani vain vuoden pois ovat työvälineet sekä työntekometodit muuttuneet radikaalisti. Ainut miinus on se, että töitä ei välttämättä ole kuin kesän ajaksi, mutta juuri nyt se ei jaksa surettaa yhtään. Pääsen unelmatöihin!

Tunnustusta

Sain Mari-Johannalta tällaisen tunnustuksen. Kiitoksia vain todella paljon. Itsestä tuntuu että tulee löpistyä ihan turhanpäiväisiä ja ketään kiinnostamattomia juttuja, joten tuntuu todella mukavalta että joku lukee näitä ihan mielellään.

Itse tahdon antaa tämä eteenpäin seuraaville blogeille:

Musta Lampas

Vuoden kulku

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kevättä


Pitkän kylmän ja lumisen jalkson jälkeen meidät yllätti aurinko ja lämpöasteet. Ulkoilu on saanut ihan uudet ulottuvuudet nyt kun Amanda osaa kävellä, eikä tyttö rattaissa viihtyisikään ollenkaan. Voitte vain kuvitella miltä tuo haalari näytti kävelyretken jälkeen (on muuten sääli etteivät monetkaan suomalaiset juuri arvosta äitiyspakkausvaatteita, tuokin haalari on saanut monet ihastelut). Ruotsalaisille ilmeisesti kurahousut ovat tuntematon käsite. En ole itsekkään niihin missään törmännyt ja eräs toinen suomalaisäiti kertoi kuinka he edelliskeväänä metsästivät niitä kissojen ja koirien kanssa ja lopulta tilasivat Suomesta. Olimme kuvitelleet että ehdimme hankkia ne kun palaamme Suomeen, mutta eipä auttanut kuin soittaa mummolle että kävisi ostamassa ja lähettäisi meille. Niin ja sinne saapasostoksille on kai myös lähdettävä.


Kotiin palatessa huomasimme oven vierellä krookuksia. Kyllä kevät on ihan oikeasti tulossa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Suomen terveisiä

Vietimme taas pidennetyn viikonlopun Suomessa. Viikonloppuna meidät työllisti ystäväpariskunnan häät joissa V toimi bestmanina. En ole kovin monissa häissä ollut, mutta nämä olivat kyllä ehdottomasti mukavimmat häät joissa ole koskaan ollut. Ohjelmaa oli sopivasti ja se oli oikeasti hauskaa, kukaan ei puhunut tunnin mittaisia puheita kuin morsian silloin 3-vuotiaana ja kuinka sulhanen oli ihan varma 7-vuotiaana, ja sääkin suosi niin että ulkona pidetyn vihkimisen aikana kukaan ei ehtinyt paleltua. Tietysti kommelluksiakin oli: täytekakkua jäi monta yli ja pahvimukeja ja olutta oli liian vähän sekä karaokelaitteiston vaatima dvd-soitin hajosi kesken kaiken. Väsyneet kaasot vannoivat etteivät vastaa kahteen viikkoon morsiamen puheluihin ettei hän taas vaadi leipomaan lisää sämpylöitä keskellä yötä. Parasta minun kannaltani oli että Amanda lähti illalla juhlista mummon ja papan kyydillä mummolaan ja oli kiltisti mennyt nukkumaan ilman mitään ongelmia. Aamulla tyttö tahtoi mennä papan kanssa leikkimään ja jätti vanhemmat nukkumaan vielä pariksi tunniksi. Lähipiirissämme olemme viimeisinä jättäneet tytön yöhoitoon ja olen saanut siitä jopa ihmettelyjä. En vain ole halunnut jättää huonosti nukkumaan käyvää lasta kenenkään kiusaksi ja toisaalta ei siihen ole aiemmin ollut mitään tarvettakaan.

Tiistaina olin työpaikkahaastattelussa. En ole koskaan ennen ollut varsinaisessa haastattelussa, vaan olen saanut työpaikkani joko pelkän hakemuksen tai sitten lyhyen puhelinkeskustelun perusteella. Odotin paria kolmea keski-ikäistämiestä puku päällä. Todellisuus ei ollut kovin kaukana: kolme naista ja yksi nuorehko mies (jolla oli kyllä kravatti). Kolme osaston esimiehiä ja yksi psykologi. Kysymykset esitti psykologi ja nämä esimiehet vain tekivät välikysymyksiä ja tutkivat todistuksiani. Kysymykset olivat todella kliseisiä, "mitä uskot voivasi antaa tälle organisaatiolle?"- tyyppisiä. Ihan hyvin se kai meni. Yritin kääntää kaikki huonot puolenikin vahvuuksiksi niin kuin neuvotaan. Jotenkin vain tungtuu että eikö olisi helpompi kysyä suoraan tehtävään liittyviä kysymyksiä joilla näkisi onko henkilö sopiva juuri tähän työhön, kuin psykologista löpinää jolla mitataan on hakija hyvä tyyppi tai osaako hän vastata oikein. Todennäköisesti minun katsotaan olevan liian kokematon tähän tehtävään, mutta katsotaan nyt. Yhteensä 30 hakijan joukosta vain 7 pyydettiin haastatteluun, joten kai tästäkin pitää olla ihan tyytyväinen. Jänn muuten että muutama ystävä on kysynyt että jotain sihteerin hommiako hait. Miksi tuntuu niin oudolta että minusta voisi tulla esimiestehtävissä työskentelevä virkamies? Siihenhän minulla koulutuskin on.

Vielä yksi asia jäi käteen Suomenreissulta: välikausiasu! Siis mikä ihme se on? Suomessa kevät on paljon pidemmällä kui täällä Ruotsissa ja ilmesesti välikausi tarkoittaa jotain toppapuvun jälkeistä tai edeltävää aikaa jolloin lapselle pitää olla rapakeleihin sopiva vaatetus. Kauppoijen hyllyt pursuavat erilaisia tec:ejä ja fill:jä, haalareita ja kaksiosaisia valtavan suurilla hintalapuilla koristettuna. Mitä on tapahtunut vanhoille kunnon kurahousuille ja tuulipuvulle? Löysin muutaman todella hyvän näköisen kuoritakin, mutta kannattaako vuodenikäiselle lapselle ostaa 80 euron takkia ja 50 euron housuja jotka todennäköisesti eivät mahdu enää syksyllä. ja miksi Po.p ei valmista niitä aikuisille? Sen kuitenkin jo tiedän että sitä vaaleanpuna- harmaata haalaria joka tuntuu olevan kaikkien kauppojen vakiovaruste ja jota Suomessa lapsilla näki jo päälläkin ei meidän muksulle tule. Olkoonkin välikausiasujen ferrari. Tänään olisi tarkoitus käydä tutkimassa paikallisia valikoimia ja perehtyä tähän asiaan hieman paremmin. Kumisaappaiden oston yrittämisen taidan kuitenkin suosiolla jättää väliin.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Pieniä kenkiä


Kävimme taas vaihteeksi kenkäostoksilla. Sekä minulle attä Amandalle löytyi kivat uudet kevät kengät. Omani ovat mustaa nahkaa ja huomattavasti vähemmän urheilulliset matalat balleriinat. Nämä ihanat tennarit ovat kokoa 19 1/2 ja pienimmät löytämämme oikeat kengät. Amanda on todella pienijalkainen ja nämäkin kengät ovat vielä liian suuret. Kasvunvaraa jää yli kaksi senttiä joka tässä vaiheessa kävelyä opetellessa on ihan liikaa. Jostain syystä kokoa 19 pienempiä kenkiä on ihan mahdoton löytää ja tyttö tarvisi korkeintaan koon 18 kengät. Kauppoihin oli tullut paljon uusiakin malleja, mutta silti sen edes sitä kokoa 19 oli tosi vaikea löytää ja usein sekin oli valtavan suuri Amandalle. Nämä olivat kuitenkin niin suloiset ja yllättävän edulliset joten päätimme ottaa ne kaappiin odottamaan. Toivottavasti kesään mennessä tytön jalka kasvaisi hieman. Löysin Sundsvallista jopa lasten kenkiin erikoistuneen liikkeen nimeltä Vincent joilta piti löytyä myös pieniä kokoja. pettymys oli suuri kun alle kokoa 22 olevissa kengissä pohja olikin tossun pohja eikä kengän pohja. Ihania ja laadukkaan näköisiä kenkiä heillä kyllä muuten on tarjolla. Onneksi Amandalla talvikengät jo on joten ulkona pääsee kävelemään, mutta olisin kaivannut hieman kevyempiä kenkiä joilla kävellä sisätiloissa kun talvikengät ovat hiukan kömpelöt ja kuumat esim. kauppakeskuksissa tai juhlissa. Talvikengissä se koko 19 on ihan hyvä ja villasukkakin mahtuu tarvittaessa hyvin alle, mutta kömpelöt ne ovat. Täytyy siis jäädä odottamaan esim. Eccon ja Kavatin uusien ensiaskelkenkien kauppoihin tuloa ja valmistautua ostamaan tylsät mutta hyvät ja pirun kalliit kengät sitten keväämmällä. Tosin mietä olen kuunnellut muiden samanikäisten lasten äitien kenkien ostoa taitaa Amanda olla ainut joka on kaivannut pienempiä kenkiä kuin kokoa 20.

torstai 26. helmikuuta 2009

Laskiaista ja kielimuuria

Laskiaistiistaina matkalla öppna förskolanin törmäsimme tällaiseen. Olen lukenut neulegraffiteista useammankin lehtijutun ja blogin, mutta nyt vasta törmäsin ensimmäiseen livenä. Lämmitti kovasti mieltä. Harmi vain ettei mukana ollut mitään tietoja tekijästä. Todennäköisesti kyseessä on joku paikallinen harrastaja, koska illalla pulkkamäkeen mennessä törmäsimme jo toiseenkin.

Laskiaisena tajusin miksi tämä ruotsin kieli on välillä todella vaikeaa. Meille opetetaan koulussa lähinnä suomenruotsia ja myös sanakirja tahtoo tuntea ensin suomensruotsalaisen version ja vasta sitten ruotsinruotsalaisen jos ollenkaan. Siis esim laskiaisen kohdalla suomessa puhutaan vain fastlagenista sekä sunnuntaina että tiistaina ja syödään fastlagsdagens bullarnoja. Ruotsissa taas fastlagen on sunnuntai ja tiistai on fettisdag ja pullaa kutsutaan semlaksi. Sanakirjani ei tunne fettisdagenia ja semlan kohdalla toteaa ruotsissa joskus käytettäväksi. No ehkä laskiainen ei ole niin vakava juttu että sen takia vielä tarvisi hermostua, mutta tuntuu että sanoja on paljon enemmänkin. Vaikka kuinka kuvittelen tietäväni jonkun sanan ihan varmasti ja lauseenkin kieliopillisesti oikein saan ihmettelevän katseen että mistä ihmeestä oikein puhun.

Tosin joskus kyllä voi syttää ihan vain itseään. Jos haluaa lainata naapurin kädessä olevaa lapiota ei ehkä kannata pyytää lainaan stöveliä vaikka kyllä silläkin sai haluamansa todella epäuskoisen päästävarpaisiin- katseen kera.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Lankaa

Kävimme viikonloppuna pikaisesti Suomessa kotona. Tuliaisiksi itselleni toin ison kasan ihanaa vihreää vauvalankaa sekä puikkoja. Tarkoitus olisi neuloa mekko parin viikon päästä järjestettviin häihin. Ja jotta hommassa olisi vähän haastetta päätin kokeilla palmikkoneuletta. Kiire tulee kun tällä hetkellä neulonta nopeus on alle 10 riviä päivässä, eikä yhtään helpota tuo tyttönen jaloissa. Tein nopeasti pari silmukka merkkiä helmistä ja tietysti nuo ihanat pienet punaiset helmet jotka heiluvat äidin neuloessa kiinnostavat valtavasti pientä prinsessaa. Ja kun tyttö näki lankakerän ei hän enää voinut vastustaa kiusausta ottaa kiinni ja hieman riepotella. Selvitin lankakerää tuon jälkeen valehtelematta yli puolitoistatuntia vaikka lankaa on vain 50g kerässä. Onneksi sellaista pientä palloa on vaikeampi saada solmulle sillä lankakerä kiinnostaa yhä kovasti. Ha kuten taustalta näkyy mekontekele on vielä kaukana mekosta.

Suomessa ollessa kävimme myös neuvolassa pituuskontrollissa. Aikaa varatessa terkkari hieman pelotteli että jos nyt kun tyttö juo ihan tavallista maitoa ei käyrä vieläkään suoristu niin sitten täytyy mennä sairaalaan tutkimuksiin ja jännitinkin lukemia etukäteen. Uudet mitat ovat 74,1 cm (ihan naurettavaa merkitä millejä muuten) ja 8490 g. Pituuskäyrä on suoristunut hienosti ja tämän terveydenhoitajan mielestä Amandan ei tarvisi tulla ennen kuin puolitoistavuotistarkastukseen seuraavan kerran. Olemme kuitenkin sopineet ajanvarauksesta omalle terveydenhoitajalle kun täältä palaamme. Hienoa että käyrä suoristui. Luomumaito on siis todistetusti terveellistä:D

maanantai 9. helmikuuta 2009

ostoksia, lumimyrskyä ja kävelyä

Amanda oppi viikonloppuna kävelemään! Parin viikon ajan hommaa harjoiteltiin varovasti ottamalla pari askelta silloin tällöin, mutta vain iltaisin eikä missään tapauksessa montaa kertaa päivässä. Ja vain silloin kun ei kukaan muka ole näkemässä. Perjantaina tyttö päätti että nyt minä lähden ja otti ensin kerralla 24 askelta. Kun isä tuli kotiin piti pistää vielä paremmaksi ja kävellä yhteensä 35 askelta. Sen jälkeen lopetimme laskemisen.


Launataina kävimme shoppailemassa Birsta City nimisessä kauppakeskuksessa. En varmaan muuten edes mainitsisi koko paikkaa, mutta kysessä on harvinaisen hyvin sunniteltu kauppakeskus. Kaksikerroksinen rakennus on jaettu siten, että yläkerrasta löytyy kaikki pukeutumiseen liittyvä ja alakerrasta kaikki muu. Eli jos et tarvitse vaatteita voit jättää koko ylä kerran väliin. Sen lisäksi liiketilat on jaettu hyvin järjestelmällisesti. Nuorten vaatteet ovat omassa kulmassaan johon on lisäksi varattu tilaa ja penkkejä hengailuun, lastenvaatteet ovat omalla kohdallaan ja kengät omallaan. Alakerrassa kodintarvikkeet ja sisustus on omalla pätkällää, harrastusvälineet omallaan ja yhdellä pätkällä on pelkästään kauneudenhoitoon liittyviä liikkeitä. Eli jos haet jotain tiettyä ei ole pakko kiertää koko kauppakekusta vaikka ensimmäisestä liikkeestä ei löytyisikään haluamaasi. Kauppakeskuksessa on kolme kahvilaa ja ne on ripoteltu siten että molemmissa päädyissä on yksi ja yksi keskellä. Kätevää, voit siis valita iana lähimmän olitpa sitten missä hyvänsä. Kaikkein hienoin juttu on kuitenkin Familjrum. Siis huone joka on varattu pienten lasten hoitamiseen. Huoneessa on pitkä pöytä jossa on kolme vaipanvaihtoalustaa vesipisteineen, muutama pyörivä nojatuoli imetystä varten, paksu pehmeä matto ja pari keinuhevosta joissa esim isompi sisarus voi odottaa tai mihin vauvankin kehtaa hetkeksi laskea makoilemaan. Eikä kyseessä todellakaan ole mikään suljettu huone valkoisilla kaakeleilla ja vessan hajulla, vaikka vessojen yhteydessä onkin. Huone on avoin tila suurilla ikkunoilla ja eristetty valoverhoilla jotka tuovat juuri sopivasti yksityisyyttä, mutta kuitenkin sen verran väljät että halutessa voi katsella maisemia samalla kun imettää vauvaa. Miksei tällaisia ole Suomessa missään? Melkein harmitti etten enää imetä. Sattuneesta syystä en voinut ottaa tilasta kuvaa. Sen sijaan eräästä lastenvaateliikkeestä löytyi kiva leikkipiste:

Illalla juuri ennen nukkumaan menoa alkoi sataa lunta. Seuraavana aamuna joka paikka oli tukossa. Lunta tuli yli 30 senttiä. Meidän oli tarkoitus lähteä ajelulle katselemaan lähiseutuja ja ruokakauppaan. Jäi lähtemättä kun auto näytti tältä:

Tänä talvena ei ainakaan tarvi valittaa ettei ole ollut lunta. Meidän Ruotsissa olo aikana on satanut jatkuvasti lunta joka on kyllä muutamien lämpimien päivien aikana sulanut vähemmäksi ja taas on satanut lisää. Vaikka Amandan vaunuissa on off-road renkaat alkaa lunta olla ihan liikaa niillekin. Lumisade ja kinokset saavat minut aina kaipaamaan villalankaa ja niinpä tilasin illalla ison kasan lankaa. Toivottavasti ehtivät perille kun olemme Suomessa käymässä.

Jos kirjoitukseni tuntuu nomraaliakin sekavammalta ja kirjoitusvirheitäkin on enemmän kuin yleensä johtuu se siitä että olen flunssassa ja kuumeessa. Enpä olekaan sairastanut vastaavalla tavalla pariin vuoteen.



Untuvaskandaali

Nyt on minunkin pakko puuttua tähän keskusteluun. Ruotsin tv 4:n asia- ja ajankohtaisohjelma Kalla Fakta tutki ja salakuvasi untuvatuotantolaitoksia Euroopassa ja Kiinassa ja paljasti karun tosiasian että suurin osa untuvatuotteista sisältää eläviltä linnuilta kynittyjä höyheniä ja untuvia. Tämän listan mukaan vain kaksi yritystä voi oikeasti vakuuttaa käyttävänsä vain kuolleiden lintujen höyheniä. Syy miksi päätin ottaa tämän asian blogissani esille on että hankimme juuri uudet untuvapeitteet ja tyynyt. Vanhat peitteemme ja tyynymme olivat jo pahasti kulahtaneet ja muodottomat ja uusien hankinta oli väsitämätöntä. Pienimaailmanparantaja meissä ajatteli että nyt on taas paikka vaikuttaa valinnoilla ja öljyn sijasta valitsemme luonnonmateriaalit. Sinisilmäisesti ajattelin että untuvien käyttö olisi eettisesti järkevää kun teuraseläimestä käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti kaikki osat. Mitä edes ajattelin. Peittojen valmistajaa en tiedä (saimme peitot ja tyynyt joululahjaksi), tyynyjen valmistaja ilmoittaa selvittävänsä asiaa ja ilmoittaa että heidän periaatteenaan on eettisyys ja elänrääkkäyksen vastaisuus laadustatinkimättä. Takaisin he eivät kuitenkaan tuotteitaan ota. Linkittämäni listan mukaan tosin en voi vaihtaa petivaatteitani minkään toisenkaan firman eettisesti parempiin tuotteisiin, sillä ne ainoat kaksi yritystä jotka voivat untuviensa alkuperän taata valmistavat vain takkeja ja makuupusseja. Olen aina ajatellut että ainoa tapa vaikuttaa tehokkaasti tämän maailman asioihin on kulutusvalinnat. Mitä kuitenkaan voi tehdä jos yritys josta tuotteeni hankin vakuuttaa tuotteidensa olevan eettisesti hyviä, kun kuitenkin sekin on vain tavarantoimittajan sanan varassa joka sekin toimii vain omien tavarantoimittajiensa sanojen varassa ja se alkuperäinen toimija on kaukana ketjun alkupäässä eikä kukaan käy häntä edes oikeasti tapaamassa.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Viimeinkin jaksan hengähtää hieman blogin ääressä, muutenkin kuin muutaman sanan valituksella. Ensimmäiset kaksi viikkoa uudella paikkakunnalla olivat todella raskaat. Amanda kitisi koko ajan kun ei ollut leikkikavereita eikä oikein tarpeeksi virikkeitä eikä edes olla kotona vaan jossain kamalan avarassa vieraassa paikassa jossa ne tutut lastenohjelmatkin kuulostaa ihan oudoilta. Kitinästä rasittuneena ja tympääntyneenä olin tosi väsynyt ja pahantuulinen ja tämän seurauksena Amanda kitisi kahta kauheammin kun äitikään ei kerran jaksa leikkiä ja keksiä tekemistä. Koko ajan on satanut luntakin niin valtavasti, ettei rattaiden kanssa ole oikein päässyt mihinkään enkä ole jaksanut kaivaa autoa lumikasan alta. Onneksi sain viikko sitten perjantaina kutsun tulla mukaan öppna förskolanin eli avoimen päiväkodin toimintaan ja kolmas viikko olikin huomattavasti helpompi.

Öppna förskolanissa järjestetään toimintaa alle kouluikäisille lapsille ja koska koin Amandan olevan vielä niin kovin pieni menimme tiistaina 0-1 vuotiaiden ryhmään mukaan, joka myös ohjaajien mielestä on paras vaihtoehto meille. Yllätyksekseni paikalla oli todella paljon äitejä ja vauvoja. Meitä oli varmasti yli 30 aikuista lapsineen. Itse olin etukäteen todella jännittynyt miten pärjään ruotsin kielellä vieraiden ihmisten keskellä, mutta vaikken mitään syvällisiä keskusteluja aikaiseksi saanutkaan, ei minun tarvinut englantiinkaan turvautua. Osallistuimme jopa lauluhetkeen ja muutamaan lauluunkin. Vieressä istuvia ei tuntunut häiritsevän vaikka lauloinkin hämä-hämähäkkiä suomeksi ja Pippi Långstrumpista kai jokainen suomalainenkin osaa ainakin kertosäkeen. Amandalla oli valtavan hauskaa. En ymmärrä mistä hän on sosiaalisuutensa perinyt, itse kun olen ennemmikin ujo, mutta Amanda tervehtii ja hymyilee kaikille ja käy jopa koskettamassa sekä lapsia että aikuisia. Ja yrittää myös kovasti keskustella muiden kanssa. Vaikka ihmisiä oli paljon oli tunnelma kuitenkin lämmin ja koin oloni tervetulleeksi. Ja jäinpä jonkun äidin mieleenkin niin että hän tervehti minua monta päivää myöhemmin kaupungilla vaikken itse häntä heti muistanutkaan.

Yhden huomion tein liittyen eroihin Suomen ja Ruotsin välillä lastenhoitoasioissa. Olin antamassa Amandalle välipalaa ja samaan aikaan keittiössä oli kymmenkunta muutakin lasta ja äitiä. Vaikka kaikki muut lapset olivat jopa useita kuukausiakin nuorempia kuin Amanda, yhdelläkään lapsella ei ollut edessään pientä lasipurkkia Bona tai Semper-merkillä varustettuna, vaan ihan tavallisia jogurttipurkkeja. Keskustelin erään suomalaisäidin kanssa joku aika sitten kuinka hän oli saanut paheksuvia katseita kun hänen noin 10 kk ikäinen lapsensa oli syönyt perhekerhossa puolikkaan pullasiivun ja itselläni on ollut vastaavia kokemuksia kun olen ottanut jogurttipurkin esiin. Kai meidät suomalaiset on onnistuttu manipuloimaan markkinamiesten toimesta että alle kolmivuotias voi syödä vain ikäsuosituksella varustetusta purkista. Huomaan usein pohtivani voiko Amanda syödä sitä ja tätä vaikka ihan samaa ruokaahan hän voi syödä kuin me muutkin. Äidin keitetyt kasvis-kalasoseet ei enää maistu, vaan lautaselle on saatava samaa mausteista kana-currya tai kermaista lohipastaa kuin muillakin. Toisaalta ei kai siitä minulle ja V:lle mitään haittaa ole jos syömme hieman vähempisuolaista ruokaa ja vältämme lisäaineita.

Lopuksi hiukan kirpputorilöytöjä. Tykkään kierrellä kirpputoreja ja vanhojentavaroiden liikkeitä, mutta tosi harvoin löydän mitään. Johtuu kyllä aika pitkälti siitäkin, että minusta Suomessa on kirpputorien hinnat menneet ihan älyttömiksi eurojen tulon jälkeen. Täällä kirpputorit tuntuvat vielä ihan kohtuuhintaisilta ja nämä lelut sai alle 3 eurolla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...