sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Saippuaa

Täällä ulkomailla (vai voiko Ruotsia edes oikeasti kutsua ulkomaaksi?) ehtii tekemään paljon enemmän juttuja kun telkkarai ei viitsi mitään ymmärtämättömänä katsoa. Siis ainakin päivittämään blogia ja nyt innostuimme miehen kanssa kokeilemaan saippuan valamista. Kävimme lauantaina Birsta City- ostoskeskuksessa askartelukaupassa nimeltä Panduro Shop joka osoittautui todelliseksi aarreaitaksi. Mukaamme lähti saippuanvalmistussetti joka sisälsi saippuamassan lisäksi paro muotia , tuoksun ja mustan saippua värin sekä erränlaisia leimasimia millä saippuaan saa tekstin tai kuvion. Olen kokeillut saippuan valamista valmiista massoista ennenkin, mutta Suomesta ei tahdo saada kuin kirkasta massaa ja simpukan muotoisia muotteja, kun taas täältä on mahdollista saada erilaisia massoja kuten esim. oliiviöljy-, luomu-, ja kermasaippuamassaa.




Olen haaveillu kokeilevani joku päivä saippuamassan itse keittämistä, mutta näissä valmiissa massoissa on kyllä se etu etteivät vaadi kovin kummoista tarpeistoa ja valaminen onnistuu näin reissussakin. Meillä oli käytössä vanha hillopurkki ja ruuvimeisseli.

Valmiista saippuoista tuli ihan hauskan näköisiä. Löysin netistä neuvon että valmiita saippuiota kannattaa säilyttää ennen käyttöä kuukauden verran ilmavasti jotta kuivuvat loppuun asti ja vaahtoavat paremmin. Ehkä niistä saisi kuukauden kuluttua paremman kuvankin kun nyt ovat vielä aika tahmeita. Olisi vain niin kiva ottaa heti käyttöön.

3 kommenttia:

  1. kivoja! ja kyllä minunkin tulee ostettua niitä leluja jonkin verran. vaikka niitä on järrrrkyttävän paljon jo. silti pidän listaa siitä mikä voisi olla kivaa ja mitä toivo vielä tarvitsee. no, listalla on nyt vain plaston kuorma-auto onneksi ja sen voi ostaa alkukesästä nimpparilahjaksi.

    VastaaPoista
  2. On tosi kauniita, tuollasia muotteja pitäs saada... Kokeile vaan sitä "ihan itse" tekemistä joku kerta, ei ollenkaan hassumpaa hommaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...