Ihana hiljainen aamu

En tiedä onko kellojen siirto vai mikä saanut Amandan sisäisen kellon sekaisin kun vielä kahdeksan aikaan nukkuu. Nämä aamut on nykyään todella harvassa että äiti saa herätä rauhassa ja syödä aamiaista ilman että joku on repimässä voileivän nurkkaa itselleen kovan huudon kanssa. Minun piti päivittää Amandan taitoja tuossa 14kk- päivänä, mutta se ehti sujahtaa ohi niin etten ehtinyt. Päivitän siis nyt kun Amanda on 14kk ja 7 päivää vanha.

Amanda on alkanut muodostaa sanoja ja toistaa perässä kun osoitan kuvasta. Usein miten se kuulostaa kähinnä Frendien Joeyn ranskanopiskelulta, mutta edistystä silti. Kissa sana on valitettavasti tainnut unohtua kun ei kissoja olla nähty pitkään aikaan, ja pappa-sanakin tulee vielä tosi harvoin. Sen sijaan Amanda on oppinut sanomaan kukka ja myös todella tietää mikä se on. Pihalla pitää pysähtyä katselemaan kukkia ja niitä etsitään myös lehdistä ja kirjoista. Jopa omasta paidastaan tyttö löysi kukan eräänä päivänä vaikka se oli lähes kaula-aukon tasolla. Ankka on kankka ja kala kaakkaa eli nekin ovat tulossa.

Kävely sujuu jo niin hienosti, ettei rattaissa enää istuttaisi millään. Ihan uskomattoman pitkiä matkoja tuo tyttö kävelisikin jos vain uskaltaisi antaa. Meillä ei ole täällä ollenkaan omaa pihaa, ja hirvittää antaa kävellä kadunvartta. Sen suhteen on kova ikävä kotiin.

Syöminen sujuu jo niin hyvin että lounaan ja päivällisen tyttö syö ihan itse. Sotkun määräkin on nykyään jo ihan inhimillinen. Mukistakin Amanda juo hienosti, mutta vielä hieman liian usein mukin reuna ei ehdi ihan huulle asti vaan maitoa lorahtaa kaulukselle, joten siihen tarvitaan vielä apua ja harjoitusta. Nykyään kuiotenkin meillä voi kaikki jo syödä yhdessä, eikä toisen vanhemmista tarvi ensin syöttää Amandaa. Kävin pari päivää sitten tytön kanssa aamulla ruokakaupassa ja kiljuen tyttö vaati päästä kauppakassille. Suklaalevy ja maissinaksupussi lensivät tieltä pois ja jogurttipurkkikin siirrettiin sivuun kun tyttö tahtoi heti saada yhden kirsikkatomaatin. Hyvä ettei syönyt pussin läpi. Jotenkin olen onnistunut saamaan tyttären joka suurinta herkkua ovat hedelmät ja vihannekset. Isän aloittaessa laittaa ruokaa, Amanda päivystää vieressä josko isä antaisi välistä palan raakaa sipulia. Se kun on muka niin älyttömän hyvää ja sitä syödään myös monta palaa.

Nyt alkaa lastenhuoneesta kuulua laulua eli tyttö on herännyt. Täytyy mennä ennen kuin pieni laululintu aloittaa falsettinsa.

Murberget

Sunnuntaina päätimme katsastaa kulttuuria ja suuntasimme Murbegetiin. Kyseessä on maakuntamuseon, taidemuseon ja ulkoilmamuseon yhdistelmä joka esittelee paikallista kulttuuria, historiaa ja vaihtuvina näyttelyinä taidetta. Valittettavasti näin talvisaikaan ei ulkoilmamuseota oikein päässyt ihastelemaan, mutta kauniita vanhoja rakennuksia löytyi heti päärakennuksen pihapiiristä. Amandasta kaikkein mieluisin oli tämä vasikka.

Musein jälkeen kävimme kiertelemässä saarta. Vaikka Härnösand onkin merenrannalla, sijaitsee kaupunki sekä osittain suurehkolla saarella, että osittain mantereen puolella ja näin ollen sitä oikeaa avomerta ei pääse ihastelemaan ellei kierrä saaren toiselle puolelle. Saari on leveimmältäkin kohdalta alle 20 kilometriä pitkä ja ihanteellinen pyöräretkiä ajatellen. Olimmekin jo asennoituneet jäämään tänne alkukesäksikin ja sitä silmälläpitäen katselimme uimarantoja ja pyöräilyreittejä. Näin talvisaikaan täällä on todella hiljaista, mutta kesäaikaan kaupunki on kuulemma todella vilkas ja varmasti todella kaunis.

TÖITÄ!

Sain työpaikan, jeee! keroin aiemmin kuinka olin työpaikkahaastattelussa ja ihan oikein arvasin että valitsevat jonkun minua kokeneemman tehtävään. Saadessani aamulla asiasta sähköpostiviestin ja tarkistettuani mol:sta ettei todellakaan ole yhtään työpaikka ehdin jo hetken silmäillä koulutusohjelmia ja miettiä josko opiskelisin joita ihan uutta alaa. Yhtäkkiä kuitenkin puhelin soi ja ensimmäinen kysymys oli että mikäs minun työtilanteeni on tällä hetkellä. Olen kyseiseen paikkaan laittanut viime syksynä hakemuksen ja silloin ilmoittivat ettei töitä ole eikä tule. Nyt kuitenkin joku ilmoitti jäävänsä virkavapaalle lähes samoin tein ja olivat muistaneet minut. Ihanaa. Pääsen tekemaan niitä samoja hommia kuin mitä tein ennen äitiyslomaa. Varsinaisesti olen hieman ylikoulutettu tehtävään, mutta työ on minulle erittäin mielekästä ja oikeasti juuri sitä mitä kaikkein mieluiten teen. Työ on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa kun siitä syntyy myös jotain konkreettista, jotain jonka kuka tahansa teistä voi ostaa lähimmästä kirjakaupasta ja jos en tee työtäni hyvin voitte eksyä. Yksi syy miksi pidän tästä työstä on myös sen alituinen uudistuminen. Oltuani vain vuoden pois ovat työvälineet sekä työntekometodit muuttuneet radikaalisti. Ainut miinus on se, että töitä ei välttämättä ole kuin kesän ajaksi, mutta juuri nyt se ei jaksa surettaa yhtään. Pääsen unelmatöihin!

Tunnustusta

Sain Mari-Johannalta tällaisen tunnustuksen. Kiitoksia vain todella paljon. Itsestä tuntuu että tulee löpistyä ihan turhanpäiväisiä ja ketään kiinnostamattomia juttuja, joten tuntuu todella mukavalta että joku lukee näitä ihan mielellään.

Itse tahdon antaa tämä eteenpäin seuraaville blogeille:

Musta Lampas

Vuoden kulku

Kevättä

Pitkän kylmän ja lumisen jalkson jälkeen meidät yllätti aurinko ja lämpöasteet. Ulkoilu on saanut ihan uudet ulottuvuudet nyt kun Amanda osaa kävellä, eikä tyttö rattaissa viihtyisikään ollenkaan. Voitte vain kuvitella miltä tuo haalari näytti kävelyretken jälkeen (on muuten sääli etteivät monetkaan suomalaiset juuri arvosta äitiyspakkausvaatteita, tuokin haalari on saanut monet ihastelut). Ruotsalaisille ilmeisesti kurahousut ovat tuntematon käsite. En ole itsekkään niihin missään törmännyt ja eräs toinen suomalaisäiti kertoi kuinka he edelliskeväänä metsästivät niitä kissojen ja koirien kanssa ja lopulta tilasivat Suomesta. Olimme kuvitelleet että ehdimme hankkia ne kun palaamme Suomeen, mutta eipä auttanut kuin soittaa mummolle että kävisi ostamassa ja lähettäisi meille. Niin ja sinne saapasostoksille on kai myös lähdettävä.


Kotiin palatessa huomasimme oven vierellä krookuksia. Kyllä kevät on ihan oikeasti tulossa.

Suomen terveisiä

Vietimme taas pidennetyn viikonlopun Suomessa. Viikonloppuna meidät työllisti ystäväpariskunnan häät joissa V toimi bestmanina. En ole kovin monissa häissä ollut, mutta nämä olivat kyllä ehdottomasti mukavimmat häät joissa ole koskaan ollut. Ohjelmaa oli sopivasti ja se oli oikeasti hauskaa, kukaan ei puhunut tunnin mittaisia puheita kuin morsian silloin 3-vuotiaana ja kuinka sulhanen oli ihan varma 7-vuotiaana, ja sääkin suosi niin että ulkona pidetyn vihkimisen aikana kukaan ei ehtinyt paleltua. Tietysti kommelluksiakin oli: täytekakkua jäi monta yli ja pahvimukeja ja olutta oli liian vähän sekä karaokelaitteiston vaatima dvd-soitin hajosi kesken kaiken. Väsyneet kaasot vannoivat etteivät vastaa kahteen viikkoon morsiamen puheluihin ettei hän taas vaadi leipomaan lisää sämpylöitä keskellä yötä. Parasta minun kannaltani oli että Amanda lähti illalla juhlista mummon ja papan kyydillä mummolaan ja oli kiltisti mennyt nukkumaan ilman mitään ongelmia. Aamulla tyttö tahtoi mennä papan kanssa leikkimään ja jätti vanhemmat nukkumaan vielä pariksi tunniksi. Lähipiirissämme olemme viimeisinä jättäneet tytön yöhoitoon ja olen saanut siitä jopa ihmettelyjä. En vain ole halunnut jättää huonosti nukkumaan käyvää lasta kenenkään kiusaksi ja toisaalta ei siihen ole aiemmin ollut mitään tarvettakaan.

Tiistaina olin työpaikkahaastattelussa. En ole koskaan ennen ollut varsinaisessa haastattelussa, vaan olen saanut työpaikkani joko pelkän hakemuksen tai sitten lyhyen puhelinkeskustelun perusteella. Odotin paria kolmea keski-ikäistämiestä puku päällä. Todellisuus ei ollut kovin kaukana: kolme naista ja yksi nuorehko mies (jolla oli kyllä kravatti). Kolme osaston esimiehiä ja yksi psykologi. Kysymykset esitti psykologi ja nämä esimiehet vain tekivät välikysymyksiä ja tutkivat todistuksiani. Kysymykset olivat todella kliseisiä, "mitä uskot voivasi antaa tälle organisaatiolle?"- tyyppisiä. Ihan hyvin se kai meni. Yritin kääntää kaikki huonot puolenikin vahvuuksiksi niin kuin neuvotaan. Jotenkin vain tungtuu että eikö olisi helpompi kysyä suoraan tehtävään liittyviä kysymyksiä joilla näkisi onko henkilö sopiva juuri tähän työhön, kuin psykologista löpinää jolla mitataan on hakija hyvä tyyppi tai osaako hän vastata oikein. Todennäköisesti minun katsotaan olevan liian kokematon tähän tehtävään, mutta katsotaan nyt. Yhteensä 30 hakijan joukosta vain 7 pyydettiin haastatteluun, joten kai tästäkin pitää olla ihan tyytyväinen. Jänn muuten että muutama ystävä on kysynyt että jotain sihteerin hommiako hait. Miksi tuntuu niin oudolta että minusta voisi tulla esimiestehtävissä työskentelevä virkamies? Siihenhän minulla koulutuskin on.

Vielä yksi asia jäi käteen Suomenreissulta: välikausiasu! Siis mikä ihme se on? Suomessa kevät on paljon pidemmällä kui täällä Ruotsissa ja ilmesesti välikausi tarkoittaa jotain toppapuvun jälkeistä tai edeltävää aikaa jolloin lapselle pitää olla rapakeleihin sopiva vaatetus. Kauppoijen hyllyt pursuavat erilaisia tec:ejä ja fill:jä, haalareita ja kaksiosaisia valtavan suurilla hintalapuilla koristettuna. Mitä on tapahtunut vanhoille kunnon kurahousuille ja tuulipuvulle? Löysin muutaman todella hyvän näköisen kuoritakin, mutta kannattaako vuodenikäiselle lapselle ostaa 80 euron takkia ja 50 euron housuja jotka todennäköisesti eivät mahdu enää syksyllä. ja miksi Po.p ei valmista niitä aikuisille? Sen kuitenkin jo tiedän että sitä vaaleanpuna- harmaata haalaria joka tuntuu olevan kaikkien kauppojen vakiovaruste ja jota Suomessa lapsilla näki jo päälläkin ei meidän muksulle tule. Olkoonkin välikausiasujen ferrari. Tänään olisi tarkoitus käydä tutkimassa paikallisia valikoimia ja perehtyä tähän asiaan hieman paremmin. Kumisaappaiden oston yrittämisen taidan kuitenkin suosiolla jättää väliin.

Pieniä kenkiä

Kävimme taas vaihteeksi kenkäostoksilla. Sekä minulle attä Amandalle löytyi kivat uudet kevät kengät. Omani ovat mustaa nahkaa ja huomattavasti vähemmän urheilulliset matalat balleriinat. Nämä ihanat tennarit ovat kokoa 19 1/2 ja pienimmät löytämämme oikeat kengät. Amanda on todella pienijalkainen ja nämäkin kengät ovat vielä liian suuret. Kasvunvaraa jää yli kaksi senttiä joka tässä vaiheessa kävelyä opetellessa on ihan liikaa. Jostain syystä kokoa 19 pienempiä kenkiä on ihan mahdoton löytää ja tyttö tarvisi korkeintaan koon 18 kengät. Kauppoihin oli tullut paljon uusiakin malleja, mutta silti sen edes sitä kokoa 19 oli tosi vaikea löytää ja usein sekin oli valtavan suuri Amandalle. Nämä olivat kuitenkin niin suloiset ja yllättävän edulliset joten päätimme ottaa ne kaappiin odottamaan. Toivottavasti kesään mennessä tytön jalka kasvaisi hieman. Löysin Sundsvallista jopa lasten kenkiin erikoistuneen liikkeen nimeltä Vincent joilta piti löytyä myös pieniä kokoja. pettymys oli suuri kun alle kokoa 22 olevissa kengissä pohja olikin tossun pohja eikä kengän pohja. Ihania ja laadukkaan näköisiä kenkiä heillä kyllä muuten on tarjolla. Onneksi Amandalla talvikengät jo on joten ulkona pääsee kävelemään, mutta olisin kaivannut hieman kevyempiä kenkiä joilla kävellä sisätiloissa kun talvikengät ovat hiukan kömpelöt ja kuumat esim. kauppakeskuksissa tai juhlissa. Talvikengissä se koko 19 on ihan hyvä ja villasukkakin mahtuu tarvittaessa hyvin alle, mutta kömpelöt ne ovat. Täytyy siis jäädä odottamaan esim. Eccon ja Kavatin uusien ensiaskelkenkien kauppoihin tuloa ja valmistautua ostamaan tylsät mutta hyvät ja pirun kalliit kengät sitten keväämmällä. Tosin mietä olen kuunnellut muiden samanikäisten lasten äitien kenkien ostoa taitaa Amanda olla ainut joka on kaivannut pienempiä kenkiä kuin kokoa 20.