keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Muunkinpaistomietteitä

Nyt kun pikkuhiljaa alamme parantua (Amandan silmätulehdus ja flunssa kehittyiväy vielä korvatulehdukseksi ja tämä on ensimmäinen ilta kun tyttö ei ole mennyt nukkumaan nousevan kuumeen kanssa *koputtaa puuta*) palaan vielä hieman vappuun. Sairasteluista huolimatta meillä oli hauska vappu. Jo viime vuonna kehitimme perinteen ystäväperheen kanssa koko perheen piknikistä puistossa. Viime vuonna eväät olivat pikaiset kaupasta ja tyttöjen ilmapallot ostettiin matkalla puistoon ryöstöhinnalla. Tänä vuonna kun Amanda ja ystäväperheen samanikäinen tyttö ovat jo isompia ja vähemmän vaativia päätimme panostaa eväisiin hieman enemmän. Salaatin ja wrapien lisäksi päätimme että munkkeja on saatava. Koko päivä niiden leipomiseen kyllä meni, kun vuoron perään jompi kumpi tytöistä vaati jotain, mutta homma oli vaivan väärti. Taikinaa vaivatessamme mietimme miten vaivaaminen käy salitreenistä hauiksille ja miten meidän äitimme leipoivat pullaa monta kertaa kuussa kun olimme lapsia. Pyöreiden pallojen pyörittäminen oli vaikeaa ja hidasta, vaikka meidän äitimme tekivät sen nopeasti ja kahdella kädellä yhtäaikaa. Kun viimein pääsimme paistovaiheeseen mietimme kuinka äitimme ovat selvinneet yksinään sekä paistamisesta, reikien tekemisestä että sokeroinnista, kun me emme meinaa selvitä tästä kahdestaankaan tarpeeksi nopeasti. Näitä lapsuusmuistoja äideistämme miettiessä havahduimme yhtäkkiä, että meilläkin on seuraajamme. Mahtavatkohan meidän tyttäremme miettiä joskus parin kymmenen vuoden kuluttua, kuinka heidän äitinsä tekivät joka vappumunkit yhdessä ja kuinka näppärästi se sujui. Miettivätköhän hekin sen epämääräisen reseptin vieressä että näin meidän äiti ainakin tämän teki. Mitä kaikkea oma äitini onkaan minulle tiedostamattaa siirtänyt ja mitä kaikkea minä saatan Amandalle siirtää. Villi tunne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...