maanantai 18. toukokuuta 2009

Päiväkoteilua

Olen käynyt nyt kaksi viikkoa töissä. Amanda on ollut viikon päiväkodissa. Sairastelut eivät jääneetkään silmätulehdukseen ja kuumeeseen, vaan maanantai-iltana todettiin korvatulehdus ja perjantaina kun tyttö oli ensimmäistä päivää päiväkodissa, soittivat jo puolen päivän aikaan että lapsi yskii niin kovasti, että hakekaahan pois. Joten se niistä lyhyistä päivistä ja isän kanssa opettelusta, Amanda aloitti suoraan 8 tunnin päivillä äidin kanssa, reissussa olevaa isää ikävöiden.

Maanantaina tyttö alkoi huutaa kun annoin hänet hoitajan syliin. Itkusilmin lähdin töihin murehtien että mitenköhän lapsi pärjää. Hiljainen ja itkuinen tyttö oli istunut lähes koko päivän hoitajan sylissä. Hakiessa lapsi alkoi huutaa heti minut nähdessään. Kotona ei ruoka maistunut ollenkaan ja äidille kiukuteltiin. Olin kyllä osannut odottaakin tuota.

Tiistaina huuto alkoi jo päiväkodin portilla. Tyttö oli edelleen hiljainen ja arka koko päivän, ujo hymy oli kuitenkin nähty pari kertaa. Hain kotiin itkevän tytön joka takertui puserooni kuin hengen hädässä. Illalla tyttö ei suostunut syömään mitään, vaan heitti lautasenkin lattialle, mitä ei ole ikinä tapahtunut.

Keskiviikkona huuto alkoi jo kaksi korttelia ennen päiväkotia. Eelleen Amanda katseli hiljaisena ympärilleen ja haki aina välillä turvaa hoitajan sylistä. Uskaltautui kuitenkin jo hieman tutustumaan leluihin ja hymykin oli nähty ainakin lauluhetken aikana. Pyöräilykypärän näkeminen naulakossa sai aikaan kovan itkun. Kotona ei edelleenkään suostuttu syömään kuin pari lusikallista puuroa. Päivällinen oli taas lattialla.

Torstaina huuto alkoi taas jo pari korttelia ennen päiväkotia. Tyttö oli edelleen arka ja keskittyi lähinnä seurailemaan toisia lapsia. Äiti löysi taas itkevän lapsen. Heti hoitopäivän jälkeen ryhmällä oli kevätjuhla, joka tarkoitti parin kymmenen minuutin lauluhetkeä yhdessä vanhempien kanssa ja sen jälkeen kahvittelua. 15 minuutin rauhoittelun jälkeen kun laulut alkoivat tyttö rauhoittui ja ensimmäisen laulun jälkeen tyttö päästi paidastani irti ja osallistui laululeikkeihin suurella innolla. Jäätelöä ja pillimehua saadessaan tyttö intoutui juttelemaan ja naureskelemaan myös kaikille muille lähellä oleville ihmisille ja antoi kaverin halatakin. Iltapuuroa syötiin jo melkein koko kulhollinen.

Perjantaina vein tytön kantorepussa ja erilaisen kyydin vuoksi lapsi huomasi vasta päiväkodin portilla että tänne sitä taas tultiin. Päivä oli kuulemma mennyt ihan hyvin, arka tyttö ol silti edelleen. Hakiessa tyttö käveli pihalla hoitajan kanssa ihan tyytyväisenä, mutta äidin nähdessä tuli taas itku. Kotona ei edelleenkään ruoka maistunut.

Viikonloppuna Amandalle joko tuli nälkä tai hän kyllästyi ruuan kanssaleikkimiseen ja alkoi taas syödä normaalisti. jostain syystä tuttavaperheen lasta, jonka Amanda on tuntenut kuukauden ikäisestä lähtien ja tavannut todella paljon, piti ujostella kovasti. Siis tyttö jähmettyi ihan täysin kun kaveri tuli lähelle.

Tänään maanataina itku alkoi päiväkodin ovella, mutta sain tytön hymyilemään pukuhuoneessa. Itku alkoi kyllä uudelleen kun annoin hänet hoitajan syliin. Paikalla oli normaalia vähemmän lapsia ja normaalia rauhallisempaa ja Amanda oli uskaltautunut leikimään ja touhuamaan ihan enemmänkin. Edellisellä viikolla tyttö oli kyllä syönyt hyvin, mutta ei ollut suostunut syömään itse ollenkaan. Tänään hän oli syönyt kaikki ateriat itse. Hakiessa tyttö situi hiekkalaatikolla tekemässä hiekkakakkuja ja esitteli leveästi hymyillen aikaansaannoksiaan ja olisi halunnut äidin tulevan leipomaan myös. En tiedä mitä oli tapahtuut, mutta tyttö oli ollut aivan eri lapsi kuin edellisellä viikolla. Kotona Päivällinen syötiin lähes hotkien ja iltapuurokin hyvällä ruokahalulla. Kovan touhuamisen vuoksi tyttö oli kyllä todella väsynyt alkoikin kiukutella jo alkuillasta.

Koputan puuta että huominenkin sujuu yhtä hienosti. Tuntui niin uskomattoman hyvältä nähdä lapsen leikkivän tyttyväisenä ja hymyilevänä ja hymyn vain levenevän kun näkee äidin. Tutustumisen aikana kävi erittäin selväksi miten mukava paikka tuo päiväkoti on ja miten ammattilaisia ja sydämellään työtään tekeviä hoitajat ovat joten sen puolesta en ollut huolissani. Pahalta kuitenkin tuntui nähdä lapsi aina itkevänä päiväkodissa. Toivottavasti ongelmat alkavat olla takana päin.

2 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista luettavaa, koska meillä mahdollinen hoitoon lähtö odottaa syksyllä, joskaan emme ole vielä lopullista päätöstä tehneet. Lohduttavaa, että Amanda tottuu pikku hiljaa uuteen paikkaan. Mutta taatusti on ollut raastavia hetkiä! Pikku sisupussille äitineen aurinkoista kesää! =)

    VastaaPoista
  2. Voi hurja, teillä on kanssa ollut aika rankkaa tuo totuttelu! Se on kamalaa jättää itkevä lapsi, ja kun muuta ei oikein voi... nyt varmaan menee jo paljon paremmin?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...