lauantai 12. syyskuuta 2009

Amandan oma huone


Nyt on viimein saatu netti joten voin taas päivittää blogiani kotona. Televisiokin saapui, samoin sänky ja monta muutakin juttua, mutta edelleen Amandan huone on ainut "valmis" huone. Ihaninta huoneessa on tapetti johon ihastuin jo Ruotsin reissullamme. Saa nähdä komeileeko se ensi vuonna jokaisessa suomalaisessa sisustuslehdessä, sillä sen jälkeen kun tilasin tuon tapetin, olen törmännyt siihen lukuisissa ruotsalaisissa lehdissä.


Ihanien keltaisten puiden lisäksi seiniltä löytyy Myyrä ystävineen. Myyrä on Amandan lempihahmo kirjoissa ja myyräkirjoja luetaankin useita kertoja pivässä niin että vanhemmat osaavat ne unissaankin (kokeiltu usein aamuisin ennen kuutta kun lapsi on totaalisen pirteä, vaatii lukemaan, eikä äidin silmät jaksa vielä millään aueta). Matot eivät oikein ole mieleeni, mutta kuulemma pienen tytön huoneessa on oltava jotain vaaleanpunaistakin ja nuo saatiin isotätini peruista.

Ja sitten vielä hiukan itse muutosta. Päätin jo tavaroita pakatessa, että Amandan huoneen on oltava nukuttavassa kunnossa jo ensimmäisenä iltana ja pakkasin hänen tavaroitaan erilliseen laatikkoon ja pidin huolta ettei se joudu liian kauas. Kantoavulle annettiin tiukka ohje, ettei siihen huoneeseen saa viedä laatikoita eikä muita huonekaluja kuin tytön sänky, leluhyllykkö ja nojatuoli. Ennen lapsen nukkumaan menoa kasasin hyllykölle muutaman tärkeän lelun ja kirjan, jotta lapselle ei tulisi aamulla hätä, vaan hän näkisi heti ensimmäiseksi jotain tuttua. Yhden ison virheen kuitenkin teimme. Amanda jäi minun kanssani vanhaan kotiin pakkaamaan viimeisiä tavaroita ja siistimään paikkoja. Pojat kasasivat viimeistä isoa kuromaa paketti autoon ja kantoivat tytön syöttötuolin ynnä muut autoon. Viimeisenä autoon mahdutettiin Amanda suuri permonorsu ja naureskelimme porukalla kun se kurkisteli auton takaikkunasta. Siinä vaiheessa näin tytön vakavan ilmeen. Hänelle tuli suorastaan hätä, että minne kaikki hänen tavaransa viedään. Miksi koti viedään pois. Ajoimme vähän ajan kuluttua perässä ja perillä tyttö tarkisti moneen kertaan että hänen syöttötuolinsa, lelunsa ja ennen kaikkea norsu ovat myös siellä ja tallessa. Pari päivää myöhemmin kävimme yhdessä vielä vanhassa kodissa tyhjentämässä varastoa ja tyhjä koti sai Amanda itkemään. Hän ei yksinkertaisesti voinut tajuta asiaa. Viimeisen tarkastuksen ennen avaimien palautusta teimme ilman tyttöä.

4 kommenttia:

  1. Kivan näköinen huone ja todellakin hauska tapetti. Onko Myyrän kuvat tarra, vai oletko jotenkin muuten kuvan laittanut seinälle? Se on kiva myös!

    Jos olet kiinnostunut siitä Novitan villahaalarin ohjeesta niin voin sulle sen lähettää. Siinä ohjeessa toki on paljon mun omia merkintöjä ja Toivon piirrustuksia, mutta jos ne eivät haittaa. Ohje oli kuitenkin kiva ja tykkään ribbineuloksesta kun se venyy ja sillä saa tuota käyttöikää varmasti enemmän. Vaikka joku ihana pintaneulos olisi myös ollut hauska, mutta mun neulomistahdilla vaativampi kuvio olisi saattanut valmistua vasta kevääksi. Mutta laita viestiä jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. ai ku ihana tapetti! Meillä on kans muksujen makkarin sisustus tulossa jossain vaiheessa. Pitäisiköhän kuitenkin harkita tapettia pelkän maalin sijaan jollekin seinälle...

    VastaaPoista
  3. Myyräkuvat ovat sisustustarroja, jotka sattumalta löysin anttilasta pinon pohjalta. Mekin ajattelimme ensin maalia, se kun voisi olla helppohoitoisempi, mutta tuo vain oli ihan pakko saada.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...