sunnuntai 25. lokakuuta 2009

1v 9kk

Ennen kuin Amanda syntyi ajattelin vauvoja kai lähinnä jonkinlaisina vuorovaikutteisina toimintoleluina. Kuvittelin että lapset syntyvät tavallaan tyhjinä tauluina, joista aikaa myöten muotoutuu tietynlaisia ympäristön ja kasvatuksen vaikutuksesta. En minä sitä tietenkään mitenkään tietoisesti ajatellut, mutta kyllähän sitä mietittiin etukäteen tiettyjä kasvatusperiaatteita joita noudatetaan, että lapsesta ei tulisi sellaista ja sellaista vaan sellainen ja sellainen. Olin totaalisen väärässä ja päivä päivältä huomaan sen pitävän aina vain enemmän paikkaansa. Jo saadessani Amandan ensimmäisen kerran syliini, mietin, että nämä kasvot ovat minulle aivan vieraat, mutta luonne ja käytös niin tutut, vaikka kyse oli vasta parin tunnin ikäisestä lapsesta. Nyt Amanda on vuoden ja yhdeksän kuukautta vanha. Alusta lähtien hän on ollut voimakas persoonallisuus, mutta se tuntuu vain voimistuvan. Monista piirteistä ottaisin mieluusti kunnian itselleni, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kovinkaan mneen en loppujen lopuksi ole voinut kauheasti vaikuttaa.

Amanda on todella hyväntuulinen pieni pakkaus. Hän nauraa usein ja laulaa ja juttelee taukoamatta. Hän osaa monia lauluja hyvin säveltarkasti ja jopa yllättävän sanatarkastikin ottaen huomioon, ettei hän vielä puhu kovinkaan paljoa. Päiväkodissa tuumittiin jopa, että heillä on kiire saada tyttö päiväunihuoneesta pois, jotten hän herättäisi muita kun suu aukeaa ennen silmiä. Hän on myös hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen. Hän syö itse, yrittää pukea itse (toistaiseksi onnistuu vain housujen nosto polvista ylös ilman vaippaa), kävelee itse portaissa ja kadulla. Palapelin palat löytävät oikeat kolot ja junaradan palikatkin menevät yhteen silkasta päättäväisyydestä. Amandaa luullaan usein pojaksi, vaikka hänellä olisi vaaleanpunainen hame päällä. Luulen sen johtuvan hänen kovasta äänestään, kovasta vauhdistaan ja ujostelemattomuudesta. Kaikesta kovaäänisyydestään, kovapäisyydestään ja vauhdistaan huolimatta, Amanda on kiltti tyttö. Vaadittuaan kovaan ääneen jotain haluamaansa, hän muistaa kiittää kauniisti hymyillen. Hän auttaa äitiä siivoamaan ja usein kerää lelunsa kasaan ihan pyytämättäkin.

Olimme muutaman päivän mummolassa missä vieraili myös kummitäti. Koko auton matkan ja muutenkin Amada lauloi autolaulua. Valitettavasti hän osaa vain säkeistöt "pyyhkijät pyyhkivät viuh viuh viuh ja torvi se töötötti tööt tööt tööt, ko-ko päivän" ja niitä toistettiin aina uudelleen ja uudelleen. Vaatekaupassa Amanda löysi eräältä alahyllyltä kauniit kiiltävänpunaiset juhlakengät. Olimme etsimässä hänelle hieman siistimpiä talvikenkiä, mutta näitä piti ehdottomasti kokeilla eikä ilman niitä voinut poistua kaupasta. Päätimme antaa periksi, sillä aiemmin vaikka tyttö on löytänyt jotain ihanaa, hänet on saanut helposti houkuteltua laittamaan tavaran takaisin hyllyyn ja lähtemään pois. Nyt vain hoettiin ihania kenkiä kyyneleet silmissä. Eiköhän noille löydy käyttöä. Tulimme viime yönä kotiin ja tänään on ollut ikävä kummitätiä. Useamman kerran tyttö on huokaissut Hanna-rakas.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...