perjantai 26. kesäkuuta 2009

1v 5kk

Nykyään näitä kuukausien täyttymisiä ei tahdo edes muistaa, mutta nyt muistin kun se sattui sen "oikean" juhannuksen ja veljeni nimipäivän kanssa samaan yhteyteen. Minusta on ihan mukava kirjoittaa välillä muistiin mitä uutta tyttö on oppinut ja saavuttanut, mutta jostain syystä se on viime aikoina tahtonut unohtua. Vauvakirjan viimeisin merkintä taitaa olla lokakuulta.

Nykyään meillä asustaa pieni kokoinen, mutta sitäkin vikkelämpi ja ovelampi muksu joka kiipeää joka paikkaan ja on keksinyt että lähes tilanteesta kuin tilanteesta selviää kun vain hymyilee nätisti. Ainoastaan äitiin ja isään tämä ei toimi, mutta esim mummoon jooka tämän viikon hoitaa Amandaa päivisin se toimii loistavasti. Vanhempien kiellot alkavat mennä nykyään jo aika hyvin perille: keittiön kaappeja ei saa tyhjentää, mutta näköjään sieltä saa ottaa pari astiaa ja leikkiä niillä. Kukkiin ei saa koskea, mutta niitä saa kyllä kastella, mikä on vielä hauskempaa koska silloin saattaa itsekin kastua. Tietokonekaan ei enää kiinnosta kun ensimmäisen tiputti lattialle niin että se hajosi ja sen jälkeen on saanut kamalan tuimia katseita kun edes vähänkään lähestyy.
Juhannuksen kunniaksi Amanda teki kaksi uutta hammasta. Toinen eteen alas ja toinen vasempaan poskeen. Aika hassussa järjestyksessä nuo näyttävät tulevan ja hitaasti. Nyt hampaita on yhteensä 8. Sanoja tyttö osaa jo melko monta, lähinnä eläimiä mutta nykyään myös äiti ja isi. Juhannuksena saman ikäinen kaveri opetti tytölle miten muutamat eläimet sanovat. Koira sanoo vauvauvau, ankka kaak kaak kaak ja heppa hah hah haa. Lisäksi tämä samainen kaveri keksi Amandalle uuden lempinimen, Aapa (jota itseasissa itsekin pari kertaa käytimm ruotsissa kun amanda oppi sanomaan apina ruotsiksi). Tällä nimellä molemmat tytöt Amandan tunnistavat ja osaavat myös sanoa. Jotenkin se kyllä myös sopii tuolle tytsylle hirmu hyvin.

Melankolian 2 huonetta ja keittiö

Olimme eilen kirjanjulkistamistilaisuudessa Lifestylekaupassa. Naapurimme Lauri Ahtinen on kirjoittanut loistavan sarjakuvateoksen nimeltä Melankolian kaksi huonetta ja keittiö. Tarkemman esittelyn kirjasta ja kirjailijasta löydätte täältä, mutta lyhyesti ottaen sarjakuvataiteilija on 25- vuotias luokanopettaja Oulusta joka työskentelee maahanmuuttajien valmistavana opettaja. Hänellä on vaimo ja 2,5- vuotias tyttö, ja olemmekin tutustuneet nimenomaan hiekkalaatikolla lähinnä lapsista jutellen. Perheenmuodostamiskokemuksista ja ajankohtaisista aiheista on koostunut nerokas ja huomioiva kirja joka upposi meidän perheeseen kuin leca-harkko sisustukseemme (kerron tästä aiheesta enemmän joku toinen kerta). Itse julkistamistilaisuus oli hauska ja hikinen puolitoistatuntinen pienessä putiikissa joka on erikoistunut piendesigniin (onko tuollaista sanaa edes olemassa). Paikalla oli lähinnä Laurin sukulaisia ja ystäviä, mutta tulipahan viimein selvitettyä toistemme etunimetkin:D

Tämä kirja on juuri sen tyylinen, että se olisi meidän kirjahyllyyn päätynyt ennen pitkää vaikkei kirjailija olisikaan ollut tuttu, mutta mahtavaa hankkia kirja kirjailijan signeerauksella sekä piirroksella meistä!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Energian säästöä

Tein tänään mielenkiintoisen huomion töistä lähtiessäni. Työpaikkani kymmenessä ulkolampussa on kaikissa energiansäästölamppu. Piti ihan kurvata nurkan taakse ja tarkistaa löytyykö naapurirapusta myös. Ei löytynyt, vaikka siellä majailee eräs suuri kansainvälinen rakennusyritys joka mainostaa olevansa "edelläkävelijä". Organisaatiomme kuuluu niihin energian käytön kannalta harmillisiin työpaikkoihin joissa tietokoneita ei saa laittaa yöksikään kiinni yöpäivitysten takia ja erilaista koneistoa on paljon. Minun tietokoneeseeni on kytketty kolme suurta LCD- näyttöä, enkä usko että kovin moni minun lisäkseni muistaa laittaa näyttöruutuja pois päältä illalla kotiin lähtiessä. Käytönnön pakosta energiaa joudutaan kulutamaan paljon, mutta onneksi edes niistä kohteista joista energian säästö on mahdollista edes yritetään. Hyvä Maanmittauslaitos!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Asunnon etsintää

Olemme aloittaneet todenteolla etsimään asuntoa. Haaveissa olisi rivitalokolmio kunnollisella pihalla, yhdessä tasossa mukavalta alueelta eikä liian pitkän matkan päässä töistä. Ei luulisi olevan liian paljon vaaittu, mutta tuntuu silti olevan. Olemme nyt muutaman viikon aikana nähneet toistakymmentä asuntoa eikä yksikään ole miellyttänyt kovin pitkälle. Olemme löytäneet kaksi harkinnan arvoista asuntoa joista ensimmäinen ensisilmäyksellä miellytti, mutta toisella katselukerralla totesimme huonejärjestelyn olevan hankala, kaappitilaa minimaalisesti ja asunto sijaitsi melkeinpä kaupungin pahamaineisimman korttelin naapurissa kaukana töistä. Toinen olisi muuten ollut suorastaan täydellinen, mutta piha oli postimerkin kokoinen ja pihan takana oleva puusto varjosti koko asuntoa aika voimakkaasti.

Tänään kävimme katsomassa taas yhtä asuntoa. Asunto oli aika mitään sanomaton, mutta välittäjä aivan uskomaton. Olimme sopineet hänen kanssaan sähköpostitse ja puhelimitse näytöstä. Ensimmäinen aika piti olla torstaina klo 17.30. johon välittäjä lähetti vahvistuksen että torstaina klo 17.00. Puhelinkeskustelun jälkeen sovittiin aikaistusta niin että esittely onkin tiistaina klo 17.30. Odotamme ja odotamme ja kun soitamme välittjälle, että etkö tulekaan, niin hän tuumii että eikös se ollutkin klo 18.00. Vähän ajan kuluttua hän saapuukin paikalle, mukanaan kaksi muutakin pariskuntaa (joille ilmeisesti on kerrottu oikea aika), ei pahoittele, eikä edes tervehdi. Minä kävelen ensimmäisenä sisään, mies tulee perässä tyttö sylissä. Välittäjä antaa tietenkin paperit miehelle, eikä koko aikana suuntaa puheitaan kuin miehelleni. Yritämme kysyä eräästä toisesta asunnosta, joka kuvien perusteella saa minut suorastaan unettomaksi ja joka on samalla firmalla myynnissä. Välittäjä kuittaa että he saavat paperit ensiviikolla ja ilmoittavat netissä yleisestä näytöstä. Olen repiä pelihousuni. Kyseisellä alueella on jo kaksi asunto mennyt reilun viikon sisällä ennen ensimmäistä yleistä näyttöä, tosin tuskin tältä saamattomalta myyjältä.

Etsiskelemme lisätietoja asunnosta, jonka vuoksi valvon öitä. Asunnon pihan suunta on kadulle. Kokoojakadulle jolla kulkee jopa bussi kerran tunnissa eikä välissä ole kuin matala pensasaita. Viikonloppuna kuulin erään miehen sanovan etsineensä sopivaa asuntoa jo puoli vuotta. Josko sitten jouluksi päästäisiin uuteen kotiin.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Päiväkoteilu osa 2

Toinen päiväkotiviikko sujui jo paremmin. Edelleen tytöllä tuli itku päiväkodin portilla ja hakiessa tyttö oli kovasti takertuvainen ja jos nyt ei itkuun pillahtanut niin nyyhkytti kuitenkin kovasti. Päivisin kuitenkin tyttö jo osallistui leikkeihin varovasti ja hymyilikin. Hassuinta minusta kyllä on ollut se että vaikka miten on ollut paha mieli ja pelottanut, ruoka ja uni ovat maittaneet hienosti päiväkodissa. Kotonakin toimittiin taas normaalisti eikä äidille enää kiukuteltu.

Viikonloppuna isä tuli viimein kokonaan pois Ruotsista ja Amanda oli todella riemuissaan. Odotimme että maanatai aamuna alkaa taas huuto kun hoitoon viedään, mutta yllättäin sainkin pöllämystyneen puhelun, että tyttö oli iloisesti vilkuttanut isälle hoitajan sylistä. Haimme hänet yhdessä kotiin iltapäivällä ja vastassa oli iloinen tyttö joka ylpeänä esitteli tekemiään hiekkakakkuja. Hoitajatkin olivat ihan ihmeissään miten suunnattoman hyväntuulinen Amanda oli ollut koko päivän ja vain lauleskellut ja naureskellut koko ajan. Sama jatkui koko viikon ja yhdessä totesimmekin että taisi tytöllä olla kova ikävä isiä.

Tällä viikolla piti vaihtaa päiväkotia. Oma päiväkoti meni kesäksi kiinni ja suuri osa lapsista ja muutama hoitajista siirtyi naapuripäiväkotiin parin korttelin päähän. Hoitajilla meinasi mennä lapset ja lasten vaatteet sekaisin kun yhtäkkiä oli niin paljon uusia muksuja, mutta Amanda oli ollut edelleenkin kuin aurinko. Olipa ihana kuulla kun ihan vieras hoitaja kehui kuinka hurjan reipas pieni lauleskelija meillä on ja kuinka hän oli jopa syönyt ihan itse ilman apua, mitä ei kuulemma moni isompikaan tee.

Ujosteluongelmat siis katosivat ihan itsestään. Tänään olemme menossa kyläilemään taas tuttavaperheeseen. Saa nähdä vieläkö Amanda ujostelee Nekkulia, vai joko tyttöjen touhut ovat taas palanneet entisiin uomiin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...