maanantai 13. joulukuuta 2010

Pitsimatto

Uusimpana käsityönä meidän uusi matto. Ohjetta ei varsinaisesti ole, vaan virkkasin kuvan perusteella, purin ja virkkasin uudelleen, kunnes tuli hyvä. Materiaalina on trikookude, jota meni noin neljä kiloa. Ihana virkattava kun valmistuu niin nopeasti, mutta loppuvaiheessa melkoisen raskas ja kuuma sylissä pidettävä. Niinpä se lojui lattialla jo puolessa välissä valmistumista ja minä olen istunut monta iltaa lattialla pyörien maton ympärillä :) Ihana siitä tuli, juuri sellainen kuin mitä meidän olohuone kaipasikin. Amanda esittikin heti toiveen, että tekisin hänen huoneeseen samanlaisen. Taidan kuitenkin odottaa vuoden vaihteen yli ja ehkä teen hiukan pienemmän hänelle. Tämän maton halkaisija on nimittäin 170 senttiä.

torstai 9. joulukuuta 2010

kisuähky

Se oli tosi söpö pienenä kuvana pinnin reunassa, minulla oli itsellänikin sellainen ollessani lapsi. Se oli ihan kiva, kun joku toi lahjaksi sukkahousut joissa oli sen kuva nilkoissa. Se oli ihan ok kun joku toi pienen meikkipussukan ja käsipeilin jota se koristi. Se alkoi hiukan nyppiä kun joku toi lahjaksi sen talon ja pari sen kaveria. Se alkoi  tympiä kun vaatekaappiin ilmestyi muutamat alusvaatteet ja sukat sekä trikoopaita sen kuvalla varustettuna. En voi sietää sitä enää, kun sen kuva löytyy ihan kaikkialta tossuista nenäliinoihin. Olkoon vain pieni söpö kissa, mutta silti. Siis mikä SE? No Hello Kitty!

Keskusteltiinpa meillä sitten uuden maton, auton, kenkien tai purukumin ostosta, kuuluu pienen tytön ääni: Minä haluan vaaleanpunaisen Hello Kittyn! Äiti alkaa nähdä punaista samoin tein ja isä pyörittää päätään. Luojan kiitos meillä ei näy sellaisia kanavia, että kyseistä kisua voisi katsoa televisiosta ja dvd-levytkin olemme jättäneet onnistuneesti kauppaan. Sen sijaan vaatteita, pinnejä, yhdet nukenrattaat, magneettipaperinukke, radio-ohjattava juna ja talo, niin ja paketti nenäliinoja, meille on jo pesiytynyt. Toki osa noista on ihan itse ostettuja ja valittuja, mutta silti minulla alkaa pursuta ulos korvista. Lapsi lukee lelulehteä ja haluaa Hello Kitty- tietokoneen, Hello Kitty- nukenvaunut, Hello Kitty- sitä ja Hello Kitty- tätä. Jo ihan tavallisessa suomalaisessa supermarketissa voisi ostaa lähes kaikkea tuon otuksen kuvalla varustettuna, ulkomailta olemme kuulleet lukemattomia kauhujuttuja. Lapsi haluaa vaikka kissan hiekkaa, jos siinä on Hello Kittyn kuva, siitä huolimatta ettei meillä ole kissaa, eikä hän sillä mitään tekisi.

Erään ystäväni kanssa kävimme asiasta ihan isommin keskustelua. Joo, onhan se ihan söpö ja harmiton hahmo, vai onko sittenkään. Feministi minussa nostaa päätään, kun pikkutytöille pakkosyötetään vaaleanpunaisen erisävyissä kylpevää kimeä-äänistä ylisöpöä hahmoa. Hahmon ylikaupallisuus ärsyttää minua eniten. Miksi en voi valita edes wc- paperia, ilman että tuo hahmo tuijottaa minua hyllystä? Kaveri kertoi löytäneensä kyseisen hahmon jopa tampoonihyllystä, ei tosin Suomessa. Molempia meitä myös häiritsee kyseisen hahmon esiintyminen miestenlehdissä. Eniten meitä kuitenkin mietitytti se, voiko vanhempi yksiselitteisesti vain kieltää kyseisen hahmon (tai miksei jonkin muunkin hahmon) kotona esiintymisen? Voinko systemaattisesti kieltäytyä ostamasta mitään missä tuon otuksen kuva esiintyy? Toki vanhempi päättää mitä ostetaan, mutta jos lapsi tarvitsee uuden paidan ja hän ehdottomasti haluaa sen vaaleanpunaisen kissakuvallisen ja äiti taas saman mallisen mutta vihreän kuviottoman, kummalla on oikeus päätää? Tai jos lapselle on luvattu ostaa uusi palapeli, pitääkö minun ostaa se hänen ehdottamansa vaaleanpunainen, vai saanko sanoa ei, ja ostaa sen maatilakuvioisen ja antaa lapsen mököttää?

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kirje Joulupukille

Eilen illalla kirjoitimme Joulupukille. Aiempina jouluina joulupukki on ollut ihan vieras hahmo, viime vuonna lahjat toi tytön mielestä Joulupukin kissa ja lahjat ostettiin hänen läsnäollessaan ilman että hän tajusi mitään. Tänä vuonna saa olla huomattavasti tarkempi ja salaisempi. Lahjatoiveita tytöllä on yksi yli muiden: MUUMITALO!


Harkinnan jälkeen listalle pääsivät myös nämä vaunut. Kavereiden samanlaisia on ihasteltu jo pitkään, varsinkin sitä ominaisuutta, että ne saa viedä ulos, toisin kuin nykyisiä pikkuruisia rimpuloita sateenvarjorattaita, jotka eivät ulkokäyttöä sietäisi.



Lisäksi listalle pääsivät sukset ja vaaleanpunainen radio omaan huoneeseen. Luulenpa että lahjasäkistä tulee löytymään myös jotain näistä:


Sekä jotain tällaista:


Äidin joululahjatoiveita jos kysyttäisiin, voisin toivoa jotain näistä:



 Nuo Vitriinit on todella ihania ja olen jo pidemmän aikaa niitä kaupoissa ihastellut. Kauniita ja yksikertaisia ihan jo sellaisenaan. Vielä kauniimpia ja ihanampia jos niiden sisälle laittaa vaikka jotain arkista kuten nappeja tai lankarullan. Kaikkein kaunein kun sisälle piilottaa jonkin ihanan korun.


 Olen riippuvainen radiosta. Esimerkiksi töiden teosta ei tule yhtään mitään ilman radiota. Syksyn aikana on tullut haettua parasta vaihtoehtoa nettiradion (eli tietokoneen surkeiden kaiuttimie jotka kaikuvat) ja kahden rätisevän pöytäradion joukosta, kun ei kaapelimahdollisuutta töissä ole. Nuo PALit olisi kyllä todella mahtavia. Tosin en tiedä veisinkö sen töihin vai pitäisinkö kotona. Vai olisiko tuo vaaleanpunainen se, mitä Amanda etsii? 

 
Olen todella huono ostamaan tuoksuja, edes itselleni. Tämä pullo kuitenkin herätti huomioni pakkauksellaan, joten kävin haistelemassa. Pakkasu on kuin koru tai kaunis sisustusesine ja tuoksukin miellyttää kovasti.
 
Hyvä kirja ja suklaa on kuitenkin ne tärkeimmät lahjat, joita joka vuosi odotan. Joulu tulee siitä, kun saa käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan konvehtirasian ja glögimukin kanssa. Mitä te toivoisitte joululahjaksi?

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Pakkanen hellitti hieman, mutta kaunis kuura säilyi. Joulukuussa arkiaamun paras hetki on kävely puiston läpi. Seitsemän aikaan on vielä ihan pimeää ja vain muutamia muita on matkalla meidän lisäksemme. Pari rohkeaa sorsaa on nuokkumassa puron reunalla. Nurkan takaa alkaa heräävä kaupunki, mutta muutaman hetken verran voi katsella lumisia puita ja kuunnella rattaiden ääntä narisevaa lunta vasten. Kun vain voisi vielä vaihtaa rattaat kelkkaan, mutta hiekoitus estää sen.

Hyvää joulukuun ensimmäistä!

torstai 25. marraskuuta 2010

Iltatoimia osa 576

Meillä haetaan edelleen perempia ja tehokkaampia tapoja saada lapsi illalla nukahtamaan. Olen jo luovuttanut sen suhteen, että lapsi nukahtaisi nätisti yksin omaan sänkyynsä ennen kuin isä taas palaa kotiin, mutta yritän saada ainakin rauhoitettua iltoja ja löytää keinoja joilla illoista tulisi mukavampia molemmille. Tämän viikon olemme kokeilleet musiikkia rauhoittimena. Meillä kuunnellaan muutenkin paljon radiota ja levyjä, ja jossain vaiheessa jo kokeilin soittaa lastenlauluja tai satulevyjä lapselle nukkumaan mennessä. Ne yritykset kaatuivat surkeasti, lapsen vain innostuessa lisää. Television katselu saa lapsen hermostumaan, hän kun kuuleet äänet tai vähintäänkin vilkkuvan valon. Eikä tilannetta helpota yhtään, että äiti käy tuhahtelemaan ja mutisemaan, joka kerta kun televisiossa näkyy mainos Pyhän uudesta hissistä joka on juuri avattu. Viikonloppuna V kuitenkin huomasi, että lapsi rauhoittui selvästi, kun hänelle soitti rauhallista musiikkia nukkumaan käydessä (isän kanssa tietysti oli nukahtanut alle viidessä minuutissa). Koska musiikkimakuni ei ole ihan sama kuin V:llä, olen nyt hakenut sopivia levyjä omista mieltymyksistäni. Uusi fantasia ja Scandinavian Music Group tuntuvat ainakin rauhoittavan ja pari iltaa ollaankin selvitty ilman huutoa ja lapsi on jopa maannut rauhassa sängyssään odottaen unta. Sen sijaan Macy Gray, Paleface ja Pariisin kevät saavat vain tanssimaan. Tänä iltana olisi tarkoitus kokeilla Anna Puuta ja Rinneradiota (minullako omituinen musiikkimaku?). Paria chill out- kokoelmaa voisi kokeilla myös. Otan mielelläni vinkkejä vastaan mitä muita voisi kokeilla! Toisaalta vaikka näillä ei lasta saisi nukahtamaan yhtään nopeammin, omat hermot kestävät huomattavasti pidempään, kun kuuntelee musiikkia ja virkkaa.

perjantai 19. marraskuuta 2010

... pohdintaa auton takapenkillä matkalla päiväkotiin ja töihin:


- Tuleeko isi tänään kotiin?
- Tulee, sitten illalla kun mekin palataan kotiin.
- Sitten leikitään kuniggkaksia!
- Oletko sinä kuningas?
- En
- Onko isi kuningas?
- Ei , isi on prinssi!
- Mikäs äiti on?
- Sinä olet kuningatar!
- No mikäs sinä sitten olet? Oletko sinä prinsessa?
- No En! Minä Olen DINOSAURUS!!!
 
Huvittunut äiti ajelee töihin ja huomaa ilokseen, kuin ihana siivooja on järjestänyt työpöydän alla sikin sokin lojuneet kaksi paria työkenkiä siistiin riviin työpöydän eteen.
 
Toiset aamut ovat vain niin paljon parempia...

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

... pohdintaa auton takapenkillä matkalla päiväkotiinja töihin:

- Äiti olenko minä isosisko?
- Et Kulta.
- Äiti oletko sinä isosisko?
- Olen. Olen Mikon ja Johanneksen isosisko.
- Miksi minä en ole isosisko?
- No.. Koska sinä olet meidän ainut lapsi.
- Minä haluaisin olla isosisko!
- No.. niin...

... hetki pohdintaa takapenkillä...

- Äiti onko minula serkkuja?
- Ei Kulta, sinulla ei ole serkkuja
- Miksi ei?
- No.. koska sinun enoilla ja tädilläsi ei ole lapsia.
- Minä haluan olla serkku!
- Joo...

PMS- oireista kärsivä äiti ajaa töihin hyvin surullisena miettien aamulla roskakatokseen vietyä roskapussia, jossa on käytetty raskaustesti...

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Hyvää isänpäivää!

Meillä viettiin isänpäivää tänä vuonna melkoisen raukeissa merkeissä. Nukuttiin pitkään, penkkiurheiltiin ja käytiin illalla pitkällä lenkillä. Me tosin aloitimme Amandan kanssa aamun reippaasti ja leivoimme jo ennen seitsemää "keijukakkuja" eli vadelmacupcakeja. Tuohon aikaan aamusta jos huomaa jonkin ainesosan puuttuvan kaapista, saa olla aika luova. Kuorrutukseksi ajattelemani kerma oli päässyt ylittämään parasta ennen päiväyksen kahdella päivällä ja jumittui purkkiin. Onneksi kaapista löytyi purkki rahkaa ja mansikanmakuista tomusokeria. Sokeriaamiaisen jälkeen vetäydyin takaisin sänkyyn lukemaan, ihanaa kun tyttö on jo niin iso, että tuo taas onnistuu. 

Aamun lastenohjelmista pisti silmään Katti Matikaisen feministinen pläjäys. Olen pitänyt tuosta lasten ohjelmasta jo ennen tyttöä. Tämän päiväinen jakso oli erityisen oivaltava, varsinkin kun olen kyseisestä aiheesta keskustellut tällä viikolla enemmänkin. Jakson sattuminen juuri isänpäivälle oli nappi osuma. Jakson voi katsoa täältä jos jäi näkemättä. Meiltä löytyy kaksi pritaria ja olen siitä ylpeä. Tästä saa kyllä kiittää sekä minun isääni (minun kohdallani) että tyttöni isää. Meitä on kannustetu kokeilemaan "miehisempiäkin" juttuja ja meillä näkeekin aika usein työllä yhtä aikaaprinsessakruunun ja remonttimiehen työkaluvyön tai leikessä vauvaa pyydetään odottaa hetki, kun "minun pitää ensin rakentaa sinulle sänky kulta, kunhan löydän nauloja ja sitten pääset nukkumaan ja minä laulan sinulle unilaulun". Olen ylpeä miehestäni, joka täysin luontevasti vie tytön ensin autokorjaamolle viemään auton huoltoon ja sen jälkeen suuntaa yhdessä kampaajalle.

Lahjaksi isä sai tänä vuonna musiikkia:








Ihan erityylisiä levyjä, mutta jostain syystä molemmat ovat syksyn mittaan soineet ahkerasti päässä radiosoittojen myötä. Suosittelen kokeilemaan! Amanda oli askarrellut päiväkodisa hienon vaaleanpunasilmäisen hauen, joka kyllä sopi hienosti kalastusta harrastan isän lipaston päälle, siihen unohtuneiden uistinten viereen.

Viikonloppu on mennyt melko tiukasti penkkiurheillen. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun emme ole paikan päällä Levillä seuraamassa pujottelun maailmancupia ja täytyy sanoa että pikkuisen harmittaa. Lauantaina tekivät mm- debyytin kaksi oman seuran tyttöä ja sunnuntainakin juniorikisoista tuttuja poikia. Tv- kamerasta toisaalta kyllä näkee tiettyjä juttuja paljon paremmin kuin katsomosta, mutta omalla sohvalla ei pääse ihan samaan tunnelmaan.

Penkkiurheilun jälkeen lähdimme lenkille. Kävimme etsimässä yhtä geokätköä läheiseltä uimarannalta, jota olemme koittaneet löytää jo kesällä ensimmäisen kerran. Kesällä ongelmana oli ympärillä pörräävät uimarit ja rantalentopalloilijat, joten etsinnät täytyi jättää vähiin. Ihan hiljaista rannalla ei ollut nytkään, vaan jatkuvana nauhana paikalle saapui talviuimareita. Pahiten kuitenkin haittasi pimeys ja kun taskulamppua ei sattunut mukaan, täytyy käydä kokeilemassa vielä kolmannenkin kerran joku päivä. Höh!

Löhöilypäivään ei oikein tuntunut sopivan ulkona syöminen, joten V valmisti herkullista lihapataa kuin suoraan Strömsöstä. Jääkaapissa odottaa itse tehty guacamole ja illaksi on varattuna hyvä elokuva, kunhan tyttö on nukkumassa. Kaapissa odottaa myös purkki glögiä ja tv- tason päälle on sytytetty joukko kynttilöitä. Oikein hyvää isänpäivää, erityisesti pritarien isille! :)










maanantai 8. marraskuuta 2010

Vielä ne viimeiset reissuviikot. Olemme siis edelleen tytön kanssa viikot kahdestaan. Miehen työmaan piti olla valmis kuun vaihteessa, mutta homma on myöhässä ja vielä sinnitellään. Monettakohan viikkoa putkeen hoen itselleni, että tämän pitäisi olla jo viimeinen. Tämä viikko alkaa kuitenkin huomattavasti leppoisammin kuin moni aiempi. Yksi syy on se, että ulkon aon lunta, mikä tarkoitta minulle toimistopäiviä töissä ja siten kevyempiä ja helpompia päiviä. Toinen syys on se, että olen saanut koko viimeviikon levätä yksin kotona töiden jälkeen. Jossain vaiheessa lokakuuta laukaisin V:lle, että jos työmaa jatkuu marraskuun puolelle, niin saat kyllä ottaa tytön mukaan. Minun puoleltani se oli kyllä ihan vain väsynyt ja tuskainen huokaus, ilman minkäänlaisia vaatimuksia toteutuksesta, mutta V ottikin tosissaan ja jäi miettimään mahdolisuuksia ja viime viikon tyttö olikin isän mukana töissä. Viimeiset pari viikkoa hän onkin tehnyt enimmäkseen toimistohommia ja itse maastotöitä on ollut melko vähän ja nekin pikaisia pyörähdyksiä. Puhelinrumban se kyllä vaati, että sai edes nimellisen luvan tuoda lapsen työmaalle (joku työsuojeluvaltuutettu olisi kyllä saattanut älähtää), mutta kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan, kunhan turvavälineistä on huolehdittu. Turvaliivit ja kuulosuojaimet kainalossa tyttö lähti isin mukaan. Kaikki sujui yllättävnkin hyvin. Tytöllä oli ollut mukavaa, V sai työt hoidettua ja ympäriltä sai lähinnä positiivista palautetta. V:n pomo soitti alkuviikosta kysyäkseen miten hommat sujuu. V:n mainittua että hänellä on lapsi mukana, pomo oli ollut hetken aikaa täysin mykkä ja tuuminut sitten, että aika luova ratkaisu. Loppuviikosta samainen pomo soitti uudelleen ja tarjosi palkankorotusta. Lapsella on hurjasti uusia hienoja tarinoita kaivinkoneista ja työmiehistä hyvinkin asiantuntevaan tyyliin("katopa ku Make kaivaa pohjia ja sit pitää rakentaa laatikoita ja kaivinkoneen kans pitää olla aika tarkkana") ja mies tuumi, että ihan yhtä hyvin se hotellin langaton verkko toimii leikkihuoneessa kuin mitä omassa huoneessa.

"Lepääminen" minun kohdallani tarkoitti kyllä pitkiä maastopäiviä kylmässä ja sateessa. Pitkien päivien ansiosta sain kuitenkin purettua pahinta työsumaa, niin että tällä viikolla voi taas lähteä ajoissa kotiin. Lisäksi ehdin laittaa hieman kotia kuntoon, sisustaa (kuvia myöhemmin) ja tehdä kotona olosta hieman mukavampaa. Suurin vaikutus minuun tällä oli kuitenkin täysin psykologinen. Tieto siitä, että meillä on vaihtoehtoja ja V:llä on ihan yhtä suuret intressit hakea niitä kuin minulla. Aloin olla todella äärirajoilla ja usein viikonloppuisinkin olin koko ajan itkun partaalla. Se että minulla on oikeus sanoa, että nyt en enää jaksa ja toinen ottaa sen tosissaan ja auttaa.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Ryhmätyötakki

Amandalle tekemäni takki on herättänyt suurta suosiota ja ystäväni pyysi tekemään hänen tyttärelleen samanlaisen. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä vain ostamassa yhdessä sopivat kankaat takkia varten, eräs lauantaiaamu, mutta palatessamme meille, tytöillä oli leikit pahasti kesken ja isät suuntasivat kauppaan etsimään jotain yhdessä. Odotellessa ajattelimme leikata kankaat valmiiksi. Yhtäkkiä kello olikin jo yhdeksän illalla ja takista puuttui enää vinonauhalla reunustaminen ja vetoketju. Melkoiset ompelutalkoot siis.Nykyään ompeleminen vaatii hirveästi aikaa ja monta vaihetta, kun jatkuvasti joutuu keskeyttämään viedäkseen lapsen vessaan, tehdäkseen ruokaa, lapsi pyytää katsomaan jotain juttua tai muuta vastaavaa. Nyt me saimme keskittyä ompelemiseen isien huolehtiessa lapsista (tosin tytöt kyllä leikkivät niin innoissaan kahdestaan, etteivät juuri aikuisia kaivanneet) ja samalla jutustella mukavia. Kerrankin sai jotain valmiiksi melkein yhdelta istumalta ja homma oli mukavampaakin, kun minä ompelin ja ystävä hoiti silitykset, neulojen poistot ynnä muut vastaavat. Kaava on siis sama kuin aiemmin tehdyssä takissa ja kankaat Eurokankaasta. Ihanan syksyisen sävyinen takista kyllä tulikin ja ihan Nean näköinen.


sunnuntai 26. syyskuuta 2010

2,5- vuotias kyselee, miettii ja muistaa, sekä valitettavasti osaa myös huolestua. Luimme viikonloppuna Tatun ja Patun oudot kojeet- kirjaa, jossa erityisesti ihmismeripelastusliivi herätti kiinnostusta. Niille joille kirja on vieras, kyseessä on pelastusliivien näköiset liivit, joihin on pakattu tärkeitä tavaroita sellaista tilannetta varten, että sattuu eksymään vanhemmista esimerkiksi ruuhkaisessa tavaratalossa. Yhtenä varustena on suuri ilmalla täyttyvä pallo, jossa on kantajansa, eli lapsen kasvot. Amanda pohti ja tutkiskeli kuvaa ja kyseli yksityiskohdista ja käyttötarkoituksesta ja tuumi, että hänelle pitäisi ostaa tuollaiset. Selitin, että valitettavasti tuollaisia ei ole missään myynnissä, vaan ne ovat vain kirjan satua. Selitin myös, että oikeassa elämässä jos käy niin, ettei äitiä tai isää näy esimerkiksi kaupassa, pitää ensin huutaa vanhempia, koska todennäköisesti olemme vain hyllyn toisella puolella tai jonkun ihmisen takana, ja jos edelleenkään vanhempia ei näy, niin pitää sanoa jollekin aikuiselle. Selitin vielä, että pitää kertoa oma nimi ja sanoa että vanhempi on mennyt hukkaan ja vaikka lisäksi vielä vanhemmankin nimi. Käänsimme sivua ja jatkoimme lukemista. Jonkin ajan kuluttua olimme ruokapöydässä kun tyttö oli ensin pitkän aikaa ihan hiljaa ja sen jälkeen varovasti kysyi, kenelle aikuiselle oikein pitää sanoa jos eksyy. Tajusin tytön pohtineen asiaa pitkään ja huolestuneena, kuin ajatellen, että niin taatusti tapahtuu seuraavalla kerralla kun menemme kauppaan. Meidän kun ei ole tähän asti tarvinut pitäytyä lapsessa kiinni koko ajan kaupoissa ollessamme, kun lapsi laulaa koko ajan ja hänet kyllä kuulee hyllyn toiseltakin puolelta tai kauempaakin, eikä siten pääse katoamaan. Tänään kuitenkin pidin lapsen koko ajan näköetäisyydellä kaiken varalta.

Seuraavana aamuna katsoimme lastenohjelmia. Kahdessa lastenohjelmassa esitettiin kohtaus hammaslääkärikäynnistä ja molemmissa kuvattiin pelokas potilas ja suorastaan sadistinen hammaslääkäri tai suuhygienisti. Olin onneksi koko ajan lapsen vieressä (mutta valitettavasti liian kaukana kaukosäätimestä jotta olisin voinut sulkea television) ja ensimmäisen ohjelman aikana ehätin heti lapselle sanomaan, että tuo on vain satua, eikä oikeasti hammaslääkärit ole ilkeitä eivätkä aiheuta kipua. Toisen kohdalla en ehtinyt tehdä mitään, vaan lapsi purskahti itkuun ja tuumi ettei ikinä mene hammaslääkärille. Illalla ei tarvinnut lasta kahta kertaa kehottaa hampaiden pesuun ja harjattuamme hampaat kysyi, että eihän nyt tarvi mennä hammaslääkärille kun on pesty reippaasti hampaat. Vaikka kuinka olin yrittänyt selvittää, ettei ohjelmat vastanneet todellisuutta ja mitä siellä hammaslääkärissä oikeasti tehdään ja tapahtuu, oli lapsen mieleen silti jäänyt epäilys.

Voi pieni tyttöni, älä pelkää ja huolestu, vaan anna meidän huolehtia puolestasi, ainakin vielä jonkin aikaa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Amandan iltalauluja seinän takaa kuultuna :D

Minä olen hauva, hauva, hauva. Minä olen hauva ja osaan haukkua
Hau hau hau. Hau hau hau

Minä olen kissa, kissa, kissa. Minä olen kissa ja osaa kisuilla.
Miau miau miau. Miau miau miau.

Minä olen lehmä, lehmä, lehmä. Minä olen lehmä ja osaan lehmäillä.
Muu, muu, muu. Muu muu muu.

Minä olen jänis, jänis, jänis. Minä olen jäni ja osaan... syödä porkkanaa.
Nam nam nam. Nam nam nam.

Minä olen possu, possu, possu. Minä olen possu ja osaan röhkiä.
Röh röh röh. Röh röh röh.

Mitä muita eläimiä on?

Minä olen kaksi possua, kaksi possua, kaksi possua. Minä olen kaksi possua ja osaan röhkiä.
Röhröh, röhröh röhröh. Röhröh röhröh röhröh.

Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankottaa.
Ank ank ank... ei...
Minä olen ankka, ankka,ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankoittaa.
Ank ank... eikä kun ankka sanoo vaak vaak
Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankkuilla.
Vaak, vaak vaak. Vaak vaak vaak.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Vanhat housunlahkeet ovat alkaneet käydä lyhyiksi, joten tein pikaisesti kahdet uudet collegehousut. Mallini ei suostunut tämän kummempiin poseerauksiin, joten saatte tyytyä huonolaatuisiin lakanakuviin (koko päivän on ollut niin synkeän harmaata ja hämärää).

Ruskea leijonahelikoperissa on froteeta ja pupumetsä velouria. Molemmat ihanan pehmeitä. Kumpikin kangas on Metsolasta ja kaava ihan oma. Tytöllä on ilmeisen pitkät ja hoikat jalat, kun valmiissa ohjeissa on yleensä liikaa leveyttä ja liian lyhyet lahkeet. Housut näyttävätkin kapeutensa vuoksi hurjan pitkiltä, mutta ovat siitä huolimatta juuri hyvän malliset tytölle.

Kankaita jäi runsaasti yli, joten ompelin vielä lisäksi hameen ja pipon. Hameen kaava on Ottobreen Bubbelgum, pipo taas ihan omaa mitoitusta. Pipo onkin ollut jo ahkerassa käytössä, siitä tuli niin mieluinen.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Villa Inkeri kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten lasten kännykän käyöstäja omistamisesta. Ei meillä toki edes mietitä kännykän hankkimista lapselle, mutta tuon kirjoituksen myötä ja muutenkin olen pohtinut meidän perheen kännykän käyttöä. Pahimmillaan meidän perheessä vaeltaa pöydillä neljä kännykkää: sekä minun että V:n omat ja työkännykät. Itse kyllä pyrin parhaani mukaan jättämään työpuhelimen töihin, jo ihan siksikin etten halua vastata työpuheluihin kuuden aikaan illalla, pystymättä kuitenkaan tekemään asioille mitään tai edes antamaan neuvoja. Toisaalta en kulje muutenkaan kännykkään liimautuneena, enkä koe sitä samanlaiseksi checkpointiksi, kuin avaimet ja lompakko kotoa lähtiessäni. Puhelin saattaa viettää viikonlopun takintaskussa, ilman ainuttakaan tarkistusta ja maanantaina soittelen takaisin. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joilla kännykkä kulkee taskussa jopa kylpyhuoneeseen ja jotka ihan oikeasti saattavat vastata kesken suihkussakäynnin. Heidän kanssaan mahdotonta sopia tapaamista etukäteen, vaan loppukaneettina on aina "mä soitan sitten lähempänä", vaikka puhuttu ajankohta olisi samana päivänäkin. Samaiset henkilöt olettavat, että itsekin olet tavoitettavissa koko ajan, jos et ole vastanut heidän soittoihinsa viimeistään parin tunnin kuluttua, tulee heiltä viesti joko kysymyksellä oletko suuttunut tai onko jotain sattunut.

Erään ystäväni kanssa keskustelimme pari vuotta sitten minkäikäisenä lapsi tarvitsee kännykän. Hänen lapsensa oli aloittamassa koulun ja lapsen kertoman mukaan usealla kaverilla oli jo oma. Häntä mietitytti lapsen yksin kotonaolo, mihin lapsi ei ollut vielä kovin hyvin tottunut, sekä erityislapsen päähänpistot. Kuitenkin kännykkä tuntui turhalta kapistukselta, naapurissa kun oli aina joku kotona ja hädän tai ikävän tullessa sinne pääsi ja sai soittaa vanhemmalle. Pari päivää myöhemmin samainen ystävä kertoi kuitenkin ostaneensa lapselleen kännykän. Syy oli se, että kännykkä oli tullut halvemmaksi kuin kunnollinen herätyskello.

Amandakin on jo aika taitava kännykänkäyttäjä. Hän osaa pitää puhelinta korvalla ja painaa puhelimen kiinni. Eräänä iltapäivänä häpesin suunnattomasti saamiamme huvittuneita katseita, kun työnsin lasta päiväkodista kotiin ja lapsi istui rattaissaan puhuen tottuneesti kännykkään. Mutta eikö se toisaalta ole ihan luonnollista, kun lapsen isä tekee paljon reissutöitä ja isovanhemmatkin asuvat satojen kilometrien päässä. Yleensä kyllä puhelut hoidetaan kotona kaiutin päällä yhdessä jutellen. Tosin ihan selvä juttu kännykkä ei silti vielä ole, kaiuttimen käytöstä johtuen kaiketi. Pappaa oli haastateltu radiouutisiin ja tyttö oli todella loukkaantunut, kun pappa ei vastannutkaan hänen innokkaisiin HEI!- huutoihinsa.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Puolukoita

Viimeinkin saimme ihanan syyskirpeän päivän, ilman hyytävää kylmyyttä. Meidän perhe suunnisti puolukkametsään. Paluumatkalla tajusin, että tämä oli minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen marjastusreissu koko viisivuotisen yhdessäolomme aikana. Metsässä olemme kyllä olleet, ja tykkään marjastamisesta, mutta jotenkin V on onnistunut luistamaan siitä joka vuosi. Vaan ei enää.

Amandasta oli mukavaa olla metsässä, vaikka hän väsyikin melko nopeasti pehmeässä maastossa. Ämpäriin kertyi sekalainen saalis mustikoita, puolukoita ja variksen marjoja, jotka kaikki päätyivät sulassa sovussa vatsantäytteeksi. Kun marjat eivät enää kiinnostaneet, siirryttiin tutkimaan sammalia, jäkäliä ja sieniä, sekä etsimään mahdollisimman suurta kiveä minkä päälle kiivetä. Niin ja tietysti keksimään marjastuslauluja. Tämä tyttö ei hevillä katoa metsään, eikä törmää petoeläimiin, kun laulu kuuluu pitkänkin matkan päähän, vaikka tyttö muuten katoaisi kyykkiessään ja mustikanvarvunkin taakse. Eilen ommeltu pilkullinen pipo vielä auttaa maastoutumisessa ruskeanharmaalla sävyllään.

Saaliiksi saatiin kattilallinen puolukoita, joista illan jo pimennyttyä keitettiin hilloa. Nukkumaan mennessä kotona leijui ihana makea tuoksu. Mikä siinä muuten onkaan, kun viimeisen parin vuoden aikana yhä useampi alle 30- vuotias ystäväni on intounut keittämään hilloja, kasvattamaan vihanneksia itse ja valmistamaan viikonloppuisin tuhteja pataruokia? Onko retro muotia myös ruokamaailmassa?

perjantai 3. syyskuuta 2010

Rokkoja ja rokotuksia

Meillä sairastettiin enterorokko. Olenko ainoa joka ei moisesta taudista oel koskaan kuullutkaan? Tytöllä oli viime lauantaina hieman kuumetta, joka kyllä laski jo seuraavana päivänä. Maanantaina jäimme kuitenkin vielä kotiin, kun tyttö oli niin väsyneen oloinen. maanantain ja tiistain välinen yö oli kuin painajaista. Tyttö heräsi tunnin välein, parkaisi kuin syötävä ja juoksi karkuun. Aamuyöstä aloin olla todella väsynyt nappamaan lasta lennosta takaisin sänkyyn ja tulikin sanottua lapselle melkoisen rumasti. Yritin kysyä sattuuko häneen tai mikä on vialla, mutta vastaukseksi sain vain hurjistunutta karjuntaa ja jotenkin luulin lapsen näkevän painajaisia. Aamulla vein tytön päiväkotiin. Olisi kyllä kovasti tehnyt mieli jäädä kotiin ja jos minulla olisi ollut toimistopäivä olisimme jääneetkin. Jokin kyllä sanoi alitajunnassa että ihan kunnossa ei taida tyttö olla, mutta päällimmäisenä mielessä oli normaaliakin hankalampi maastotoimitus. Päiväkodissa hoitaja kysyi heti ensimmäisenä, että ai teilläkin on enterorokkoa. Minä hölmistyneenä siihen, miten niin. Lapsella oli suupielessä pari näppyä, joita olin kuvitellut tomaatin ja rohtuneiden huulien yhdistelmäksi. En ollut osannut yhdistää näppyjä lainkaan kuumeeseen. Googletus ruokatunnilla paljasti näppyjen, kuumeen ja öisen raivoamisen kuuluvan tiukasti yhteen. Päiväkodista hakiessani tytölle oli ilmestynyt runsaasti uusia näppylöitä, kasvojen lisäksi käsiin ja jalkoihin. Onneksi pääsimme kuitenkin suhteellisen vähällä. Seuraava yö oli vielä todella karmea, mutta sitten helpotti. Näppylöitä on yhä, mutta ne ovat alkaneet vaaleta eivätkä ole enää kipeitä.

Googletus paljasti myös sen, että kyseessä todella on melko uusi lastentauti. Useampi lähde viittasi taudin syntyneen muunnoksena sen jälkeen kun vanhoja lastentauteja vastaan alettiin rokottaa. Useampi viittasi epäsuorasti varsinkin vesirokkorokotteeseen, jota jossain vaiheessa ainakin suunniteltiin yleiseen rokotusohjelmaan liitettäväksi. Kun yhdestä päästään eroon, syntyy uusia. Pistääkin miettimään, mitä kaikkea vastaan lasta kannattaa rokottaa. Meillä on pitäydytty yleisen rokotusohjelman mukaisissa rokotteissa, lukuunottamatta influenssa- ja sikainfluenssarokotteita. Noitakin harkittiin pitkään, mutta kun perhepiirissä on vakavia tapauksia kyseisistä sairauksista, haluttiin lapsi säästää niiltä. Sen sijaan esim. vesirokko- ja rotavirusrokotteet jätimme sen suuremmin edes pohtimatta niitä. Tiedän, että molemmat voivat olla vakavia ja jopa kuolemaan johtavia sairauksia, mutta suurin osa lapsista kuitenkin sairastaa nuo molemmat sairaudet jossain vaiheessa elämäänsä selviten muutamalla tuskaisella päivällä. Toisaalta esim. sikainfluenssarokotteen kohdalla kohutaan narkolepsiasta, mutta missään ei mainita niitä sairauksia mitä itse sikainfluenssan sairastaminen on aiheuttanut monille. Minulla siis ei ole varsinaisesti mielipidettä rokottamisesta ja rokottamattajättämisestä, jokainen tehköön ratkaisunsa itse jokaisen rokotteen kohdalla erikseen, mutta lapsen sairaus ja sen seurauksena goolettaminen saivat minut pohtimaan näitä asioita. Rokottamalla saadaan kyllä hävitettyä monia hankalia ja vaarallisia tauteja, mutta samalla luodaan olosuhteet uusille hankalille ja jopa vaarallisille taudeille.

Mitä ajatuksia rokotukset teissä herättää?

maanantai 30. elokuuta 2010

Syysvaatteita

Syksy näyttää olevan kovaa vauhtia tulossa. Onneksi olin hyvissä ajoin liikkeellä ja juuri sopivasti ensimmäisille syyspäiville sain valmiiksi tytön uuden takin.
Takissa vilistää koko lauma satuhahmoja. Selässä seikkailee punainen kettu, rinnassa kaksi pupua, hupussa peura. Toisessa hihassa on pilvi ja toisessa pieni mökki.

 
Takin kaavat on muokattu paristakin takista ja hupparista. Materiaalina on paksu painettu puuvilla päällikankaana ja ohut yleispuuvilla vuorena, sekä välissä ohut vanu.

 
Kun mies on maailmalla, eikä pääse kuvaamaan, pitää laittaa lapsi malliksi omillekin neuleille ja kuvata itse. Neuloin siis pipon itselleni, mutta samalla lailla se näyttää istuvan tytöllekin. Lankana on kaverin kirpputorikasasta löytynyt lanka jota oletan Nalleksi. Ohje löytyi täältä tosin pikkuisen muokaten.

Mikä siinä muuten onkaan, ettei valmiita kaavoja ja ohjeita tahdo löytyä millään vaan aina joutuu soveltamaan. Minusta tuntuu että ainoa kaava mitä olen käyttänyt moneen vuoteen ilman muutoksia on lapsen legginsien kaavat. Olen etsinyt viime aikoina kaavoja ihan perus collegehousuille, mutta tuloksetta. Puhumattakaan sitten, kun etsii kaavoja takkia varten, joko lapselle tai itselle. Omat vaatteet on tullut nykyään tehtyä pitkälti Joka tyypin kaavakirjan peruskaavoilla, mutta miksei vastaavaa teosta löydy lapsille? Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut luettua kymmeniä vuosikertoja käsityölehtiä ja selattu kirjoja useissa kirjakaupoissa ja kirjastoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tuloksetta. Sinällään kaavojen muokkaaminen ei ole ongelma, mutta kun kaavojen piirtäminen on muutenkin kaikkein ikävin vaihe, olisi mukava jos yhtiä housuja varten ei tarvisi piirtää kovin monien housujen kaavoja joista yhdistellä yhdet hvyät. Varsinkin kun muutaman kuukauden kuluttua saa taas tehdä saman uudelleen, kun vanha kaava on jo liian pieni lapselle.


tiistai 24. elokuuta 2010

Aapan viimetalvinen haalari on muuten myynnissä Huuto.netissä!

http://www.huuto.net/kohteet/ticket-to-heaven-baby-baggie-koko-80/147762734

Ihana aamu

Onko ihanampaa kuin huurteisen kasteinen aamukävely töihin! Synkän ja sateisen illan ja yön jälkeen valkeni kaunis aurinkoinen aamu ja me  päätimme jättää auton kotiin ja matkata rattaiden kanssa kävellen. Pukemis- ja hampaidenpesukahakat unohtuu kirpeässä ilmassa nopeasti ja jo ennen kuin pääsemme pois pihasta äiti hymyilee taas ja rattaista kuuluu iloinen laulelu. Meillä on kyllä suorastaan kadehtittava kävelyreitti päiväkodille Patosillan ja Ainolanpuiston läpi. Saamme ihailla nousevaa aurinkoa, kalaportaita ja lintuja. Seitsemän aikaan on jo liikkeellä pyöräileviä työmatkalaisia, mutta muuten on ihanan rauhallista. Päiväkodin jälkeen kävelen läpi heräävän kaupungin. Jakeluautoja, kadunlakaisijoita ja vain muutama auto matkalla töihin. Hengitän katupölyn, sateen ja aikaisin avaavan lounasravintolan tuoksua. Puikkelehdin tietyömaan aitojen raosta päästäkseni oikaisemaan.

Aamuja kun ei tarvitse stressata bensavalosta, liikennevaloista tai parkkipaikoista. Aamuja kun jaksaa niin paljon paremmin...

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Diivailua

Edelliset postaukset ovat olleet niin negatiivisia, että nyt on pakko kertoa jotain hauskaa. Sarjassa hassuja sattumuksia osa 273:

Tyttö on alkanut esittää pientä diivailua vaatetuksensa suhteen. Helmet pitäisi olla usein kaulassa kun johonkin lähdetään ja samoin käsilaukkua pitäisi välillä kantaa päiväkotiinkin (aivan sama vaikka käsilaukku olisi muovipussi). Nyt tyttö kuitenkin repäisi päiväkodissa. Kaverilla oli samanlaiset nauhakengät kuin Aapalla, mutta Aapan perusruskeiden sijaan ihanana vaaleanpunaisena versiona. Iltapäiväulkoilulle tyttö oli muitta mutkitta napannut kaverin kengät ja pistänyt jalkaana. Nauhoja solminut hoitaja ei ollut osannut aavistaakaan, ettei kengät ole tytön, vaan laittanut kiinni ja lähettänyt pihalle. Kaveri tulee vessasta pukemaan ja kenkiä ei löydykään mistään. Hoitaja koitti tarjota Aapan kenkiä (jotka sattumalta ovat samaa kokoakin), mutta kaveri tuumi, etteivät ne ole hänen, eikä hän voi niitä laittaa jalkaan. Kaverirukka lähetetään pihalle kumppareissa. Minä saavun pian hakemaan ja huomaan jo portilta, että tytöllä on väärät kengät. Amanda tuumii muina miehinä, että kyllä nämä ovat minun ja pihalla oleva toinen hoitaja on hieman ihmeissään. Käyn hakemassa sisältä tytön omat kengät ja kaveri on ehtinyt tajuta tilanteen ja tullut vaatimaan omiaan. Amanda yhä täysin viattomana selittää, että nämä ovat hänen ja suorastaan loukkaantuu, kun määrään vaihtamaan kengät. Lopputulos on kaksi nyyhkivää tyttöä, toinen kun omat kengät on viety ja toinen, kun ei saanutkaan niitä ihania vaaleanpunaisia kenkiä. Naureskelimme hoitajien kanssa, että miten ne oppivatkin jo näin pieninä tuollaisia juttuja. Kotona varmistin, että Amandan kengissä nimiä ei voi olla huomaamatta.

Olen ostanut tytölle aika pitkälti unisex- värityksellä vaatteita. Kyllä sitä vaaleanpunaistakin löytyy, mutta värejä löytyy laidasta laitaan ja usein tyttö itsekin valitsee mieluummin jonkin muun sävyn. Autot- elokuvan hahmot ovat todella mieluisia, ainakin tähän asti ovat olleet ja niinpä ostin tytölle autot- hahmolla kuvitetut punaharmaan hansikkaat. Yleensä en edes osta vaatteita, joissa on joku televisio-hahmo, mutta näissä oli vain pieni kuvio kämmenselässä, joten ajattelin, että voisivat olla hauskat. Tarjosin niitä tytölle ja kysyin, että mitä tykkäät.
- En minä voi käyttää noita, ne on poikien hanskat! Isot tytöt käyttää vain prinsessoja!
Siis anteeksi kuinka?? Olin kaupassa ystäväni kanssa ja ihmettelimme miksi ylipäätään kaupassa pitää olla erikseen poikien ja tyttöjenosastot (tässä kyseisessä kaupassa ne eivät ole edes vierekkäin) ja sitten saan lapseltani tällaisen vastauksen. Onneksi pieni mieli on vielä ailahtelevainen ja parin päivän päästä hanskat varmasti kelpaavat hyvin. Pieni diivanalku taitaa kuitenkin olla jo kasvamassa...

maanantai 9. elokuuta 2010

Pitkiä iltoja osa 2

Kiitoksia kovasti tuesta ja rohkaisuista! Ovat tulleet todella tarpeeseen ja helpottaneet oloa.

Viikonloppu meni niin helposti. V palasi jo torstaina alkuillasta kotiin ja perjantaina heräsi aivan eriluonteinen tyttö kuin pitkään aikaan. Iltaisin tyttö meni nukkumaan normaaliin aikaan ja nukahti muutamassa minuutissa tyytyväisenä, samoin päiväunille käytiin kotonakin rauhallisesti ja jopa minun kanssani tyttö nukahti jo kesken sadun. Meillä oli ihana viikonloppu. Tyttö on oppinut ajamaan potkupyörällään jo niin hienosti, että uskallauduimme kokeilemaan jo hieman pidempiä ja vaativampia matkoja. Kävimme uimarannalla, videovuokraamossa, lenkillä. Siis useamman kilometrin matkoja pitkin vilkkaitakin pyöräteitä ja katujen reunoja. Tyttö oli koko viikonlopun kuin pieni aurinko.


Tänä aamuna tyttö pyysi isää viemään päiväkotiin. Hän olisi tahtonut mennä kahdestaan isin kanssa. Kun tämä ei onnistunut kysyi hän, tulisiko isi hakemaan hänet. Kun vastaus oli tähänkin kieltävä, tyttö työnsi alahuulen eteen, painoi kasvonsa ja tuumi, että kun minä haluaisin että isi hakisi, kun isi on paras.  Ensimmäinen kysymys päiväkodista hakiessa oli missä isi on, tuleeko isi hakemaan. yritin saada tytön miettimään jotain muuta ja ehdotin josko menisimme huomenna päiväkodin jälkeen vaikka hieman retkelle tai pyöräilemään. Vastaus oli, että tuleeko isikin, kun isi tykkää eväsretkistä.



Illalla nukkumaanmeno oli taas yhtä taistelua. En ole ihan varma nukkuuko tyttö vieläkään, mutta luovutin ja päästin hänet meidän sänkyymme nukkumaan. Yritän muistaa, että kyse on vain ikävästä. Yritän ymmärtää pientä tyttöä joka kaipaa, eikä ymmärrä miksi isin pitää mennä pois ja tulla vasta monen päivän päästä lähteäkseen taas uudelleen. Yritän olla purkamatta omaa väsymystäni ja työstressiöni kiukuttelevaan lapseen. Yritän selvitä omasta ikävästäni, mikä ei ole yhtään pienempi kuin lapsenkaan.

Kiitoksia todella paljon kommenteistanne. Helpottavaa huomata etten ole ainoa ja ylipäätään, ettei tämä taida olla ollenkaan minun vikani tai että tekisin jotain väärin. Tämä on pisin keikkatyöjakso, mitä V:llä on ollut Amandan syntymän jälkeen ja sen kyllä huomaa. Valitettavasti emme vielä edes tiedä koska tämä päättyy. Onneksi äitini tulee apuun jo keskiviikkona.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Pitkiä iltoja...

Meillä palattiin maanataina taas arkeen. V matkusti taas viikoksi Pyhätunturilla ja tyttö palasi päiväkotiin. Vaikka itselläni ei lomia juuti ole ollutkaan, on tämä itsellekin kuitenkin paluu arkeen ja tuttuihin rutiineihin. Pitkä kesäloma on saanut tytön unirytmin ihan sekaisin. Illalla ei muka millään nukuttaisi ja kikkaillaan yhdeksään asti ja aamulla ei ensin meinata herätä ollenkaan ja kun viimein jaksetaan nousta pystyyn, kitistään ja kiukutellaan. Kaukana ovat ne ajat, kun lapsen saattoi vain kaataa sänkyyn ja laittaa tutin suuhun tai hyssyttää uneen sylissä. Ei se helppoa ollut silloinkaan, mutta keinot ovat vähissä nykyään. Aivan sama onko sängyssä reunoja vai ei, pois tullaan silti. Jos istut huoneessa pyöritään ja hyöritään sängyssä, lauleskellaan ja höpistään eikä oteta kuuleviin korviin kun kehotetaan rauhoittumaan. Jos poistut huoneesta joko huudetaan kuin hengenhädässä äitiä paikalle tai vaihtoehtoisesti ollaan ihna hiiskumatta ja painellaan leikkimään heti kun silmä välttää. Miksi, oi miksi nämä nukkumaanmenot ovat yhtä painajaista vielä kahden ja puolen vuoden jälkeenkin? Ja miksi nimenomaan äidille pitää näyttää ne pahimmat temput? Eihän tämä mikään uusi ongelma meillä tosiaan ole, mutta tällä viikolla on taas laitettu turbovaihde päälle asian suhteen. Mitä ihmettä tein väärin kun tyttö oli vauva? Ja mitä ihmettä voisin tehdä nyt asian korjaamiseksi?

Lisäys klo 21.18

Nyt kun lapsi viimein on unessa ja ajatuskin kulkee, kun korvat eivät ole täynnä kitinää. Tiedän, että suurin syy ongelmiin on isän työmatkat ja niiden viimeaikainen runsaus. Lapsella on kova ikävä, eikä hän ymmärrä mitä tarkoittaa neljän yön kuluttua tai edes kahden yön kuluttua, nippa nappa huomiseen. Ja vaikka ymmärtäisi ei se poista harmitusta ja pahaa mieltä. Siihen kun vielä lisätään luontainen temperamentti. Tänään vain on ollut jotenkin ihan kamala päivä, kun itsekin nukuin yöni huonosti ja aamulla löysin lapsen nukkumasta olohuoneen matolta. Vieressään hänellä oli muutamia leluja riviin järjestettynä sekä niiden säilytykseen tarkoitettu rasia, eli ilmeisesti lapsi oli herännyt jossain vaiheessa aamuyötä ja lähtenyt leikkimään, mutta uni oli keskeyttänyt leikin.

lauantai 31. heinäkuuta 2010



Tänä kesänä on saanut nauttia parvekkeesta koko rahan edestä. Meillä on ihanan iso parveke, missä oikeasti mahtuu toiminaan ja se onkin yritetty hyödyntää mahdollisimman hyvin kesätilana. Riippukeinu on ollut jo vuosia haaveenani ja nyt kun sille viimein oli tilaa, tilasin sen jo maaliskuussa hyvissä ajoin, jotta varmasti ehdin keinua mahdollisimman paljon. Se kulkeekin meillä Äitin keinu- nimellä. Toinen suuri haaveeni on kasvihuone ja siihenkin tarkoitukseen tämä tila soveltuu hienosti. Aurinko paistaa aamusta alkuiltapäivään, joten kasvit saavat valoa, mutta säästyvät siltä kaikkein pahimmalta keskipäivän paahteelta, kun aurinko paistaa silloin jo ihan päädystä.


Kurpitsoja ei toistaiseksi ainakaan ole kovin montaa tulossa (tosin kukkien perusteella voisi tulla enemmänkin, jos vain vielä ehtivät kypsyä), mutta sitäkin muhkeampia yksilöitä. Olen liittänyt samaan säleikköön, sekä halloween-kurpitsoja, että värikkäistä koristekurpitsoja. Oletan tämän olevan ensimmäistä lajiketta, mutta varret ovat onnistuneet solmuttumaan niin tehokkaasti, etten aivan varma ole, ennen kuin ovat kypsiä.


Näyttää siltä, että ensimmäisen kerran ihan oikeasti saan tomaatteja. Tämä on jo neljäs vuosi, kun yritän ja aiempina vuosina sato on jäänyt pariin pienen pieneen tomaattiin, vaikka kasveja olisi ollut useampiakin. Nyt tomaatteja näyttäisi tulevan todella paljon. Tavoitteenani on ollut tuon samaisen neljä vuotta saada kasvatettua itse salaattiainekset juustoa lukuunottamatta itse ja tänä vuonna alan olla jo aika lähellä. Kahdeksaa eri lajiketta olen jo saanut salaattiini parvekkeelta hakea, mutta tomaatit, kurkut ja paprikat vielä puuttuvat. Ihan täyteen tavoitteeseen en taida päästä vielä tänävuonnakaan, kurkut kun eivät meinaa alkaa kukkia ja paprikassakin huomasin paari päivää sitten jonkin ötökän. Mutta salaatinlehtiä ja yrttejä on jo montaa lajiketta ja lisäksi sokeriherneitä, pinaattia ja juurikin tomaatteja, joten kyllähän niistä jo jonkinlaisen salaatin saa.


Meidän parvekkeella ihan oikeasti asutaan ja toimitaan. Miksihän se ompelu ja neulomisvimma tuleekin pahimpien helteiden aikaan? Tästä keskustelin parin kaverin ja yhden lankaliikkeen myyjän kanssa. Onneksi on tukeva parvekepöytä mihin ompelukoneen saa tukevasti ja riippukeinussahan on mitä parhain asento neulomiseen. Toisessa päädyssä parveketta (siellä mistä ei taatusti oteta kuvia!) sijaitsee pyykinkuivaustilaa ja pari arkkua, toisessa puutarhavälineitä ja toisessa työkaluja. Siellä siis huolletaan polkupyörät, rakennellaan parvekelaatikoita, sängynpäätyjä ynnä muuta, sekä lisäksi grillataan.


Lapsikin on saanut kovan tarpeen siirtää leikkinsä ulos ja niinpä vauvaa on kuljetettu milloin kantokassissa (voisin kirjoittaa ihan oman merkinnän aiheesta nukkevauvoille myytävät tarvikkeet), milloin rattaissa ja tänään jopa kantoliinassa. Vauva, joksi tyttö nukkeaan kutsuu, on kulkenut koko kesän joka ikisessä paikassa mukana. Ihme kyllä se ei ole vielä kertaakaan ollut hävöksissä. Vauvan pitää päästä ravintolassa omaan tuoliin, vessassa omalle potalle, autossakin hänen pitää istua nätisti, puhumattakaan, että Vauva pitää ottaa mukaan niin hiekkalaatikolle, kuin kauppaankin. Ja mistä johtuu, että se on juuri tuo kyseinen nukke, joka pitää olla aina mukana? Amandalla on kolme nukkevauvaa, joista kaksi on lähes identtisiä. Kaikki nuo kolme on saatu joululahjaksi, yhtäaikaa, joten saamisjärjestyskään ei selitä suosimista. Olenkin miettinyt että pitäisi tehdä ihan koe ja kokeilla huomaisiko lapsi jos vaihtaisi noilta kahdelta lähes identtiseltä nukelta vaatteet ja tarjoaisi väärän nuken Vauvana.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

"Isin työauto"

Tänä aamuna kotoa lähti normaaliakin iloisempi ja innostuneempi tyttö. Hän on matkustamassa mummolaan ja 250 km taitetaankin poikkeuksellisesti "isin työautolla". Tyttöä on kiehtonut ihan vauvasta asti isot ja kovaääniset työkoneet, mitä isompi ja värikkäämpi, sitä parempi. Hän tunnistaa nosturit, betoniautot, pakettiautot, rekat, kaivinkoneet ja traktorit. Isin työautot ovat hienoja ja isoja paketti- tai lava-autoja. Kyytiin vain pääsee niin kovin harvoin, kun turvaistuimen siirtäminen on niin iso urakka ja ilman istuinta ei olla uskallettu liikkua kuin pari äärimmäistä kertaa. Onhan ylipäätään isin kanssa kahdestaan matkustaminen ihan eri juttu, kuin koko perheen kanssa, ja vielä isolla valkoisella lava-autolla. Minä jäin töihin ja kotiin, V matkustaa Pyhätunturille työkeikalle ja vie samalla tytön matkan varrella sijaitsevaan mummolaan. Turvaistuin on ensimmäistä kertaa asennettu kasvot menosuuntaan ja korkeasta lava-autosta näkee kauas. Punainen hattu, sen alla leveä virnistys ja innokkaasti vilkuttava käsi näkyvät auton ikkunasta heidän poistuessaan pihasta.

Päiväkodin loma ja äidin lomattomuus, sekä isän kesälomien rajoittaminen sesongin vuoksi pakottavat meidät tänäkin kesänä turvautumaan isovanhempiin ja niinpä tyttö on tämän viimeisen viikon mummolassa, ennen päiväkotien avautumista. Varapäiväkodin hoitoon emme edelleenkään halua turvautua, se kun tarkoittaisi vaihtuvia hoitajia, vaihtuvia kavereita ja ihan vierasta hoitopaikkaa (tänä kesänä ei onneksi vaihtuvia hoitopaikkja, kuten viime kesänä) . Mummola on kaukana, mutta se on lapselle tuttu ja turvallinen paikka, missä mummon ja papan lisäksi näkee myös enoja. Toivottavasti ensikesänä kuitenkin voisimme viettää loman lapsen kanssa yhdessä.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

- Blabla blaa blabla blaa blaa bal
- Shh!
- Miksi sinä noin teit?
- Koska sinun pitää olla nyt hiljaa.
- Miksi minun pitää olla hiljaa?
- Koska sinun täytyy käydä nukkumaan.
- Miksi minun pitää käydä nukkumaan?
- Koska sinulla on nukkumaanmenoaika nyt.
- Miksi minulla on nyt nukkumaanmenoaika? Ei minua nukuta.
- Koska nyt on ilta.
- Miksi nyt on ilta? Aurinko paistaa...

Luulin, että tämä kausi tulisi vastaan vasta vuoden tai parin kuluttua, enkä ollut alkuunkaan valmistautunut. Ihanaa kun lapsi osaa jo tehdä johtopäätöksiä ja jatkokysymyksiä, mutta joku raja näissä saisi olla. Ja miksi ne ärsyttävimmät miksi kysymykset tulee illalla kun lapsi on jo väsynyt ja äitikin kaipaisi hetken rauhaa ja lepoa?

Amanda on 2,5- vuotias. Utelias ja innokas ja yllättävänkin tarkkasilmäinen tyttö. Liikkuessamme hän huomaa ihmeen tarkasti ja nopeasti asioita: tuolla puun takana on Suomen lippu! Tuolla on lupu (pulu)! Lokki nappasi roskan! Sedällä oli punainen polkupyörä! Tyttö söi suklaata! ynnä muuta vastaavaa, mitä aikuiset eivät huomaa. Kysymykset ovat todella pohdiskelevia nykyään. Mitä puput syö? Syökö myyrätkin porkkanoita? Miksi nosturit on keltaisia? Tyttö hämmensi isänsä eräänä päivänä pohtiessaan pihalla auringon olevan eri paikassa kuin aamulla. Miksi aurinko kiertää meitä? Meneekö se nopeaa? Vaikeita kysymyksiä, joihin on vaikea löytää selitystä minkä tämänikäinen ymmärtäisi.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Hellebambeja ja kesälomakuvia

Pitkän tauon jälkeen on onneksi jotain itse tehtyä näytettävää. Ompelin pari hellemekkoa/tunikaa Ottobren kaavoilla. hassu sattuma sinällään, että kaavat ovat jo pari vuotta sitten ilmestyneestä lehdestä ja tuo bambi on varastettu seuraavan aukeaman mekosta, mutta yllättäin Ottobren myymälästä löytyi samanlainen versio bambeineen myynnissä. Mummolareissulla kävimme siellä ostamassa liimaharsoa, sekä uusia ihania kankaita, mutta nämä olivat siis jo kotona leikattuina odottamassa ompelua ja liimaharsoa. Tämä on muuten ensimmäinen aplikointityöni ja täytyy myöntää, että olisi ehkä pitänyt valita jokin hieman helpompi kuvio kuin tuo pitkäsäärinen eläin ensimmäiseksi työksi. Yllättävän siististi sain ne kuitenkin tehtyä. Pienempi mekko on kokoa 62 ja sen annoimme lahjaksi tuttavaperheeseen juhannuksena syntyneelle tyttövauvalle. Amanda sai pitää keltaisen ja sille tulikin käyttöä kesälomareissulla.


Kävimme kesälomareissulla Ruotsissa. Ensin autolla toiseen mummolaan Sipooseen ja sieltä laivalla Tukholmaan ja pikkuhiljaa rannikkoa pitkin kotiin. Helsingissä törmäsimme sattumalta veljeeni ja hänen tyttöystäväänsä ja he veivät meidät Eläintieteelliseen museoon. En ole siellä ennen käynytkään ja suosittelen lämpimästi! Eläimet olivat todella hienosti aseteltuja ja tuntuivat suorastaan eläviltä.



Laivamatka tuntui lapsesta hurjan jännittävältä ja lähtöä odotellessa kannella suorastaan pelottikin. Pallomeressä oli helppo unohtaa pelko. Tukholmassa oli alunperin tarkoitus käydä Skansenilla ja ehkä Junibackenillakin, mutta jätimme molemmat tällä kertaa väliin, kun tuntui, ettei muka ehtinyt ja raskinut ja toisaalta lapselle näytti olevan suuri elämys isot suihkulähteet keskustan puistoissa ja kuninkaanlinnan pihalla seisoneet hopekypäräiset vartijat. Valitettavasti oikea prinsessa jäi näkemättä. Tietääkö joku onko ruotsalaisilla vartijoilla yhtä tarkkaa kuin englantilaisilla virkaveljillään, etteivät saa ottaa kontaktia ohikulkijoihin? Neljästä vartijasta kolme olivat kuin patsaita, mutta yksi uskaltautui hymyilemään ja jopa salaa vilkuttamaankin hassuttelevalle pikkuneidille, joka uteliaana meni tietysti ihan viereen katselemaan "kaunista setää" ja vilkutti hurjasti jatkaessamme matkaa.

Sundsvallissa tuntui niin kovin tutulta. Amandasta parasta oli vuosittainen lohikäärmekilpailu. Erilaiset organisaatiot ja yhteisöt koristelevat lohikäärmepatsaita joista valitaan vuosittain paras. Patsaita on ripoteltu ympäri kaupunkia ja mikä hauskinta niillä saa myös ratsastaa.


Härnösandissa tuntui kuin olisi tullut kotiin. Mikään ei ollut muuttunut reilun vuoden takaisesta, mutta kaupunki on kyllä ehdottomasti yksi kauneimmista kesäisin. Härnösandista löytyi muuten reissun ensimmäinen leikkipuisto Ruotsin puolelta. Eikö ruotsalaislapset todellakaan leiki ulkosalla? Ihmettelin jo silloin vuosi sitten, kun leikkipuistot olivat aina tyhjiä, mutta luulin sen johtuvan talvesta. Tukholmasta ja Sundsvallista emme ylipäätään löytäneet ainuttakaan leikkipuistoa (kyllähän niitä Suomessa on jokaisen kaupungin keskustassakin plus jokaisella taukopaikalla pääteiden varressa) ja Härnösandissakin olimme ainoat, vaikka pitkän aikaa olimme leikkimässä. Ihan vertailun vuoksi alempana samassa paikassa viimevuoden helmikuussa otettu kuva :) (luulin, että olin sen silloin tänne laittanutkin) Kyllä on tyttö kasvanut.




Viimeinen yö vietettiin Luleåssa, mistä suunnattiin takaisin kotiin.Ihana reissu,mutta helteillä matkustaminen ei kyllä ole mitään herkkua.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kilpailuja

http://mai-mainblogi.blogspot.com/2010/05/niinkuin-r-v-o-n-t.html

Maijalla on kiva arvonta menossa. Käykäähän kurkkaamassa!

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kevätjuhlia ja kaksinumeroisia lukuja

Kevät ja toukokuun loppu tarkoittaa tietysti kevätjuhlia. Ensiksi juhlittiin Madetojasalilla Citydancen kevätnaytöksessä. Olen ollut todella innoissani, että olen päässyt takaisin rakkaan tanssiharrastuksen pariin ja yksi parhaista asioista siellä on juurikin esiintymiset. Valitettavasti tilaisuus oli niin suosittu, että liput oli loppuunmyyty jo monta päivää aikaisemmin. Amanda ja Ville tulivat kuitenkin seuraamaan esitystä aulan screeniltä. Äidin numeroa odotellessa pisti tyttö pystyyn ihan oman näytösen ja tanssi aulassa viimehetken treenauksia suorittavien tanssijoiden kanssa.




Seuraavana oli vuorossa päiväkodin kevätjuhla. Amandan päiväkodissa on vain kaksi alle kolmevuotiaiden ryhmää ja eskariryhmä. Eskareille oli oma juhla, joten saimme aika pienen, mutta sitäkin tunnelmallisemman juhlan. Isoimmilla lapsilla oli jopa esitys. Amandasta kyllä huomasi, että äidin näytös oli tuoreessa muistissa ja hän tiesi mitä esiintyminen tarkoitti. Hurjasti tyttöä jännitti, mutta reippaasti veti koko esityksen läpi hymyillen.


Päättäjäisten jälkeen on hyvä aloittaa jotain uutta. Jo toissakesänä kävimme etsimässä ensimmäisen geokätkömme ja nyt päätimme, että siitä tehdään meidän perheen yhteinen harrastus. Sääennustuksista huolimatta sunnuntaille sattui mukavan aurinkoinen, mutta onneksi jo vähemmän helteinen päivä, joka oli juuri sopiva pyöräretkeen ja geokätköilyyn. Aiemmin harrastus tyssäsi pitkälti gps-laitteen puuttumiseen, mutta nykyisistä kännyköistä löytyy jo niin tarkka gepsi, että pääsee oikeasti haarukoimaan sijaintia. Melkein 20 km pyörälenkin ohessa etsimme kolmea kätköä, mutta harmittavasti yksi kätkö jäi piiloon. Tämä kuitenkin löytyi helposti. Amanda puhui vielä illallakin "aarteista".


Yksi asia saatiin vielä päätökseen, ainakin toistaiseksi, nimittäin neuvolakontrollit. Uudet mitat ovat 84 cm ja 10300g eli tyttö pääsi viimein kaksinumeroisiin lukuihin. Terveydenhoitajan mielestä voimme odotella rauhassa 3-vuotisneuvolaa. Käyrä näyttää kyllä enemmän siksakilta, mutta säännöllinen kuvio kai sekin voi olla. Kasvu on hidasta mutta etenee kuitenkin. 2- vuotisneuvolan jälkeen vaihdoimme rasvattoman maidon kevytmaitoon ja lisäsimme puuroon voisilmän. Öljyä oli suositeltu  jo aiemmin, mutta sen maku ei oikein miellyttänyt ja puurosta tuntui muutenkin tulevan liian liukasta, joten se jäi pariin kokeiluun. Voisilmä sen sijaan maistuu hyvin ja näistä rasvalisäyksistä saimme kehuja myös terveydenhoitajalta. Lisäksi Amandan "ruokavalioon" on ilmaan tunut lähes viikottainen bebe-leivos lempikahvilassamme.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Huh hellettä!

Useampanakin keväänä on vappuna päässyt piknikille puistoon ja voinut riisua takin, mutta milloin viimeksi on voinut toukokuun puolessavälissä kulkea avojaloin? Keskiviikkoaamuna kannoin tytölle päiväkotiin neuletakin siltä varalta, että aamupäivällä on niin kylmä että tarvii takin alle ja pidin tiukan puhuttelun kuinka rukkasten on pysyttävä kädessä. Samaisena aamuna päätin, että nyt on jo kuitenkin tarpeeksi lämmin, että lapsi voi siirtyä talvikengistä vuorettomiin nahkakenkiin. Torstaina ei tiennyt miten päin pitäisi olla, kun on niin kuuma. Kesä tuli ihan yhtäkkiä rymähtäen. Amanda on toistellut ihmeissään jo monta päivää ettei hänellä ole lapasia tai pipoa tai edes takkia. Parveketta on laitettu ihan urakalla kuntoon ja kiitos Amandan kummisedän avun, enää pientä hienosäätöä olisi tarve tehdä. Tänään on kuitenkin huhkittu vähemmän ja juhlittu. Olimme tuttavaperheen lapsen 2- vuotissynttäreillä ja olipa mahtavaa pukea lapsille kesämekot ja antaa vain mennä. Hämmentyneitä ilmeitä oli itse kullakin muksulla, kun yritti kehottaa heitä pihalle. Lapset etsivät ihmeissään ulkovaatteita tai ainakin nyt sentään kenkiä.

Mitäs muuten tykkäätte blogin uudesta ilmeestä? Alkoi tuntua, että vauvan vaunujen on aika siityä pienen lapsen tavaroiden tieltä ja eihän noita vaunuja ole enää pitkään aikaan edes löytynyt meidän taloudesta. Pientä hienosäätöä saattaa vielä esiintyä.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Unelma-asumista

http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Suomi+on+t%C3%A4ynn%C3%A4+pastellinv%C3%A4risi%C3%A4+h%C3%B6lm%C3%B6l%C3%B6it%C3%A4/1135256755743

Hyvin harvoin kommentoin täällä lehtikirjoituksia tai edes muita ajankohtaisasioita oman napani ulkopuolelta, mutta nyt on ihan pakko. Siis niin pakko, että etsin väkisin ajan kirjoittaa tämän kommentin kesken työpäivän. Virpi Salmi siis kirjoittaa suomalaisesta omakotitalounelmasta, joka saa niin monen vaikertamaan ihanuudesta. Kun on se oma piha ja oma rauha, vaikka tonttia ympäröikin viisi naapuria joilla on kaikilla se samanlainen persoonallinen pakettitalo kuin itselläkin. Kun luonto on lähellä, eli asutaan pellolla pikkuruisella tontilla kaikkien muiden keskellä. Kun rakentaminen vei melkein koko omaisuuden, melkein parisuhteen, mihinkään ei ole varaa, mutta onneksi kaupoillekin on niin pitkä matka. En mitenkään moiti tai arvostele omakotitaloasumista ja totta puhuen haaveilen itsekin joku päivä omasta pihasta, mutta kun olen kuunnellut kohta vuoden verran ihmettelyjä meidän valitsemastamme asumismuodosta. Eihän lapsiperhe yksinkertaisesti voi asua muualla kuin omakotitalossa. Eihän lapsiperhe voi asua kolmiossa lähellä keskustaa. Asumme kerrostalossa ja ihan siksi koska haluamme asua kerrostalossa. Olen myhäillyt koko talven, kun joku muu on huolehtinut lumitöistä puolestani ja pihakin on hiekotettu. Olen kuitenkin saanut tehdä lumitöitä juuri sen verran kuin on tuntunut mukavalta liikuntamielessä, lapioidessani lapselle tilaa keinun alle. Minun lähikauppaani on 200 m ja alle kilometrin säteeltä löytyy useita kauppoja, kirjasto, elokuvateatteri, neuvola, ravintoloita, kahviloita, huoltoasemia, erikoisliikkeitä, videovuokraamo ja myös sitä oikeaa luontoa lintuineen, puineen, jäniksineen ja siilineen. Jos illalla tekee mieli sittenkin niitä irtokarkkeja ja auto on miehellä työreissulla, ei haittaa. Lapsi kärryihin ja menoksi. Jos lapsi kaipaa viikoloppuaamuna seuraa, mennään vain 300 m päähän leikkipuistoon missä lapsia vanhempineen riittää, eikä tarvi erikseen sopia, että saako meidän maija tulla teille kylään. Minun ei tarvitse suunnitella kerran viikossa tapahtuvaa isoa kauppareissua autolla, johon olennaisena osana kuuluu menneen viikon roskien vieminen kierrätyspisteeseen (ja auta armias jos biojäte astia unohtuukin kotiin tai keräyspaperikassi halkeaa peräkonttiin, saati että se kymmenen päivän ruokakauppalista ja kylmälaukku unohtuvat keittiön pöydälle), vaan voi ekologisesti viedä ensin roskat alakerran jätekatoksen lajittelupisteeseen ja sen jälkeen kävellä kauppaan ja ostaa vain se mitä varmasti tiedän pystyväni syömään parin seuraavan päivän aikana ja jos ruoka loppuu kävellen pääse uudelleenkin kauppaan. Viikonloppuna ei tarvi organisoitua haravointiin, aidan rakentamiseen ja postilaatikon tukemiseen, vaan voi istua piilossa naapureiden katseilta omalla parvekkeellani juomassa virvokkeita. Kuitenkin minulla on mahdollisuus halutessani harrastaa noita kaikkia kerrostalossakin, jos vain haluan. Minun asuntoni on valmiiksi rakennettu, vaikka sen onkin tehnyt joku muu, eikä meillä odota olohuoneen lattialla kasa jalkalistoja jo toista vuotta (tosin myönnän että niitä pahvilaatikoita löytyy kyllä meiltäkin). Minun elämäni on helppoa ja voin keskittyä elämiseen. Asumme ehkä hieman ahtaammin, mutta olemmepa myös lähempänä toisiamme.

Ja vielä kerran, minulla ei ole mitään omakotitaloasumista vastaan, päinvastoin. Tuo kirjoitus vain niin kolahti. Hähä te tuttavat jotka olette arvostelleet ensin meidän valintaamme ja seuraavassa lauseessa valittaneet juurikin noista samoista asioista kuin mistä Salmi kirjoittaa. Hupaisinta tuossa kolumnissa on kuitenkin kommentit. Miten kukaan uskaltaakaan kritisoida suomalaista unelmaa!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Hieman erilainen äitienpäivä

Kuinka moni äiti heräsi eilen jo ennen puolta kuutta kolinaan ja hetken kuluttua, kun isä meni katsomaan mitä tapahtuu, huudahdukseen "en minä syö sokeria!" Valoisuuden myötä meillä herätään aina vain aikaisemmin. Keittiöstä alkaa kantautua vedenkeittimen ääni, sekä supinaa ja rapinaa ja yritän vetäytyä entistä syvemmälle peiton alle. Kirkas ääni kajautti makuuhuoneen ovelta "Hyvää äitinpäivää, minulle on paketti!" ja ennen kuin ehdin kunnolla edes kiittää, samainen kirkasääni kävi avaamaan päiväkodissa tekemäänsä lahjaa. Sain ihanan sormivärityön puolukoista. Mies seurasi perässä vaaleanpunaisten Reinojen ja ruusun kera. Pikaiset halaukset, suukot ja onnittelut, ja mies katosi töihin. Kolme vuotta sitten naureskelimme työsopimuksen pykälälle "suostuu tarvittaessa työskentelemään myös pyhinä ja viikonloppuisin", sitä kun ei pitänyt ikinä tapahtua. Miksi juuri äitienpäivänä? Ja vieläpä 14 tunnin keikka! Tassuttelin valmistamaan vedenkeittimeen unohtuneesta vedestä teetä ja palasin sänkyyn sanomalehden kanssa. Minähän saan tänään aamupalaa sänkyyn, vaikka sitten itse valmistettuna. Yllättäen tyttö ilmoitti haluavansa tulla myös sänkyyn pötköttämään, varasti minulta toisen tyynyn ja kaivoi dvd- soittimen ja Nalle Puhin sängyn alta.

Iltapäivällä kävelimme Taidemuseolle. Jostain syystä siellä ei ole tullut käytyä aiemmin, siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Gl'amour näyttelyn mainos on roikkunut ilmoitustaulullamme jo pidemmän aikaa. Tämä näyttely lumosi Amandan ja kiersimmekin sen kahdesti. Esillä oli myös Pahikset ja kullanmurut- nukkenäyttely ja voitte uskoa, että lapselle sai pitää tiukan puhuttelun, ettei yhteenkään nukkeen tai leluun saa koskea. Tämän näyttelyn kohdalla sain myös pohtia lapsen pelkoja ja kokemusympäristöä. Eräässä osassa näyttelyä oli kyltti, jossa kehotettiin vanhempia huomioimaan, että osuus voi sisältää lapsia pelottavia asioita. Aikuinen näki kauhuelokuvamaisen mustiin pukeutuneen nukensilpojan, kun taas lapsi kysyi miksi tuo tyttö ompelee pimeässä. 2- vuotiaan todellisuudessa ihmiset eivät vielä tee pahaa toisilleen tai tärkeille tavaroilleen.

Päivän parasta antia, ainakin lapsen mielestä, taisi kuitenkin olla kadulla vastaan tullut bullterrieri ruskeamustana värimuunnoksena, josta lapsi huudahti innostuneena (ihan koiran vieressä) "äiti katso miten ihana lammas!" En jäänyt katsomaan karskin koiranulkoiluttajan ilmettä, vaan työnsin lapsen hysteerisesti kikattaen bebe-leivokselle.

perjantai 7. toukokuuta 2010

3 vuotta

Blogillani on jo 3 vuotta ikää. Ensimmäinen otsikkoni oli Kaksi viivaa. Kahdesta viivasta on tullut ihana pieni tyttö ja niin hektinen elämä, ettei kovin usein ehdi blogia päivittää ja ne parhaat jutut, joista sillä hetkellä miettii, että pitäisi kirjoittaa, ehtivät mennä ohi. Kiitoksia kaikille lukijoille, varsinkin niille, jotka ovat alusta lähtien roikkuneet mukana. En oikein tiedä kannattaako tämän blogin pitäminen enää, vai pitäisikö jättää taustalle elämään uutta tulemista odottelemaan. Tuntuu, ettei lukijoitakaan kovin montaa ole enää jäljellä ja tosiaan tämän hetkisen elämän hektisyys rajoittaa kirjoittamista kovasti. Jotain radikaalia pitäisi keksiä, olisiko ehdotuksia?

Aikuistumista

Taas on yksi vuosi enemmän plakkarissa, ja vuosi vuodelta tämä tuntuu entistä merkityksettömämmältä. Alan toisaalta pikkuhiljaa ymmärtää tuttavaani, joka piti 30- vuotissynttärit epähuomiossa vuoden liian aikaisin. Pitää ihan erikseen miettiä, että montako vuotta oikein tulikaan täyteen. Amanda pohti syntymäpäiväaamunani aikuisuutta. Sinä olet Minna. Päiväkodissakin on Minna. Päiväkodin Minna on aikuinen. Onko äiti aikuinen?, kysyin No ei! Sinä olet äiti. Ei äiti ole aikuinen, äiti on äiti

torstai 15. huhtikuuta 2010

Ostin melkein vuosi sitten Ottobren myymälästä ihania puuvillakankaita. Valitettavasti kankaat ovat vain noin metrin leveitä, ilmeisesti tarkoitettu askarteluun ja tilkkutöihin, joten vaatteisiin ne eivät oikein sovellu. Nyt otin ne viimein esiin ja ensimmäiseksi sain aikaiseksi tämän pienen käsilaukun. Kaavat on mukailtu Ottobren kaavoista. Koska tällä oli hiukkasen kiire, eikä kotoa meinannut löytyä sopivaa, tukevaa materiaalia kahvoiksi, keksin käyttää paksua nauhaa ja puisia helmiä. Ihan hauskan näköinen siitä tulikin. Laukku matkusti kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi ja on kuulemma erittäin mieluinen.

Hullut Päivät ovat taas täällä ja vaikka joka vuosi muka vannoo, ettei mene edes käymään, tulee siellä silti käytyä joka kerta ja useampanakin päivänä. Syytän siitä auringon paistetta ja ruokatuntia, jolloin ei voi mennä vain hämärään kahvihuoneeseen, vaan on kuitenkin suunnattava Stockan nurkille etsimään evästä. Tällä kertaa tein kuitenkin löydön kirjaosastolta. Kirjassa on aika joukko vinkkejä kasveista, joista voi kasvattaa hauskoja viherkasveja, jotka jopa kukkivat tai tekevät uutta satoakin. Kenellä meistä ei jäisi jääkaapin kylmälokeroon nahistuneita perunoita ja porkkanoita tai joku hedelmä ehtii mennä ylikypsäksi ennen kuin sen muistaa syödä. Nyt niitä ei tarvi heittää biojätteeseen vaan kasvattaa vähintäänkin kauniita versoja. Kävin jo tutkimaan maustekaapin sisältöä ja ainakin mantelia ja korianteria on kokeiltava pikimiten!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kevättä!

Mistä tietää että on kevät?

Sen tietää siitä, että lapsi haluaa pukeutua pelkkiin alusvaatteisiin ja käyttää sisälläkin aurinkolaseja

Sen tietää siitä, että tummat verhot on poistettu ikkunan edestä ja tilalle on tuotu penkki täynnä taimia. Penkin viereen taas on ilmestynyt kasa sisustuslehtiä ja toinen kasa polkupyörälehtiä.

Sen tietää siitä, että meille ilmestyy uusia mekkoja ja t-paitoja, verhoja ja sohvatyynyjä mitä heleimmissä väreissä.

Sen tietää siitä, että olisi kova tarve uudistaa blogin ulkonäköä.

Ostin itselleni uuden polkupyörän. Olen itseasiassa haaveillut siitä jo parikin kevättä, mutta nyt sen viimein tein. Ihana uusi maastopyörä, jossa on joustava etuhaarukka, tiikerin kuva keulassa, jolla pääsee todella lujaa, levyjarrut ja keveys ja ominaisuudet joista mieskin on kade. Ihanaa viilettää pyörällä pitkin katuja ja puistoja aamuauringossa ennen seitsemää, kun kaduilla ei ole vielä juuri ketään, sorsat laulelevat padolla ja katupöly tuoksuu. Tällä viikolla on aurinko paistanut joka päivä, myös meillä sisällä.

Viime viikon mies oli työreissussa ja me olimme tytön kanssa kahdestaan kotona. Ulkona oli sateista ja märkää ja sisälläkin kasautui ukkospilviä. Lapsella oli ikävä isää, ei huvittanut syödä, ei nukkua eikä varsinkaan pukea. Äiti tarvittiin joka ikiseen leikkiin mukaan, mutta ei nekään pidemmän päälle kiinnostaneet. Onneksi tajusin kertoa päiväkodissakin miehen työreissusta, sillä perjantai aamuna vein ensimmäistä kertaa ikinä karjuvan lapsen hoitoon. Tyttö menee AINA hyväntuulisena hoitoon ja vaikka aamu olisikin kitinä, viimeistään päiväkodin pihassa nousee hymy. Nyt vain karjuttiin ja karjuttiin ja karjuttiin lisää. Edellisenä iltana tyttö kävi nukkumaan vasta kaksi tuntia normaalin nukkumaanenoajan jälkeen, ihan vain kun ei huvittanut ja piti riekkua sängyssä ja yöllä olimme heränneet kolme kertaa, eli olimme molemmat todella väsyneitä. Päiväkodissa jouduin pukemaan lapsen väkisin jo kolmatta kertaa sille aamulle, koska tottakai raivostuessa piti pissata housuunkin. Olin jo ihan itkun partaalla. Ihana hoitaja tuli luoksemme ja otti tytön syliin ja sanoi, että vaikka kuinka olisi ikävä isiä, niin ei silti saa äidin mieltä pahoittaa. Sen jälkeen hän taputti minua olalle ja käski lähteä töihin "kyllä me pärjätään".

Tällä viikolla kaikki on ollut niin helppoa. Tyttö on hyväntuulinen ja vaikka uhmaikä ei mihinkään ole kadonnutkaan, on hän ihan eri reipas. Tohkeissaan hän kertoo tehneensä isin kanssa päivisin "vaikka mitä" ja nauttii lomailusta. Itsekin osaa taas arvosta tavallista arkea ihan eri tavalla, kun sen saa jakaa toisen aikuisen kanssa. Mitä sitten vaikka olenkin töissä ja he lomalla. Mitä sitten, että ensiviikolla olemme taas kahdestaan kotona, vieläpä yhden päivän pidempään kuin viime viikolla, ja takatalveakin on luvattu räntäsateineen ja pakkasineen. Nyt on kevät! Nyt on ihanaa! Ja aion nauttia siitä vielä nämä muutamat päivät! Kunhan pääsen kotiin, käyn ostamassa leivoksia ja narsisseja ja huristan kotiin nauttimaan niistä parvekkeelle ihan miehen ja ihanan lapsen kanssa!

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kevätpuuhia

Vaikka ulkona on vielä hurjasti lunta ja öisin melko koviakin pakkasia, kevättä odotetaan jo kovasti. Kylvimme Amandan kanssa siemeniä, tomaattia, kurkkua, basilikaa, kahdenlaista kurpitsaa ja kukkia sekä suuri kulhollinen rairuohoa. Kun siemenet oli kylvetty, lähetin lapsen leikkimään jotta sain siivottua kylpyhuoneen puutarhahommien jäljiltä. Kun sitten kannoin kasvatusalustaa olohuoneeseen aurinkoon, tyttö hyppeli paikalle ja kysyi joko me syödään tomaatteja. Voi kun ne kasvaisikin niin nopeasti :D


Syntymäpäivälahjaksi saatu pyörä on saanut olla melkolailla rauhassa. Ainoastaan kelloa on käyty soittamassa aina välillä. En tiedä mikä tyttöä pyörässä niin jännittää, todennäköisesti se, että päkiät juuri ja juuri yltävät lattiaan kun istuu satulassa. Kiinnostus pyöriä ja pyöräilyä kohtaan on kuitenkin ollut niin suurta, että päätin ottaa uuden lähestymisen tähän hommaan. Tytölle kypärä päähän ja käytävälle kokeilemaan. Hetken aikaa vain taluteltiin pyörää yhdessä, mutta nopeasti tyttö käski äidin pois ja ensin työnteli itse ja tuumi sitten että ajaminen on mukavampaa. Vielä ei ihan potkuttelu suju, mutta kävely pyörän kanssa sujuu jo ja se on hauskaa. Käytäväharjoituksista on ollut myös se hyöty, että viiden aikaan käytävällä seisoskellessa tutustuu helposti naapureihin.

Tein tytölle uuden kevätmekon, tai ainakin ajattelin tekeväni. Kaavat ovat vanhasta Suuri Käsityölehdestä ja olisi pitänyt muistaa, että siinä lehdessä koot on aina hurjan suuria ja sovittaa kaavoja vähän tarkemmin. Koko on 86, mutta tyttö voi käyttää mekkoa aikaisintaan syksyllä. Joustofrotee ja resori ovat molemmat Metsolasta, josta myös inspiraatio mekkoon.


Napit ovat äitini lapsuusajan mekosta. Onneksi noita oli mekossa parikymmentä, niin niitä jäi vielä myöhempäänkin käyttöön.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Ikävä

Amanda lähti pääsiaisenalusviikoksi mummolaan. Oleme siis V:n kanssa kahdestaan 4 yötä. Minulla on hirveä ikävä tyttöäni jo kahden yön jälkeen. Tässä muutama hassu tapaus joita olen muistellut ikävissäni. Tosin eivät nämä taida näin kirjoitettuna kauhean hauskoilta kuulostaa.

Leikimme tytön kanssa ensimmäisiä kertoja piilosta. Siis siten, että toinen laskee ja toinen menee sillä aikaa piiloon. Ohjeet ja ideat oli saatu eräästä lastenkirjasta, joten kuvittelin idean olevan selvä. Tyttö keksi, että keittiön pitkän, melkein lattiaan asti yltävän verhon takana on hyvä piilopaikka. Kun olin laskenut ääneen kymmeneen, kuului samoin tein verhon takaa innostunut kiherrys. Leikimme uudelleen ja taas verhon takaa kuului innostunut kiherrys. Ehdotin tytölle, että etsisi uuden piilon seuraavaksi kerraksi. Vielä kolmannellakin kerralla tyttö kihersi verhon takana. Hän ei kuitenkaan halunnut alkaa vuorostaan etsijäksi, joten minä laskin taas. En löytänytkään tyttöä neljättä kertaa verhon takaa, eikä kiherrystäkään kuulunut mistään. Aikani etsittyäni, tyttö pomppasi meidän sängystämme peiton alta ja hihkaisi "YLLÄTYS!". Hyvin hämätty äitiä luulemaan, ettei muka tiedä miten tätä leikkiä pitäisi leikkiä.

Väsyneenä työpäivän jälkeen olisin halunnut istahtaa hetkeksi juomaan teetä ja lukemaan päivän postit, kun tyttö vaati minua leikkimään. Yritin ensin vedota, että ei äiti nyt jaksa, äiti tulee kohta. Tyttö jatkaa vaatimista ja vetää minua kädestä mukaansa. Yritän vielä vedota, että äidin pitäisi laittaa ruokaa ja siivotakin hieman, kun tyttö tokaisi kirkkain silmin ja hymyillen " Isi voi laittaa ruokaa ja siivota, äiti tulee leikkimään!"

Päiväkodissa kerrotaan mitä kummallisimpia tarinoita. Hoitajilla on hauskaa, mutta huomaan heidän välillä hieman varmistelevan, mitä noiden tarinoiden takana on. Eräänä aamuna tyttö oli kertonut täysin vakavalla naamalla, kuin isi vie meidän aina töihin. Isi vie meidät aina autolla töihin. Ensin viedään Amanda, sitten isi vie äidin töihin ja sitten isi ja naapurin tyttö menevät yhdessä isin töihin. Mikä ihmeen naapurin tyttö?

Ruokakaupasta tarvitaan aina perunoita, porkkanoita ja sipuloita!

Jokaiseen hänestä mainittuun adjektiiviin pitää vastata sanoilla "itse olet!. Hupsu tyttö. Itse olet hupsu. Taidat olla väsynyt? Itse olet väsynyt! Äidin rakas. Itse olet rakas!

Kirjastosta löytyi lastenkirja nimeltä Voi Boris! Boris on harmaakarhun poikanen joka suuren kokonsa vuoksi pelottaa luokkakavereita ja kun luokan opettaja on karhua polveen asti ulottuva kanarouva, hän huokaa kirjan jokaisella aukeamalla Voi Boris!. Tyttö ihastui kirjaan niin että sitä luettiin monta kertaa saman päivän aikana. Pari päivää myöhemmin tytön nallekarhu oli himan hukassa, eli siis löytyikin oman sängyn sijasta vanhempien sängystä. Nallen löytäessään tyttö huokasi raskaasti ja tuumi Voi Boris!

Olimme Helsingissä tapaamassa toisia isovanhempia ja matkustimme raitiovaunulla keskustasta Messukeskukseen. Oli todella inhottava ilma, tuulista ja satoi vettä. Tyttö istui ratikassa rattaissaan paikalla jossa oli melkein lattiaan asti ulottuva ikkuna, josta hän innoissaan katseli maisemia. Parin korttelin jälkeen hän alkoi laulaa bussilaulua ja jumittui säkeistöön pyykijät pyyhkivät viu viuh viuh, koko päivän. Kovaa ja korkealta tapansa mukaan. Harvoin ihmiset astuvat sateeseen yhtä hyväntuulisina.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...