sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kilpailuja

http://mai-mainblogi.blogspot.com/2010/05/niinkuin-r-v-o-n-t.html

Maijalla on kiva arvonta menossa. Käykäähän kurkkaamassa!

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kevätjuhlia ja kaksinumeroisia lukuja

Kevät ja toukokuun loppu tarkoittaa tietysti kevätjuhlia. Ensiksi juhlittiin Madetojasalilla Citydancen kevätnaytöksessä. Olen ollut todella innoissani, että olen päässyt takaisin rakkaan tanssiharrastuksen pariin ja yksi parhaista asioista siellä on juurikin esiintymiset. Valitettavasti tilaisuus oli niin suosittu, että liput oli loppuunmyyty jo monta päivää aikaisemmin. Amanda ja Ville tulivat kuitenkin seuraamaan esitystä aulan screeniltä. Äidin numeroa odotellessa pisti tyttö pystyyn ihan oman näytösen ja tanssi aulassa viimehetken treenauksia suorittavien tanssijoiden kanssa.




Seuraavana oli vuorossa päiväkodin kevätjuhla. Amandan päiväkodissa on vain kaksi alle kolmevuotiaiden ryhmää ja eskariryhmä. Eskareille oli oma juhla, joten saimme aika pienen, mutta sitäkin tunnelmallisemman juhlan. Isoimmilla lapsilla oli jopa esitys. Amandasta kyllä huomasi, että äidin näytös oli tuoreessa muistissa ja hän tiesi mitä esiintyminen tarkoitti. Hurjasti tyttöä jännitti, mutta reippaasti veti koko esityksen läpi hymyillen.


Päättäjäisten jälkeen on hyvä aloittaa jotain uutta. Jo toissakesänä kävimme etsimässä ensimmäisen geokätkömme ja nyt päätimme, että siitä tehdään meidän perheen yhteinen harrastus. Sääennustuksista huolimatta sunnuntaille sattui mukavan aurinkoinen, mutta onneksi jo vähemmän helteinen päivä, joka oli juuri sopiva pyöräretkeen ja geokätköilyyn. Aiemmin harrastus tyssäsi pitkälti gps-laitteen puuttumiseen, mutta nykyisistä kännyköistä löytyy jo niin tarkka gepsi, että pääsee oikeasti haarukoimaan sijaintia. Melkein 20 km pyörälenkin ohessa etsimme kolmea kätköä, mutta harmittavasti yksi kätkö jäi piiloon. Tämä kuitenkin löytyi helposti. Amanda puhui vielä illallakin "aarteista".


Yksi asia saatiin vielä päätökseen, ainakin toistaiseksi, nimittäin neuvolakontrollit. Uudet mitat ovat 84 cm ja 10300g eli tyttö pääsi viimein kaksinumeroisiin lukuihin. Terveydenhoitajan mielestä voimme odotella rauhassa 3-vuotisneuvolaa. Käyrä näyttää kyllä enemmän siksakilta, mutta säännöllinen kuvio kai sekin voi olla. Kasvu on hidasta mutta etenee kuitenkin. 2- vuotisneuvolan jälkeen vaihdoimme rasvattoman maidon kevytmaitoon ja lisäsimme puuroon voisilmän. Öljyä oli suositeltu  jo aiemmin, mutta sen maku ei oikein miellyttänyt ja puurosta tuntui muutenkin tulevan liian liukasta, joten se jäi pariin kokeiluun. Voisilmä sen sijaan maistuu hyvin ja näistä rasvalisäyksistä saimme kehuja myös terveydenhoitajalta. Lisäksi Amandan "ruokavalioon" on ilmaan tunut lähes viikottainen bebe-leivos lempikahvilassamme.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Huh hellettä!

Useampanakin keväänä on vappuna päässyt piknikille puistoon ja voinut riisua takin, mutta milloin viimeksi on voinut toukokuun puolessavälissä kulkea avojaloin? Keskiviikkoaamuna kannoin tytölle päiväkotiin neuletakin siltä varalta, että aamupäivällä on niin kylmä että tarvii takin alle ja pidin tiukan puhuttelun kuinka rukkasten on pysyttävä kädessä. Samaisena aamuna päätin, että nyt on jo kuitenkin tarpeeksi lämmin, että lapsi voi siirtyä talvikengistä vuorettomiin nahkakenkiin. Torstaina ei tiennyt miten päin pitäisi olla, kun on niin kuuma. Kesä tuli ihan yhtäkkiä rymähtäen. Amanda on toistellut ihmeissään jo monta päivää ettei hänellä ole lapasia tai pipoa tai edes takkia. Parveketta on laitettu ihan urakalla kuntoon ja kiitos Amandan kummisedän avun, enää pientä hienosäätöä olisi tarve tehdä. Tänään on kuitenkin huhkittu vähemmän ja juhlittu. Olimme tuttavaperheen lapsen 2- vuotissynttäreillä ja olipa mahtavaa pukea lapsille kesämekot ja antaa vain mennä. Hämmentyneitä ilmeitä oli itse kullakin muksulla, kun yritti kehottaa heitä pihalle. Lapset etsivät ihmeissään ulkovaatteita tai ainakin nyt sentään kenkiä.

Mitäs muuten tykkäätte blogin uudesta ilmeestä? Alkoi tuntua, että vauvan vaunujen on aika siityä pienen lapsen tavaroiden tieltä ja eihän noita vaunuja ole enää pitkään aikaan edes löytynyt meidän taloudesta. Pientä hienosäätöä saattaa vielä esiintyä.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Unelma-asumista

http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Suomi+on+t%C3%A4ynn%C3%A4+pastellinv%C3%A4risi%C3%A4+h%C3%B6lm%C3%B6l%C3%B6it%C3%A4/1135256755743

Hyvin harvoin kommentoin täällä lehtikirjoituksia tai edes muita ajankohtaisasioita oman napani ulkopuolelta, mutta nyt on ihan pakko. Siis niin pakko, että etsin väkisin ajan kirjoittaa tämän kommentin kesken työpäivän. Virpi Salmi siis kirjoittaa suomalaisesta omakotitalounelmasta, joka saa niin monen vaikertamaan ihanuudesta. Kun on se oma piha ja oma rauha, vaikka tonttia ympäröikin viisi naapuria joilla on kaikilla se samanlainen persoonallinen pakettitalo kuin itselläkin. Kun luonto on lähellä, eli asutaan pellolla pikkuruisella tontilla kaikkien muiden keskellä. Kun rakentaminen vei melkein koko omaisuuden, melkein parisuhteen, mihinkään ei ole varaa, mutta onneksi kaupoillekin on niin pitkä matka. En mitenkään moiti tai arvostele omakotitaloasumista ja totta puhuen haaveilen itsekin joku päivä omasta pihasta, mutta kun olen kuunnellut kohta vuoden verran ihmettelyjä meidän valitsemastamme asumismuodosta. Eihän lapsiperhe yksinkertaisesti voi asua muualla kuin omakotitalossa. Eihän lapsiperhe voi asua kolmiossa lähellä keskustaa. Asumme kerrostalossa ja ihan siksi koska haluamme asua kerrostalossa. Olen myhäillyt koko talven, kun joku muu on huolehtinut lumitöistä puolestani ja pihakin on hiekotettu. Olen kuitenkin saanut tehdä lumitöitä juuri sen verran kuin on tuntunut mukavalta liikuntamielessä, lapioidessani lapselle tilaa keinun alle. Minun lähikauppaani on 200 m ja alle kilometrin säteeltä löytyy useita kauppoja, kirjasto, elokuvateatteri, neuvola, ravintoloita, kahviloita, huoltoasemia, erikoisliikkeitä, videovuokraamo ja myös sitä oikeaa luontoa lintuineen, puineen, jäniksineen ja siilineen. Jos illalla tekee mieli sittenkin niitä irtokarkkeja ja auto on miehellä työreissulla, ei haittaa. Lapsi kärryihin ja menoksi. Jos lapsi kaipaa viikoloppuaamuna seuraa, mennään vain 300 m päähän leikkipuistoon missä lapsia vanhempineen riittää, eikä tarvi erikseen sopia, että saako meidän maija tulla teille kylään. Minun ei tarvitse suunnitella kerran viikossa tapahtuvaa isoa kauppareissua autolla, johon olennaisena osana kuuluu menneen viikon roskien vieminen kierrätyspisteeseen (ja auta armias jos biojäte astia unohtuukin kotiin tai keräyspaperikassi halkeaa peräkonttiin, saati että se kymmenen päivän ruokakauppalista ja kylmälaukku unohtuvat keittiön pöydälle), vaan voi ekologisesti viedä ensin roskat alakerran jätekatoksen lajittelupisteeseen ja sen jälkeen kävellä kauppaan ja ostaa vain se mitä varmasti tiedän pystyväni syömään parin seuraavan päivän aikana ja jos ruoka loppuu kävellen pääse uudelleenkin kauppaan. Viikonloppuna ei tarvi organisoitua haravointiin, aidan rakentamiseen ja postilaatikon tukemiseen, vaan voi istua piilossa naapureiden katseilta omalla parvekkeellani juomassa virvokkeita. Kuitenkin minulla on mahdollisuus halutessani harrastaa noita kaikkia kerrostalossakin, jos vain haluan. Minun asuntoni on valmiiksi rakennettu, vaikka sen onkin tehnyt joku muu, eikä meillä odota olohuoneen lattialla kasa jalkalistoja jo toista vuotta (tosin myönnän että niitä pahvilaatikoita löytyy kyllä meiltäkin). Minun elämäni on helppoa ja voin keskittyä elämiseen. Asumme ehkä hieman ahtaammin, mutta olemmepa myös lähempänä toisiamme.

Ja vielä kerran, minulla ei ole mitään omakotitaloasumista vastaan, päinvastoin. Tuo kirjoitus vain niin kolahti. Hähä te tuttavat jotka olette arvostelleet ensin meidän valintaamme ja seuraavassa lauseessa valittaneet juurikin noista samoista asioista kuin mistä Salmi kirjoittaa. Hupaisinta tuossa kolumnissa on kuitenkin kommentit. Miten kukaan uskaltaakaan kritisoida suomalaista unelmaa!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Hieman erilainen äitienpäivä

Kuinka moni äiti heräsi eilen jo ennen puolta kuutta kolinaan ja hetken kuluttua, kun isä meni katsomaan mitä tapahtuu, huudahdukseen "en minä syö sokeria!" Valoisuuden myötä meillä herätään aina vain aikaisemmin. Keittiöstä alkaa kantautua vedenkeittimen ääni, sekä supinaa ja rapinaa ja yritän vetäytyä entistä syvemmälle peiton alle. Kirkas ääni kajautti makuuhuoneen ovelta "Hyvää äitinpäivää, minulle on paketti!" ja ennen kuin ehdin kunnolla edes kiittää, samainen kirkasääni kävi avaamaan päiväkodissa tekemäänsä lahjaa. Sain ihanan sormivärityön puolukoista. Mies seurasi perässä vaaleanpunaisten Reinojen ja ruusun kera. Pikaiset halaukset, suukot ja onnittelut, ja mies katosi töihin. Kolme vuotta sitten naureskelimme työsopimuksen pykälälle "suostuu tarvittaessa työskentelemään myös pyhinä ja viikonloppuisin", sitä kun ei pitänyt ikinä tapahtua. Miksi juuri äitienpäivänä? Ja vieläpä 14 tunnin keikka! Tassuttelin valmistamaan vedenkeittimeen unohtuneesta vedestä teetä ja palasin sänkyyn sanomalehden kanssa. Minähän saan tänään aamupalaa sänkyyn, vaikka sitten itse valmistettuna. Yllättäen tyttö ilmoitti haluavansa tulla myös sänkyyn pötköttämään, varasti minulta toisen tyynyn ja kaivoi dvd- soittimen ja Nalle Puhin sängyn alta.

Iltapäivällä kävelimme Taidemuseolle. Jostain syystä siellä ei ole tullut käytyä aiemmin, siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Gl'amour näyttelyn mainos on roikkunut ilmoitustaulullamme jo pidemmän aikaa. Tämä näyttely lumosi Amandan ja kiersimmekin sen kahdesti. Esillä oli myös Pahikset ja kullanmurut- nukkenäyttely ja voitte uskoa, että lapselle sai pitää tiukan puhuttelun, ettei yhteenkään nukkeen tai leluun saa koskea. Tämän näyttelyn kohdalla sain myös pohtia lapsen pelkoja ja kokemusympäristöä. Eräässä osassa näyttelyä oli kyltti, jossa kehotettiin vanhempia huomioimaan, että osuus voi sisältää lapsia pelottavia asioita. Aikuinen näki kauhuelokuvamaisen mustiin pukeutuneen nukensilpojan, kun taas lapsi kysyi miksi tuo tyttö ompelee pimeässä. 2- vuotiaan todellisuudessa ihmiset eivät vielä tee pahaa toisilleen tai tärkeille tavaroilleen.

Päivän parasta antia, ainakin lapsen mielestä, taisi kuitenkin olla kadulla vastaan tullut bullterrieri ruskeamustana värimuunnoksena, josta lapsi huudahti innostuneena (ihan koiran vieressä) "äiti katso miten ihana lammas!" En jäänyt katsomaan karskin koiranulkoiluttajan ilmettä, vaan työnsin lapsen hysteerisesti kikattaen bebe-leivokselle.

perjantai 7. toukokuuta 2010

3 vuotta

Blogillani on jo 3 vuotta ikää. Ensimmäinen otsikkoni oli Kaksi viivaa. Kahdesta viivasta on tullut ihana pieni tyttö ja niin hektinen elämä, ettei kovin usein ehdi blogia päivittää ja ne parhaat jutut, joista sillä hetkellä miettii, että pitäisi kirjoittaa, ehtivät mennä ohi. Kiitoksia kaikille lukijoille, varsinkin niille, jotka ovat alusta lähtien roikkuneet mukana. En oikein tiedä kannattaako tämän blogin pitäminen enää, vai pitäisikö jättää taustalle elämään uutta tulemista odottelemaan. Tuntuu, ettei lukijoitakaan kovin montaa ole enää jäljellä ja tosiaan tämän hetkisen elämän hektisyys rajoittaa kirjoittamista kovasti. Jotain radikaalia pitäisi keksiä, olisiko ehdotuksia?

Aikuistumista

Taas on yksi vuosi enemmän plakkarissa, ja vuosi vuodelta tämä tuntuu entistä merkityksettömämmältä. Alan toisaalta pikkuhiljaa ymmärtää tuttavaani, joka piti 30- vuotissynttärit epähuomiossa vuoden liian aikaisin. Pitää ihan erikseen miettiä, että montako vuotta oikein tulikaan täyteen. Amanda pohti syntymäpäiväaamunani aikuisuutta. Sinä olet Minna. Päiväkodissakin on Minna. Päiväkodin Minna on aikuinen. Onko äiti aikuinen?, kysyin No ei! Sinä olet äiti. Ei äiti ole aikuinen, äiti on äiti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...