sunnuntai 26. syyskuuta 2010

2,5- vuotias kyselee, miettii ja muistaa, sekä valitettavasti osaa myös huolestua. Luimme viikonloppuna Tatun ja Patun oudot kojeet- kirjaa, jossa erityisesti ihmismeripelastusliivi herätti kiinnostusta. Niille joille kirja on vieras, kyseessä on pelastusliivien näköiset liivit, joihin on pakattu tärkeitä tavaroita sellaista tilannetta varten, että sattuu eksymään vanhemmista esimerkiksi ruuhkaisessa tavaratalossa. Yhtenä varustena on suuri ilmalla täyttyvä pallo, jossa on kantajansa, eli lapsen kasvot. Amanda pohti ja tutkiskeli kuvaa ja kyseli yksityiskohdista ja käyttötarkoituksesta ja tuumi, että hänelle pitäisi ostaa tuollaiset. Selitin, että valitettavasti tuollaisia ei ole missään myynnissä, vaan ne ovat vain kirjan satua. Selitin myös, että oikeassa elämässä jos käy niin, ettei äitiä tai isää näy esimerkiksi kaupassa, pitää ensin huutaa vanhempia, koska todennäköisesti olemme vain hyllyn toisella puolella tai jonkun ihmisen takana, ja jos edelleenkään vanhempia ei näy, niin pitää sanoa jollekin aikuiselle. Selitin vielä, että pitää kertoa oma nimi ja sanoa että vanhempi on mennyt hukkaan ja vaikka lisäksi vielä vanhemmankin nimi. Käänsimme sivua ja jatkoimme lukemista. Jonkin ajan kuluttua olimme ruokapöydässä kun tyttö oli ensin pitkän aikaa ihan hiljaa ja sen jälkeen varovasti kysyi, kenelle aikuiselle oikein pitää sanoa jos eksyy. Tajusin tytön pohtineen asiaa pitkään ja huolestuneena, kuin ajatellen, että niin taatusti tapahtuu seuraavalla kerralla kun menemme kauppaan. Meidän kun ei ole tähän asti tarvinut pitäytyä lapsessa kiinni koko ajan kaupoissa ollessamme, kun lapsi laulaa koko ajan ja hänet kyllä kuulee hyllyn toiseltakin puolelta tai kauempaakin, eikä siten pääse katoamaan. Tänään kuitenkin pidin lapsen koko ajan näköetäisyydellä kaiken varalta.

Seuraavana aamuna katsoimme lastenohjelmia. Kahdessa lastenohjelmassa esitettiin kohtaus hammaslääkärikäynnistä ja molemmissa kuvattiin pelokas potilas ja suorastaan sadistinen hammaslääkäri tai suuhygienisti. Olin onneksi koko ajan lapsen vieressä (mutta valitettavasti liian kaukana kaukosäätimestä jotta olisin voinut sulkea television) ja ensimmäisen ohjelman aikana ehätin heti lapselle sanomaan, että tuo on vain satua, eikä oikeasti hammaslääkärit ole ilkeitä eivätkä aiheuta kipua. Toisen kohdalla en ehtinyt tehdä mitään, vaan lapsi purskahti itkuun ja tuumi ettei ikinä mene hammaslääkärille. Illalla ei tarvinnut lasta kahta kertaa kehottaa hampaiden pesuun ja harjattuamme hampaat kysyi, että eihän nyt tarvi mennä hammaslääkärille kun on pesty reippaasti hampaat. Vaikka kuinka olin yrittänyt selvittää, ettei ohjelmat vastanneet todellisuutta ja mitä siellä hammaslääkärissä oikeasti tehdään ja tapahtuu, oli lapsen mieleen silti jäänyt epäilys.

Voi pieni tyttöni, älä pelkää ja huolestu, vaan anna meidän huolehtia puolestasi, ainakin vielä jonkin aikaa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Amandan iltalauluja seinän takaa kuultuna :D

Minä olen hauva, hauva, hauva. Minä olen hauva ja osaan haukkua
Hau hau hau. Hau hau hau

Minä olen kissa, kissa, kissa. Minä olen kissa ja osaa kisuilla.
Miau miau miau. Miau miau miau.

Minä olen lehmä, lehmä, lehmä. Minä olen lehmä ja osaan lehmäillä.
Muu, muu, muu. Muu muu muu.

Minä olen jänis, jänis, jänis. Minä olen jäni ja osaan... syödä porkkanaa.
Nam nam nam. Nam nam nam.

Minä olen possu, possu, possu. Minä olen possu ja osaan röhkiä.
Röh röh röh. Röh röh röh.

Mitä muita eläimiä on?

Minä olen kaksi possua, kaksi possua, kaksi possua. Minä olen kaksi possua ja osaan röhkiä.
Röhröh, röhröh röhröh. Röhröh röhröh röhröh.

Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankottaa.
Ank ank ank... ei...
Minä olen ankka, ankka,ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankoittaa.
Ank ank... eikä kun ankka sanoo vaak vaak
Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankkuilla.
Vaak, vaak vaak. Vaak vaak vaak.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Vanhat housunlahkeet ovat alkaneet käydä lyhyiksi, joten tein pikaisesti kahdet uudet collegehousut. Mallini ei suostunut tämän kummempiin poseerauksiin, joten saatte tyytyä huonolaatuisiin lakanakuviin (koko päivän on ollut niin synkeän harmaata ja hämärää).

Ruskea leijonahelikoperissa on froteeta ja pupumetsä velouria. Molemmat ihanan pehmeitä. Kumpikin kangas on Metsolasta ja kaava ihan oma. Tytöllä on ilmeisen pitkät ja hoikat jalat, kun valmiissa ohjeissa on yleensä liikaa leveyttä ja liian lyhyet lahkeet. Housut näyttävätkin kapeutensa vuoksi hurjan pitkiltä, mutta ovat siitä huolimatta juuri hyvän malliset tytölle.

Kankaita jäi runsaasti yli, joten ompelin vielä lisäksi hameen ja pipon. Hameen kaava on Ottobreen Bubbelgum, pipo taas ihan omaa mitoitusta. Pipo onkin ollut jo ahkerassa käytössä, siitä tuli niin mieluinen.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Villa Inkeri kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten lasten kännykän käyöstäja omistamisesta. Ei meillä toki edes mietitä kännykän hankkimista lapselle, mutta tuon kirjoituksen myötä ja muutenkin olen pohtinut meidän perheen kännykän käyttöä. Pahimmillaan meidän perheessä vaeltaa pöydillä neljä kännykkää: sekä minun että V:n omat ja työkännykät. Itse kyllä pyrin parhaani mukaan jättämään työpuhelimen töihin, jo ihan siksikin etten halua vastata työpuheluihin kuuden aikaan illalla, pystymättä kuitenkaan tekemään asioille mitään tai edes antamaan neuvoja. Toisaalta en kulje muutenkaan kännykkään liimautuneena, enkä koe sitä samanlaiseksi checkpointiksi, kuin avaimet ja lompakko kotoa lähtiessäni. Puhelin saattaa viettää viikonlopun takintaskussa, ilman ainuttakaan tarkistusta ja maanantaina soittelen takaisin. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joilla kännykkä kulkee taskussa jopa kylpyhuoneeseen ja jotka ihan oikeasti saattavat vastata kesken suihkussakäynnin. Heidän kanssaan mahdotonta sopia tapaamista etukäteen, vaan loppukaneettina on aina "mä soitan sitten lähempänä", vaikka puhuttu ajankohta olisi samana päivänäkin. Samaiset henkilöt olettavat, että itsekin olet tavoitettavissa koko ajan, jos et ole vastanut heidän soittoihinsa viimeistään parin tunnin kuluttua, tulee heiltä viesti joko kysymyksellä oletko suuttunut tai onko jotain sattunut.

Erään ystäväni kanssa keskustelimme pari vuotta sitten minkäikäisenä lapsi tarvitsee kännykän. Hänen lapsensa oli aloittamassa koulun ja lapsen kertoman mukaan usealla kaverilla oli jo oma. Häntä mietitytti lapsen yksin kotonaolo, mihin lapsi ei ollut vielä kovin hyvin tottunut, sekä erityislapsen päähänpistot. Kuitenkin kännykkä tuntui turhalta kapistukselta, naapurissa kun oli aina joku kotona ja hädän tai ikävän tullessa sinne pääsi ja sai soittaa vanhemmalle. Pari päivää myöhemmin samainen ystävä kertoi kuitenkin ostaneensa lapselleen kännykän. Syy oli se, että kännykkä oli tullut halvemmaksi kuin kunnollinen herätyskello.

Amandakin on jo aika taitava kännykänkäyttäjä. Hän osaa pitää puhelinta korvalla ja painaa puhelimen kiinni. Eräänä iltapäivänä häpesin suunnattomasti saamiamme huvittuneita katseita, kun työnsin lasta päiväkodista kotiin ja lapsi istui rattaissaan puhuen tottuneesti kännykkään. Mutta eikö se toisaalta ole ihan luonnollista, kun lapsen isä tekee paljon reissutöitä ja isovanhemmatkin asuvat satojen kilometrien päässä. Yleensä kyllä puhelut hoidetaan kotona kaiutin päällä yhdessä jutellen. Tosin ihan selvä juttu kännykkä ei silti vielä ole, kaiuttimen käytöstä johtuen kaiketi. Pappaa oli haastateltu radiouutisiin ja tyttö oli todella loukkaantunut, kun pappa ei vastannutkaan hänen innokkaisiin HEI!- huutoihinsa.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Puolukoita

Viimeinkin saimme ihanan syyskirpeän päivän, ilman hyytävää kylmyyttä. Meidän perhe suunnisti puolukkametsään. Paluumatkalla tajusin, että tämä oli minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen marjastusreissu koko viisivuotisen yhdessäolomme aikana. Metsässä olemme kyllä olleet, ja tykkään marjastamisesta, mutta jotenkin V on onnistunut luistamaan siitä joka vuosi. Vaan ei enää.

Amandasta oli mukavaa olla metsässä, vaikka hän väsyikin melko nopeasti pehmeässä maastossa. Ämpäriin kertyi sekalainen saalis mustikoita, puolukoita ja variksen marjoja, jotka kaikki päätyivät sulassa sovussa vatsantäytteeksi. Kun marjat eivät enää kiinnostaneet, siirryttiin tutkimaan sammalia, jäkäliä ja sieniä, sekä etsimään mahdollisimman suurta kiveä minkä päälle kiivetä. Niin ja tietysti keksimään marjastuslauluja. Tämä tyttö ei hevillä katoa metsään, eikä törmää petoeläimiin, kun laulu kuuluu pitkänkin matkan päähän, vaikka tyttö muuten katoaisi kyykkiessään ja mustikanvarvunkin taakse. Eilen ommeltu pilkullinen pipo vielä auttaa maastoutumisessa ruskeanharmaalla sävyllään.

Saaliiksi saatiin kattilallinen puolukoita, joista illan jo pimennyttyä keitettiin hilloa. Nukkumaan mennessä kotona leijui ihana makea tuoksu. Mikä siinä muuten onkaan, kun viimeisen parin vuoden aikana yhä useampi alle 30- vuotias ystäväni on intounut keittämään hilloja, kasvattamaan vihanneksia itse ja valmistamaan viikonloppuisin tuhteja pataruokia? Onko retro muotia myös ruokamaailmassa?

perjantai 3. syyskuuta 2010

Rokkoja ja rokotuksia

Meillä sairastettiin enterorokko. Olenko ainoa joka ei moisesta taudista oel koskaan kuullutkaan? Tytöllä oli viime lauantaina hieman kuumetta, joka kyllä laski jo seuraavana päivänä. Maanantaina jäimme kuitenkin vielä kotiin, kun tyttö oli niin väsyneen oloinen. maanantain ja tiistain välinen yö oli kuin painajaista. Tyttö heräsi tunnin välein, parkaisi kuin syötävä ja juoksi karkuun. Aamuyöstä aloin olla todella väsynyt nappamaan lasta lennosta takaisin sänkyyn ja tulikin sanottua lapselle melkoisen rumasti. Yritin kysyä sattuuko häneen tai mikä on vialla, mutta vastaukseksi sain vain hurjistunutta karjuntaa ja jotenkin luulin lapsen näkevän painajaisia. Aamulla vein tytön päiväkotiin. Olisi kyllä kovasti tehnyt mieli jäädä kotiin ja jos minulla olisi ollut toimistopäivä olisimme jääneetkin. Jokin kyllä sanoi alitajunnassa että ihan kunnossa ei taida tyttö olla, mutta päällimmäisenä mielessä oli normaaliakin hankalampi maastotoimitus. Päiväkodissa hoitaja kysyi heti ensimmäisenä, että ai teilläkin on enterorokkoa. Minä hölmistyneenä siihen, miten niin. Lapsella oli suupielessä pari näppyä, joita olin kuvitellut tomaatin ja rohtuneiden huulien yhdistelmäksi. En ollut osannut yhdistää näppyjä lainkaan kuumeeseen. Googletus ruokatunnilla paljasti näppyjen, kuumeen ja öisen raivoamisen kuuluvan tiukasti yhteen. Päiväkodista hakiessani tytölle oli ilmestynyt runsaasti uusia näppylöitä, kasvojen lisäksi käsiin ja jalkoihin. Onneksi pääsimme kuitenkin suhteellisen vähällä. Seuraava yö oli vielä todella karmea, mutta sitten helpotti. Näppylöitä on yhä, mutta ne ovat alkaneet vaaleta eivätkä ole enää kipeitä.

Googletus paljasti myös sen, että kyseessä todella on melko uusi lastentauti. Useampi lähde viittasi taudin syntyneen muunnoksena sen jälkeen kun vanhoja lastentauteja vastaan alettiin rokottaa. Useampi viittasi epäsuorasti varsinkin vesirokkorokotteeseen, jota jossain vaiheessa ainakin suunniteltiin yleiseen rokotusohjelmaan liitettäväksi. Kun yhdestä päästään eroon, syntyy uusia. Pistääkin miettimään, mitä kaikkea vastaan lasta kannattaa rokottaa. Meillä on pitäydytty yleisen rokotusohjelman mukaisissa rokotteissa, lukuunottamatta influenssa- ja sikainfluenssarokotteita. Noitakin harkittiin pitkään, mutta kun perhepiirissä on vakavia tapauksia kyseisistä sairauksista, haluttiin lapsi säästää niiltä. Sen sijaan esim. vesirokko- ja rotavirusrokotteet jätimme sen suuremmin edes pohtimatta niitä. Tiedän, että molemmat voivat olla vakavia ja jopa kuolemaan johtavia sairauksia, mutta suurin osa lapsista kuitenkin sairastaa nuo molemmat sairaudet jossain vaiheessa elämäänsä selviten muutamalla tuskaisella päivällä. Toisaalta esim. sikainfluenssarokotteen kohdalla kohutaan narkolepsiasta, mutta missään ei mainita niitä sairauksia mitä itse sikainfluenssan sairastaminen on aiheuttanut monille. Minulla siis ei ole varsinaisesti mielipidettä rokottamisesta ja rokottamattajättämisestä, jokainen tehköön ratkaisunsa itse jokaisen rokotteen kohdalla erikseen, mutta lapsen sairaus ja sen seurauksena goolettaminen saivat minut pohtimaan näitä asioita. Rokottamalla saadaan kyllä hävitettyä monia hankalia ja vaarallisia tauteja, mutta samalla luodaan olosuhteet uusille hankalille ja jopa vaarallisille taudeille.

Mitä ajatuksia rokotukset teissä herättää?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...