torstai 1. joulukuuta 2011

3 kk

Valolla tuli eilen kolme kuukautta täyteen. Tänään kävimme neuvolassa, uudet mitat ovat 6630 g ja 62 cm. Mittojen lisäksi saatiin kolme rokotusta. Ihan hurjaa miten paljo noita rokotteita nykyään on, Amandalle kun ei annettu rotarokotetta eikä pneumokokkirokotetta, ennen kuin noin puolitoistavuotiaana. Yksi rokote aiheuttaa vatsavaivoja, toinen nostattaa kuumetta ja kolmas kirvelyä pistokohdassa, rankkaa noin pienelle miehelle. Urheasti pieni mies kuitenkin vielä lähtiessä hymyili terveydenhoitajalle, kai pyytääkseen ettei enää pistettäisi. Amanda kävi halailemassa valoa joulukalenterin avaamisen jälkeen, niin että pojalla oli muutamia hileita tukassa. Terveydenhoitaja tuumi vauvalle, että sinä taidatkin olla sellainen jouluvalo :D

Vauvalla ei edelleenkään ole suuremmin rytmiä, imetys on edelleen ajoittain kivuliasta ja pieniä vatsavaivojakin välillä koetaan. Valo on kai huomannut, ettei hiljaa makaamalla saa huomiota, ja on viimeisen viikon ajan hakenut huomiota kovaäänisellä mölinällä, sekä nyhtämällä vieressä istujaa ja väläyttämällä valtavan hymyn kun joku kääntyy katsomaan. Naurunhörähdyksiäkin kuullaan usein. Itku on melkoisen vieras käsite, poika itkee tai kitisee todella harvoin. Kädet löytyivät pari viikkoa sitten, ne ovat suussa. Jotta vauva ei söisi käsiään rikki, tutti on tullut tutuksi. Sisaruksilla on ihan uskomaton side toisiinsa. Vauva kääntää päänsä aina kohti siskoa, tosin hänellä kyllä taitaa olla parhaat temput muutenkin. Sisko jaksaa laulaa ja kertoa tarinoita vaikka miten pitkään ja poika nauttii. Päiväkerrallaan eteenpäin.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Uudet vaunut

Olen useamman kaverini kanssa keskustellut siitä, kuin edes yhdelle lapselle ei tahdo yhdet vaunut riittää, vaan koko ratasiälle tarvitaan vähintään kahdet, usein vieläkin useammat. Monet ovat myös sanoneet, että toiselle lapselle valitsisi ihan erilaiset vaunut kuin esikoiselle ja näin kyllä kävi meillekin. Amandalle hankittiin Brion Kombit ja neolivatkin siihen tilanteeseen mainiot. Asuimme lähes kaupungin keskustassa ja vaunuja ei tarvinut nostaa autoon kuin pidemmillä lomareissuilla, joten iso koko oli vain plussaa. Vaunuissa oli hyvä jousitus ja ne kulkivat nätisti myös lenkkipoluilla ja mukulakivillä. Tuntui että vauvan sai hyvin suojaan ja turvaan. Kun Amanda alkoi olla vuodenikäinen lähdimme muutamaksi kuukaudeksi Ruotsiin. Autossa kuljettaminen ja nostelu oli jatkuvaa, ja isot vaunut veivät lähes koko peräkontin, vaikka meillä on yksi markkinoiden isoperäkonttisimmista farmariautoista. Ostimme tilalle keppoiset kolmipyöräiset matkarattaat. Niillä kulkeminen sujui hienosti kesän ajan. Palasimme Ruotsista ja muutimme kauemmaksi keskustasta, joten matkarattaat olivat kätevät, kun saattoi vain nakata auton perään. Kunnes tuli syksy. Koska en pidä turhasta autolla ajelusta, kuljimme 2 km matkan päiväkotiin rattaiden kanssa kävellen. Syksyn ensimmäisten räntäsateiden alkaessa matkarattaat tekivät tenän. Niillä ei päässyt yhtään mihinkään sohjossa ja niinpä ilmoitin samointein, kun pääsin hiestä märkänä itkevän lapsen kanssa kotiin, että nyt mennään rataskauppaan. Ostimme Emmaljungan Scooterit. Niistä minulla ei olekaan mitään negatiivista sanottavaa. Rattaat olivat todella näppärät, tukevat, mutta kevyet ja lapsen sai hyvin suojaa. Ainoa miinus oli ehkä se, ettei työntösuuntaa voinut muuttaa, mutta isomman lapsen kanssa se ei niin hirveästi haitannut. 

Valon kohdalla ajattelin, että menemme noilla samoilla Kombeilla ja kun ei vaunuja enää tarvita laitetaan nuo vanhat myyntiin ja ostetaan jotkin tosi hyvät rattaat joista sen työtösuunnankin saa vaihdettua. Ville kiroili alusta asti kuinka Kombit oli hankalat laittaa kasaan ja tympeät autoon nostettavat. Itse kävin yhden ainoan kaupunkireissun lasten kanssa kun päätin että nyt riittää, vaunut on vaihdettava heti. Olin pillahtaa itkuun parkkihallissa, kun en meinannut saada vaunuja kasaan ja kun viimein sain ne rojautettua tuntui leikkausarpi kiristävän todella pahasti vaikka varsinainen kantelukielto ei enää ollutkaan voimassa ja arpi muuten hyvässä kunnossa. Vaunuliikkeen myyjien ilme oli näkemisen arvoinen kun ilmoitin että yksi tärkeimpiä kriteereitä on se, että minä jaksan ne kevyesti nostaa, mutta silti haluan tukevat yhdistelmät. Niinpä meille kotiutui Emmaljunga Nitro Cityt:
(kuva Emmaljunga)

Itse olisin ehkä päätynyt johonkin hieman hillitympään väriin, mutta Ville ihastui tuohon vihreään ja täytyy kyllä sanoa, että väri on loistava, kirjaimellisesti. Syksyn pimeillä vihreä piristää sekä äitiä että ohikulkijoita. Minua varoiteltiin, jopa myyjän toimesta, pienistä etupyöristä kuinka ne ovat epäkäytännölliset Suomen sääoloissa ja maastoissa, mutta toistaiseksi ei mitään valittamista. Hienosti liikkuvat nurmikolla, ja sorateillä eikä tämäaamuinen ensilumisohjokaan menoa haitannut. Tavarakori on hiukan pienenlainen ja ahdas, mutta kyllä sinne muutaman maitopurkin ja leivän saa ihan kuin vanhoihinkin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Valo 2kk


Valo täytti tänään jo kaksi kuukautta. Päivää vietettiin Studio Kuution tiloissa, missä Ville otti lapsista kuvia valokuvausoppikirjaa varten.

Vauva-arki alkaa asettua uomiinsa, vaikkakin edelleen ylä- ja alamäkineen. Imetyksen kanssa on samoja ongelmia kuin aikoinaan Amandan kanssa. Imetys sattuu, maito suihkuaa ja vauva pulauttelee. Väsymys vaivaa useiden yöherätysten ja esikoisen aamuvirkkuuden vuoksi. Tuntuu kuitenkin paljon helpommalta, kun muistaa että samanlaista oli ensimmäiselläkin kertaa ja siitä selvittiin. Eiköhän selvitä tälläkin kertaa. Toisaalta innokas isosisko kyllä myös helpottaa tilannetta, hän kun mielellään viihdyttää vauvaa, tuo toiseen huoneeseen jääneitä vaippoja, harsoja ja tutteja sekä pyyhkii pulautuksia. Valo ei myöskään viihdy sylissä yhtä paljon kuin Amanda, vaan mieluummin katselee ympäröiviä touhuja sitteristä tai lattialta, Amanda kun taas halusi ehdottomasti katsella sylistä. Ja vaikka Valo mielellään ottaa välillä torkkuja sylissä, varsinkin masuvaivojen kiusatessa, hän mieluummin kuitenkin nukahtaa itsekseen kuin syliin. Paras nukkumapaikka löytyy silti vanhempien välistä. Varsinaisia taitoja pojalla ei vielä ole, mutta päätä kannatellaan jo hienosti vähän aikaa ja ihania hymyjä väläytellään tietoisestikin. Erityisesti sisko saa hymyn irtoamaan.



lauantai 29. lokakuuta 2011

Ristiäiset

Vietimme lauantaina ristiäisiä ja pojan nimeksi virallistettiin Valo. Nimeä on pyöritelty mielessä ihan alkuraskaudesta asti, olihan jo raskaus eräänlainen valo pimeässä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Offset Wraplan vol 2


Vauva tarvitsi villatakin ilmojen viiletessä ja tämän ohjeen olen jo aiemminkin hyväksi todennut, teinhän Amandalle tämä keltaisena. Ohje on siis Offset Wraplan ja löytyy Ravelrystä. Vauvalankavailikoimat ovat tänä syksynä olleet todella tylsät ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin Dropsin Baby Merinoon ruskeana. Tylsää ruskeaa piristämään valitsin limenvihreät napit. 

No toisaalta, ruskeaa meiltä löytyy kyllä enemmänkin:

Koska neulominen sujuu samalla kun lukee esikoiselle satuja, eikä aiheuta ylimääräistä meteliä, sitä on tullut harrastettua enemmänkin. Mies sai toivepipon Novitan Isoveljestä. Ohje on ihan oma kokeilemalla tehty.




Pieni koiranpentu

Amanda sai kutsun naamiaisiin ja halusi pukeutua koiraksi. Pikasurautuksena syntyi koirapuku.


Kaavat on muokattu perushupparin kaavasta, luun piirsin vapaalla kädellä. Tummanruskea frotee ja vaaleampi ruskea velour ovat Metsolasta, korvien vaaleanpunainen velour Eurokankaasta.


Koiraroduista en ymmärrä mitään, mutta tämä luppakorva sai kippurahännän.


Vielä juuri ennen  lähtöä Amanda huomasi koiralta puuttuvan tassut, joten uhrasin keltaiset sukkani ja piirsin tassunkuvat kangastussilla.

torstai 22. syyskuuta 2011

Vinkki imettäjille!

Harvoin suosittelen blogissani mitään kaupallisia tuotteita, mutta nyt teen poikkeuksen. Buff on tuonut markkinoille uuden merinovillaisen "putken". Valmistaja itse ilmoittaa käyttötarkoitukseksi kaulurin, pipon, huivin ynnä muut pään ja kaulan alueen lämmittimet, mutta itse olen todennut tuon aivan loistavaksi rinnanlämmittäjäksi. Saan ilmeisen herkästi rintatulehduksen, joten lisälämmikettä tarvitaan jo aikaisin syksyllä, välillä jopa sisätiloissa. Olen katsellut jo pitkään esim. Ruskovillan rinnanlämmittimiä, mutta ne ovat kalliita ja muotonsa vuoksi jopa hieman hankalia, puhumattakaan siitä, että ne sopivat vain yhteen tarkoitukseen. Aiemmin olen käyttänyt villaista kaulahuivia, mutta ne on ainakin minulla paksuja ja vähän hölmönnäköisiäkin julkisella paikalla riisuessa, paidan alle on ole edes yrittänyt ahtaa. Tämä sopii muotonsa vuoksi isoillekin rinnoille ja sen saa helposti levitettyä niin vaatteiden alle kuin päällekin kun tarvitsee lisälämpöä, eikä ole paksu ja pullottava. Ja se paras ominaisuus on, että vuoden kuluttua tai jo kevättalvella, kun ei enää rinnanlämmittimiä tarvitse (itse olen tarvinut vain imetyksen alkuvaiheessa) saman huivin saa jatkokäyttöön itselle, eikä tarvi pakata varastoon taas yhtä äitiystarviketta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

2 viikkoa

 Palko on jo kaksi viikkoa vanha. Terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä ja totesi pojan kasvattaneen massaa jo puoli kiloa sairaalasta lähdön jälkeen. Ja minua kun huoletti riittääkö maito. Aika on kyllä kulunut tehokkaasti imettäessä, pojat ihan selvästi syövät enemmän ja kauemmin kuin tytöt, kuten minua etukäteen varoiteltiin.

Syysvauvan kanssa on ihanaa, kun ulos saa lähteä heti, eikä tarvi odottaa kahta viikkoa, painon nousua ja pakkasten laantumista, kuten aikoinaan esikoisen kanssa. Olemmekin ulkoilleet ja lenkkeilleet päivittäin, jos ei muualle, niin lähikauppaan. Esikoisen uhmakohtaukset ja jopa iltariehumiset, joita hän on harrastanut vastasyntyneestä asti, ovat kuin taikaiskusta kadonneet. Vauvaveljeä halitaan ja haluttaisiin hoitaa koko ajan ja tyttö onkin ottanut ihan kunniatehtäväkseen kantaa likavaipat roskikseen (joo, joka vaippaan kakkaavan vauvan kanssa ei jaksa kestoilla) ja harsot pyykkikoriin.Vauvalle lauletaan ja esitetään tanssiesityksiä. Mustasukkaisuutta ei ihme kyllä ole näkynyt, vaikka sitä etukäteen pelkäsin, vai liekkö vielä uutuuden viehätystä.
Kahteen viikkoon on myös mahtunut paljon opettelua ja hankaluuksia: minulla leikkaushaava vihottele, vatsa ei toimi kaikkien kipulääkkeiden syömisen johdosta ja lisäksi jouduin jo hakemaan antibioottikuurin rintatulehduksen vuoksi. Imetystä on saanut opetella, kotoa ei lähdetäkään ihan niin ex tempore kuin ennen ja Amandan vieminen aamulla päiväkotiin vaatii melkoisen aikaisin heräämistä, jotta ehtii kaiken ja tietysti pojalla on nälkä juuri kun pitäisi poistua ovesta.

Sitä tavallista vauva-arkea siis. Poika on kuin enkeli. Itkee todella vähän, useimpina öinä herätään vain pari kertaa syömään ja poika nukahtaa rinnalle. Osansa tekee varmasti jo sekin, että itse olen paljon rennompi vauvan kanssa ja luotan itseeni paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Esikoisen kohdalla jokainen uusi ja erilainen juttu nostatti paniikin. Nyt osaa lukea vauvan eleitäkin jo paljon paremmin, nälän erottaa jo ennen itkua.


Päällystin vanhan äitiyspakkauksen makuupussin Marimekon Valpuri- kankaalla. Loistavat ohjeet päällystämiseen löytyi Ninnulta.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sienitakki

 Juuri ennen synnytystä valmistui 8kk ikäiselle kummitytölle syksyksi sienitakki. Kolmen s:n, vyöhyketerapian ja positiivisen ajattelun lisäksi koitin siis käynnistää synnytystä myös käänteispsykologialla, luvatessani viikkoa ennen synnytystä vielä ommella tämän :) Takkeja on aina mukava ommella, mutta erityisesti silloin, kun materiaalit löytyy jo valmiiksi omasta kaapista. Sienipuuvillan olen ostanut vuosia sitten Eurokankaasta, vuorena on kahdenlaista fleeceä, jotka ovat joskus ommeltujen peittojen jämäpaloista. Hupun vuorena on vihreää puuvillakangasta aiemmin Amandalle tehdyn takin jämistä, samoin kuin välissä oleva liimavanu sekä aplikaatiokuviot. Ainoastaan vetoketju ja vinonauha ovat uusia, kun ei varastoista löytynyt sopivan pituisia. Kaava on oma.


Selässä keikkuu omenoita keräilevä orava...

  
...ja hihassa loikkii kaksi pupua.



Kesän sadepäiväneuleena valmistui samaiselle tyttöselle villatakki, vaikkapa tuon sienitakin alle lämmikkeeksi. Lanka on Rowan Pure Wool 4 Ply ja ohje Drops Designilta. Molempien takkien koko on noin 80 cm.





keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Synnytystarinaa

Hieman tarinaa Palkon syntymästä:

Kävin siis yhteensä kolme kertaa äitipolilla tutkittavana ja seurattavana. Ensimmäisellä käynnillä, kuten jo aiemmin kerroin, lääkäri esitti, että jos synnytys ei käynnisty spontaanisti, tehdään sectio viikko lasketun jälkeen. Hän piti synnytyksen käynnistämistä riskialttiina ja piti erittäin epätodennäköisenä, että se edes onnistuisi. Toinen lääkäri oli ensimmäisen kanssa samaa mieltä, mutta ehdotti, että jos jonkinlaista aukeamista on tapahtunut, kokeiltaisiin ballonki- käynnistystä, joka on lääkkeetön ja turvallinen myös aiemmin leikatulle. Molemmat lääkärit ymmärsivät hyvin huoleni. He kannustivat toiveessani saada synnyttää alateitse, mutta nihkeyteni käynnistämistä kohtaan aikaisempien kokemusten(kin) vuoksi, sekä sen, että sectio ei missään tapauksessa ole toiveeni. Kolmas lääkäri olikin ihan eri maata. Liekkö hänellä jotenkin huono maanantai tai jotain. Hän ei saanut ohjelmistojaan tietokoneelta auki, eikä näin ollen lukemaan aikaisempia tietojani, eikä ilmeisesti jaksanut selata kansioni papereita riittävästi ja niinpä hän oli lukenut ainoastaan edellisen käynnin tiedot. Hän antoi ymmärtää, että olen paikalla ihan turhaan, ultrasi sikiön ja tuumi, että kyllähän näitä virtauskäyriäkin voi halutessaan katsella jos viitsii. Sen jälkeen hän ilmoitti, että kun paikat ovat edelleen täysin kiinni, ei ballonkikäynnistystä voida tehdä. Hänen mielestään jatkotoimenpiteen ovat joko tapletti tai oksitosiinikäynnistys, joita ei kyllä välttämättä aina suositella section kokeneille, "mutta varovasti aloittamalla niitä voidaan kyllä kokeilla, vaikka niissä suuri kohdunrepeämisriski onkin". Tuollaisen lausahduksen jälkeen en voinut kuin purskahtaa itkuun ja yrittää sanoa, että miten kun edelliset lääkärit olivat ehdottomasti vastaan. Tyytymättömän kuuloisena hän sitten käski mennä kätilölle varaamaan aikaa suunniteltuun sectioon alkuviikolle. Onneksi kätilö oli ihana ja ainakin lukenut paperini, koska ymmärsi heti päätöksen olleen minulle toisaalta pettymys ja toisaalta helpotus. Sain ajan seuraavalle aamulle. Ilta meni mielipahan vallassa. Minusta ei siis ole synnyttämään luonnollista kautta.

Aamulla pyöräilimme ihanassa auringonnousussa sairaalaan jo kuuden aikaan. Kätilö saatteli meidät synttäneiden osaston huoneeseeni vaihtamaan vaatteet ja odottamaan leikkausta. Kahdeksan jälkeen kävelimme leikkaussaliin. Leikkaussalin ovella iski paniikki. Minulla on ahtaanpaikankammo sekä neulakammo. Neljä ihmistä pyörii ympärillä asennellen erilaisia mittareita, kanyyleja ja puudutuspiikkejä asetellen minua tiukkaan asentoon pöydälle. Kaulaan asti puudutettuna (tai ainakin se tuntui siltä) olo oli todella ahdistava. Jonkin ajan kuluttua kuulimme huojentavan äänen, vauvan itkua ja kätilön kysymyksen kumpi se on.

Edellisen leikkauksen jälkeen Oysissa on menty monessa suhteessa parempaan ja lapsilähtöisempään suuntaan. Heti kun vauva on saatettu ulos, isä lähtee vauvan mukaan synnyttäneiden osastolle ja huolehtii vauvasta siihen saakka kun äiti pääsee myös osastolle.Vauva tuotiin käymään rinnalla jo heräämössä eikä lisämaitoa tarjottu osastolle pääsemisen jälkeen. Myöskään tuttia ei tuputettu tällä kertaa jo ennen rintaa. metysohjaus oli parempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Amandan syntyessä sain ohjeen syöttää 20 minuuttia per rinta, jotteivat rinnat kipeytyisi ja syöttövälin tuli olla kolme tuntia. Ainoastaan yksi kätilö kehotti silloin syöttämään silloin kun vauva vaikutti nälkäiseltä. Nyt panostettiin lapsentahtisuuteen, imettämään silloin kun lapsi hamuaa, eikä todellakaan odottamaan nälkäitkua. Lisämaitoon jouduttiin valitettavasti turvautumaan toisena päivänä leikkauksen jälkeen, kun vauvan paino tippui 9% ja hän alkoi kellastua, eikä minulla tuntunut maito alkavan nousta kunnolla.

Uskallan väittää, vaikkei kokemusta molemmista olekaan, ettei sectiossa ainakaan helpommalla pääse. Harmittaa, että viimeinen lääkäri oli kirjoittanut papereihin section syyksi "synnytyspelko", sillä sectio pelotti minua etukäteen ja nyt vielä enemmän, kuin alatiesynnytys. Vaikka tällä kertaa olen palautunut todella nopeasti, on haava edelleen kipeä ja hankaloittaa liikkumista. Sairaalassa sectioäidit erotti hitaasta hieman kumarasta kävelystä alateitse synnyttäneiden kulkiessa ihan normaalisti ohitse. Pettymys ja mielipaha synnytystavasta on kuitenkin laantunut. Kotona on ihana pieni vauva ja se riittää.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Meidän pieni Palko-mies


30.8.2011 klo 9.20 syntyi pieni poikamme. 3485g ja 51 cm mittainen ja ihan saman näköinen kuin siskonsa vastasyntyneenä.

tiistai 23. elokuuta 2011

Laskettu aika

Laskettu aika koitti tänään. Eilen kävin äitipolilla tutkittavana. Erittäin perusteellisten mittausten ja tutkimusten perusteella vauvalla on kaikki erinomaisen hyvin, mutta paikat ovat edelleen täysin kiinni, joten syntymää saa vielä odotella jokusen ajan. Ensi maanantaina on uusi aika, jolloin vauva sitten siimeistään hätistetään masusta. Tästä johtuen tämä päivä on ollut jotenkin kovin harmistunut. Olen kärsimätön ja harmistunut ja tavallaan jo valmiiksi pettynyt, ettei tämäkään synnytys käynnisty spontaanisti. Pessimistisen päivän kunniaksi saatte surkealaatuisia kuvia viimeaikaisista tekeleistäni. Onneksi tekeleet eivät sentään ole yhtä surkeita.

Amandalla en innostunut kokeilemaan villahousuja vaippoina, ja edelleen suhtaudun niihin epäilyksellä, mutta Pirtin Kehräämön ihana vihreä hahtuva houkutteli kuitenkin neulomaan ainakin kokeeksi. Ohje on Suuri Käsityölehdestä 2/2007. Hahtuvan neulonta vaati pientä opettelua, se kun on herkkä katkeamaan, mutta yllättäin neulominen tuntui todella ihanalta jopa kuumimmilla helteillä. Villa tosiaan myös viilentää.


Metsolan apila-kuosia löytyy meiltä kaikissa mahdollisissa väreissä, mutta vasta nyt jotain itse tehtyä. Potkuhoujen kaavat on piirretty kaupasta ostetuista ja koko on suunnilleen 56. Saa nähdä lähtevätkö nämä sairaalaan mukaan. Keltainen on kyllä ehdottomasti suosikkini Apilan värivaihtoehdoista ja koska kangasta jäi vielä reilusti, saa isosiskokin tästä varmasti jotain myöhemmin.


Tämä paita on tehty Ottobren Outo Otus- kaavalla, joka sopii hyvin tuolle pöllö- kuosille. Koko on noin 68, muistelisin, että Amandalla alkoi olla käyttöä ihan paidoille, eikä pelkästään bodeille siinä koossa. Kangas on Ikasyrilta.


Samasta kankaasta valmistui Amandalle tunikamekko. Kaava on muokattu paristakin Ottobren tunikakaavasta.


Marimekon Räsymatto- kankaasta ompelin päiväpeiton pinnasänkyyn. Amandan kohdalla pinnasänkyä käytettiin ensimmäisen kerran vasta reilun parinkuukauden iässä ja senkin jälkeen vain osan yötä, joten päiväpeitto saa toimia "pölysuojana" toistaiseksi. Peitolla on pituutta huomattavasti enemmän kuin kuva antaa ymmärtää, eli samalla peitolla pärjätään vielä sittenkin kun sänkyä pidennetään.


Isosisko sai samanlaisen päiväpeiton omasta toiveestaan. Eipä hänellä aiemmin ole oikeaa päiväpeittoa ollutkaan.


Muutama muu vielä odottaa kuvaamista. Kesän ja loman aikana on ollut valtavasti innostusta ommella, mutta kuvien ottaminen on jäänyt, kamera kun kulkee yleensä miehen mukana. Niistä lisää siis myöhemmin. Uusi takkitilauskin on vastaanotettu ja tarkoitus olisi ommella sekin vielä ennen ensi maanantaita.

lauantai 13. elokuuta 2011

Norsuja


Syksy alkaa ihan selvästi hiipiä ilmaan ja vaatteiden päälle kaipaa jo kevyttä lämmikettä. Tähän tarpeeseen valmistui norsutakki. Kaavat Ottobre 4/07 ja myös norsu- trikoo Ottobren myymälästä. Vuorena on valkoista trikoota Löytö-Palasta, mistä myös musta resori on kotoisin.Takista tuli heti lapsen suosikki eikä mustavalkoinen kuosi näytä yhtään synkältä kun sen yhdistää punaisiin kenkiin.





maanantai 1. elokuuta 2011

Äitipolilla

Kävin tänään äitipolilla ultrassa ja keskustelemassa. Ensimmäisen raskauden päättyminen kiireelliseen sektioon vauvan sydänäänten romahdettua, oli sen verran järkyttävä kokemus, että jo alkuraskaudesta neuvolassa keskusteltiin synnytystapaultrasta ja mahdollisesti myös pelkopolikäynnistä. Pelkopolille ei kuitenkaan hankittu lähetettä, koska minua ei pelota varsinaisesti synnytys, vaan nimenomaan se, että vauvalla on kaikki hyvin. Tuntuu pelottavalta, että sikiö saattaa olla hengenvaarassa minun tietämättäni ja minun voimatta vaikuttaa asiaan mitenkään. Joku kätilö meni vielä sanomaan sektion jälkeen, että onneksi ei käynnistynyt spontaanisti, koska silloin olisi käynyt huonosti.

Pääsin keskustelemaan sekä kätilön että lääkärin kanssa. Erityisesti lääkärin kanssa keskustelu rauhoitti kovasti. En tiennyt, että 30% lapsista on napanuora jollain tapaa kietoutuneena jonkin kehonosan ympärille ja kuitenkin vain 3% lapsista se johtaa sektioon. Sekä kätilö että lääkäri tuomitsivat jyrkästi aikaisemmin kuulemani lausahduksen, että vauvalle olisi käynyt huonosti. Heidän mukaansa riski kohtukuolemaan olisi ollut erittäin pieni, oksitosiinisupistus kun on ihan eri asia kuin spontaanit supistukset. Ylipäätään kohtukuoleman riski on Suomessa hyvin pieni. Viisi kertaa todennäköisempää on, että sekä minä että sikiö kuolemme paikallisella moottoritiellä liikenneonnettomuudessa.

Toivoisin, että tällä kertaa synnytys käynnistyisi itsekseen ja voisin synnyttää alakautta. Myös sekä lääkäri että kätilö pitivät sitä parhaana vaihtoehtona. Minulle varattiin kuitenkin uusi aika päivää ennen laskettua aikaa, jolloin tilanteen kehittymistä seurataan. Koska syytä käynnistymättömyyteen ei tiedetä, tarkkaillaan kohdunsuuntilannetta tarkemmin ja jos mitään edistystä ei tapahdu, tehdään sektio viikko lasketun ajan jälkeen vauvan turvallisuudeen takaamiseksi. Nyt kuitenkin kaikki hyvin, palko liikkuu hurjasti, kasvaa normaalisti ja ultrakuvissa näkyi myös vapaasti liikkuvaa napanuoraa. Korkeintaan neljä viikkoa enää jäljellä. Jännittää, hyvällä tavalla.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

3,5 vuotta

Kolme ja puolivuotias osaa mm.:
- napittaa villatakin
- sulkea vetoketjut ja tarrat
- laskea kahteenkymmeneen
- kaikki kirjaimet
- luetella useimpien nimien kirjaimet korvakuulemalta
- laulaa hurjan määrän lauluja ja keksiä mielikuvituksekkaasti omia
- käynnistää cd- soittimen ja kannettavan dvd- soittimen, niin että voi katsella tai kuunnella haluamiaan levyjä (valitettavasti)
- kertoa pitkiä itsekeksittyjä tarinoita
- nimetä lelujaan ja muistaa annetut nimet kuukausitolkulla
- neuvotella saadakseen haluamansa


Kolme ja puolivuotias on täynnä tahtoa ja uhmaa. Oma tahto ilmoitetaan kovaan ääneen, pahastuminen näytetään ja ärtyminen aiheuttaa kiljuntaa ja ovien paiskomista. Toisaalta hän osaa myös pyytää anteeksi kun tietää käyttäytyneensä huonosti ja välillä jopa nimetä miksi ärsyttää. Myös hyvä olo näytetään ja hyvinä hetkinä lapsi on täynnä hymyä ja naurua. Hän halaa herkästi, suukottaa, kertoo rakastavansa ja ikävöivänsä poissaolevia. Hän on täynnä tunnetta.


Kolme ja puolivuotias on täynnä kysymyksiä. "En tiedä" ei kelpaa vastaukseksi missään tapauksessa. Kysymykset voivat olla hyvinkin hankalia ja hyvinkin pohdiskelevia. Dementiaa sairastavan isomummon tapaaminen sai aikaan ryöpyn pohdintaa vanhenemisesta, sairastamisesta ja kuolemisesta. Vanhempien työt kiinnostavat ja ne aiheuttavat valtavasti mitä ja miksi- kysymyksiä. Olen viime viikkoina googlettanut esimerkiksi mitä leppäkertut syövät (kirvoja), miksi jotkut porot ovat valkoisia (en löytänyt vastausta) ja miten tikit ommellaan. Vauvan odotus ja syntymä on toki aiheuttanut omat kysymyksensä.


Parasta tässä iässä on ehdottomasti se, että lapsi on jo niin iso, että hänen kanssaan voi keskustella, jutustella ja pohtiakin. Kuitenkin hän on vielä niin pieni, ettei epäile mitään, ei osaa olla kyyninen minkään suhteen, luottaa niin vanhempien kuin omaankin kaikkivoipaisuuteen. Mikään ei ole mahdotonta. Kolme ja puolivuotiaan elämä on yhtä suurta seikkailua. 

Tytärtäni lainaten: On ihanaa olla Amanda!

torstai 14. heinäkuuta 2011

kesäloma

 Tänä vuonna emme tehneet mitään varsinaista kesälomareissua, oma kunto ja miehen lomien myöhäisyys kun ei oikein anna myöten, mutta ehdimme sentään muutamaksi päiväksi pääkaupunkiseudulle. Meille Helsinginreissu tarkoittaa mummolaa ja enon tapaamista ja tällä kertaa kävi niin hyvä tuuri, että tavattiin myös kummitäti ja isomummi sekä ihan uusi pikkuserkku. Lisäksi meidän Helsinginreissuihin kuuluu ehdottomasti metrolla ja raitiovaunulla ajelua.

Kävimme myös Lintsillä. En ole itse käynyt siellä koskaan aiemmin, lapista kun olen kotoisin. Lapsella oli hurjan hauskaa vempeleissä, eikä voi kyllä aikuisetkaan valittaa. Ainoa miinus oli, ettei maailmanpyörään päässyt alle 100 cm pitkä lapsi ja se oli se mitä olimme etukäteen odottaneet ja puhuneet. Hattara ja puhuva roskis korvasivat harmitusta kovasti.




Porvoon vanha kaupunki kuuluu myös meidän vakikohteisiin. Ihana idyllinen alue, vanhoja rakennuksia ja pikkubutiikkeja.  Paras paikka on lelukauppa Riimikko, jonka ovelta löytyy myös tämä prinsessatuoli. Liike on erikoistunut nukkekotitavaroihin, mutta valikoimiin kuuluu hurjan paljon ihania leluja




Pyrimme ihan tietoisesti välttämään "ylimääräisiä" teemakohteita yleisesti ottaen. Linnanmäki oli tällä kertaa poikkeus, se kun piti olla alunperin juttu, mihin eno vie tytön, mutta töiden vuoksi hän ei päässytkään ja tyttö käyntiä odotti. Muuten emme teemapuistoihin ja vauhtivempeleisiin suuntaa. Kolmevuotiaalle tuntuu olevan isoja elämyksiä jo ihan suihkulähteet puistoissa, katumuusikko, jäätelön, mansikoiden tai herneiden syönti torilla, ison kirjakaupan lastenosasto, lokit ja risteilyalukset kauppatorin rannassa, metrolla tai raitiovaunulla matkustaminen tai tuomiokirkon pitkät portaat. Ajomatkalla Helsinkiin pysähdyimme syömään eväitä levähdyspaikalle, kun tyttö tuumi innoissaan, ettei ole koskaan ollutkaan tällaisella retkellä ja voileipäkin maistui paljon normaalia paremmin. Joka paikasta löytyy kaiteita, korokkeita, portaita tai muita ulokkeita, joissa kokeilla kiipeilytaitoja ja tasapainoa.




 Reissumyssyksi valmistui pikapikaa juuri ennen lähtöä ohut lippahattu. Kaavoja en mistään tähän hätään löytänyt, joten piirtelin kaavat yhden pipon ja yhden lippiksen muotoja mukaillen. Tyttö löysi samanmallisen hatun Marimekon myymälästä, eikä olisi milään luopunut myssystä ellei äiti olisi luvannut tehdä samanlaista (voitte vain kuvitella mikä oli sen myssyn hinta). Kangas on äitini kaappien perukoilta, ilmeisesti siitä on tehty jotain minulle lapsena, ainakin nuken petivaatteet muistan. Vuorena on lakanakangasta, jotta myssy olisi mahdollisimman kevyt.
















keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannus













Mökkeilyä, vesisadetta, aurinkoa, paljaita varpaita, kumppareita, kalastusta, neulontaa, grillausta, saunontaa, uhmakohtauksia, rusakonpoikasia, trivial pursuitia, mustavalkokuvaamisen opettelua, rähjääntymistä, ukkosta, sääskiä ja keskiyön aurinko.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

30+0

Huh huijaa, raskaus etenee hurjaa vauhtia. Enää kymmenen viikkoa laskettuun aikaa. Kävin tänään neuvolassa ja koska kesälomat painaa sielläkin päälle, sovittiin kaikki loput neuvolakäynnit kerralla. Eipä niitä kovin montaa tuntunut enää olevan. Hemoglobiini on noussut hienosti ja rautatapletteja voi pikkuhiljaa jättää pois. Sen sijaan verenpaine laskee samaa tahtia, joten edelleen heikottaa jos ei pidä varaansa. Olo on kuitenkin paljon paljon parempi. Palko on kääntynyt pää alaspäin ja vaikuttaa olevan ihan hyvin kuopissaan, vaikkei kiinnittynyt olekaan. Ensi kerraksi terveydenhoitaja kirjoittaa lähetteen äitiyspolille ultraan, jossa tutkitaan ja suunnitellaan synnytystä. Tuosta käynnistä on puhuttu ihan ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien. Ihanaa että toiveeseeni on suhtauduttu vakavuudella ja minua on kuunneltu. Eihän se välttämättä mitään edes paljasta, mutta saan ainakin mielenrauhan. Sf- käyrä kulkee nätisti keskellä. Painoa on tullut reippaasti toistakymmentä kiloa, mutta terveydenhoitajan vakuutteluista, että niin pitääkin, huolimatta koitan olla ajattelematta koko asiaa. Vaatteet kiristää ja viime viikon bikinien metsästys oli suorastaan nöyryyttävä kokemus. Sainpahan sentään kauniin pinkit ja nyt ne sointuvat erittäin kauniisti punaisena loistavaan vatsanahkaani (raskaana näköjään palaa auringossa ihan eritavalla kuin ikinä ennen). Mieli on kuitenkin pirteä. Töissä olen jaksanut hienosti ja saanut runsaasti kannustusta. Iltaisin jaksaa hieman ulkoilla ja touhuta. Juhannukselta alkaa kesäloma, ensimmäinen moneen moneen vuoteen. Pieni peppu tunkee kylkiluiden alle ja pikkuruiset jalat naputtavat kylkeä. Olo on ahdas ja hieman tukala. Olo on onnellinen.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Puistoilua...










Desimittatippoja...

Juttelimme Amandan kanssa miten päivä on mennyt. Mitä on leikitty, miten menty päiväunille, mitä syöty jne.

Amanda: Meillä oli lihapullia ja perunoita. Ja hiiri toi desimittatippoja ja sitten me nukuttiin kaikki tooosi hyvin.
Äiti: Siis mitä tippoja??
A: Desimittatippoja
Ä: Hiiri toi?
A: Joo.
Ä: Mistä se hiiri oikein tuli?
A: Kaapista. Joskus on leppäkerttu tuonut.
Ä: Kuka sen sieltä kaapista toi?
A: Arja
Ä: Ja sitten nukutti hyvin?
A: Joo! (ja hyvin iloisesti)
 
Isä: Mihin se hiiri ne tipat oikein laittoi?
A: No käsiin tietenkin!
A&I: Niin siis käsidesitippoja!
 
Kerkesin jo säikähtää, että minkälaisia nukutusmenetelmiä päiväkodissa nykyään käytetään...
 

tiistai 24. toukokuuta 2011


Sairaslomaa jatkettiin kahdella viikolla. Pientä nousua oli hemoglobiinissa jo havaittavissa, mutta lääkäri piti ehdottoman tärkeänä levätä kunnolla ennen töihin menoa. Tylsää sanon minä, vaikka taisi olla ihan oikeassa. Pyykinpesukoneen täyttäminen on vaatinut parin tunnin huilailuja vaakatasossa ja minkäänlaisia portaita ei ole voinut ajatellakaan kiipeävänsä. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Edelleen suurin osa ajasta menee sohvalla, mutta hieman jo jaksaa liikkua. Viikonloppuna kävin puutarhalla ja erämessuilla, eilen kaupungilla ja kampaajalla. Tekee mielelle todella hyvää päästä pois sohvalta, edes hetkeksi. 



Ensimmäisellä sairaslomaviikolla opettelin virkkaamaan makuuasennossa. Tuloksena syntyi matto makuuhuoneeseemme. Malli on sama kuin aikaisemmassakin pitsimatossani, mutta tällä kertaa materiaalina on Novitan Flip Flop- lanka. Maton halkaisija on 117 cm (kuvan kengät kokoa 24). Tuo malli on todella ihana ja lanka mukavan kevyttä virkata sylissä (tai peittona päällä tässä tapauksessa) mutta hieman arveluttaa miten tuo tulee toimimaan. Ajatus kierrätyslangasta on hieno, Flip Flopistahan osa on kierrätetyistä muovipulloista tehtyä kuitua, mutta aika sähköiseltä tuo materiaali vaikuttaa.


Toisella sairaslomaviikolla jaksoin jo istua hieman pidempään, joten otin ompelukoneen esille.Vauvan housujen kaava on jostain ikivanhasta Suuri Käsityölehdestä, Amandan housujen kaavan piirsin vanhoista housuista ja paidan kaava on ihan oma. Housujen frotee ja resori ovat Metsolasta, paidan trikoo Marimekolta. Polkupyörät ovat naapureiden. Amandan housuihin olen kyllä todella tyytyväinen. Tyttö on todella pitkäjalkainen, 90 cm pitkälle tytölle ei aina meinaa koon 98 lahkeetkaan riittää, mutta niin kapea, että useimpien valmishousujen vyötärö jää pussittamaan hankalasti. Yhdet todella hyvät housut olen onnistunut löytämään ja ensimmäistä kertaa ikinä onnistuin piirtämään kaavat valmisvaatteesta ilman että vaate tarvitsi purkaa atomeiksi.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kävelin kaupungilla hieman mietteissäni, kun huomasin, että eräällä pikkutytöllä ol ilapseni takki. Siis tämä takki:
 

Vilkaistuani uudelleen, huomasin, ettei kyse sittenkään ollut tyttäreni takista. Ensinäkin takki oli aivan liian puhdas ja uusi (meidän takki on lähinnä likaisen harmaa, pesuista huolimatta, joka päiväisen päiväkodin pihalla makoilun ansiosta) ja lisäksi kanttaukset olivat pinkit. Mutta kuitenkin. Selässä oli samalla tavalla kettu ja rinnassa puput. Joo, kyllähän tuota kangasta saa kuka haluaa ja takkeja osaa muutkin ommella, mutta oli kyllä suorastaan hämäävän identtinen. Ensimmäinen ajatus oli, että ei, joku on plagioinut minua! Toinen ajatus oli, että onkohan kyse josta kusta blogini lukijasta, joka on inspiroitunut takistamme. Päätin ottaa tällä kertaa kohteliaisuutena. Hassu tunne silti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...