keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Synnytystarinaa

Hieman tarinaa Palkon syntymästä:

Kävin siis yhteensä kolme kertaa äitipolilla tutkittavana ja seurattavana. Ensimmäisellä käynnillä, kuten jo aiemmin kerroin, lääkäri esitti, että jos synnytys ei käynnisty spontaanisti, tehdään sectio viikko lasketun jälkeen. Hän piti synnytyksen käynnistämistä riskialttiina ja piti erittäin epätodennäköisenä, että se edes onnistuisi. Toinen lääkäri oli ensimmäisen kanssa samaa mieltä, mutta ehdotti, että jos jonkinlaista aukeamista on tapahtunut, kokeiltaisiin ballonki- käynnistystä, joka on lääkkeetön ja turvallinen myös aiemmin leikatulle. Molemmat lääkärit ymmärsivät hyvin huoleni. He kannustivat toiveessani saada synnyttää alateitse, mutta nihkeyteni käynnistämistä kohtaan aikaisempien kokemusten(kin) vuoksi, sekä sen, että sectio ei missään tapauksessa ole toiveeni. Kolmas lääkäri olikin ihan eri maata. Liekkö hänellä jotenkin huono maanantai tai jotain. Hän ei saanut ohjelmistojaan tietokoneelta auki, eikä näin ollen lukemaan aikaisempia tietojani, eikä ilmeisesti jaksanut selata kansioni papereita riittävästi ja niinpä hän oli lukenut ainoastaan edellisen käynnin tiedot. Hän antoi ymmärtää, että olen paikalla ihan turhaan, ultrasi sikiön ja tuumi, että kyllähän näitä virtauskäyriäkin voi halutessaan katsella jos viitsii. Sen jälkeen hän ilmoitti, että kun paikat ovat edelleen täysin kiinni, ei ballonkikäynnistystä voida tehdä. Hänen mielestään jatkotoimenpiteen ovat joko tapletti tai oksitosiinikäynnistys, joita ei kyllä välttämättä aina suositella section kokeneille, "mutta varovasti aloittamalla niitä voidaan kyllä kokeilla, vaikka niissä suuri kohdunrepeämisriski onkin". Tuollaisen lausahduksen jälkeen en voinut kuin purskahtaa itkuun ja yrittää sanoa, että miten kun edelliset lääkärit olivat ehdottomasti vastaan. Tyytymättömän kuuloisena hän sitten käski mennä kätilölle varaamaan aikaa suunniteltuun sectioon alkuviikolle. Onneksi kätilö oli ihana ja ainakin lukenut paperini, koska ymmärsi heti päätöksen olleen minulle toisaalta pettymys ja toisaalta helpotus. Sain ajan seuraavalle aamulle. Ilta meni mielipahan vallassa. Minusta ei siis ole synnyttämään luonnollista kautta.

Aamulla pyöräilimme ihanassa auringonnousussa sairaalaan jo kuuden aikaan. Kätilö saatteli meidät synttäneiden osaston huoneeseeni vaihtamaan vaatteet ja odottamaan leikkausta. Kahdeksan jälkeen kävelimme leikkaussaliin. Leikkaussalin ovella iski paniikki. Minulla on ahtaanpaikankammo sekä neulakammo. Neljä ihmistä pyörii ympärillä asennellen erilaisia mittareita, kanyyleja ja puudutuspiikkejä asetellen minua tiukkaan asentoon pöydälle. Kaulaan asti puudutettuna (tai ainakin se tuntui siltä) olo oli todella ahdistava. Jonkin ajan kuluttua kuulimme huojentavan äänen, vauvan itkua ja kätilön kysymyksen kumpi se on.

Edellisen leikkauksen jälkeen Oysissa on menty monessa suhteessa parempaan ja lapsilähtöisempään suuntaan. Heti kun vauva on saatettu ulos, isä lähtee vauvan mukaan synnyttäneiden osastolle ja huolehtii vauvasta siihen saakka kun äiti pääsee myös osastolle.Vauva tuotiin käymään rinnalla jo heräämössä eikä lisämaitoa tarjottu osastolle pääsemisen jälkeen. Myöskään tuttia ei tuputettu tällä kertaa jo ennen rintaa. metysohjaus oli parempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Amandan syntyessä sain ohjeen syöttää 20 minuuttia per rinta, jotteivat rinnat kipeytyisi ja syöttövälin tuli olla kolme tuntia. Ainoastaan yksi kätilö kehotti silloin syöttämään silloin kun vauva vaikutti nälkäiseltä. Nyt panostettiin lapsentahtisuuteen, imettämään silloin kun lapsi hamuaa, eikä todellakaan odottamaan nälkäitkua. Lisämaitoon jouduttiin valitettavasti turvautumaan toisena päivänä leikkauksen jälkeen, kun vauvan paino tippui 9% ja hän alkoi kellastua, eikä minulla tuntunut maito alkavan nousta kunnolla.

Uskallan väittää, vaikkei kokemusta molemmista olekaan, ettei sectiossa ainakaan helpommalla pääse. Harmittaa, että viimeinen lääkäri oli kirjoittanut papereihin section syyksi "synnytyspelko", sillä sectio pelotti minua etukäteen ja nyt vielä enemmän, kuin alatiesynnytys. Vaikka tällä kertaa olen palautunut todella nopeasti, on haava edelleen kipeä ja hankaloittaa liikkumista. Sairaalassa sectioäidit erotti hitaasta hieman kumarasta kävelystä alateitse synnyttäneiden kulkiessa ihan normaalisti ohitse. Pettymys ja mielipaha synnytystavasta on kuitenkin laantunut. Kotona on ihana pieni vauva ja se riittää.

1 kommentti:

  1. Onpa kurjaa, että on pitänyt tuollainen lääkäri osua kohdalle. Pääasiahan kuitenkin on, että lapsi on saatu turvallisesti maailmaan ja hyvä niin! Synnytykset ja imetykset ovat kyllä tosi herkkiä asioita ja toivoisi, että ainakin terveydenhoitohenkilökunta osaisi olla aina tukemassa ja kannustamassa ja ymmärtämässä. Ihanaa vauvaelämää teille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...