perjantai 25. helmikuuta 2011

hammaslääkärissä

Amandalla oli viimein ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Toivottavasti tähänkin on saatu muutos, sillä minusta on ihan käsittämätöntä, että ensimmäinen hammaslääkärikäynti on vasta kolmevuotiaana. Olen kyllä kuullut huhuja, että nykyään järjestettäisiin jonkinlainen infotilaisuus ainakin jo alle vuoden ikäisten lasten vanhemmille. Nyt sinne lääkäriin kuitenkin viimein päästiin. Hammaslääkäristä on meillä puhuttu jo pitkään. Yle nimittäin keksi näyttää eräänä lauantai-aamuna peräti kaksi kauhutarinaa hammaslääkäristä lastenohjelmissaan. Tytölle jäikin sellainen kuva, että hammaslääkärissä porataan aina ja se on kamalan pelottavaa. Saatiin kuitenkin rauhoiteltua tyttöä ja vakuutettua, että kyseiset ohjelmat olivat vain satua ja oikeasti hammaslääkärit on tosi kivoja.

Reippaana tyttönä Amanda oli avannut suunsa jo ennen pyyntöä. Hammaslääkäri (vai olikohan suuhygienisti?) esitteli työkalunsa ja tarkisti hampaat. Kehuja saatiin hyvin pestyistä ja hoidetuista sekä valkoisista hampaista. Olen ollut todella tarkka siitä, että lapsen hampaat on pesty joka ikinen aamu ja ilta ja harjausten välissä on syöty pastilleja. Me molemmat vanhemmat olemme vierailleet ihan riittävästi hampaiden paikkauksessa Amandankin tarpeisiin, joten olen koittanut opettaa lapselle järkevämpää hampaiden hoitoa ja toivoisin että siitä tulisi tytölle automaattinen tapa. Valitettavasti lapsi joutuu mitä todennäköisimmin käymään saman oikomishoitorumban kuin mitä mekin. Tytön hampaat ovat hyvin tiheät, eli jonkinlaista väljennystä täytyy tehdä sitten kun maitohampaat ovat vaihtuneet pysyviin. Se on kuitenkin sen ajan murhe. Nyt ollaan ylpeitä kauniista ja puhtaista hampaista.

perjantai 18. helmikuuta 2011

surkuhupaisaa

Eilen ostin ensimmäisen bodyn tulevalle vauvalle outletin alelaarista. Meille on tarjottu jo kahtia vaunuja ja kassillinen kestovaippoja. Amanda on keksinyt vauvalle jo monta nimiehdotusta, jokainen mitä mielikuvituksekkain. Vatsakin näkyy jo ihan kunnolla. Tässä raskaudessa mennään vauhdilla.

En ole mitenkään peitellyt vatsaa, pukeudun ihan niihin samoihin trikoisiin kuin aina ennenkin, silti töissä on toistaiseksi vain pari ihmistä jotka tietävät. Luulen että useampi kyllä epäilee, mutta eipä ole kukaan tullut kysymään. Eilen kerroin raskaudesta tiiminvetäjälleni. Minä niin ajattelin, että kun joka tapauksessa joudun olemaan vielä ainakin kaksi vuotta määräaikaisena, tämä raskaus tulisi ihan hyvään saumaan. Tiiminvetäjälläni olikin "hyvä" uutinen kerrottavana. Syksyllä tulisi hakuun vakituinen virka, johon olen melkoisen vahvoilla oltuani pisimpään (ainoana vielä pari viikkoa) määräaikaisena toimistollamme. Että näin, kyllä voikin olla tuuria. Mikään ei tietenkään estä minua hakemasta tuota paikkaa eikä äitiyslomalla olo sinällään estä palkkaamistani, minä vain olin ajatellut viettää hoitovapaata kaikessa rauhassa ansiosidonnaisen turvin ainakin siihen asti että vauva on lähempänä kahta vuotta. No mietin tarkemmin sitten kun paikka oikeasti tulee auki ja teen niin kuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Tiiminvetäjä kyllä kehotti viettämään juuri niin pitkän hoitovapaan kuin vain hyvältä tuntuu, töitä kyllä löytyy myöhemminkin. Mutta silti. Odotan jännityksellä miten osastonjohtaja ja ylin esimieheni suhtautuvat raskauteeni. Taidan kyllä odottaa vielä vähän aikaa ennen kuin sanon mitään :)

torstai 10. helmikuuta 2011

Ultrakuulumisia

Lupasin tulla heti tänään kertomaan ultrakuulumiset. Hyvältä näytti: yksi vauva, yksi pää ja sopiva määrä raajoja ja elimiä, eli kaikki niin kuin pitääkin. Yllätyksekseni tutkimus tehtiinkin vatsan päältä, ei alakautta, niin kuin Amandaa odottaessa. Tutkimus oli myös yllättävän tarkka. Niskapoimun mittaus, jolla siis ultraa nimitettiin, oli vain yksi monesta tutkittavasta asiasta. Erikseen tarkastettiin sikiöiden määrä ja paikka, raajojen määrä, aivojen keskiviiva, sydän ja syke, vatsalaukku ja virtsarakko ainakin. Amandaa odottaessa toimitus kesti 15 minuuttia, eikä olisi kestänyt niinkään kauaa, ellei lääkäri olisi puhunut koko ajan puhelimessa. Silloin myös mitattiin vain sikiön pituus, että vastaa viikkoja ja niskaturvotus ja sitten seuraava. Nyt tosiaan mitattiin ja kuvattiin monta muutakin juttua ja lääkäri selitti koko ajan mitä on tekemässä ja miksi ja miltä näyttää. Saimme vielä ison nipun kuvia mukaamme (joita koitan saada jossain vaiheessa tännekin). Edelleenkin voin siis vain kehua tämän kaupungin neuvolapalveluja, iso muutos on tapahtunut reilussa kolmessa vuodessa (tosin edelliskerralla kävimme nt-ultran Mikkelissä, mutta kuitenkin). Mutta siis se tärkein: vauva on ihan oikeasti olemassa, vaikuttaa täysin normaalilta ja voi hyvin.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Tunnustuksia!

Sain tällaisen Mintulta. Kiitoksia suunnattoman paljon! Välillä tuntuu että kirjoitan vain itselleni eikä näitä kukaan lue, joten tällaiset tunnustukset tuntuu tosi hienolta. Huomasin juuri, että sivuillani on käynyt yli 30 000 kävijää ja tämän vuoden puolella olen saanut kaksi uutta vakilukijaakin. Eli kiitoksia myös kaikille muille täällä pyörijöille. Tavoittenani on olut muutenkin päivittää blogiani ahkerammin tänä vuonna, olla positiivisempi ja tavallaan blogissani päästää nyt takaisin alkujuurille, tämähän oli nimenomaan odotusblogi alunalkaen.

Huomenna on ensimmäinen ultra. Jännittää kovasti! Koitan tulla kertomaan tuloksista heti huomenna.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kiitoksia onnitteluista!

Eihän sitä toki samalla tavalla kysymyksiä nyt ole, kuin mitä ensimmäisellä kerralla ja kyllähän nuo isyyskuviot ja parisuhteen hankaluudet lapsiperheessä on jo tuttuja, mutta tosi hienoa, että jotain konkreettista pyritään tekemään jo ihan neuvolatasolla ja jo ennen kuin lapsi on syntynytkään. Tosi hienoa, ettei vain kirjoiteta suosituksia pöytäkirjoihin, vaan oikeasti tehdään jotain. Ja tosiaan ihan mielellään mennään mekin kuuntelemaan ja keskustelemaan, onhan tuosta vauva-ajasta jo aikaa ja tuo esikoinen tuo taatusti omat lisämausteensa vauva-arkeen. Ryyni on jo niin iso tyttö, ettei enää edes muista mitä se pikkuvauva-aika olikaan. Nyt vain pitäisi keksiä tälle kakkosellekin naseva työnimi. Ehdotuksia saa antaa :)

perjantai 4. helmikuuta 2011

Olen ollut jo useamman viikon varpaillani, että koska tämän uskaltaa sanoa ääneen. Nyt olen viimein saanut konkreettisen todisteen: MEILLE TULEE VAUVA!!!

Olen viikolla 12 ja kävin tänään neuvolalääkärillä. Varoitteluista huolimatta, kun viikkoja on vielä niin vähän, lääkäri sai nopeasti kuuluviin sydänäänet. Vaikka raskaustestin viiva oli todella vahva, olen kärsinyt pahoinvoinnista ja heikotuksesta jo yli kuusi viikkoa, vatsakin on jo hiukan kasvanut ja painoa on tullut jo muutama kilo, vaikka syksyn lihotuskuuriyritys vain laski painoa, on silti ollut vaikea uskoa, että siellä ihan oikeasti on joku. On siellä.

Suunnittelin meneväni yksityiselle varhaisultraan ja harkitsin myös koko neuvolapalvelun hankkimista yksityiseltä. Jotenkin Amandan kohdalla tuntui, että kaikkia kysymyksiäni ei kuultu tai otettu vakavasti ja huoleni ohitettiin. Minulle suositeltiin, paikallista yksityistä neuvolaa, sekä varhaisultraan, että neuvolatoimintaan, mutta sinne ei saanutkaan aikoja tammikuun aikana. Yllättäin julkiselle puolelle pääsikin heti. Siis todella heti. Soitin hyvissä ajoin jouluviikolla, kun ajattelin että kunnallisissakin neuvoloissa on ruuhkia ja lomia niin, että ajan saaminen tammikuuksi olisi hankalaa. Sain ajan seuraavalle viikolle. Vastaanotto on näillä kahdella kerralla ollut erittäin pätevää. Kysymykseni on otettu vakavasti, eikä vain ohitettu "se on ihan normaalia" tuhahduksella. Minulla on ollut kipuja, jotka ovat saaneet huolestumaan, ja olen saanut sekä selvityksen mistä kivut voivat johtua, että myöskin ohjeet, milloin pitää huolestua ja mihin ottaa yhteyttä.

Oulun neuvoloissa on otettu isät ja ylipäätään perheet ihan uuden huomion alle. Sen perinteisen päihteidenkäyttölomakkeen lisäksi, myös isän pituus ja paino sekä verenpaine tarkistettiin ensmmäisellä neuvolakäynnillä. Isä myös ohjattiin varaamaan aika hammastarkastukseen ja samoin kuin äidit he pääsevät jonon ohi suoraan hammaslääkärille. Neuvolasta pyritään järjestämään kotikäynti jo alkuraskaudesta, mutta resurssipulan vuoksi meille koitetaan järjestää aika myöhemmin. Isä on myös velvoitettu saapumaan puolivälin tienoilla järjestettävälle neuvolakäynnille, jossa isää ja äitiä haastatellaan perheenä ja pariskuntana sekä terveydenhoitajan että perhetyöntekijän puolesta. Tätä varten annettiin myös molemmille täytettäviksi lomakkeet joissa käsitellään parisuhdetta ja henkilökohtaista jaksamista. Molempien vanhempien on täytettävä myös perheen ruokailu ja liikuntatottumuskorttia, joka käydään läpi kahdesti raskauden aikana ja kahdesti lastenneuvolan puolella sitten kun vauva on syntynyt. Kuulostaa ensialkuun kovin holhoavalta ja turhalta, varsinkin tuo kotikäynti, mutta toisaalta kun omassa tuttavapiirissäkin on nuoria perheitä, joissa isä ei periaatteesta vaihda ainuttakaan vaippaa, äiti hoitaa kaikki yövalvomiset, oli lapsi sitten 2kk tai 2 vuotta vanha, sekä lasten sairauksista johtuvat sairauspoissaolot, sekä perheitä joissa on erottu ennen kuin lapsi on kahta vuotta vanha, on tämä ehkä sittenkin täysin perusteltua ja hyväksi. Ville suhtautui "pakolliseen" neuvolakäyntiin hyvinkin suopeasti. Hän tulee mielellään keskustelemaan ja toivoi kuulevansa vauvan sydänäänet. Hänestä oli tuntunut Amandaa odottaessamme, ettei hänellä ollut oikein mahdollisuutta kysellä mitään neuvolasta, vaikka jokin olisi askarruttanutkin. Perhevalmennuksessa oli useampikin isä, joka tuntui kokevan samoin, sillä siellä kysymyksiä kyllä tuli nimenomaan miehiltä, mutta niihin vastattiin jotenkin kovin äitilähtöisesti. Nyt isille on järjestetty oma "isävamennus"perhevalmennuksen rinnalle, jossa paikalla on vain tulevia isiä ja kysymyksiin vastataan nimenomaan isän kannalta. Tästä kuulin esikoistaan odottavalta serkultani, joten tarkempaa tietoa minulla ei siitä ole ja epäilen että sekin on nimenomaan ensimmäistä odottaville isille. Hienoja uudistuksia jokatapauksessa ja hienoa että jotain konkreettista on saatu aikaan suositusten lisäksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...