torstai 22. syyskuuta 2011

Vinkki imettäjille!

Harvoin suosittelen blogissani mitään kaupallisia tuotteita, mutta nyt teen poikkeuksen. Buff on tuonut markkinoille uuden merinovillaisen "putken". Valmistaja itse ilmoittaa käyttötarkoitukseksi kaulurin, pipon, huivin ynnä muut pään ja kaulan alueen lämmittimet, mutta itse olen todennut tuon aivan loistavaksi rinnanlämmittäjäksi. Saan ilmeisen herkästi rintatulehduksen, joten lisälämmikettä tarvitaan jo aikaisin syksyllä, välillä jopa sisätiloissa. Olen katsellut jo pitkään esim. Ruskovillan rinnanlämmittimiä, mutta ne ovat kalliita ja muotonsa vuoksi jopa hieman hankalia, puhumattakaan siitä, että ne sopivat vain yhteen tarkoitukseen. Aiemmin olen käyttänyt villaista kaulahuivia, mutta ne on ainakin minulla paksuja ja vähän hölmönnäköisiäkin julkisella paikalla riisuessa, paidan alle on ole edes yrittänyt ahtaa. Tämä sopii muotonsa vuoksi isoillekin rinnoille ja sen saa helposti levitettyä niin vaatteiden alle kuin päällekin kun tarvitsee lisälämpöä, eikä ole paksu ja pullottava. Ja se paras ominaisuus on, että vuoden kuluttua tai jo kevättalvella, kun ei enää rinnanlämmittimiä tarvitse (itse olen tarvinut vain imetyksen alkuvaiheessa) saman huivin saa jatkokäyttöön itselle, eikä tarvi pakata varastoon taas yhtä äitiystarviketta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

2 viikkoa

 Palko on jo kaksi viikkoa vanha. Terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä ja totesi pojan kasvattaneen massaa jo puoli kiloa sairaalasta lähdön jälkeen. Ja minua kun huoletti riittääkö maito. Aika on kyllä kulunut tehokkaasti imettäessä, pojat ihan selvästi syövät enemmän ja kauemmin kuin tytöt, kuten minua etukäteen varoiteltiin.

Syysvauvan kanssa on ihanaa, kun ulos saa lähteä heti, eikä tarvi odottaa kahta viikkoa, painon nousua ja pakkasten laantumista, kuten aikoinaan esikoisen kanssa. Olemmekin ulkoilleet ja lenkkeilleet päivittäin, jos ei muualle, niin lähikauppaan. Esikoisen uhmakohtaukset ja jopa iltariehumiset, joita hän on harrastanut vastasyntyneestä asti, ovat kuin taikaiskusta kadonneet. Vauvaveljeä halitaan ja haluttaisiin hoitaa koko ajan ja tyttö onkin ottanut ihan kunniatehtäväkseen kantaa likavaipat roskikseen (joo, joka vaippaan kakkaavan vauvan kanssa ei jaksa kestoilla) ja harsot pyykkikoriin.Vauvalle lauletaan ja esitetään tanssiesityksiä. Mustasukkaisuutta ei ihme kyllä ole näkynyt, vaikka sitä etukäteen pelkäsin, vai liekkö vielä uutuuden viehätystä.
Kahteen viikkoon on myös mahtunut paljon opettelua ja hankaluuksia: minulla leikkaushaava vihottele, vatsa ei toimi kaikkien kipulääkkeiden syömisen johdosta ja lisäksi jouduin jo hakemaan antibioottikuurin rintatulehduksen vuoksi. Imetystä on saanut opetella, kotoa ei lähdetäkään ihan niin ex tempore kuin ennen ja Amandan vieminen aamulla päiväkotiin vaatii melkoisen aikaisin heräämistä, jotta ehtii kaiken ja tietysti pojalla on nälkä juuri kun pitäisi poistua ovesta.

Sitä tavallista vauva-arkea siis. Poika on kuin enkeli. Itkee todella vähän, useimpina öinä herätään vain pari kertaa syömään ja poika nukahtaa rinnalle. Osansa tekee varmasti jo sekin, että itse olen paljon rennompi vauvan kanssa ja luotan itseeni paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Esikoisen kohdalla jokainen uusi ja erilainen juttu nostatti paniikin. Nyt osaa lukea vauvan eleitäkin jo paljon paremmin, nälän erottaa jo ennen itkua.


Päällystin vanhan äitiyspakkauksen makuupussin Marimekon Valpuri- kankaalla. Loistavat ohjeet päällystämiseen löytyi Ninnulta.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sienitakki

 Juuri ennen synnytystä valmistui 8kk ikäiselle kummitytölle syksyksi sienitakki. Kolmen s:n, vyöhyketerapian ja positiivisen ajattelun lisäksi koitin siis käynnistää synnytystä myös käänteispsykologialla, luvatessani viikkoa ennen synnytystä vielä ommella tämän :) Takkeja on aina mukava ommella, mutta erityisesti silloin, kun materiaalit löytyy jo valmiiksi omasta kaapista. Sienipuuvillan olen ostanut vuosia sitten Eurokankaasta, vuorena on kahdenlaista fleeceä, jotka ovat joskus ommeltujen peittojen jämäpaloista. Hupun vuorena on vihreää puuvillakangasta aiemmin Amandalle tehdyn takin jämistä, samoin kuin välissä oleva liimavanu sekä aplikaatiokuviot. Ainoastaan vetoketju ja vinonauha ovat uusia, kun ei varastoista löytynyt sopivan pituisia. Kaava on oma.


Selässä keikkuu omenoita keräilevä orava...

  
...ja hihassa loikkii kaksi pupua.



Kesän sadepäiväneuleena valmistui samaiselle tyttöselle villatakki, vaikkapa tuon sienitakin alle lämmikkeeksi. Lanka on Rowan Pure Wool 4 Ply ja ohje Drops Designilta. Molempien takkien koko on noin 80 cm.





keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Synnytystarinaa

Hieman tarinaa Palkon syntymästä:

Kävin siis yhteensä kolme kertaa äitipolilla tutkittavana ja seurattavana. Ensimmäisellä käynnillä, kuten jo aiemmin kerroin, lääkäri esitti, että jos synnytys ei käynnisty spontaanisti, tehdään sectio viikko lasketun jälkeen. Hän piti synnytyksen käynnistämistä riskialttiina ja piti erittäin epätodennäköisenä, että se edes onnistuisi. Toinen lääkäri oli ensimmäisen kanssa samaa mieltä, mutta ehdotti, että jos jonkinlaista aukeamista on tapahtunut, kokeiltaisiin ballonki- käynnistystä, joka on lääkkeetön ja turvallinen myös aiemmin leikatulle. Molemmat lääkärit ymmärsivät hyvin huoleni. He kannustivat toiveessani saada synnyttää alateitse, mutta nihkeyteni käynnistämistä kohtaan aikaisempien kokemusten(kin) vuoksi, sekä sen, että sectio ei missään tapauksessa ole toiveeni. Kolmas lääkäri olikin ihan eri maata. Liekkö hänellä jotenkin huono maanantai tai jotain. Hän ei saanut ohjelmistojaan tietokoneelta auki, eikä näin ollen lukemaan aikaisempia tietojani, eikä ilmeisesti jaksanut selata kansioni papereita riittävästi ja niinpä hän oli lukenut ainoastaan edellisen käynnin tiedot. Hän antoi ymmärtää, että olen paikalla ihan turhaan, ultrasi sikiön ja tuumi, että kyllähän näitä virtauskäyriäkin voi halutessaan katsella jos viitsii. Sen jälkeen hän ilmoitti, että kun paikat ovat edelleen täysin kiinni, ei ballonkikäynnistystä voida tehdä. Hänen mielestään jatkotoimenpiteen ovat joko tapletti tai oksitosiinikäynnistys, joita ei kyllä välttämättä aina suositella section kokeneille, "mutta varovasti aloittamalla niitä voidaan kyllä kokeilla, vaikka niissä suuri kohdunrepeämisriski onkin". Tuollaisen lausahduksen jälkeen en voinut kuin purskahtaa itkuun ja yrittää sanoa, että miten kun edelliset lääkärit olivat ehdottomasti vastaan. Tyytymättömän kuuloisena hän sitten käski mennä kätilölle varaamaan aikaa suunniteltuun sectioon alkuviikolle. Onneksi kätilö oli ihana ja ainakin lukenut paperini, koska ymmärsi heti päätöksen olleen minulle toisaalta pettymys ja toisaalta helpotus. Sain ajan seuraavalle aamulle. Ilta meni mielipahan vallassa. Minusta ei siis ole synnyttämään luonnollista kautta.

Aamulla pyöräilimme ihanassa auringonnousussa sairaalaan jo kuuden aikaan. Kätilö saatteli meidät synttäneiden osaston huoneeseeni vaihtamaan vaatteet ja odottamaan leikkausta. Kahdeksan jälkeen kävelimme leikkaussaliin. Leikkaussalin ovella iski paniikki. Minulla on ahtaanpaikankammo sekä neulakammo. Neljä ihmistä pyörii ympärillä asennellen erilaisia mittareita, kanyyleja ja puudutuspiikkejä asetellen minua tiukkaan asentoon pöydälle. Kaulaan asti puudutettuna (tai ainakin se tuntui siltä) olo oli todella ahdistava. Jonkin ajan kuluttua kuulimme huojentavan äänen, vauvan itkua ja kätilön kysymyksen kumpi se on.

Edellisen leikkauksen jälkeen Oysissa on menty monessa suhteessa parempaan ja lapsilähtöisempään suuntaan. Heti kun vauva on saatettu ulos, isä lähtee vauvan mukaan synnyttäneiden osastolle ja huolehtii vauvasta siihen saakka kun äiti pääsee myös osastolle.Vauva tuotiin käymään rinnalla jo heräämössä eikä lisämaitoa tarjottu osastolle pääsemisen jälkeen. Myöskään tuttia ei tuputettu tällä kertaa jo ennen rintaa. metysohjaus oli parempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Amandan syntyessä sain ohjeen syöttää 20 minuuttia per rinta, jotteivat rinnat kipeytyisi ja syöttövälin tuli olla kolme tuntia. Ainoastaan yksi kätilö kehotti silloin syöttämään silloin kun vauva vaikutti nälkäiseltä. Nyt panostettiin lapsentahtisuuteen, imettämään silloin kun lapsi hamuaa, eikä todellakaan odottamaan nälkäitkua. Lisämaitoon jouduttiin valitettavasti turvautumaan toisena päivänä leikkauksen jälkeen, kun vauvan paino tippui 9% ja hän alkoi kellastua, eikä minulla tuntunut maito alkavan nousta kunnolla.

Uskallan väittää, vaikkei kokemusta molemmista olekaan, ettei sectiossa ainakaan helpommalla pääse. Harmittaa, että viimeinen lääkäri oli kirjoittanut papereihin section syyksi "synnytyspelko", sillä sectio pelotti minua etukäteen ja nyt vielä enemmän, kuin alatiesynnytys. Vaikka tällä kertaa olen palautunut todella nopeasti, on haava edelleen kipeä ja hankaloittaa liikkumista. Sairaalassa sectioäidit erotti hitaasta hieman kumarasta kävelystä alateitse synnyttäneiden kulkiessa ihan normaalisti ohitse. Pettymys ja mielipaha synnytystavasta on kuitenkin laantunut. Kotona on ihana pieni vauva ja se riittää.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Meidän pieni Palko-mies


30.8.2011 klo 9.20 syntyi pieni poikamme. 3485g ja 51 cm mittainen ja ihan saman näköinen kuin siskonsa vastasyntyneenä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...