keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kaupungin suurin tapahtuma!


Tältä on näyttänyt Metsolan ikkunassa jo pidemmän aikaa (kuva lainattu yrityksen sivuilta). Metsola muutti Zeppeliiniin keskustan ulkopuolelle ja se on kyllä ollut suurin tapaus Oulussa pitkään aikaan. Lauantaina keskustan liikettä kiersi jo ennen ovien aukaisua pitkät jonot, kun joku kertoi facebookissa myymälästä löytyvän uusi erä jo aikaa sitten loppuunmyytyjä tuotteita. Tänään oli uuden liikkeen avajaiset ja sama hullunmylly on jatkunut. Oven takana oli ollut pitkä jono ja vaatteista oli suorastaan tapeltu. Facebookissa oli edellistiltana kuumaa keskustelua mitä avajaistarjouksina voisi olla (ne kun pidettiin visusti salassa) ja kuka hakee kenellekin mitä. Ilmiselvää trokaustakin kuulostettiin suunniteltavan. Eipä sillä, ihana liike tuo kyllä on ja ihania vaatteita. Myyjistä, varsinkin yhdestä tietystä myyjästä, on tullut niin tuttuja, että osaavat tarjota oikeaa kokoa pyytämättäkin ja lapsia puhuttelevat nimeltä. Niin suuri fani en kuitenkaan ole, että olisin kumpanakaan päivänä vaivautunut jo kymmeneksi jonottamaan. Puolenpäivän aikaan on ollut molemmilla kerroilla väljempää ja hyviä löytöjä olen silti tehnyt.


Tässä siis "saaliini". Ainoastaan Mini Rodinin pipo on normaalihintainen, kaikki muut vähintään puoleen hintaan. Bambit (toinen siis paita ja toinen body) ostin jo lauantaina, muut tänään. Ainoa mikä hieman harmittaa, on ettei kankaita ollut tarjouksessa oikein mitään kivaa ja muutenkin kangasvalikoima oli suppea. Niitä uusia raitakankaita kaipaisin kovasti, varsinkin mustavalkoista ja keltavalkoista. Ylipäätään minua tämä muutto ei kyllä miellyttänyt. Keskustan myymälä on ollut mukavasti matkanvarrella ja sinne on voinut poiketa vaikka monta kertaa viikossa. Nyt täytyy lähteä erikseen autolla kauemmaksi ja kun tuolla Zeppeliinissä ei oikein muuten tule käytyä. Toivottavasti pykäisivät edes kunnon kahvilan kauppakeskukseen.


2 kommenttia:

  1. Tulin heti vasta vierailulle.

    Minä hypin ilosta saadessani kuulla metsolan muutosta Zeppeliiniin. Zeppeliini, kun on se meidän isompi lähikauppa jossa lähes viikoittain käydään ;)

    Tuota kahvilaa mietin. Nykyisin ei tule kahviteltua siellä, mutta mammalomalla kahviteltiin pullapirtillä, mutta minkälaiseksi se on menny, kun se patonki juttu tuli siihen samaan?!?

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tulit, tervetuloa! Niinhän se on, että toisen menetys on toisen onni :) Väittäisin kyllä, että Metsolalla olisi taatusti riittänyt asiakkaita, vaikka olisivat pitäneet keskustankin liikkeen ja perustaneet Zeppeliiniin toisen. Pullapirtin kahvilasta minulla on tasan yksi kokemus ja toista kokemusta en ole kiinnostunut edes hakemaan. kaipaisin mieluiten jotain hieman rauhallisemaa kuppilaa, missä saisi myös imetettyä vauva. Nykyisissä on niin näyteikkunalla, ettei tunnu mukavalle. Aiemmin ole röyhkeästi imettänyt Miniq:n sohvalla ja nyt Metsolan myyjät ihan ehdottivat heidän sohviaan seuraavaksi imetyspaikaksi, kun valittelin heillekin kahvilan puutetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...