perjantai 30. maaliskuuta 2012

7 kk

Mihin tämä aika meneekään, Valo on jo 7kk!

Virkkasin Valollekin villatakin. Ohje ja materiaalit ovat samat kuin siskon versiossa, mutta tällä kertaa leijonan keltaisena mustilla napeilla. Vielä haluaisin yhden villatakin virkata, mutta Kelosta ei oikein löydy mieleistä väriä, eikä koko lankaa tahdo enää saada mistään. Vinkkejä langoista otan mielelläni vastaan, lähin lankaliike kun ei osannut auttaa.

Syntymäpäivä aloitettiin lääkärikäynnillä. Aiemmin sairastettu korvatulehdus poiki kurkunpään tulehduksen. Tiistain ja keskiviikonvälisenä yönä pojan hengitys alkio ensin rohista ja sen jälkeen muuttua todella ahtaaksi. Soitto yöpäivystykseen ja pika pikaa paikanpäälle. Kohtaus saatiin onneksi pian laantumaan adrenaliinilla ja kortisonilla ja pari tuntia myöhemmin olimme takaisin kotona nukkumassa. Flunssa tuntui kuitenkin koko ajan vain pahenevan ja poika haroi korviaan, joten en jäänyt odottelemaan ensiviikon korvakontrollia, vaan varasin ajan jo tänään. Korvatulehdus oli onneksi kadonnut, mutta kurkunpääntulehdus on edelleen päällä. Se vain on siitä ikävä tauti, ettei voi kuin odotella ohi menoa ilman lääkkeitä. 

Ryömintäähän poika on harrastanut jo jonkin aikaa, mutta nyt noustaan jo konttausasentoon. Toistaiseksi siinä heijaillaan jonkin aikaa, kunnes kopsahdetaan kasvoille, mutta jalat yrittävät jo liikettä. Ehkä piankin jo kontataan.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Välikausi!

Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta aina tämä on yhtä hankalaa. Nimittäin välikausivaatteiden hankkiminen. Keväällä todella huomaa lasten kasvun, kun syksyllä varastoon pakattujen välikausivaatteiden hihat ja lahkeet ovat käyneet auttamattoman pieniksi ja rintakehästä puristaa. Joka vuosi on yhtä hankalaa tietää milloin on oikea hetki mennä kauppoihin, siis että kaikki mallit ovat jo saapuneet, mutta kokoja vielä löytyy. Tänä vuonna olin myöhässä. Amandalle havittelin Po.P:n takkia, sitä ihanaa mustaa, jonka ilmeisesti kaikki muutkin ovat halunneet. Olin kyllä varautunut siihen, että juuri sitä takkia ei välttämättä enää löydy oikeaa kokoa ja hieman mietiskelin kakkosvärivaihtoehtoa. En kuitenkaan ollut kuvitellutkaan, ettemme saisi mitään takkia. Siis koko liikkeessä ei ollut ainuttakaan koon 104 takkia! Ei muuta kuin kiertämään loputkin lastevaateliikkeet. 

Jos ei ole vaatteiden osto helppoa isommalle, on se vieläkin hankalampaa pienemmälle. Millaiset kevätvaatteet tarvitsee vauva, joka toistaiseksi vain köllöttelee vaunuissa, mutta joka saattaa jo kuukauden kuluttua istua itse ja ainakin keinussa istutaan kunhan lumet sulavat sen verta että pihan keinu paljastuu. En halua ostaa mitään liian isoa tönkköä kosteusuojattua haalaria, joka on hankala vaunuissa, mutta ihan pelkillä villavaatteillakaan ei pärjätä. Äitiyspakkauksen vanuhaalari on jo nyt nafti ja Amandan vanha vaaleanpunainen kaksiosainen fleecepuku on lahjoitettu kummitytölle jo ajat sitten, joten kaapeista ei löydy yhtään mitään.

Tuloksena on seuraavanlainen varustus:




Molo Kids:n softshell- takki ja kuorihousut. Tämän merkin vaatteet ovat olleet mitoitukseltaan loistavat meidän hokalle pitkäjalkaiselle tytölle. Onneksi ostin housut jo viikko sitten, ne kun olivat myymällän viimeiset varaston perukoilta. Ehkä hieman synkkää väritystä tullaan piristämään värikkäillä asusteilla. Tyttö itse oli takkiin todella ihastunut ja halusi ehdottomasti tämän, tai sitten hän oli vain kyllästynyt useisiin sovituksiin ja kaipasi jo reippauspalkkioksi luvatulle leivokselle kahvilaan.


Valolle löytyi yllättäin tämä Mini Rodinin farkkuhaalari. Olin nähnyt kuvan facebookissa jo aiemmin, eikä se sytyttänyt silloin yhtään, mutta liikkeessä se miellytti heti. Ei välttämättä mikään hiekkalaatikkohaalari, mutta pehmeänä ja ohuesti vuoritettuna se on varmasti todella mukava vaunuissa nukkuessa ja rattaissa istuessa. Ja kyllä tuo päällä kelpaa keinuakin.

Helpotuksen huokaus kun nämä on saatu hankittua. Molemmille olisi tarkoitus ommella vielä takit, mutta ne on pikkujuttu tuoho kauppojen kiertelyyn verrattuna. Kevät saa siis tulla! Tai no kenkiähän en ole vielä miettinytkään...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Prinsessalegoja



Jo tammikuussa tyttö bongasi legokuvastosta Disney- prinsessa-aiheisia dubloja ja kun kuvastossa luki niiden ilmestyvän maaliskuussa, alkoi kova säästäminen. Kolikoita sai esim. ahkerasta oman huoneen siivoamisesta ja muista reippaista teoista (ja välillä ihan muuten vain) ja pikkuhiljaa säästöpossuun kertyi mukava keko rahaa. Maanantaina veimme possun yhdessä pankkiin ja tänään tyttö sai itse ostaa haluamansa paketit säästämällään summalla. 

Legot ovat olleet pitkän aikaa lempileluja meillä. Tavallisia legojakin meiltä jo löytyy, mutta dubloilla on tytön mielestä mukavampi leikkiä ja pikkuveljen vuoksi vanhemmatkin mieluummin ostavat vielä näitä. Dubloissa onkin mielestäni mukavampia sarjoja kuin isommille tarkoitetuissa legoissa, jotka turhan paljon keskittyvät elokuviin joita lapset eivät edes saa katsoa. Tilausta "tyttöjenlegoille" onkin ollut, iso osa kun on ollut erilaisia ajoneuvoja ja nämä alkavat olla kaupoista monin paikoin loppu.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Takkeja!

 Kevään lähestyessä olen taas saanut aikaiseksi takkeja. Amandalle valmistui virkattu villatakki. Novitan Kelo on ollut tämän talven suosikkilankani ja valkoinen vaati päästä villatakiksi. Jotenkin tuo lanka sopii parhaiten nimenomaan virkattavaksi, ei niinkään neulottavaksi. Suuret punaiset napit löytyivät Ompelutalosta. Selailin useampaakin ohjetta, mutta päädyin lopulta virkkaamaan ihan "omasta päästä" kokeillen.


 Kummipoika sai syntymäpäivälahjaksi kevättakin Finlaysonin ihanasta norsukankaasta. Tämänkin kaava on oma sommitelma muutamasta huppari- ja takkikaavasta. Vuorena on ohut puuvillakangas ja ihan ohut liimavanu. Pahoittelut huonosta valokuvasta, se kun täytyi räpsäistä nopeasti juuri ennen juhlimaan lähtöä :)


Tälle keväälle on tarkoitus ommella vielä pari takkia lisää, Amanda ja Valo tarvitsisivat omansa ja kummipojan siskokin kyseli omaa. Minulta on kyselty teenkö takkeja myyntiin tai voisiko minulta tilata takkeja ja kyllä vain sekin onnistuu. Minulle voi jättää viestiä profiilini kautta.





perjantai 9. maaliskuuta 2012

Korvatulehdus

Valolle puhkesi korvatulehdus, molempiin korviin. Oireilu alkoi yskällä ja joka muuttui hengitysksen vinkumiseksi ja niinpä suunnattiin lääkäriin. Meillä onneksi julkinen terveydenhoito toimii ja aika saatiin heti. Lääkäri tutki pika-crpt, happisaturaation(?), tunnusteli rauhaset, kuunteli keuhkot ja sydämen ja kurkkasi korviin. Siellähän se syylline olikin. Antibioottia ja Ventolinea mukaan ja kotiin parantumaan. Poika kyllä tuntuu paranevan ja hengitys on jo paljon hiljaisempi, mutta korvat kyllä huolettaa minua. Sanokaa nyt ettei näin aikaisin sairastettu korvatulehdus meinaa automaattisetsi korvakierrettä!

torstai 1. maaliskuuta 2012

6kk


Puolivuotta sitten hän saapui, pieni poika mukanaan lämpöä, valoa ja viisautta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...