sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannustouhuja


Näin sujui minun juhannukseni: rapsutellen maalia kerrossänkyjen osista. Vietimme keskikesän juhlaa internetin ulottumattomissa mökillä, hyttysten keskellä Sodankylässä. Säät eivät oikein suosineet mökkeilyn kannalta, mutta kalustetuunaukseen vajassa viileä ja tuulinen sää sopivat mainiosti. Mökiltä, puuvajan parvelta, löytyi viime kesänä minun ja veljeni vanha kerrossänky ja nyt ajattelimme kunnostaa sen Valolle ja Amandalle. Onneksi pelkkä maalipintojen uudistus riittää, siinäkin kun on tarpeeksi hommaa, eikä juhannus riittänyt edes vanhojen maalien poistoon ja hiontaan. Projektia jatketaan seuraavalla reissulla.


Ehdittiin me toki muutakin. Lapset kävivät kummin ja papan kanssa kalassa ja Amanda onki neljä ahventa. Valosta parasta oli papan traktori. Hattu silmillään poika istui tuon ruohonleikkurin kyydissä ja päristeli. Edes sääsket eivät saaneet poikaa sisälle ja nyt hänellä onkin niska täynnä pieniä punaisia pistojälkiä. Mökkeilyyn kuuluu meillä myös lautapelit ja herkuttelu. Kaikin puolin siis mukava juhannus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...