torstai 5. syyskuuta 2013

Lempeä sektio

Kävin äitipolilla synnytystapa-arviossa. Tarkoituksenani oli keskustella mahdollisuuksistani alatiesynnytykseen, jos synnytys käynnistyisi luonnollisesti tai jos joka tapauksessa leikkaukseen joudun, toiveistani leikkauksen suhteen. Kävikin toisin. Ultratessa havaittiin istukan olevan alhaalla etuseinässä peittäen aikaisemmat leikkausarvet. Alatiesynnytyksestä ei näin ollen tarvitse edes haaveilla ja leikkauksestakin tulee normaalia haastavampi. Koska kyseessä on kolmas sektio ja minulla on voimakas taipumus kiinnikkeisiin vatsan alueella, erikoislääkäri varoitti useista riskeistä ja komplikaatioista. Ultralla ei voida etukäteen tarkkaa tilannetta selvittää, joten toivottavasti selviän pelkästään suurella verenvuodolla.

Olen koko raskauden ajan koettanut varautua ja valmistautua sektioon ja hakenut tietoa voimaannuttavasta synnytyksestä ja aktiivisesta sektiosta. Hurjimmillaan äiti haluaa seurata leikkausta peilin tai videokameran avulla ja nähdä siis koko tapahtuman. Moni myös haluaa itse osallistua syntymään, esim. pyytämällä hiljaisuutta vauvan syntyessä, niin että äiti voi puhua ja olla ensimmäinen ääni jonka vauva kuulee, tai leikkaamalla napanuoran. Se mitä itse haluaisin, on jotain mitä kutsuisin mieluiten lempeäksi sektioksi, nimenomaan vauvan kannalta lempeä. Oysissa on onneksi käytäntönä, että isä lähtee vauvan mukaan ja huolehtii vauvasta, kunnes äiti pääsee heräämöstä. Amandan kohdalla hänet pidettiin kansliassa kätilön kanssa ja isä sai olla mukana vain mittauksissa ja hetken lämpökaapin äärellä. Valon kohdalla käytäntö oli onneksi muuttunut ja se antoikin minulle suurta lohtua. Molemmat lapset ovat ihan selvästi tunnistaneet isänsä ja rauhoittuneet hänen läsnäollessa ja lisäksi isä pystyy vaikuttamaan lapsen ensimmäisiin elinhetkiin. Seuraavanlaisia toiveita olen kuitenkin jo esittänyt sairaalalle esitietolomakkeessa ja äitipolilla.

- toivoisin ettei käsiäni pakoteta sivulle levitetyiksi. 

En ole ihan varma onko käteni aiemmin jopa sidottu sivutuille, vai vain asetettu, mutta joka tapauksessa tämän tarkoitus on minulle hämärä ja ahdistaa.

- toivoisin että saisin vauvan syliin jo leikkaussalissa jos se vain on mahdollista minun ja vauvan kunnon kannalta. 

Aikaisemmin minulle on vain vilautettu vauvoja, ennen kuin heidät on viety pois tutkittavaksi ja mitattaviksi ja varsinkin Valon kohdalla, kun oli tiedossa ettei hänellä ole mitään hätää, eikä siis olisi ollut mikään kiire, tämä harmitti.

-Toivoisin että joku olisi minulle seurana leikkaussalissa kun vauva on jo viety pois ja isä lähtenyt. 

On kamalaa kuunnella lääkäreiden keskusteluja, joista kuulet vain osan, etkä niistäkään ymmärrä kuinnpuolet. Kellosta näet että aika kuluu ja kuluu ja yhtäkkiä kuulet ihan vieraan äänen tajuten että jotain on ilmiselvästi vialla kun vieläkään ei ole valmista. Näin siis kävi Valon kohdalla. Onneksi yksi kätilö oli tilanteen tasalla ja hoksasi pitää minulle seuraa loppuajan ja selvitti myös mikä oli vialla. Nyt erään ystäväni, joka työskentelee sairaalassa, piti tulla mukaani tukihenkilöksi, mutta valitettavasti sovittu aika ei sovi hänelle. Pohdin doulan mukaan ottamista.

- Isä haluaisi vauvan mieluummin kenguruhoitoon kuin lämpökaappiin.

Tästä hän keskusteli jo Valon kohdalla, mutta pyyntöön ei silloin suostuttu.

Näihin loppuihin isä voi onneksi vaikuttaa itse:

- en halua että vauvalle annetaan pulloa tai ennen kuin hän on käynyt rinnalla. 
- vauva saa sänkyynsä harson, jota olen pitänyt aiemminpaitani alla ja näin ollen saa lähelleen minun tuoksuni. Myös isä pitää vauvaa mahdollisimman paljon ihokontaktissa alkuhetket.
- ylipäätään isä hoitaa vauvaa vähintäänkin siihen saakka, että minä pääse heräämöstä. Kuulin juuri tapauksesta jossa isää oli pyydetty lähtemään kotiin vieraillaan päättymisen vuoksi, vaikka äiti oli edelleen heräämössä. Tähän ei kyllä suostuta, oli kello mitä hyvänsä, eikä tämäkään isä ollut suostunut.

Jännittää. Pelottaa. Kuten tämänkin postauksen ajankohdasta voi päätellä, unettomia öitä on vietetty. Leikkaus ylipäätään jännittää ja ahdistaa, saati mahdolliset riskit. Onneksi saamme lapset mummolaan jo hyvissä ajoin lomailemaan, joten voin rauhassa keskittyä vauvan syntymään ja leikkaukseen, ja miehen kanssa olemme samoilla linjoilla vaatimusten suhteen. Kaksi viikkoa enää jäljellä. 






1 kommentti:

  1. Voi hyvä tavaton... Kiitos että kirjoitat näistä, vähän perspektiiviä taas kerran :) Ja kaikkea hyvää toivotan sulle ja vauvalle, toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...