maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri



Muutama vuosi sitten keksin A:lle tontun, joka toi yöllä joulukalenterikirjeen. En halunnut ostaa pikkulapselle suklaa-, saati lelukalenteria, eikä tyttö vielä tajunnut kuvakalenterin päällekkään. Lahjojen ja herkkujen sijasta kalenterista löytyi jotain tekemistä, esim. vinkki mennä pulkkamäkeen, leipoa pipareita tai kuunnella joululauluja. Silloin tällöin tonttu toi värityskuvia tai vaikka piparkakkumuotin, mutta vain muutamana päivänä. Enpä silloin aavistanut miten pitkällinen perinne tästä tulisi. 

Viisivuotias on toki kuullut kavereilta karkkikalentereista ja olisi oikein mielellään halunnut legokalenterin. Pitkällisen keskustelun jälkeen tyttö sai suklaakalenterin, pikkuveli sai tyytyä edelleen kuvakalenteriin. Olen ehkä natsimutsi, mutta en pidä ajatuksesta että lapset syövät suklaata joka ikinen aamu joulukuussa ja lelukalentereillekaan en oikein lämpene. Tänäkin jouluna tonttu tuo joka yö paperipussin, jossa on kirje. Aiempina vuosina kirjeen lisänä on riittänyt tarra, mutta viisivuotiaan toiveiden vuoksi aikaisempaa useampana päivänä pussista on löytynyt jotain muutakin. Lauantaina pussissa oli karkkia, tänään värikynät ja myöhemmäksi on jo varattu terotin, hiuspompuloita, legoukkeleita ja lisää herkkuja.


Koska edelleen haluan kalenterin pysyvän tekemispainotteisena, löysin tälle joululle joka päivälle askartelutehtävän. Oikeasti nämä talot on tarkoitettu joulukalenteriksi itsessään, ne siis ovat pieniä rasioita, mutta meillä ne toimivat pienenä, päivittäin kasvavana kaupunkina. Tyttö siis leikkaa ja yhdessä taitellaan ja liimaillaan. 

Vaikka tämä on ollut ihanaa hommaa yllättää lapsia joka aamu, on tämä yllättävän työlästäkin. Koita nyt muistaa joka ilta ennen nukkumaan menoa valmistaa pussukka lapsille kirjeineen, suunnitella tekemiset ja saada se paikoilleen lasten huomaamatta. Viisivuotias kun usein herää käymään vessassa vielä puolenyön aikaa, saa tonttu käydä vasta sen jälkeen. Tontuilu on yllättävän rankkaa :D. 

Paperikaupunki voi tulostaa täältä.
Paperipussukoiden paperit tulostin täältä.

3 kommenttia:

  1. Ihana idea ja samalla linjalla suklaakalenterin suhteen. Kuva- ja puuhakalenteri toimikoot monta vuotta, näin toivon :)

    VastaaPoista
  2. Uskooko teillä lapset joulupukkiin? Minkälaisen te näkökulman olette ottaneet tämän asian kanssa? :)

    VastaaPoista
  3. A uskoo joulupukkiin, V ei vielä tunnu ymmärtävän. Ei meillä mitään harkittua linjaa ole. Joulupukki tuo lahjat aattona, mutta lapsi ei ole oikein vakuuttunut heidän aitoudestaan, pukkeina kun on esiintynyt eno ja tuttavaperheen poika. Napapiirillä on tavattu oikea pukki. Luulin ettei uteliaaseen viisivuotiaaseen enää joulupukki tai tonttu menisi läpi, mutta ilmeisesti halu uskoa on vahva tai sitten ei näe edes syytä kyseenalaistaa, kun ei ihmettele lahjapapereita kotona, eikä tajunnut lukea pakettikortteja viime jouluna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...