keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Väsynyt

Olin muutama viikko sitten jälkitarkastuksessa. Terveydenhoitaja kyseli kuulumisia. Hyvin on mennyt, vauva on rauhallinen ja nukkuu lähes joka yö heräämättä, joten itsekin saan nukuttua. Ainoa "huoli" on viisivuotias joka on alkanut saada raivokohtauksia ja riehua äidille ilmeisesti mustasukkaisuuden vuoksi. Mutta vaikka se kiristää hermoja välillä kovastikin, jaksan oikein hyvin. Tekopirteä hymy vielä päälle. Voimavarakyselyssä olisin kyllä kaivannut parissakohdin jotain välivaihtoehtoa "usein" ja "joskus" vaihtoehtojen väliin.


Terveydenhoitaja katsoi silmiin ja sanoi suosityelevansa minulle neuvolapsykologilla käyntiä. Ihan vaikka vain yhtä käyntiä, niin että saan hieman keskustella kun vaikutan väsyneeltä. Kyselypistemääräni ei tosin ole kovin hälyttävän huono ( siis mitä? Minähän valitsin ne lievemmät vastausvaihtoehdot?) mutta ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä se olisi hyödyllistä ja voisin saada myös vinkkejä viisivuotiaan kanssa toimimiseen.


Seuraavina päivinä koitin miettiä, mistä he olivat päätelleen minun olevan NIIN väsynyt. No joo, olin kyllä itkenyt lähes koko käynnin ajan, mutta eikö kaikki äidit ole itkuisia synnytyksen jälkeen (ei se kaksi kuukautta nyt niin pitkä aika vielä ole)? Vai johtuiko se hieman vapisevasta olemuksestani, kun edelleen alhaisen verenpaineen vuoksi minua herkästi huimaa. Vai johtuiko se siitä etten kyennyt muistamaan ikääni?


Voisiko siinä kuitenkin olla jotain perää? Onko ihan normaalia eksyä jatkuvasti ihan tutuillakin reiteillä ja kääntyä väärästä risteyksestä? Olen ehkä viime aikoina myös unohtanut turhankin usein kännykän, lompakon, avaimet tai jotain muuta tärkeää kotiin. Onhan mieskin koittanut ehdottaa, että voisin käydä vaikka lenkillä tai haluaisinko käydä yksin kaupassa tai vaikka kahvillakin. Raivoaako viisivuotias oikeasti ihan vain mustasukkaisuuttaan, kun se kuitenkin kohdistuu vain äitiin, vai voisiko sillä olla jotain tekemistä asian kanssa että hiillyn itsekin samoin tein ja välillä ehkä jopa aiheutan riidan itse?


Olen käynyt nyt kaksi kertaa neuvolapsykologilla. Ei minulla ehkä varsinaista synnytyksen jälkeistä masennusta ole, mutta oireet kyllä ja olen selkeästi uupunut. Olemme pohtineet ongelmatilanteita ja miten niitä kannattaisi sekä välttää, että myös hoitaa. Yksi helpottavimmista asioista on ollut luovuttaa ja tunnustaa ettei minulle ihan niin hyvää kuulu. Vaikka vauva on ihana ja nukkuu hyvin yöt, en minä silti saa riittävästi lepoa. Verenpaineeni on kaikesta raivoamisesta huolimatta oikeasti matala, mikä aiheuttaa fyysistä väsymystä. Syödäkin pitäisi muistaa, vaikka aamuisin on kiire ja illalla vauva itkee väsymystä ja vatsavaivoja.

Toinen kovasti helpottanut asia on ollut psykologin sanat ettei viisivuotias raivoa minulle koska olen huono äiti. 5-7 vuotiaat käyvät kaikki tietyn itsenäistymisvaiheen, johon kuuluukin turhautumista kun omat taidot eivät aina vielä riitä eikä lapsi halua vanhempien auttavan. Meillä raivokohtaukset syntyivät hyvin usein pukemistilanteissa, kun lapsi olisi valinnut eri vaatteet kuin minä ja kun sen jälkeen jokin neppari tai nauha ei mennytkään heti kiinni, enkä minä heti ehtinyt auttamaan.  Toisilla lapsilla tämä kehitysvaihe on lievempi, toisilla voimakkaampi lapsen luonteesta riippuen. Myös vanhempien reaktio vaikuttaa. Jos lapsi kohtaa samanaikaisesti myös muita uusia asioita ja jos vielä vanhempi ei osaa suhtautua turhautumiseen oikein, voi tämä kehitysvaihe olla hyvinkin raju. Vaikka lasta raivostuttaa edelleen melko usein, on tilanteen huomattavasti helpompia nyt kun ymmärrän mistä on kyse, menen auttamaan tai koitan rauhallisesti keskustella, enkä pyydä vain odottamaan tai koittamaan selviytyä itse. Nyt en enää raivoavaa lasta katsoessani näe kiukutteleva riiviötä, vaan pienen lapsen joka tarvitsee apuani etsiessään itseään ja paikkaansa perheessä. Pienen tytön joka haluaisi olla jo iso, mutta joka kuitenkin on vielä kovin pieni ja kaipaa syliä.


Olen antanut itselleni luvan mennä siitä missä aita on matalin. Pyykkivuori ei karkaa, vaikka se odottaisi huomiseen. Lapset eivät sairastu, vaikka söisivätkin joskus  einesmaksalaatikkoa tai kalapuikkoja. Joulukorttien lähettäminen ei ole välttämätöntä ja luulenpa ystävien ymmärtävän kun tänä vuonna suurimmasta osasta paketteja löytyy kaupan tuotteita, eikä itse ommeltuja. Olen psykologin suosituksesta hemmotellut itseäni kahvilareissuilla useamman kerran viikossa ja tuhlasin veronpalautukset uusiin törkeän kalliisiin kenkiin, joiden tiedän ilahduttavan minua suuresti jokaisena pakkasaamuna. Toivottavasti te blogini lukijat annatte myös hieman aikaa, ettekä häviä mihinkään, vaikka päivitystahti onkin ollut hiljaisempi.

Kuvat on otettu mummolassa viikonloppuna. Kiitosvanhemmille pitkistä aamu-unista!

2 kommenttia:

  1. Täällä yksi satunnainen lukija, joka löysi tänne hupulaiset-blogin linkistä. Neuvolareissusi kuulosti aika samanlaiselta kuin omani toisen lapseni ollessa 2 kk. Oli se masennus lievää tai vakavaa, niin siitä selviää. Ja todellakin, rima alas kotitöissä ja apua kehiin! Mun äiti siivos meillä viikottain kuopuksen ollessa alle puolivuotias. Kun kuopus oli 9 kk, alkoi tuntua että tästä ehkä selvitään. Ja niin selviät sinäkin! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Samat tunnelmat täällä, väsyttää :( mutta onneksi tämä on väliaikaista. Kolmen kanssa eläminen on kyllä välillä haasteellista. Kortteja ei askarreltu tänä vuonna enkä edes juuri joulupukin asioillakaan käynyt. Haleja sinulle ja rauhallista joulua koko perheelle ❤️ Terkuin: Minna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...