torstai 31. tammikuuta 2013

Voihan välikausi!

Kuva: Po.p
Tämä jokakeväinen kriisini ;). Po.pilla on taas ihania takkeja. Havittelin jo vuosi sitten värikkäillä vetoketjuilla varustettua takkia Amandalle, mutta maaliskuun lopussa olin jo auttamattomasti myöhässä. Tänä vuonna mallistossa on hieman farkkuhenkisempää pintaa ja tuo punainen olisi niin upea Valolle. Värikkäät vetoketjut ovat kyllä hauska idea, jota kannattaa kierrättää useampanakin vuonna. Sattuneesta syystä, meillä ei vielä ole aiempaa kokemusta Po.pin välikausitakeista, mutta sisävaatteiden ja toppavaatteiden perusteella voin luottaa, että kyse on todella laadukkaasta merkistä.

Tänä iltana Zeppelinin Po.pilla on kanta-asiakasilta. Jos siellä joku on kuulolla, niin varatkaa meille syrjään yksi punainen koossa 86! ;)


Kenkien suhteen Kavat on meidän luotto merkki. Kengät ovat todella kesäviä, kauniita ja hyvät lapsen jalassa. Amandalla oli aikoinaan ruskeat ensiaskelkengät joihin etsimällä etsimme värikkäät kengännauhat koristukseksi. Nykyään näitä ihania ensiaskelkenkiä löytyy mitä herkullisimmissa vareissä. Tai miksi edes kutsua näitä ensiaskelkengiksi, suurin koko kun on 26, eli riittäisi mainiosti meidän viisivuotiaallekin.

Muokkaus 19.56: No eihän sitä takkia edes saanut punaisena koossa 86. Valitsin siis sinisen. Yhtäkaikki, tänä vuonna emme jääneet ilman :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

1v 5 kk

 
Merkkipäiviä jälleen! No 17 kk ei varsinaisesti kai ole mikään sen suurempi merkkipykälä ja olisin varmaan ohittanut koko päivän, ellen olisi tajunnut jotain huomattavaa. Laitoin pyykkejä suljetun oven takana kylpyhuoneessa, kun tajusin että ulkopuolelta kuuluva huuto lähtee Amandasta, eikä Valosta ja huuto kuuluu lastenhuoneesta, eikä oven takaa. Eroahdistus taitaa viimein alkaa helpottaa! Valo oli vielä minun mennessäni kylpyhuoneeseen lähettyvilläni, mutta huomattuaan minun poistuneen, siirtyi hän kiusaamaan siskoa ja paukutti antaumuksella siskon kädessä ollutta kirjaa leikkivasaralla.Valon eroahdistus alkoi vasta noin 13kk iässä ja se on ollut todella raastavaa. En muista että Amandalla olisi ollut noin tiukkaa vaihetta, mutta voi olla että olen vain unohtanut. Mihinkään ei pääse yksin ja ilman että lapsi roikkuu lahkeessa. Vessan oven takaa kuuluu loukkaantunut rääyntä ja teekupit ehtuvät jäähtyä, kun ei niitä voi lapsi sylissä juoda. Onneksi tämä alkaa olla ohitettu vaihe.


Mitä muuta osaa 17 kk ikäinen, kuin kiusata siskoaan ja pärjätä hetken aikaa ilman äidin välitöntä läheisyyttä?

- syödä aika hyvin jo itse, jos vain suinkin viitsii
- taluttaa äiti tai isä sormesta paikalle ja osoittaa sormella mitä halutaan tai tarvitaan
- käydä potalla, ainakin satunnaisella menestyksellä
- kiivetä joka ikiseen paikkaan
- piilottaa tavaroita mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin, mieluiten juurikin niitä aikuisten tärkeitä tavaroita, kuten avaimia, kännyköitä, kelloja yms.
- päristää ja puhkua
- osoitella sormella kaikkea mielenkiintoista
- avata todella näppärästi kännyköiden näppäinlukot ja painella mitä pienimpiäkin nappeja, esim. käynnistää kameran salaman
- näyttää kieltä


Valolla ei edelleenkään ole ainuttakaan sanaa, eikä minkäänlaista kiinnostusta opetellakaan. Jos häntä kehottaa sanomaan jotain, hän vain nauraa. Onneksi hän tosiaan osaa hakea vanhemman paikalle sormesta vetäen ja osoittaa mitä hän haluaa, oli se sitten potalle pääsy tai korkealla hyllyllä oleva lelu. Poika ymmärtää yllättävänkin paljon puhetta ja yllättää meidät vanhemmat usein toimiessaan juuri niin kuin on pyydetty. Jotenkin sitä kuvittelee, että kun lapsi ei vielä puhu, hän ei myöskään ymmärrä sanoja. Ehtiihän noita sanoja opetella myöhemminkin. Reissusta palaamisen jälkeen Valo on yrittänyt aloittaa yöheräilyjä uudelleen. Imetän siis edelleen, mutta yöimetyksistä koitimme päästä Valon täytettyä vuoden. Nyt hän haluaisi aloittaa ne uudelleen. Koitan pysyä tiukkana, vaikkakin pientä takapakkia on kyllä otettu.



torstai 24. tammikuuta 2013

5 vuotias

Amanda täyttää tänään 5 vuotta. Ihan hurjaa. Vastahan tuo tyttönen oli pieni tuhiseva käärö. Nyt hän on iso tyttö.



Neuvolaan pääsemme vasta myöhemmin, joten mitään kokospeksejä en osaa nyt antaa, mutta eiköhän hän edelleen ole hieman lyhyt ikäisekseen ja muuten ihan normaalisti kehittynyt. Yksi hieno taito hänellä kuitenkin on, jota ei ihan kaikilla viisivuotiailla ole. Amanda osaa lukea, ihan oikeasti. Sanoja, lauseita, kirjoja, lehtiä, sarjakuvia, purkinkylkiä, opastetauluja, tiedotteita ja ihan kaikkea missä vain on sanoja. Siis ne pitää saada ihan ehdottomasti lukea, ennen kuin voi ohittaa.

Käsittääkseni lapsilla on herkkyyskausi kirjaimien opetteluun noin kolmi-nelivuotiaana ja silloin useimmat oppivat hahmottamaan ainakin oman nimensä kirjaimet ja mahdolliset oppivat myös kirjoittamaan sen. Amandakin aloitti omasta nimestään kolmivuotiaana. Kyseli alkukirjainta, pohdiskeli muita kirjaimia ja sitten kirjainten oikeaa järjestystä. Sen jälkeen hän pohti kavereiden nimien alkukirjaimia, muita kirjaimia ja niiden järjestystä. Monen monena aamuna matkalla päiväkotiin lapsi vaati kyselemään nimien alkukirjaimia ja myöhemmin myös muita kirjaimia. Pikkuhiljaa hän oppi tunnistamaan äänteitä sanoista. 

Noin vuosi sitten laajennettiin muihin lyhyihin sanoihin. Mitä kirjaimia on sanassa pallo, kala tai lehmä. Kaksoiskonsonantteja pohdittiin mistä ne erottaa. Tyttö alkoi tutkia kirjoitettuja sanoja lehdistä ja kirjoista ja lopulta pyysi kirjoittamaan sanoja paperille koitti selvittää mitä niissä luki. lyhyet nelikirjaimiset sanat alkoivat selvitä melko nopeasti. 

Viime kesänä minua alkoi ärsyttää aamiaispöydässä, kun joku nyhti koko ajan Kalevaani ja pyysi odottamaan että hän ehtii tavata jonkin otsikon. Samalla huomasin, että meidän täytyy alkaa suodattaa saatavilla olevaa lukemistoa. Kaleva ei ehkä ole sopivaa luettavaa nelivuotiaalle. En halua lapsen lukevan aamiaispöydässä perhesurmista, rattijuopoista ja vastaavista. Joulun aikaan kirjoitin kaikki joululahjoihin ja joulukalenteriin liittyvät listat kaiken varalta ruotsiksi, vaikka listat olivatkin vain kännykässäni. Tyttö on opetellut sivussa myös kirjoittamista. Oma etunimi onnistuu hienosti, sukunimi hieman takellellen ja moni muu joko sanelemalla tai mallista kirjoittamalla. Kirjainten piirtäminen on vielä alkeellista. Esim. K- kirjaimen hän piirtää useinmiten neljällä viivalla.


Hyvänä oppimateriaalina on toiminut tämä peli. Edelleenkään emme pelaa tätä sääntöjen mukaan, vaan omilla säännöillä tilanteen mukaan. Peli sisältää 62 kirjainkorttia, siis korttia jossa on yksi aakkosten kirjain kussakin. Aluksi leikkasin lehdistä kuvia ja Amanda etsi parista annetusta kirjaimesta oikean alkukirjaimen. Myöhemmin olemme varioineet korteilla ja kuvilla uusia pelisovelluksia. Varsinaisesti emme kuitenkaan ole lasta koskaan opettaneet. Teimme heti alkuvaiheessa periaatepäätöksen, että pyrimme välttämään viimeiseen asti vastausta "älä nyt kysele" tai "en minä nyt ehdi vastata" kun lapsi jotain kysyy. Kysellessä ja pelaillessa lasta on toki kannustettu ja opastettu, mutta olemme lopettaneet välittömästi kun lapsi on alkanut näyttää herpaantumisen merkkejä. Ylipäätään pelailuja ja tehtäviä on harrastettu ainoastaan silloin kun lapsi on niitä itse pyytänyt. 

Opin itse lukemaan kuusi vuotiaana ja muista opettajani hermostuneen minulle ensimmäisellä luokalla, kun en seurannut opetusta, vaan luin satuja aapisen takasivuilta. Kai nyt kuka tahansa tuskastuu kuuntelemaan ai, ui, au- tankkausta päivästä ja viikosta toiseen. Meitä oli vain kaksi kolmikymmenlapsiessa luokassa, jotka osasivat lukea koulun alkaessa. Nykyään noin puolet lapsista osaa lukea ekaluokalle mennessään ja suhtautuminen lukemisen oppimiseen ennen kouluikää on ihan erilaista kuin silloin. Onneksi!

Mukava juttuhan tämä lukutaito on. Lasta voi pyytää tuomaan vessasta sen sinisen purkin jossa lukee baby lotion, viemään meille eksyneen kirjeen käytävän päähän siihen postilaatikkoon jossa lukee Matikainen ja hakemaan lähikaupassa niitä nenäliinoja, joissa lukee pehmeä. Suurinta huvitusta on viime päivinä ollut tytön innostus laulaa laulukirjasta. Mitä siitä että kappale on ennestään täysin tuntematon, sanat menevät ihan oikein ja sävelen voi keksiä itse. Duurivoittoinen ja hilpeästi laulettu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie- oli oikein hauskaa kuultavaa, samoin kirkkaalla ja heleällä äänellä erittäin korkealta laulettu Mörrimöykky- laulu :D

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kakkupohdintaa

Tyttäreni täyttää huomenna jo viisi vuotta! Juhlinta on jaettu kahdelle seuraavalle sunnuntaille, johtuen erinnäisistä päällekkäisyyksistä muiden menojen suhteen. Molemmista juhlista tulee lapsivoittoiset ja koitan nyt kiireen vilkkaa löytää ideoita ja tarpeistoa. Jotain onnistuin hankkimaan jo eilen ollessani hetken itsekseen kaupungilla. 



Tänään pohdimme Amandan kanssa kakkuasioita. Tytön toiveena on, että ensi sunnuntaina tarjoillaan rakettikakkua ja sitä seuraavana Helinä- keiju- kakkua. Apua! Olen ihan ok leipoja, kakkupohajt ja pikkuleivät kyllä syntyy, mutta fantasiakakkujen suhteen olen täysin amatoori. Aiempinakin vuosina olen saanut kyllä yhtä lennokkaita ideoita. Viime vuonna syötiin autoratakakkua ja sitä edellisenä dinosaurusta. Raketti onnistuu varmasti myös samaisella värjättyä kermavaahtoa ja sokerirakeita- tekniikalla, mutta tuo Helina- keiju kyllä mietityttää. Saa antaa vinkkejä!

Lahjatoiveena tytöllä on käsiraudat. Onko muiden lapsilla yhtä omituisia toiveita?

tiistai 22. tammikuuta 2013

Lentomatkailua

Täytynee kertoa lentomatkoistamme, kun niitä niin jännitin ja kun kerran tuli kyselyäkin. Lennot olivat hirveät! 

Kun lennätte lasten kanssa (tai miksei ilmankin) valitkaa lentoajankohta paremmin kuin me. Menolento saapui määränpäähän puolenyön aikaan paikallista aikaa. Lapset olivat ihan yliväsyneitä. Paluulento taas lähti puoliseitsemän aamulla, mikä tarkoitti sitä, että hotellilta piti lähteä jo ennen aamuneljää. 

Etukäteen jännitin erityisesti lasten korvia, toki myös omiani. Valon flunssa ehti onneksi helpottaa, mutta mies sairastui muutamaa päivää ennen. Jos mies ilmoittaa itse aikovansa mennä lääkäriin, on syytä olla huolissaan. Diagnoosina poskiontelotulehdus ja korvatulehdus. Onneksi lääkäri oli skarppina ja hoksasi kysellä lomasuunnitelmia, niin että mies sai nopeatehoiset antibiootit joissa on mahdollisimman vähän haittavaikutuksia, sekä lääkkeet korvien lukkiutumiseen. Varoitti silti, että lentomatka voi olla kivulias. Tietysti se olin minä, joka oli tuostakin asiasta huolissaan. Loppujen lopuksi kenenkään korvien kanssa ei ollut mitään isompia ongelmia. Korvat kyllä menivät lukkoon jokaisella, mutta ilman kipua ja aukenivat välittömästi kun pääsimme ulos koneesta.

Se miksi lentäminen oli kamalaa, johtuu ahtaanpaikankammostani. En ole onneksi koskaan saanut mitään kovin vakavaa paniikkia, mutta esim. jouluruuhkassa ostoskeskuksessa alkaa silmissä sumeta ja tuntuu että henki ei kulje, tulee itku ja on pakko päästä ulos. En ollut osannut ollenkaan varautua siihen, että jalkatilaa on niin onnettoman vähän, kone on melko pieni (vain kuusi penkkiä ja käytävä) ja jouduin vielä ikkunapaikalle. Valo ei suostunut istumaan kenenkään muun sylissä kuin minun, eikä olisi halunnut istua siinäkään kuin tissi suussa. Tuntui että happi loppuu ja iskee paniikki. Alku matkasta onneksi näkyi vielä ruotsalaisten ja norjalaisten kaupunkien valoja, joilla sain kuviteltua lisää tilaa ympärilleni. Loppumatka lennetin meren yllä, eikä ikkunasta tietenkään nähnyt yhtään mitään. Paluulennolla olin jo valmiiksi hysteerinen, kun tiesin mitä on tulossa. Pahaksi onneksi meidän paikat olivat koneen takaosassa ja jouduimme nousemaan koneeseen lähes tuntia ennen lähtöä. Taas ikkunapaikka. Laskeuduttuamme jouduimme tietysti odottamaan koneessa muiden poistumista ensin. Lähes kahdeksan tuntia ahdistusta. Unohdin takkini koneeseen, kun odotin vain ulospääsyä. Päivälennolla näki onneksi koko ajan ikkunasta ulos, mikä helpotti huomattavasti oloani, mutta siltikään en ole ihan varma kumpi meistä itki enemmän, minä vai Valo. Onnettomat vielä näyttivät nyyhkyleffan heti lennon aluksi. Tajusin kuitenkin, että ehkä ikkunapaikka oli sittenkin parempi kuin keski- tai käytäväpaikka. Ainakin näin ulos edes ajoittain.

Amandalla oli lentokoneessa mukavaa. Hänestä oli jännittävää katsella maisemia ja elokuvia, piirrellä ja pelata DSi:llä mummon ja papan välissä. Syödä lentokentältä ostettuja karkkeja ja höpötellä. Ilmakuopan kohdalla muut haukkoivat henkeään Amandan hihkuessa innosta ja pyytäessä lisää. "Ihan kuin tivolissa!" Valoa paikallaan olo turhautti kovasti, mutta ihan hyvin hänenkin matkansa sujui. Rusinoita ja keksejä kului melkoisen paljon ja poika sai myös ensimmäiset karkkinsa, kun emme enää muuta keksineet (miksihän niitä ylipäätään oli rasiallinen vauvan eväiksi tarkoitetussa kassissa?) rauhoittaaksemme poikaa. Ihan hyvän tuulinen hän silti oli, niin kauan kun sai istua äidin sylissä ja selata tax free- esitettä ja turvallisuusohjetta. Yllätyksekseni poika nukkui useammat päiväunet lentojen aikana sylissäni. En sitten tiedä miten suuri vaikutus minun ahdostuksellani oli pojan hermostuneisuuteen. Todennäköisesti suuri. Poika halali ja silitteli minua paljon.

Isäni oli ehdottanut miehelleni, että veisimme lapset heille hoitoon, niin voisimme reissata kahdestaan. Mies kävikin suunnittelemaan heti pidennettyä viikonloppua Pariisissa tai Lontoossa keväällä. Houkutteleva tarjous, mutta en kyllä astu lentokoneeseen ihan vähään aikaan. Vai olisikohan se eri jos matkustaisi ilman lapsia ja lentoaika olisi vain pari tuntia? Ainakin valitsisin tarkkaan ison Airbusin, tai jonkin muun jossa on enemmän tilaa.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Lomakuvia

Ilman lomakuvia, ei ole lomahuvia, laulaa Paukkumaissi.Jos olisi kirjoittanut eilen, olisitte saaneet valitusta kamalasta lennosta, mutta tarjoan mieluummin kuvia :)
 

Vietimme siis viikon Teneriffalla Los Cristianosissa. Teneriffalla on upea luonto, sekoitus trooppisia palmu- ja banaaniviljelmiä, sekä karua laavakivimaaperää jolla aksvoi lähinnä kaktuksia. Saaren keskellä on tulivuori Teide. Tulivuoren huipulle pääsisi patikoimaan, mutta lasten kanssa sinne on lähes mahdoton päästä, joten jätimme väliin. Sen sijaan kiertelimme rantoja ja vierailimme kuuluisassa Loro Parque- eläinpuistossa.


  Säät suosivat meitä ja joka päivä lämpötila kipusi 20 asteen paremmalle puolelle. Nautimme lämmöstä ja erityisesti lapset nauttivat hotellin lämmitetystä lastenaltaasta. Allas oli vielä fiksusti varjon puolella, niin että lapset saattoivat läträtä vedessä tuntikausia, ilman pelkoa ihon palamisesta. Joitain säteitä taisi altaalle silti päästä, sillä molemmat lapset saivat mukavasti väriä pintaansa ja Amandan kotoa lähtiessä oranssinpunainen uimapuku, oli kotiin lähtiessä haalistunut hempeän vaaleanpunaiseksi.


Saaren maastossa on voimakkaita korkeusvaihteluita ja paljon vuoria ja kukkuloita. Lähimmälle kukkulalle mekin kiipesimme katselemaan maisemia, isovanhempien katsellessa lapsia. Upeat näkymät!


Kotiin palaaminen oli hieman ankeaa, erittäin aikaisen lennon lisäksi vastassa oli pakkasta ja pahanhajuinen jääkaappi. Hieman tosin lohduttaa, että säätiedotuksen mukaan Los Cristianosissa sataa parhaillaan vettä ;)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Äidin pieni siivouskaveri <3

Miten voikaan pientä kaveria kiinnostaa imuri. Aluksi sen vieressä hihkuttiin ja kontattiin perässä. Vähän myöhemmin sillä ratsastettiin. Nyt pitää saada jo oikeasti imuroida. Äiti on vain mielissään, imurointi ei todellakaan kuulu suosikkipuuhiini ja mielelläni delegoin homman jollekin toiselle :)



lauantai 12. tammikuuta 2013

Luistelun riemua!

 



Harvemmin tammikuussa koetaan tällaisia ulkoiluilmoja. Kymmenisen astetta pakkasta ja ihana auringonpaiste! Tyttö pääsi ensimmäisen kerran tälle talvelle luistelemaan. Voi kun näitä kelejä riittäisi enemmänkin ja voisi opetella kunnolla luistelemaan. Me olemme miehen kanssa suunnitelleet jo pitkään, että ostaisimme itsellemmekin uudet luistimet (molemmilla on jostain ala-asteajoilta peruja olevat huonokuntoiset luistimet varaston perukoilla), josko tänä keväänä se oikeasti toteutuisi. Pyllähtämisistä huolimatta luisteleminen oli lapsesta mukavaa ja löysimme kentän jossa käy muitakin lapsia, niin ettei tarvitse luistella yksin.

Onko teillä kokemuksia Oulun kaupungin järjestämistä luistelukouluista? Kannattaisikohan viedä lapsi sinne, kun omat taidot ovat rajalliset?


tiistai 8. tammikuuta 2013

Jännittää!

Ensi sunnuntaina tämä poppoo suuntaa palmujen alle. Saimme joululahjaksi matkan Teneriffalle lomailemaan vanhempieni kanssa. Meidän perhe suosii lomailua kotimaassa tai naapurimaissa käyttäen autoa, junaa tai laivaa. Kotiäitinä kauemmaksi ei ole edes ollut varaa lähteä, mutta myös siksi että kammoan lentämistä. Yksi syy kammooni on paha taipumus saada korvat lukkoon ja kipeiksi moneksi päiväksi. Omille korville olen kehitellyt apukeinoja, mutta lasten korvat jännittää. Amanda on matkustanut kertaalleen lentokoneella ja kaikki meni tosi hyvin. Valolle tämä on ensimmäinen kerta ja pahaksi onneksi hänellä on flunssa mikä edesauttaa korvien lukkiintumista. Lisäksi jännittää miten taapero jaksaa 6,5 tuntia paikallaan. Isommalle voi antaa kirjoja, dvd- soittimen tai DSi:n viihdykkeeksi, mutta Valo ei noista välitä. Jännittää!

Kertokaahan parhaat vinkkinne lasten kanssa lentämiseen ja ylipäätään ulkomaille matkustamiseen!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kevättä odotellen

On aika kerätä joulu pois kotoa. Meillä tosin joulukoristeet ovat aika maltillisia, eikä niitä ole kovin paljoa. En harrasta jouluverhoja, vaan Marimekon Kulkue saa jatkaa matkaansa ja sohvalla marssivat Finlaysonin keltaiset Norsut juhlapyhienkin ajan. Paperitähdet ajattelin jättää vielä joksikin aikaa ikkunoihin, mutta muuten koti kaipaa raikkautta. Mitäpä sanoisitte näistä heleistä uutuuksista:



Raikkaita värejä, raitaa ja siksakia. Kynttilöitä poltan oikeastaan läpi vuoden, mutta nekin voisi vaihtaa keväisempiin.


Keittiöön voisin ottaa mustavalkoista pastellipiristyksillä. Salmiakkiruudut miellyttää silmää kovasti.
Kuvat: H&M Home, Ferm Living ja Ellos

Ensimmäiseksi voisi kuitenkin kantaa kuusen pihalle ja ostaa tulppaaneja tilalle.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Falafelit



 "Voidaanko me syödä niitä palapelipullia ja sitä ruotsalaista kermaa?"

Falafelit, eli palapelipullat, kuten Amanda niitä kutsuu, ovat meidän perheen ykkösherkkuja ja niitä syödäänkin usein. Nopeaa, helppoa ja edullista, sekä ennen kaikkea hyvää! Ainoa vaikeus on muistaa laittaa kikherneet likoamaan edeltävänä iltana.

Ryynin ja Palkon falafelit:

1 muumimukillinen kuivattuja kikherneitä
1 sipuli
5 valkosipulin kynttä
1 dl kikhernejauhoa
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1 tl paprikajauhetta
suolaa
pippuria
seesaminsiemeniä
öljyä paistamiseen

Liota kikherneitä väljässä vedessä vähintään yön yli. 

Murskaa liotetut kikherneet, sipuli ja valkosipuli sopivaksi tahnaksi. Tehosekoitin tai monitoimikone olisivat varmaan parhaat tähän tarkoitukseen, mutta itse käytän paremman puutteessa sauvasekoitinta. Tahnan ei tarvitse olla ihan tasaista, kunhan siitä saa pyöriteltyä palloja. Lisää kikhernejauho ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Kikhernejauhon sijasta voi käyttää myös korppujauhoja tai grahamjauhoja. Pyörittele massasta palloja. Pyöräytä halutessasi niitä seesaminsiemenissä ja paista pannulla reilussa öljyssä. Näillä maustemäärillä pyöryköistä tulee mietoja, joten ne sopivat ihan pienillekin lapsille. Halutessa voi mausteita laittaa enemmän, lisätä chiliä tai käyttää jauhetun korianterin sijasta tuoretta. Me lisäämme mausteisuutta lisäämällä aikuisten lautaselle chilikastiketta tai vahvempaa salsaa.
 

En oikein tiedä mitä falafelien kanssa "virallisesti" pitäisi tarjota lisukkeena, mutta meillä niiden kanssa syödään salaattia, turkkilaista jogurttia (eli sitä ruotsalaista kermaa) sekä salsaa.

Mini Rodini kevät 2013

Mini Rodini on julkaisuut kevätmallistonsa. Mitäs tykkäätte?




Mini Rodini on ollut jo pitkään yksi suosikkilastenvaatemerkeistäni. Vaatteet ovat mukavan erilaisia, tyylikkäitä, mutta silti nimenomaan lastenvaatteita. Tuo keltainen takki olisi kyllä niin Amandan näköinen. Ja kun aiemmin oli puhe niistä poikien tylsistä juhlavaatteista, tiikeriraidallinen neuletakki tuo kyllä mukavasti särmää perinteiseen kauluspaitaan.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Joululahjoja

Tänäkin vuonna tavoitteenani oli tehdä joululahjat itse, mutta ajanpuutteen vuoksi en kovin montaa ehtinyt saada valmiiksi. Aloitan aina ihan liian myöhään. Lokakuussa alan keräillä hyviä ideoita ja materiaaleja ja sitten kuitenkin huomaan joulukuun alussa ettei yhtäkään ole vielä tehty ja tulee hoppu. Tässä kuitenkin pari aikaansaannosta


Kummipoika ja hänen sisarensa saivat virkatut andipipot. Lanka on Novitan Seitsemän veljestä jättiraitaisena ja aika hauskasti nuo raidat limittyivät. Samanlainen pipo tuli virkattua myös Valolle.


Amandalle ja muutamalle muulle lapselle ompelin vakosamettisia lippahattuja eri värisillä tupsuilla. Hattu on vuoritettu, joten sitä voisi käyttää talvellakin, ainakin näin nollakeleillä. Amanda ihastui hattuunsa niin, että pitää sitä päässää sisällä koko ajan.

Näitä oli tarkoitus tehdä kaikille ystäväpiirin lapsille, mutta aika tuli pahasti vastaan. Ehdin kuitenkin piirtää ja leikata kankaan, joten taidan ommella hatut valmiiksi ja myydä eteenpäin. Jos olet kiinnostunut saamaan samanlaisen omalle lapsellesi, ota yhteyttä joko sähköpostitse tai facebookin kautta.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Papu

Markkinoille on tullut uusi ihana kotimainen vaatemerkki Papu! Nää on vain niin ihania:

 
Kuvitus on Kanelimaan Hanna- Riikka heikkilän käsialaa. Ihastuin tuohon Hanna- Riikan nappikaupunkiin ja muihin hahmoihin jo aiemmin ja kälyni sai jouulahjaksi kanelikaupan kalenterin. Vaatteet valmistetaan suomalaisomisteisessa tehtaassa Portugalissa. Tilaukseen lähti legginsit, vaikka mieli tekisi tilata nuo kaikki.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...