lauantai 28. syyskuuta 2013

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sairaalakassi

Huomenna pieni ihmeemme syntyy. Jotenkin en ole saanut alaiseksi pakata sairaala varten tavaroita aiemmin, vaikka vauva on jo ajat sitten kiinnittynyt. Toisaalta tiukan paikan tullen pelkkä neuvolakorttikin riittäisi. Kahden aikaisemman kokemuksen perusteella on kuitenkin mukava olla mukana jotain muutakin.


Vauvalle:
- peitto
- harso
- body (Seppälästä,varmaan ainoa uutena tälle vauvalle ostettu vaate)
- potkuhousut
- haalari (Po.pilta jo Valolle hankittu luottovaate)
- silkkivillaset tumput ja myssy
- ystävän Valolle neulomat töppöset

Mies tuo kotiin hakiessa turvakaukalon tai vaunut, riippuen siitä millä mennään kotiin, sairaalan ovelta kun kulkisi näppärästi myös bussi lähes kotiovelle, sekä lisävaatteita sään mukaan.


Minulle:
- sukkia, ne sairaalan sukat on kamalia
- villatakki. Oletan että sairaalassa on edelleen käytössä ne samat puuvillaiset kaavut ja aamutakit. Ne yöpaidat on kyllä käytännöllisiä, mutta aamutakin tilalle haluan mieluummin oman villatakin
- crocksit (helppo saada jalkaan sektion jälkeenkin, sekä pestä kun pääsee taas kotiin. Tosin eipä näitä ole Valon syntymän jälkeen kyllä tullut käytettyä)
- hammasharja, pesuaineita ja hiukan meikkejä. En ole kyllä aiemminkaan jaksanut meikata, mutta ajatuksena ainakin voisi piristää
- iPhone sekä laturi ja kuulokkeet. Pohdiskelen vielä otanko myös iPadin mukaan, mutta ehkä pyydän miestä tuomaan sen jos sairaalassaolo pitkittyy
- villasukat
- liivinsuojia, vaikka näitä tuskin tarvitsee vielä sairaalassa
- juomapullo vettä varten, inhoan sairaalassa tarjottavaa mehua
- huulirasva
- lukemista 

Mietin vielä otanko mukaan neuleen, jos joudumme huomisaamuna odottelemaan leikkausta pitkäänkin. Aiemmilla kerroilla en ole kyllä saanut luettua tai neulottua yhtään mitään, en ole vain malttanut vaikka aikaa olisikin.

Lapset ovat mummolassa ja me vietämme miehen kanssakahdenkeskistä iltaa. Koitan olla murehtimatta huomista ja rentoutua. Kaikki on valmiina, saa tulla!





tiistai 24. syyskuuta 2013

Kerrossänky



Viimeinkin se on valmis, lasten kerrossänky. Juhannuksena aloitettu projekti osoittautui kuviteltua hankalammaksi ja hitaammaksi, mutta saimme sen sentään käyttöön ennen vauvan syntymää ja Valon siirrettyä pinnasängystä ilman kiukkua. Alunperin oli tarkoitus maalata toinen sängyistä keltaiseksi, mutta hankkimamme maali osoittautui surkeaksi, joko se valui, jäi möykyiksi tai ei vain yksinkertaisesti peittänyt, joten molemmista sängyistä tuli lopulta tumman harmaat. 

Pari ensimmäistä iltaa meni levottomasti lasten totutellessa uusiin sänkyihin, mutta muuten siirto sujui yllättävänkin hyvin. Helpottaa kovasti kun Valokin pääsee turvallisesti itse alas sängystä. Parina aamuyönä hän on kömpinyt väliimme nukkumaan, mutta useimpina aamuina lapset heräävät yhdessä ja jäävät leikkimään kunnes aikuiset nousevat. Meteliä kyllä pidetään niin, ettei pitkistä aamu-unista tarvitse haaveilla :)

Olin ajatellut ompelevani vielä päiväpeitot, mutta ne saavat nyt odottaa sopivaa inspiraatiota. Isoimman ongelman olen kuitenkin tehnyt lakanoista. Meillä ei ole kuin kolmet lakanat lastenpeitteelle ja se on auttamattomasti liian vähän nyt kun kahdella lapsella on lasten kokoinen peitto käytössä. Hankaluudeksi on osoittautunut eri maiden erilainen mitoitus. Nettikaupoista löytyisi vaikka mitä kivaa, mutta koot ovat aina jotain ihan muuta. Ikeassa olisi useampikin kiva kuosi, mutta koko on aikuisten peitolle. Kotimaisilla valmistajilla valikoimaa on vähän, lähinnä muumeja. 

torstai 19. syyskuuta 2013

Arkiaamun ylellisyyksiä




Näiden todella herkullisten ja superhelppojen sämpylöiden ohje löytyy täältä: http://sikkesumari.blogspot.fi/2013/02/rapeakuorisia-sampyloita-aamuksi.html

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaippavuoren valloitusta, osa 2.

Muutaman vaipan lisää olen saanut aikaiseksi. Ensimmäisenä jämäfroteista ommeltu nettinöttönen. Tästä tuli kyllä suloisen pieni. 


Kahdet villahousut samalla Vanilla- ohjeella kuin aiemmatkin. Värikkäät ovat Novitan Puroa (hieno osoitus siitä, kuinka pätkävärjätyistä ei koskaan tiedä millainen lopputulos on. Luulin langan olevan turkoosi-pinkkiä) ja punaiset taas Amandan villatakista jäänyttä Semillaa kaksinkertaisena. Näitä on ihana neuloja ja sytyttäisi tehdä enemmänkin, mutta taidan odotella osaammeko käyttää näitä ollenkaan, ennen kuin tilaan lankaa.


Lisäksi vielä muutama tasku Kestovaippayhdistyksen kaavalla.


Onko kestovaipat jotenkin menossa jos ohi? 

Kun odotin Amandaa, Oulun keskustassa oli neljä liikettä josta saattoi ostaa kestovaippoja ja tarvikkeita, ja laitakaupungilla pari lisää. Ompelutarvikkeita sai myös ihan tavallisista kangaskaupoista. Valoa odottaessa tilanne oli jo huomattavasti heikompi, mutta jotain sentään vielä sai. Nyt vaippoja ei myy enää kuin yksi laitakaupungin liike ja heilläkin valikoima on supistunut erittäin pieneksi. Ompelutarvikkeita ei saa enää ollenkaan, jopa tarranauhaa pitää tilata nettikaupoista. 

Amandaa odottaessa en osannut katsella vaippoja käytettynä, mutta Valon kohdalla ostin niitä jonkin verran kirppareilta ja ihan pilkkahintaan. Nyt kirppareillakin myydään vain muutamia yksittäisiä, lähinnä äitiyspakkauksen vaippoja, ja todella kovaan hintaan. Tuntuu tosin muutenkin kirpparitoiminnan siirtyneen Facebookiin, sieltä saa kyllä kestovaippojakin. 

Amandaa odottaessa kävin kestovaippahulinoissa, missä oli paikalla useiden valmistajien vaippoja sekä materiaaleja myynnissä. Käytettyjen pisteessä oli myös vilkasta. Nyt tapahtumaa ei ole enää pariin vuoteen järjestetty ollenkaan.

Toisaalta nyt vaippoja löytyy kavereilta. Sain ystävältä lainaan ison kasan pienimpien kokojen vaippoja ja yksi jos toinenkin on tarjonnut ostettavaksi omiaan. Käyttökokemuksia löytyy paljon ja erimerkkisiä vaippoja pääsee näin ollen kokeilemaan helpommin.

Mitä mieltä olette, onko kestovaipat jotenkin muodistapoistuva ilmiö, vai ovatko ne vain päinvastoin arkipäiväistymässä niin ettei niistä enää tarvi kohuta medioissa ja kaikki myynti on siirtynyt nettiin?

torstai 5. syyskuuta 2013

Lempeä sektio

Kävin äitipolilla synnytystapa-arviossa. Tarkoituksenani oli keskustella mahdollisuuksistani alatiesynnytykseen, jos synnytys käynnistyisi luonnollisesti tai jos joka tapauksessa leikkaukseen joudun, toiveistani leikkauksen suhteen. Kävikin toisin. Ultratessa havaittiin istukan olevan alhaalla etuseinässä peittäen aikaisemmat leikkausarvet. Alatiesynnytyksestä ei näin ollen tarvitse edes haaveilla ja leikkauksestakin tulee normaalia haastavampi. Koska kyseessä on kolmas sektio ja minulla on voimakas taipumus kiinnikkeisiin vatsan alueella, erikoislääkäri varoitti useista riskeistä ja komplikaatioista. Ultralla ei voida etukäteen tarkkaa tilannetta selvittää, joten toivottavasti selviän pelkästään suurella verenvuodolla.

Olen koko raskauden ajan koettanut varautua ja valmistautua sektioon ja hakenut tietoa voimaannuttavasta synnytyksestä ja aktiivisesta sektiosta. Hurjimmillaan äiti haluaa seurata leikkausta peilin tai videokameran avulla ja nähdä siis koko tapahtuman. Moni myös haluaa itse osallistua syntymään, esim. pyytämällä hiljaisuutta vauvan syntyessä, niin että äiti voi puhua ja olla ensimmäinen ääni jonka vauva kuulee, tai leikkaamalla napanuoran. Se mitä itse haluaisin, on jotain mitä kutsuisin mieluiten lempeäksi sektioksi, nimenomaan vauvan kannalta lempeä. Oysissa on onneksi käytäntönä, että isä lähtee vauvan mukaan ja huolehtii vauvasta, kunnes äiti pääsee heräämöstä. Amandan kohdalla hänet pidettiin kansliassa kätilön kanssa ja isä sai olla mukana vain mittauksissa ja hetken lämpökaapin äärellä. Valon kohdalla käytäntö oli onneksi muuttunut ja se antoikin minulle suurta lohtua. Molemmat lapset ovat ihan selvästi tunnistaneet isänsä ja rauhoittuneet hänen läsnäollessa ja lisäksi isä pystyy vaikuttamaan lapsen ensimmäisiin elinhetkiin. Seuraavanlaisia toiveita olen kuitenkin jo esittänyt sairaalalle esitietolomakkeessa ja äitipolilla.

- toivoisin ettei käsiäni pakoteta sivulle levitetyiksi. 

En ole ihan varma onko käteni aiemmin jopa sidottu sivutuille, vai vain asetettu, mutta joka tapauksessa tämän tarkoitus on minulle hämärä ja ahdistaa.

- toivoisin että saisin vauvan syliin jo leikkaussalissa jos se vain on mahdollista minun ja vauvan kunnon kannalta. 

Aikaisemmin minulle on vain vilautettu vauvoja, ennen kuin heidät on viety pois tutkittavaksi ja mitattaviksi ja varsinkin Valon kohdalla, kun oli tiedossa ettei hänellä ole mitään hätää, eikä siis olisi ollut mikään kiire, tämä harmitti.

-Toivoisin että joku olisi minulle seurana leikkaussalissa kun vauva on jo viety pois ja isä lähtenyt. 

On kamalaa kuunnella lääkäreiden keskusteluja, joista kuulet vain osan, etkä niistäkään ymmärrä kuinnpuolet. Kellosta näet että aika kuluu ja kuluu ja yhtäkkiä kuulet ihan vieraan äänen tajuten että jotain on ilmiselvästi vialla kun vieläkään ei ole valmista. Näin siis kävi Valon kohdalla. Onneksi yksi kätilö oli tilanteen tasalla ja hoksasi pitää minulle seuraa loppuajan ja selvitti myös mikä oli vialla. Nyt erään ystäväni, joka työskentelee sairaalassa, piti tulla mukaani tukihenkilöksi, mutta valitettavasti sovittu aika ei sovi hänelle. Pohdin doulan mukaan ottamista.

- Isä haluaisi vauvan mieluummin kenguruhoitoon kuin lämpökaappiin.

Tästä hän keskusteli jo Valon kohdalla, mutta pyyntöön ei silloin suostuttu.

Näihin loppuihin isä voi onneksi vaikuttaa itse:

- en halua että vauvalle annetaan pulloa tai ennen kuin hän on käynyt rinnalla. 
- vauva saa sänkyynsä harson, jota olen pitänyt aiemminpaitani alla ja näin ollen saa lähelleen minun tuoksuni. Myös isä pitää vauvaa mahdollisimman paljon ihokontaktissa alkuhetket.
- ylipäätään isä hoitaa vauvaa vähintäänkin siihen saakka, että minä pääse heräämöstä. Kuulin juuri tapauksesta jossa isää oli pyydetty lähtemään kotiin vieraillaan päättymisen vuoksi, vaikka äiti oli edelleen heräämössä. Tähän ei kyllä suostuta, oli kello mitä hyvänsä, eikä tämäkään isä ollut suostunut.

Jännittää. Pelottaa. Kuten tämänkin postauksen ajankohdasta voi päätellä, unettomia öitä on vietetty. Leikkaus ylipäätään jännittää ja ahdistaa, saati mahdolliset riskit. Onneksi saamme lapset mummolaan jo hyvissä ajoin lomailemaan, joten voin rauhassa keskittyä vauvan syntymään ja leikkaukseen, ja miehen kanssa olemme samoilla linjoilla vaatimusten suhteen. Kaksi viikkoa enää jäljellä. 






sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valo 2 vuotta



Kaksi vuotta sitten syntyi perheeseemme poikavauva. Koska hän sai alkunsa tilanteessa jossa olin henkisesti aika loppu, lähinnä työasioiden takia, ja etsin ulospääsyä ja muutosta, hän sai nimekseen Valo. Nyt tuo lapsi on jo taapero, mutta edelleen perheen valopilkku. 

Kaksivuotias:

- osaa jo aika paljon sanoja ja parin- kolmen sanan lauseita
- rakastaa autoja, traktoreita ja mopoja, sekä pölynimureita niin paljon, että kummitäti antoi syntymäpäivälahjaksi oman oikean rikkaimurin
- yrittää kovasti pukea ja riisua "ite", onnistuen siinä välillä yllättävänkin hienosti
- opettelee kovaa vauhtia päiväkuivaksi ja varsinkin kotona "ei hauva aippaa!"
- lauleskelee
- jaksaa keskittyä omiin leikkeihin jo pitkäksikin aikaa
- ihailee isosiskoa

Puolivuotta sitten tuo poika tuntui vielä ihan vauvalta. Hänellä ei ollut yhtäkään sanaa ja minua hirvitti ajatus siitä, että hänestä on tulossa isoveli. Kesän aikana on tapahtunut valtavasti kehitystä. Yhtäkkiä sanoja alkoi tulla ja vaikka puhe on edelleen epäselvää, kirjaimia puuttuu paljon eikä lauserakenteet ole vielä kovinkaan loogisia, hän kykenee jo kommunikoimaan sanallisesti. Lapsella on kova tarve tehdä asioita itse. Hän haluaa syödä itse, pukea itse, pestä hampaat itse, laittaa vetoketjun itse, eikä saavuttaa ennen kuin on vähän aikaa äherretty. Siskolta otetaan kovasti mallia. Siskoaan ei syö lusikalla, joten haarukka on ollut käytössä jo vuoden verran. Jos sisko saa aamiaisella jogurttia, ei veli voi mitenkään syödä puuroa. Siskon lelut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin omat ja jos sisko päättää järjestää legoukot riviin, hänkin järjestää. Jos sisko lähtee kerhoon reppuselässä, pitää veljelläkin olla reppu, vaikka palaammekin heti kotiin. Jopa siskon vaatteet ja kengät olisivat mieluisampia kuin omat. Siskoa pitää myös halia monta kertaa päivässä.

Olin jo ihan unohtanut miten ihana ikä tämä onkaan. Ei vielä uhmaa, mutta lapsi on monessa asiassa jo kovin oma-aloitteinen. Vaikka vanhemman on oltava koko ajan paikalla ja autettava edelleen paljon, nyt saa jo syötyä oman ruoan kuumana, luettua lehden rauhassa aamuisin ja kun isosisko malttaa leikkiä hetken itsekseen tai lepää dvd:n ääressä, saa taaperon päiväuniaikaan itsekin levättyä tai vaikka lueskeltua, ommeltua tai jotain muuta omaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...