maanantai 13. tammikuuta 2014

Äidin kengät



Julkaisin joku aika sitten Instagramissa kuvan uusista ihanista talvikengistäni ja kun niistä tuli niin monta kyselyä, kerronpa täälläkin. Ruotsalainen lastenkenkiä valmistava Kavat tekee nykyään kenkiä aikuisillekin. Kavat on ollut meillä yksi luottomerkeistä jo monta vuotta, heillä kun kivan näköisiä ja laadukkaita lastenleikkiä. Minun jalkaani päätyivät Ingrid- saappaat.  


Mikä siinä muuten onkin, että lapsille tulee hankittua joka vuosi sadoilla euroilla talvivaatteita ja -kenkiä jotka mahtuvat vain yhden kauden, mutta itselle ei muka raski hankkia mitään vaikka ne menisi monta vuotta? No kieltämättä on aika vaikea löytää kenkiä jotka olisivat yhtäaikaa sekä lämpimät, että hyvännäköiset. Mutta vaikka näissä yhdistyi sekä kiva ulkonäkö, että ekologisesti käsitelty nahka ja paksu villavuori, mukaani otin nämä vasta kolmannen sovituskerran jälkeen.


Pakkaset saapuivat viimein tänne Oulun seudullekin ja kengät pääsevät oikeasti käyttöön. Tänä talvena ei minunkaan varpaani palele.


12 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköiset!
    Minulla ei ole yksiäkään lämminvuorisia kenkiä koska en ole löytänyt sellaisia mistä pidän, mutta onneksi useammissa kengissä on tarpeeksi tilaa paksummallekin villasukalle. Nuo kyllä kelpuuttaisin :)

    VastaaPoista
  2. Kelpais kyllä :)
    Missä noita myydään? Pakko käydä edes sovittamassa :D

    VastaaPoista
  3. Hei! Minkä hintaiset olivat kengät? Raaskinko mennä edes katsomaan :D On todella hienot!

    VastaaPoista
  4. Hieman reilu kaksisataa euroa oli Partioaitan hinta, mutta on nää kyllä joka sentin arvoiset. Kertaakaan ei ole varpaat palelleet tämänviikkoisissa pakkasissa :)

    VastaaPoista
  5. Hei, kiva kun olit kirjoitellut kengistä tänne, kun ehdin kerhossa kuulemaan vain puolet tarinasta :).

    Nuo on kyllä tosi kauniit! Ja lampaankarvavuori kuulostaa myös lämpimältä. Mä olen harkinnut niitä Crocsin lammasvuorellisia, mutta niiden ulkonäkö ei kuitenkaan ole se kaikista kaunein ;). Nämä voisivat olla vaihtoehto, jos et pahastu..

    Ja hei, sinulle on haaste blogissani :).

    VastaaPoista
  6. En pahastu. Nättejä ja lämpimiä ei tosiaan joka kaupasta löydy ja itsekin olen etsinyt jo pari vuotta hyviä. Kiitos haasteesta, vastaan siihen kunhan valoa riittää kuvaamiseen :)

    VastaaPoista
  7. Pakko kysyä tosta kånken repusta että oletko tyytyväinen siihen? Onko hyvä selässä? Haaveilen siitä repusta niin mietin kannattaako ostaa..

    VastaaPoista
  8. Olen tosi tyytyväinen, voin suositella. Minulla oli ensimmäinen jo lapsena ja retrohengessä tämänkin halusin. Vaikka olkaimet ovat kapeat eikä näissä ole pehmusteita, kantaa tällä nätisti repullisen kirjoja kirjastosta tai ruokaostokset kaupasta. Minulla on herkästi kipeytyvät hartiat, mutta ei ole silti ollut mitään ongelmia.

    VastaaPoista
  9. Enköhän mä sitten ton osta :) kävelen töihin (3km) ja tähän saakka olen olkalaukkua kantanut ja huomaan että selkä on kipee :(

    VastaaPoista
  10. Ihanat kengät! Onko noi sulla jalassa olevat samaa väriä kuin tuossa netistä otetussa kuvassa? Vai onko sulla ne tumman ruskeat? :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Suunnilleen joo samansävyiset ovat. Näissä on pientä yksilöllistä vaihtelua joka parissa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...