keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Meidän 2013

Vuosi on vaihtunut ja on aika koota menneen vuoden tapahtumat ja suunnata eteenpäin. Vuosi sitten odottelimme etelänlomaa ja asetin tavoitteekseni löytää syksyksi töitä. Lomailimme kyllä ja töitäkin löytyi, mutta vuodesta tulikin ihan erilainen kuin kuvittelimme. Vuoteen 2013 mahtui dramatiikkaa, yllätyksiä ja paljon onnea.


Tammikuussa lomailimme Teneriffalla nauttien lämmöstä ja rennosta meiningistä. Kanariansaaret kuulemma ovatkin olleet nouseva trendi nuorten aikuisten lomanviettipaikkana. Me ainakin viihdyimme ja lyhyt lentomatka lämpöön on kyllä iso plussa. Tammikuussa A täytti kuusi vuotta.



Helmikuussa sairastettiin. Sairastelut aloitettiin noroviruksella ja sen jälkeen vierailulle tuli influenssa. En muista että meillä olisi koskaan sairastettu yhtä paljon kuin viime keväänä. Toivottavasti tämä kevät olisi helpompi.



Maaliskuussa tajusin olevani raskaana. Meille olisi tulossa yllätysvauva. Suunnitelmat meni ihan uusiksi.



Huhtikuussa blogini osallistui ensimmäiseen Blogirinkikampanjaan kasvattamalla taimia Danonino- purkeissa. Tämä oli kyllä tosi hauskaa. Huhtikuussa kävimme myös Helsingin Lastenmessuilla Blogiringin tarjotessa liput.



Toukokuussa sain töitä. Olin ajatellut kyseleväni syksyksi osa-aikatöitä entisestä työpaikastani, mutta huomasin työpaikkailmoituksen vakipaikasta toisaalle ja ajattelin kokeilla, vaikka olinkin hyvin skeptinen mahdollisuuksieni suhteen, vaikken edes tiennyt vielä olevani raskaana. En voi vieläkään käsittää tuuriani, että raskaanaollessa, luullessani puhuneeni sammakoita haastattelussa sain kuin sainkin paikan kymmenien hakijoiden joukosta. Toukokuussa myös tyhjennettiin kaappeja Siivouspäivänä ja nautittiin jo kesän lämmöstä.



Kesäkuu oli ihanan lämmin. Pyöräiltiin, uitiin, käytiin piknikeillä. 



Heinäkuussa kasvatettiin mahaa ja lomailtiin Helsingissä ja Turussa.



Elokuussa minä aloitin töihin tutustumisen ja lapset aloittivat päiväkodissa. V:lle päiväkotiin jääminen oli lähes joka aamu kauhistus, A taas nautti kun oli kavereita ja tekemistä eikä olisi halunnut pois ollenkaan. Elokuussa V täytti kaksi vuotta ja alkoi puhua.



Syyskuussa jännitettiin sektiota ja siihen liittyviä komplikaatioita, pakattiin sairaalakassi ja laitettiin koti kuntoon vauvaa varten. A ja V matkasivat mummolaan kahdestaan ja viimein kuun lopussa syntyi Pikkusisko.



Lokakuussa totuteltiin vauva-arkeen, murjottiin päiväkotikuvissa (oikeasti niistä kuvista tulikin tosi hyviä), kärsittiin rintatulehduksesta ja nautittiin värikkäästä syksystä.



Marraskuussa juhlittiin ristiäisiä ja häitä, Pikkusiskon saadessa nimen ja meidän vanhempien mennessä kaikkien yllätykseksi samalla naimisiin. 



Joulukuussa kärsittiin uupumuksesta, valmisteltiin joulua ja opeteltiin olemaan kärsivällisempia ja tuntemaan itseä paremmin. Joulun aikaan kerättiin voimia mummolassa ja pikkuhiljaa arki tuntuu helpommalta.

Uudelle vuodelle on tiedossa ainakin minun töihin paluuni maaliskuussa, miehen jäädessä vuorostaan kotiin. Arki tulemisia muuttumaan kovasti. Tavoitteeksi on asetettu uuden kodin löytyminen jouluksi. Saa nähdä mitä loppujen lopuksi tapahtuu. Ehkä koti löytyy, tai sitten ei. Tai sitten se on ihan erilainen kuin mitä nyt etsitään. Tai ehkä se sijaitsee jossain ihan muualla kuin mitä nyt kuvittelemme. Odotamme jännityksellä mitä vuosi tuo tullessaan.

Hyvää uutta vuotta!






1 kommentti:

  1. Ihana postaus :)! Toivon teille onnellista ja sopivan yllätyksellistä vuotta 2014 ♥. Nähdään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...