maanantai 26. toukokuuta 2014

Juhlavaatteita

Pientä blogihiljaisuutta. Viime viikko oli hurjan kiireinen töissä ja viikonlopun olimme reissussa. Nyt saattekin kahden postauksen verran kesäisiä kuvia Porista. Juulia pohdiskeli lasten juhlavaatetusta viime viikolla ja itse pähkäilin saman aiheen kanssa. Meilläkin kaverisynttäreille pukeudutaan trikoomekkoihin. Meille on kuitenkin sattunut tasaisin väliajoin ristiäisiä, häitä ja valmistujaisia, joihin trikoo on tuntunut sopimattomalta materiaalilta ja on tarvittu jotain hienompaa. Tällä kertaa juhlittiin kälyni häitä.


Olen ennenkin harmitellut lasten juhlapukemisen hankaluutta, varsinkin poika lapsen. Valikoimat ovat niukkoja ja vaatteet kalliita siihen nähden että niitä yleensä ehtii käyttää vain kerran tai kaksi kun ne jo ovat pieniä. Tällä kertaa vaatteet löytyivät helposti. Kaupoissa tuntui kerrankin olevan reilusti valikoimaa meidänkin makuun.

           

Vauva pukeutui siis jo aiemmin esittelemääni mekkoon. Söpö ruusukepanta löytyi Lindexiltä edellisenä päivänä. Laukku on kyllä äidin asuste.


A:lle on yleensä ollut hankala löytää sopivaa mekkoa vauvakokojen jälkeen. Jostain syystä leikki-ikäisille on tarjolla enimmäkseen rimpsuja ja vaaleanpunaista. Kerrankin löytyi mekko ilman rimpsuja, ilman vaaleanpunaista ja vielä täydellistä mitoitusta hoikalle tytölle. Tommy Hilfigerin mekosta sai kyllä maksaa hieman enemmän kuin olin alunperin ajatellut, mutta A toimi morsiustyttönä häissä, joten panostaminen tuntui mielekkäältä. Hauskat hapsukengät ovat H&M:ltä.


Poikien vaatteet ovat minusta se haastavin. En halua pukea pikkupoikaa hankalaan tummaan pukuun eivätkä ne minusta edes näytä hyviltä.  Kauluspaita ja rusetti ovat mielestäni riittävän hienot parempiinkin juhliin. V:llä onkin melkoisen kattava varasto kauluspaitoja, kiitos kummitätien. Suurin osa kauluspaidoista on käytettyinä tulleita, juurikin niitä kaksi kertaa käytössä olleita, uuden veroisena pieneksi jääneitä paitoja. Gap:n paidan seuraksi puettiin Po.p:n mustat farkut. Nuo ovat kyllä tosi kätevät, menevät niin juhlassa kuin arjessa. Mini Rodinin rusetti hankittiin jo pikkusiskon ristiäisiin. Eikä V muuten ollut ainoa jonka jalasta löytyi Converset.


Ensi viikonloppuna juhlitaan taas, sillä kertaa lakkiaisia ja näille vaatteille tulee ainakin se toinen käyttökerta. Miten teillä pukeudutaan juhliin?

1 kommentti:

  1. Mä olen myös ottanut pojilla linjan, että jotkut siistit housut (nyt on paljon ollut niitä chinoja) ja kauluspaita. Välillä on joku liivi / slipoveri siinä päällä. Aika perus. Pienemmällä tykkään lappuhaalareista, mutta niitä on tosi vaikea löytää juhlavina. Vinkki: Ebbellä on ainakin viime vuonna ollut kivoja, juhlavia vaatteita pojille. Sellaisia, joissa on edes vähän jotain jujua.

    Mä olen varmaan poikien juhlapukeutumisessa jo lannistunut, kun enää ei homma niin paljon ota päähän kuin vauvana. Tosin, se poikavauvan juhlapukeutuminen vasta hankalaa olikin. Ja sitten mulla on myös tärkeää, että lapset ovat keskenään edes jollain asteella yhteneväisesti puettuja (eli että se juhlavuusaste on sama).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...