tiistai 8. heinäkuuta 2014

Lomainstagram






Kesäloma! Pakattiin laukut ja hypättiin yöjunaan määränpäänä mummola. Ei me kotiin maltettu loman ajaksi jäädä. Tuntui, että johonkin pitää päästä jotta pääsee irti arjesta. Varsinkin mies kaipasi pois kotoa hetkeksi kotitöiden ulottumattomiin ja kyllä minustakin oli kiva poistua kotiympyröistä. Jotta kuitenkin saataisiin oikeasti rentouttava ja rauhallinen loma, päädyimme reissuamaan junalla. Minä matkustin lapsena useamminkin yöjunalla, mutta miehelle ja lapsille tämä oli ensimmäinen kerta. Niin kätevää hypätä kyytiin, nukahtaa ja huomata olevansa aamulla jo perillä. Ei käy aika pitkäksi eikä kukaan kysy joko ollaan perillä.

Pääsääntöisesti tällä lomalla on vain oltu, istuttu kallioilla, läträtty kahluualtaassa, luettu kirjoja ja lepäilty. Pieninä extroina kävimme Porvoon vanhassa kaupungissa, aleshoppailemassa Helsingin keskustassa ja tänään Lintsillä. Tänään kävimme myös piknikillä V:n kummien kanssa. Pari päivää vielä jäljellä ja sitten taas kotiin. 

Meitähän tosiaan voi seurata myös Instagramissa nimellä meidänpieniryyni. Käykäähän katsomassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...