tiistai 2. syyskuuta 2014

Lukutoukkani


Olen varmasti kertonut jo aiemminkin, kuinka A oppi lukemaan jo neljävuotiaana. Kirjoja hän rakasti jo vauvana, selaili sivuja, vaati lukemaan, eikä koskaan syönyt niitä! Jo ennen kuin hän oppi puhumaan, luki hän kirjoja ääneen omalla kielellään. Kolmivuotiaana alkoivat kirjaimet kiinnostaa. Ensin pohdittiin oman ja muiden nimien alkukirjaimia, sitten loppukirjaimia ja lopulta kaikkia kirjaimia ja missä järjestyksessä ne tulevat. Siitä tuli meidän vakioleikki päiväkotimatkoille. Eräänä aamuna tyttö hihkaisi auton takapenkiltä "lukiko tuossa Tuira?", ajettuamme tienviitan ohi. Nelivuotiaana tyttö luki  jo ihan oikeasti, pitkiä sanoja ja lauseita.


Edelleen A on allituiseen kirja kädessä. Nykyään kirjat ovat jo paksumpia ja niissä on vähemmän kuviakin. Sarjakuvat ovat myös suosikkeja. Vähän aikaa sitten huomasin ettei lukemiseen enää liitykkään kuiskailua, eikä huuletkaan liiku, vaan hän osaa lukea ääneti. Mielellään hän kyllä lukee V:lle ääneen ja edelleen usein toivoo aikuisen lukevan hänelle. Sadut ovat hänelle taikamaailma, johon on mukava uppoutua muidenkin kanssa.


Sunnuntaina kävimme autoajelulla naapurikunnassa. Kotona A väitti lukeneensa kokonaisen kirjan. Kirjaston arvoituksessa on lähes 90 sivua ja hän väitti lukeneensa sen vain muutamassa tunnissa. Kuusivuotiaalle aika huima vauhti. Epäuskoisena kyselin mitä kirjassa tapahtui. Tyttö osasi kertoa juonen niin tarkasti, ettei auta kuin uskoa. Tänään kävimme hankkimassa A:lle ihan oman kirjastokortin, sekä lainaamassa lisää luettavaa hieman isompien osastolta.

1 kommentti:

  1. Huh! Siinä on opella keksimistä vuoden päästä... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...