keskiviikko 10. joulukuuta 2014

ihanaa villaa


Pari viikkoa sitten ostin aivan ihanat sukat. Nii-in, uskokaa tai älkää, tämä on postaus sukista. Eikä mistä tahansa sukista vaan 100% merinovillasukista.

Mieheni on vaihtanut jo muutama vuosi sitten lähes kaikki alusvaatteensa ja sukkansa villaan tai bambuun. Ulkotyöläisenä hän on todennut että niihin kannattaa panostaa. Talvella ei palele, eikä kesällä hiosta, mukavuudesta puhumattakaan, ovathan ne ihanan pehmeitä materiaaleja. Itse sen sijaan en ole raskinut. Jostain syystä naisille niitä on paljon vaikeampi löytää ja myös hinnat ovat kalliimmat. Jotenkin olen myös ajatellut että toimistotöissä ne olisivat turhat. 

Nyt kuitenkin huomasin tutussa lastenvaateliikkeessä kohtuu hintaiset omankokoiset merinovillasukat. Parin viikon käyttökokemuksella en voi kuin kehua. Yhtälailla siellä toimistossakin nämä kannattaa. Ei enää hikivarpaita sisäkengissä tai palelevia varpaita töihin pyöräillessä. Samanlaiset sukat piti hakea myös lapsille ja tuntuvat tykkäävän hekin. Kun vielä pari viikkoa sitten koko kolmikko repi sukat jalasta heti kun pääsivät sisälle, nyt sukat pysyvät jalassa. Ovat ilmeisesti mukavat heistäkin.


Viime viikkojen pimeässä ja märässä työmatkoja polkiessa päin vastatuulta, on alkanut hiipiä tarve hankkia myös villaisia alusvaatteita. Niitä tuskin löytyy samaisesta lastenvaatekaupasta, joten vinkkejä otan mielelläni vastaan.


5 kommenttia:

  1. Urheiluvaateliikkeistä saa ainakin merinovillaisia alusasuja. Laaduissa ja hinnoissa on eroja. Osa on sekoitteita, mutta 100% löytyy myös. Olen kyllä tykännyt kovasti.

    VastaaPoista
  2. Tilasin tytölle merinoisia sukkiksia ja alustoppeja Pierre Robertilta ja muistelen, että siellä oli myös naisille. . Kannattaa ainakin tsekkaan - olivat ok-hintaisia ja kivannäköisiä :). Mulla on ko putiikkiin muistaakseni myös alekoodi, joten kyselepä sen perään, jos satut tilaamaan :).

    Nuo raitasukat on kyllä aina yhtä ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanpa yhteydessä alekoodista, näytti olevan vaikka mitä. Joo nää raitasukat on kyllä kivoja, ainoat kuviolliset jotka edes huolin :)

      Poista
  3. Merinovilla on kyllä ihanan tuntuista! Mä tein just siitä pipoja, enkä muusta enää tee! Sukat voiskin olla seuraavana listalla :) Ja hyvä tietää että valmiina löytyy, jos ei ala valmista tulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merinovilla on kyllä ihanaa neulottavaa, mutta minulla ei riitä hermot kovin ohuisiin neuleisiin. Illalla tosin olisi tarkoitus postata vähän paksummasta villatekeleestä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...