keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Saako sohvalla pomppia?






Meidän kotona sohvalla ja sängyllä pomppiminen on kiellettyä, ainakin periaatteessa. Lasten ikä- ja kokoeron vuoksi pelkään pienemmän tippuvan ja satuttavan itsensä. Lattialla on aina kuitenkin jokin lelu tai vaikka keittiöjakkara, jonka kulmaan saattaisi satuttaa itsensä pahastikin. Käytännössä olemme kuitenkin huonoja kieltämään pomppimista. Muista omasta lapsuudesta miten mukavaa se oli ja edelleenkin olisi kiva ottaa vauhtia ja hypätä pommihyppyjä sänkyyn. Ja kun katsoo lasten iloisia ilmeitä ja yhdessä touhuamista, en vain raski olla torumassa. Isompi jakaa vuoroja, ettei yhtäaikaa hypitä ja satu toiseen. Pienempi keksii mitä mielikuvituksekkaampia hyppyhuutoja. En vain voi olla nauramatta mukana.


lauantai 25. lokakuuta 2014

Huuto leluvuoren takaa!

 Aika tarkalleen kaksi kuukautta jouluun ja minua jo ahdistaa lahjatulva. Kaapit pursuavat tavaraa ja kirpparipöytäjonossa olen kahteenkin paikkaan. Joo, kyllä luin hesarin kolumnin, mutta en suostu provosoitumaan. Vaatehuoneen kassi nimittäin pullistelee lasten liian pieniksi käymiä ja minun raskauksien jälkeen liian suuriksi käyneitä vaatteita ja kenkiä. Lapset ovat isän kanssa syyslomalla mummolassa ja minä kävin kaappien kimppuun. Olen mielestäni hyvä luopumaan tavarasta. Vaatteiden, kenkien, ja muiden kodin tavaroiden kierrättäminen ei ole minulle vaikeaa. Kykenen hävittämään jopa vanhoja valokuvia ja lasten piirustuksia ihan surutta. Suurin osa kaapeista häviävistä tavaroista onkin juuri papereita. Yksi kompastuskivi minullakin on ja se on lastenhuone.


Pyöräytin lattialle vauvanlelukorin sisällön.Kyllähän noista moni joutaisi pois, esim. nuo pururenkaat ja pikkuvauvan helistimet. Eipä ne enää yksivuotiasta kiinnosta. Mutta mitä ihmettä niille voisi tehdä? Tätä vuorta kun ei todellakaan ole ostettu Pikkusiskolle. Kasassa on kaikkien kolmen lapsen vauvalelut ja vain muutama niistä on itse ostettu tai tehty. Kolme joulua, kolmet ristiäiset, kolmet vauvalahjat ja valtava kasa (äidin) muistoja. Miten voisin laittaa kiertoon A:n ristiäislahjaksi saaman helistimen, jota hän suuresti rakasti? Olkoonkin että niitä on myöhemmin tullut kaksi samanlaista lisää, nekin lahjoina V:lle ja Pikkusiskolle itselleen.


Yksivuotias ei todellakaan tarvitse seitsemää vedettävää lelua (ja minusta tuntuu että yksi on vielä mukana reissussa). Mutta kun yksi näistä on omasta lasuudesta, yhden näistä sai A yksivuotiaslahjaksi, toisen Pikkusisko, yhden V ristiäislahjaksi ja yhden taas kummit tekivät hänelle itse syntymäpäivälahjaksi. Yksi on vain niin hellyyttävä ja muistan vieläkin sen ihanan ruotsalaisen kirpputorin mistä se löytyi vain 50 sentillä. Ja se viimeinen kuitenkin on näistä useimmin leikittävänä. 

Isompien lasten lelujen suhteen ongelmana on mitä säästetään pienemmälle ja ylipäätään se, että kun isoin lopettaa leikkimisen jollain, pienempää se alkaa jo kiinnostaa ja näin ollen koko kuuden vuoden lelukavalkaadi geomagneteista puruleluihin on koko ajan esillä. Isoin ei enää leiki nukeilla, mutta keskimmäinen tykkää työnnellä nukenvaunuissa työkaluja ja autoja ja pienin taas on alkanut halailla nukkeja. Pahimpina päivinä lastenhuoneen lattialla on sulassa sekasotkussa pikkulegot ja dublot ja niiden lomassa luikertelee junarata. Mitään ei siis voi oikein viedä edes väliaikaisesti varastoon. Oma lukunsa ovat isot kasat samoja tavaroita. Eihän se pikkuauto tunnu isolta lahjalta vaikka niitä toisi jokaisella vierailukerralla, mutta kun kolmivuotiaalla on useita kymmeniä autoja, on niitä jo liikaa.

Sain minä sentään kasan yläkuvan tavaroita kerättyä kiertoon joutaviin ja osalle niistä jo löytyi kotikin toisesta perheestä jossa odotetaan vauvaa. Isompia lapsia odottaa kassit joista itse joutuvat miettimään mitä säästetään ja mitä laitetaan pois. Ajattelin myös viedä nukenvaunut hetkeksi varastoon, työntäköön V työkalujaan vaikka taaperokärryssä. Tämä äiti kuitenkin toivoisi, että tänä jouluna joulupukki toisi lapsille vain yhdet hyvät toivelelut ja jättäisi muut pois.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Nirson tytön kenkävalinnat

 Viimeisetkin talvivaatteet kaivettiin tänään varastosta. Tarkoituksena oli kyllä vain etsiä pipot ja rukkaset, mutta tulikin käytyä koko varasto läpi. Uusia ei ole tälle talvelle juurikaan ostettu, vaan lapsille menevät kevään alesta ostetut toppavaatteet ja muuten pärjätään kierrättämällä sisarukselta toiselle. Ainoastaan A tarvitsi uutta, nimittäin kenkiä.


Kenkien osto on muuttunut haastavaksi lapsen kasvaessa. Ensinäkään mikä hyvänsä ei kelpaa, ja niinpä viime talven lapsi kulki pelkästään yhdillä kengillä, kun ei toiset äidin tuomat kelvanneetkaan. Tänä vuonna kengät on valittu lapsen kanssa yhdessä. Toinen juttu on kenkien kuluminen. Aktiivinen lapsi saa kengät rikki jopa viikossa, jos ei ole tarkkana laadun kanssa. Nahka on aina hyvä materiaali, mutta pahimpaan rymyämiseen kumikärkiset ovat parhaat. Kenkien puhkikulumista ehkäisee myös se, että kenkiä on useammat kuin yhdet ja ne saavat välillä hieman levätä kun toiset ovat jalassa.




Ensi talveen varauduttiin kolmilla kengillä. Nahkaiset nilkkurit ovat Melania- merkkiset. Niissä on keinukuituvuori, joten ne sopivat hyvin jo näihin keleihin, kun aamulla on pari astetta pakkasta, mutta iltapäivällä ollaan jo plussan puolella. V sai samanlaiset mustana. Sorelit ovat olleet menestys tytön käytössä jo kolme aiempaakin talvea. Sopivan lämpimät näyttipä mittari sitten +3 tai -30, pitävät täydellisesti vettä ja kestävät kovemmatkin rymyämiset. Nahkaiset saappaat ovat Bisgaardilta ja aidon villauoren ansiosta uskon niiden olevan todella lämpimät kovemmillakin pakkasilla. Tosin ei ne kuulemma liian lämpimät olleet -1 asteessakaan, kun tyttö ne väen vängällä halusi jalkaansa jo nyt.



Joko teillä on talvivarusteet kasassa?

maanantai 13. lokakuuta 2014

Meillä kotona






Kyllä, oli se meidän koti Koti-Kalevassa lauantaina. 

Meidän kodista tehtiin koti- juttu paikallislehteen lähdön aikaa sitten ja nyt lauantaina se sitten julkistettiin. Itse tosin näin lehden vasta tänään töissä. Onpa outoa katsoa omaa kotia lehdestä ja lukea jonkun toisen kuvailu siitä. Näinkö muut näkee meidän kodin (ainakin silloin kun se on hyvin siivottu)? Ylipäätään koko juttu tunti ihan absurdilta, meillähän on ihan tavallinen koti, vaikkakin ehkä aika pieni paikallisessa mittakaavassa. Vaikka on tämä meistä kyllä ihana koti, juuri sellainen kuin me halutaankin.


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kahdenkeskistä aikaa





Instagramista ehkä huomasittekin että vietimme viikonlopun Rovaniemellä mummolassa. Lapset touhusivat mummon ja papan kanssa, kierreltiin kaupungilla, kuitattiin univelkoja ja syötiin hyvin. Mukavan rentouttava viikonloppu huipentui kahdenkeskiseen iltaan miehen kanssa elokuvissa. Edelliskerrasta onkin jo yli vuosi aikaa, kun viimeksi olemme ihan kahdestaan jotain tehneet. Meillä kun isovanhemmat asuvat kaukana, ei lapsenvahteja hirveästi ole. Aiemmin olemme useinkin Rovaniemellä ollessamme keksineet jotain kahdestaan, mutta vauvaa en ole raskinut jättää vielä aiemmin hoitoon. Nyt hänkin nukkuu täydet yöt ja kun äitini vielä tuumi, että jos hän nyt sattuu huutamaan, niin mitä sitten, emme epäröineet. Elokuvaksi valikoitui Vadelmavenepakolainen. Suosittelen!

Jos totta puhutaan, niin suurempi este kuin lastenvahtien puute kotona, on ollut minun arkuus jättää lapsia hoitoon. Vauvoja varsinkaan en ole edes miettinyt jättäväni, isommat kun eivät ole pulloa huolineet ja tämä kolmaskin tuntuu olevan niin meissä kiinni. Muutaman kerran äitini on tullut meille viikonlopuksi niin että olemme etukäteen jo sopineet meidän menevän johonkin rientoon. Lasten kummit ovat myös moneen kertaan tarjoutuneet avuksi. Toisaalta useimmilla näillä paikallisilla hoitajilla on itselläänkin lapsia, joten tuntuu että aiheitamme vain lisärasitusta. Vanhempainiltoja, lääkärikäyntejä ja vastaavia varten olemme kyllä pyytäneet ja saaneetkin apua, mutta kun kyse on ihan vain omasta vapaa-ajasta kynnys on tosi korkea edes kysyä. Varsinkin pienimmän kummit ovat kyllä ansiokkaasti ottaneet välillä ainakin jonkun lapsista heille leikkimään. He kun asuvat ihan lähellä, on lasten omat kyläilyt onnistuneet helposti. Olenkin saanut esim. siivota rauhassa tai käydä kaupassa itsekseni. 

Vaikka me mielellämme teemmekin juttuja yhdessä, enkä koe että lapset mitenkään rajoittaisivat tekemisiä, kieltämättä viime aikoina on tuntunut että sitä kahdenkeskistäkin aikaa kaipaisi. Sillä tämä tuntuukin niin isolta jutulta, että blogiinkin kirjoitin. Ensimmäinen hääpäivämme lähestyy ja harkitsen jopa yönyli poissaoloa lasten luota. Ehkä, jos raskin.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hymyilen



Kävin alkuviikosta lääkärillä tarkistuksessa, missä muiden tutkimusten ohessa minulle tehtiin masennustesti. Se sama kysely, jonka suurin osa äideistä tekee neuvolassa jälkitarkastuksessa. Testi, josta vuosi sitten sain niin paljon pisteitä, että minut lähetettiin neuvolapsykologilla juttusille. Nyt lääkäri tuumi, että "ei sinulla masennusta ainakaan ole". Hymyilytti.


Tänään töistä pyöräillessäni päätin koukata puiston kautta. Ihanan värikäs syksy on vallannut luonnon. Ohikulkijat katsoivat ihmeissään kun potkiskelin lehtiä ja kuvasin polkupyörääni. Hymyilin heille takaisin. Nykyään tuntuu helpolta hymyillä. Vaadin edelleen itseltäni ihan liikaa, ja varmaan myös läheisiltäni, mutta koitan ottaa rennommin ja muistaa naurun. En hermostunut juuri ennen kotiinlähtöä soittavassa asiakkaasta, joka halusi jotain heti. Iloitsin keltaisista lehdistä, lasten innokkaista tarinoista kun avasin kotioven ja miehen valmistamasta ateriasta. Höpöttelin vauvan kanssa, ihastelin keskimmäisen askarteluja ja kehuin esikoisen nukkekampaamoa.


Illan suunnitelmana on keittää teetä, istua sohvalle neulomaan ja viettää kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa lasten nukkuessa. Kuopus kolistelee pinnasängyn laitoja pyöriessään ja lastenhuoneesta kuuluu höpötys. Mieskin taisi puhua lähtevänsä vielä pyöräilemään. Silti hymyilen.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Muoviton syyskuu


Kuinka moni teistä osallistui muovittomaan syyskuuhun? Lähdin innolla mukaan Facebookista tapahtuman huomasin, olinhan jo pitkän aikaa tuskastellut ja vältellyt ylimääräisiä muovipusseja. Miksi ihmeessä kaikki pitää pakata kaupoissa pikkuisiin muovikasseihin, joiden jatkokäyttö on lähes mahdotonta? Pussia tyrkytetään jatkuvasti, jopa silloin kun ostat tuotteen joka on jo valmiiksi pakattu kahvalliseen pakkaukseen. Olen jo pitkään käyttänyt hedelmäkassit useampaan kertaan, ottanut vain yhden johon pakkaan kaikki heviosaston tuotteet tai pakannut ne vain kangaskassiin. Nyt yritin välttää ihan kaikkea muovia.

Lähikauppiaskin tuntui lähteneen mukaan. Tarjolla oli paperipusseja ja niiden jälkeen innovatiivisesti tarjous ämpäreistä, jotka sai viidellä eurolla pakata täyteen kasviksia. Muovia joo, mutta ainakin taatusti moneen kertaan käytettävässä kymmenen litran ämpärissä, eikä kertakäyttöpakkauksessa.

Puolivälissä kuitenkin lamaannuin. Kahvipöydässä keskusteltiin kauppakasseista. Yksi tuumi että jos voittaisi lotossa, ostaisi joka kauppakäynnillä uuden muovikassin. Toinen ihmetteli että mitä siellä roskaämpärissä käyttää jos kauppakassia. Kolmas kertoi pakkaavansa haisevia roskia tuplapakastepussiin, etteivät ne haisisi. 

Illalla kävin ruokakaupassa. Kassajono oli pitkä. Edessäolija latasi hihnalle pari jättisäkkiä talouspaperia, monta pulloa virvoitusjuomia, kasan pieniä jogurttipikareita ja nappasi kolme muovikassia. Takanaolijalla oli valtaisa paketti kertakäyttövaippoja ja toinen terveyssiteitä. Hän harmitteli kaverilleen miksei lastenvaippoja saa samalla tavoin yksittäispakattuina kuin terveyssiteitä. Kaksi päivää myöhemmin etsin lapsille villavaatteita. Myyjä tuumi että villavaatteet ovat täysin vanhanaikaisia ja kaikki käyttää vain fleece- kerrastoja. Tuli sellainen olo että taistelen tuulimyllyjä vastaan. Eikö ketään muuta kiinnosta? Sisuunnuin.

Loppukuun jaksoin taas yrittää. Minä ainakin, jos ei muut. Kaveripiiristä löytyi tsemppausta ja töissäkin keskustelin kestovaipoista työkaverin kanssa, joka aikoo käyttää niitä toisellakin lapsellaan.

Täysin muovittomaan syyskuuhun en pystynyt. Hammastahnaa en löytänyt ilman muovituubia, samoin pyykinpesuneste oli ostettava muovipullossa. Ison kansan muovipusseja ja -pakkauksia jätin kuitenkin kauppaa. Jogurtin ostan silti edelleen muoviämpärissä. En ole löytänyt hyvää turkkilaista jogurttia pahvipurkissa. Ne purkit eivät kuitenkaan mene roskiin. Mies ilahdutti päiväkodin lastentarhanopettajaa tarjoamalla isoa pinoa jogurttiämpäreitä askartelutarpeiksi. Niistä tulee kuulemma ainakin rumpuja. Lisääkin saa kuulemma tuoda.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...