tiistai 6. tammikuuta 2015

Havaintoja koti-isyydestä - uusi arki alkaa!

Reput on pakattu aamuksi ja kaikki on valmiina päiväkodin aloitusta varten. Vaikka huominen jännittää, tänään keskityttiin nauttimaan lasten viimeisestä kotipäivästä ja ennen kaikkea miehen viimeisestä koti-isyyspäivästä.

Mies oli kotona yhteensä kymmenen kuukautta. Tähän nyt joku koti-äiti huudahtaa, että entä sitten, mitä ihmeellistä tuossa on. Olin minäkin kotona kolme vuotta, mutta on se silti minusta hienoa, eikä loppujen lopuksi kohtalotovereita, ainakaan näin pitkälle ajalle, tunnu kovin paljon löytyvän. Ei varsinkaan sellaista joka olisi jäänyt pikkuvauvan ja kahden isomman kanssa. Eikä se ole samanlaista isälle kuin äidille. Mies joutui opettamaan hyvin vastahakoisen 5kk ikäisen Pikkusiskon pullolle. Kahden viikon paaston jälkeen se alkoi onneksi sujua. Miten paljon helpompaa olisikaan ollut minun jäädä kotiin imettämään. Oma lukunsa oli myös neuvolan terveydenhoitaja, joka ei millään ymmärtänyt, että isä on vauvan ensisijainen hoitaja, vaan käski kertoa äidille, mitä kannattaa seuraavaksi syöttää/opettaa/harjoittaa vauvalle. Vasta kun isä oli käynyt kolme kertaa neuvolassa, joista yksi oli V:n tarkistus, terveydenhoitaja ymmärsi, että äiti ei ole tulossa ja puheen voi suunnata suoraan isälle.

Sukulaisten ja kavereiden suhtautuminen on ollut kaksijakoista. Muutamat eivät selvästikään ole ymmärtäneet mieheni valintaa ollenkaan. Muutamat ovat muistaneet kysyä parin viikon välein lähes ivallisella äänellä "joko on töihin ikävä?". Onneksi suurinosa on suhtautunut hyvin ja kannustavasti. Pari muutakin kotiin jäänyttä miestä on kaveripiiristä löytynyt ja mies on saanut vertaistukea. Mies kävi lasten kanssa myös perhekahvilassa. Vaikka imetysohjeet ja synnytystarinat ei ehkä olekaan mieluisimpia keskustelunaiheita, sai siellä ainakin lapsille seuraa ja kupin kahvia. Hyvin hän kyllä on tuntunut viihtyvän siellä. Ja kyllä siellä välillä muitakin miehiä näkee.

Kaikki on sujunut valtavan hienosti. En minä sitä kyllä epäillytkään, kun töihin lähdin, niin tasa-arvoisesti olemme lapsia hoitaneet aiemminkin. Se mitä etukäteen mietin oli miehen jaksaminen, kiireisen ja sosiaalisen työn vastakohtana, kotonaolo voi olla tylsää ja puuduttavaa, jopa yksinäistä. Mietin jaksaako hän kuskata lapsia kerhoissa ja puistossa, vaihtuuko kestovaipat kertakäyttöisiin ja kuinka usein turvaudutaan eineksiin tai ulkonasyömiseen (minun helmasyntini). Turhaan mietin näitäkin. Puistoissa he ovat viihtyneet itseasiassa paljon enemmänkin kuin minä ja useimpina päivinä minun kotiutumassa töistä, mies on kokkaamassa jo päivällistä. Muutenkin isä on selvästi viihtynyt lasten kanssa, leikkinyt ja höpötellyt paljon. Ollut läsnä ja rakastanut. Varsinkin Pikkusiskosta huomaa, että heillä on ollut hyvä olla. Hän hakeutuu isän syliin kun kaipaa lohdutusta ja muutenkin. Hän pyytää isän apua ennen minua. Isä myös saa ne suurimmat hymyt. Vaikka tunnustan olevani hiukan kateellinen, on tuota kyllä mahtavaa katsella.

Kiitos Rakas, arvostan!

3 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä hyvä tässä ennakkoluulojen maailmassa :)

    VastaaPoista
  2. Meillä myös mies ollut pitkään kotona, 1,5vuotta esikoisen kanssa ja nyt jo seitsemättä kuukautta kuopuksen ja eaikon kanssa ja vielä 1v 4kk edessä. Hän myös viihtyy kotona, vaikka toisalta tykkää myös työstään. Itsenäisyyspäivää ole on ihanaa lähteä töihin/kouluun, kun ei tarvitse vielä hoitokuvioita miettiä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kirjoitusvirheitä kännykällä nypätessä. Eli eaikko= esikko ja itsenäisyyspäivää ole = itselle

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...