sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Seitsemän vuotias, pieni suuri tyttö



Tänä aamuna heräsin puoli yhdeksän kun mies tuumi olevan aika herätä ja keittiössä epäilyttävän hiljaista. Suorastaan säpsähdin. Ruokapöydän ääressä istui kaksi pientä syömässä voileipä ja banaaneja. Isoin oli keittiössä valmistamassa lisää leipiä ja hakemassa juotavaa koko kolmikolle. Aika luksussunnutaiaamu, näitä lisää. 

A täytti eilen seitsemän vuotta. Mies kielsi päivittelemästä ajan kulumista, joten sanonkin että on se vain hienoa. Ihan mahtavaa kun lapsi osaa pukeutua, syödä, lukea, laskea, käyttää kaukosäädintä ja vessapaperia, sekä tehdä omat voileipänsä. Mahtavaa kun lapsen voi päästää ovesta ulos kun se haluaa mennä sateeseen leikkimään ja itse jäädä sisälle lämpimään. Syksyllä hän menee kouluun, joten kevään ja kesän aikana opetellaan yksin kotiin jäämistä, yksin kaupassa käymistä ja muita omatoimisuuksia. Älkääkä nyt ymmärtäkö tätä niin, että haluan päästä mahdollisimman vähällä (no joo, kyllä mä haluankin), vaan hienointa tässä on juuri se että lapsesta alkaa kuoriutua ihan oikea ihminen. Hänen kanssaan ei tarvitse enää keskittyä perushuoltoon, vaan älyllisempään tekemiseen. Hänen kanssaan voi käydä jo ihan kunnon keskusteluja. Hänen kanssaan voi pelata ihan kunnon säännöillä Unoa tai Kimbleä ilman mitään helpotuksia. Hänen kanssaan voi suunnitella viikonlopun ruokalistaa tai lähettää lainaamaan naapurista sokeria tai viemään roskat.

Ihanaa on kuitenkin myös se, että seitsemänvuotias on vielä sen verran pieni, että hän haluaa pitää kädestä kiinni kun kävellään päiväkotiin. Hän haluaa että äiti laittaa ponnarin koska osaa sen vielä paremmin. Hän haluaa että äiti tai isä lukee iltasadun, sillä vaikka hän osaa lukea, on mukavaa kun joku muu lukee. Ihanaa on että hän tulee halaamaan silloin kun hänellä on paha mieli, mutta myös silloin kun hänellä on erityisen hyvä olla. 

Sellainen pieni suuri tyttö. Mun ihana Ryyni.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...