torstai 18. kesäkuuta 2015

Blogiringin kesäjuhlat - mun blogikoti

Lauantaina juhlittiin Blogiringin kesäjuhlia. Instatiliä seuraavat ovat varmasti huomanneetkin kuvat iloisista ja rempseistä juhlistamme. Letkeää menoa, hyvää seuraa, iloisia ihmisiä, ruokaa, juomaa, naurua, aurinkoa, valokuvia ja hyväntuulista tunnelmaa. Tarjolla oli ihania Pohjois-Afrikkalaisia herkkuja Rickhard McCormick- cateringista ja jälkiruokana leivontabloggaajien leipomia herkullisia kakkutaideteoksia, joista illan aikana valittiin Blogiringin kakkumestari. Täytyy sanoa että kakkukilpailun tuomarina toimiminen ei ole yhtään pöllömpi jobi.


Viime viikolla blogimaailma kohisi erään portaalin ongelmista, eikä kahina jäänyt vain blogimaailmaan, vaan tavoitti myös valtamediat ja päätyi lopulta oikeusistuimen tarkasteltavaksi. Itsekin olen kokenut osani ongelmista. Blogeihin suhtaudutaan mainosmaailmassa edelleen alentuvasti. Ehdotellaan kampanjoita ilman palkkiota ja ilman että yhteyttä saisi kertoa. Ilmeisesti jonkinlaisen väärinkäsityksen vuoksi päädyin myös tarkastelemaan ja keskustelemaan erään portaalin sopimuksesta. Kaksisivuinen sopimus sisälsi lähes pelkästään blogia ja bloggaajaa koskevia kieltoja ja määräyksiä, sekä portaalin oikeuksia. 

Kuva Anne / Pala Elämää
Blogiringissä mennään bloggaajien ehdoilla, blogien puolesta. Saamme itse valita kampanjat joihin lähdemme mukaan eikä bannereihimme tungeta mainoksia lupaa kysymättä. Olen siis itse jokaisen kampanjan takana. Bloggajien kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja Blogiringin henkilöstö tukee ja kannustaa meitä. Juhliin saapuessani minut vastaan otettiin iloisella halauksella: Mimmu ihanaa kun sinäkin pääsit. Meitä on yli sata blogia ja silti he muistavat meistä jokaisen erikseen. Tässä blogikodissa on hyvä olla. Saan kirjoittaa omilla sanoillani, omista aiheistani. Tämä on juuri minun näköinen blogini.


Kiitos Blogirinki!

2 kommenttia:

  1. Oon niin samoilla linjoilla Blogiringistä sun kanssa :) Hyvää juhannusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Oli ihana tavata sinutkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...