keskiviikko 5. elokuuta 2015

Antakaa lasten kiipeillä

Kaleva uutisoi norjalaisten päiväkotien tiukentuneista säännöistä. Kiipely, vesileikit ja metsäretket kielletään yhä useammassa päiväkodissa. Perusteluna on lasten turvallisuus. Ja pyh sanon minä. Lasten kuuluukin kiipeillä ja leikkiä metsissä. Turvallisempaa on antaa lasten opetella valvotuski kiipeilemään ja kokeilla omia rajojaan. Samaa mieltä on myös professori Ellen Beate Hansen Sandseterin. Hänen mukaansa lapset eivät opi tunnistamaan riskejä ja heidän motoriset taitonsa heikkenevät.

Olen ihmetellyt tätä kehitystä laajemminkin. Tutkimusten ja tilastojen valossa Suomi ja muutkin Pohjoismaat ovat tänä päivänä paljon turvallisempia kuin omassa lapsuudessani, mitattiinpa sitten lapsikuolleisuutta, tapaturmia tai lapsiin kohdistuneita väkivallantekoja tuntemattomien ihmisten toimesta. Silti me vanhemmat koemme, että maailma on tänä päivänä paljon vaarallisempi lapsillemme. Juttelin työkaverin kanssa juuri pari päivää sitten lasten portaissa kulkemisesta. Siitä miten itse mieluummin opetamme lapset jo ihan pienestä pitäen kulkemaan itse portaat ylös ja alas, toki tukien ja avustaen, kun taas molemmat olemme saaneet ohjeita, että lasta pitäisi kantaa ainakin pari-kolmivuotiaaksi tai että neli-viisivuotiaankin pitäisi vielä peruuttaa ne tutut kotiportaat ihan vain kaiken varalta. Eilen keskustelin ystävien kanssa miten lasta pitäisi opettaa vieraiden ihmisten kanssa toimimiseen. Saako vieraille puhua ollenkaan? Keneltä lapsi voisi tarvittaessa pyytää apua? Milloin lapsi voi liikkua lähiympäristössä yksin? Miten neuvoa lasta ilman että pelästyttää häntä jo puheilla. Pohdimme kuinka samalla kun yritämme suojella lapsiamme, toisaalta teemme heidän maailmankuvastaan entistäkin turvattomampaa. Kun vieraisiin ihmisiin ei voi luottaa, koska he voivat tehdä jotain pahaa, myöskään hätätilanteessa ei voi odottaa saavansa apua.Vai voisiko asian opettaa sittenkin jotenkin toisin?

Emme ole myöskään  mieheni kanssa aina samaa mieltä, mitä lapset saa ja mitä eivät saa tehdä. Mies kieltää herkemmin kun riskinä on putoaminen jostain, minua taas pelottaa jättää lapsia yksin kotiin edes hetkeksi. Melko rentoja ja vapaamielisiä tunnumme kuitenkin olevan. Puihin kiipeilyyn kannustamme ja muutenkin itse yrittämiseen ja kokeiluun. Omat rajat on löydettävä itse, vaikka se saattaakin joskus tarkoittaa mustelmia tai haavoja.

Meidän päiväkodissa lapset saavat kiipeillä kiipeilytelineen lisäksi muissakin leikkivälineissä sekä leikkimökin katolle. Puihin ei saa kiivetä, mutta vain siksi että niiden oksat eivät sitä kestä eikä kiinteistön omistaja halua uusia puita montaa kertaa vuodessa. Metsäretkiä tehdään vähemmän, johtuen ihan siitä että metsät ovat aika kaukana, muuten kyllä oleilevat luonnossa puistoissa. Toivottavasti Norjan kehitys ei siirry Suomeen, vaan annetaan lasten olla lapsia ja toteuttaa luontaista kokeilun haluaan.


5 kommenttia:

  1. Meillä on kyllä ihan neuvolassakin sanottu, että lasten kanssa pitäisi kulkea luonnossa ja metsässä, jotta tasapaino kehittyy. Ja näinhän se on. Kaupunkiympäristö on lähtökohtaisesti vähän liian tasaista ja siloteltua kävelemään oppiville. Metsämaasto ja lumihanget tarjoavat hyvää haastetta.

    Luin kerran myös mielenkiintoisen jutun siitä, miten leikkipuistojen aitaaminen samalla myös rajaa lasten kokemusympäristöä ja aikuiset päättävät lasten puolesta mikä on se sallittu ja "kiva" leikkiympäristö. Joku todella hauska ja mielenkiintoinen pusikko saattaa jäädä just aidan väärälle puolelle. En sinällään ole aitoja vastaan esim. joen / puron / autotien varrella olevien leikkipuistojen osalta, mutta onhan näissä aidoissa tämä toinenkin puoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä kaupungissa ihan niin tasaista sentään ole ja täällä on omat juttunsa mitä maalla ei ole ja mistä maalaislapset ehkä jää paitsi. Kyllä rakennettujen ympäristö tarjoaa haasteita.

      Mutta joo tuosta aitaamisesta olen samaa mieltä. En niitä kaipaa kuin juuri tuossa kuvan puistossa jossa aidan takana on jyrkkä pudotus jokeen joka toimii patoaltaana. Toisaalta monelle äidille se aita tuo turvallisuuden tunnetta ja siten lapselle lisävapauksia. Vaikka se aidan takana oleva puska jääkin tutkimatta, saattaa lapsella olla paremmat mahdollisuudet tutkia sitä aidan sisäpuolella olevaa puskaa. Puolensa ja puolensa.

      Poista
  2. Nyt päästiin mun lempiaiheeseen :).. Työturvallisuudessa käytetään riskin käsitettä (seuraus*todennäköisyys) ja se on aika toimiva lastenkin kanssa. Eli selvät kuoleman tai vakavan loukkaantumisen riskit kannattaa poistaa tai minimoida mutta niin että ei turhaan rajoita lapsen liikkumismahdollisuuksia(esim pyöräkypärä pienentää pyöräilyn riskiä). Tuommoiset kategoriset kiipeilykiellot ovat tyhmiä, mutta on paikkoja joihin ei oikeasti kannata kiivetä ja ne pitää tapauskohtaisesti arvioida.

    VastaaPoista
  3. Olen ihan samaa mieltä, että kiipeillä pitää! Itse joskus lähivuosina törmännyt sellaiseenkin tapaukseen, jossa eräs isä hyppi sydän kurkussa jumppatunnilla varoittelemassa lastaan, kun tämä (eskari-ikäinen) muksu kiipeili puolapuilla.. Kaikkea sitä.

    P.S. Sulle on mun blogissa haaste :) http://missaonnion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä, että lasten pitää saada leikkiä ja kiipeillä! Ja tämän sanon myös vaikka itse pienenä tipuin kiipeylytelineestä ja sain neljä tikkiä huuleen. Eihän sitä muuten opi! Heidän pitäisi myös saada leikkiä vesi- ja kuralätäköissä, vaikka sekin on vaikeaa katsottavaa jos on pieni siivous- ja puhtaushullu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...